Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Erosta selviää, vaikka se sattuu pitkään

Mietin välillä, millä tavalla elämäni ja esimerkiksi kokemukseni erosta näyttäytyvät ulkopuolisen someseuraajan silmissä. Suurinta tuskaani kun en koskaan näyttänyt julkisesti, selviytymisen ja onnen tunteista taas olen puhunut enemmän. Mietin, vaikuttaako elämäni vain helpolta ja onnelliselta. Sillä sitä se ei tietenkään ole pelkästään ollut, vaikka ero loppukevääni ja loppukesäni välillä onkin melkoinen. Kevät meni päivästä toiseen selviytyen ja lokakuun alussa annoin kasvoni erohehkulle Iltalehdessä.

Vaikka olen päässyt jaloilleni enkä palaisi menneeseen mistään hinnasta, suren tietenkin edelleen. Koen pettymystä, mietin missä epäonnistuin. Menneet loukkaukset sattuvat edelleen.

Eniten suren sitä, että menetän hetkiä lapseni elämästä. Maanantiaamuna itkin, kun olin lähdössä viemään lasta päiväkotiin. Meillä oli ihana pitkä viikonloppu yhdessä. Nautin jokaisesta hetkestä. Onneksi olemme erossa vain pari päivää kerrallaan. Mutta hänellä on elämä, johon minä en kuulu, ja se sattuu.

Onneksi surun ja murheen hetkiä on vain vähän ja yhä vähemmän. Uusi elämä on paitsi jännittävää ja onnellista, myös koko ajan normaalimpaa.

Tuntuu, että olen pikakelannut selviytymistäni ainakin vähän ja siitä saan kiittää terapeuttiani. Hän muistutti alusta asti, että tämä muutos on alku paremmalle elämälle. Jokaisessa vaikeassa tilanteessa hän muistutti, että olen sellaisessa ensimmäistä kertaa ja on siksi normaalia tuntea, kuten tunnen. Jokaisen tuskaisen tunteen hetkellä hän kehotti pysähtymään ja miettimään, mitä tunne yrittää minulle viestittää. En tiedä, missä suossa olisin, jos olisin yrittänyt paeta ja tukahduttaa niitä tunteita. Kun tunteet kohtaa, niiden kanssa oppii elämään. Tietää aina tietyn tunteen tullessa, että ai niin, tämä on nyt tämä ja kohta se menee ohi. Tästä selvittiin viimeksikin.

Tiedän kokemuksesta, että eron hetkellä haluaa vain tietää, selviääkö siitä koskaan. Siksi haluan muistuttaa, että ero oli ja on elämäni vaikeimpia ja tuskallisimpia asioita, mutta ennen kaikkea haluan näyttää, että siitä selviää. Elämä voi olla yllättävän nopeastikin iloista ja onnellista, kunhan ei pakene tunteitaan ja uskoo, että muutos on mahdollisuus parempaan.

19 kysymystä ja vastausta vuodesta 2019

Bongasin ihanaisen Iinan blogista kysymyspatteriston, jonka ajattelin nyt härskisti kopioida. Tiivistävät aika hyvin, mitä vuoden aikana on tapahtunut.

1. Asiat jotka yllättivät tänä vuonna: Tietysti monet eroon liittyvät asiat yllättivät, koska monet jutut tuli eteeni täysin uusina. Terapeuttini aina muistuttaakin, kun olen ihmeissäni uusissa tilanteissa, että olet ensimmäistä kertaa elämässäsi tässä tilanteessa: ei mikään ihme, että se tuntuu pelottavalta/ahdistavalta. Kenties eniten olen kuitenkin yllättynyt siitä, kuinka hyvin olen päässyt jaloilleni järisyttävän elämänmuutoksen jälkeen. Siskon vessan lattialta, jossa oikeasti oksensin pelkästä itkemisestä, olen päässyt aika pitkälle. Olen siitä yllättynyt ja ylpeä. Olen käynyt tätä kaikkea läpi päässäni ja terapeutin tuolissa niin paljon, että aivan kaikki kivet on käännetty. Siinä kaikessa yksinkertaisuudessaan selitys sille, että voin nyt niin hyvin. Vaikeita asioista täytyy puida niin paljon, että on jo täysin kyllästynyt ajattelemaan koko asiaa.

2. Uudet ihmiset joihin tutustuin tänä vuonna: Olen tavannut tosi paljon uusia ihmisiä. Ihan vain sano kaikelle kyllä -mentaliteettini ansiosta sekä tietysti Tinderin. Aiemmin olin aika paljon kotona lapsen kanssa, nyt on tullut mentyä enemmän. Omaa aikaa tuli valtavasti enemmän, mistä olenkin ottanut kaiken irti. Olen tietysti tavannut huippuja uusia naistuttavuuksia mutta myös treffaillut ihan ahkerasti. Vaikken ole ollut valmis uuteen parisuhteeseen, on ollut hauskaa tavata uusia tyyppejä.

3. Vuoden mieleenpainuvimma päivät:  Huuuh niitä on paljon. Tietysti eroon liittyvät päivät ovat tällaisia, mutta myös esimerkiksi Ellin päiväkodin aloitus ja se päivä, kun menin ensimmäistä kertaa uuteen vanhaan asuntooni välittäjän kanssa. Muistan sen päivän elävästi varmaan lopun elämääni. Kävelin aurinkoisena kesäpäivänä aiemmin syvästi inhoamaani Hesaria, joka sekin tuntui nyt jotenkin ihanalta, nostalgisen tutulta. Tulevan asuntoni alakerrassa tapasin kirjansitojayrittäjän, jonka kanssa olin niin monet kerrat jutellut kymmenen vuotta aiemmin. Olin ihan varma, että hän oli jäänyt jo eläkkeelle, mutta siellä hän vain edelleen ahertaa. Joudun kyllä välillä muistuttamaan häntä ottaamaan iisisti.

4. Vuoden paras sarja ja leffa: Sarjoista mieleen on jäänyt Dead to me ja nyt uusin suosikki on Netflixin Pikakuva! Se on yleissivistävä dokumenttisarja, jossa on lyhyitä jaksoja aina eri aiheista. Aiheet voivat olla mitä vain, esimerkiksi: globaali vesikriisi, kryptovaluutta, naisten palkkakuoppa ja K-pop. Haastateltavat ovat tosi nimekkäitä, esimerkiksi naisten palkkakuoppa -jaksossa haastateltiin mm. Hillary Clintonia. Hauska yksityiskohta on myös se, että jokaisen jakson kertoja on aina joku eri julkkis, kuten Kristen Bell ja Emma Stone. Leffoja sen sijaan olen katsonut tosi huonosti tänä vuonna. Nyt kiinnostelee sattuneesta syystä Marriage Story, jota en siis kuitenkaan vielä ole nähnyt.

5. Vuoden soitetuin biisi: No Spotifyn mukaan se on Jason Derulon Swalla. Ei mikään lempibiisini mutta ehkä jollakin soittolistallani ensimmäisten joukossa. Ellei Spotifylla olisi tätä dataa niin olisin veikannut Michael Kiwanukan Cold Little Heartia tai jotakin Dua Lipan tai Zara Larssonin biisiä.

6. Vuoden kosmetiikkatuote: (mainoslinkkejä) Hmmm, hyviä uutuksia on ollut paljon ja olen intoillut monista tuotteista. Ensimmäisenä mieleen tuli kuitenkin Beautyblenderin Bounce-meikkivoide. Kesällä käytin kevyempiä meikkivoidetta, mutta nyt juhlakaudella huomaan tarttuvani tähän yhä useammin. Meikkivoide pysyy kuin tauti ja peittää todella hyvin olematta kuitenkaan liian pakkelinen. Sanoisin, että tämä sopii parhaiten seka- tai rasvaiselle iholle. Ja levittämiseen tietysti the one and only Beautyblender-meikkisieni. Älkää edes kokeilko niitä edullisempia kopioita!

Yksi ehdoton suosikki on myös Zuii Organicin itseruskettava! Käytän itseruskettavia ympäri vuoden aika tiuhaankin ja tätä kului nopeasti kokonainen pullollinen. Tätä saa levitellä aika suurpiirteisesti ja silti lopputulos on tasainen ja sävy todella kaunis.

7. Vuoden lempparireissu: Minun, Ellin ja äidin Kanarian-matkalla oli upeat puitteet, mutten valitettavasti voi sanoa sitä hyvällä tahdollakaan lempparireissuksi. Parisuhdetilanne oli silloin hyvin epäselvä ja olin koko matkan todella hermostunut. Sen sijaan kesällä tehdyt reissut Ruotsiin siskon luo sekä Lontoon-matka toisen siskon kanssa olivat todella ihania. Lontoosta tuli kertaheitolla lempparikaupunkikohteeni.

8. Lause joka jäi mieleen tältä vuodelta: Ehkä ne terapeutin kuuluisat sinä aivan hehkut. Joista kerroin Iltalehdessäkin.

9. Tilanne jossa ylitin itseni tänä vuonna: On varmasti paljon muitakin, mutta yksi kevyemmästä päästä oleva on kesäinen ratsastus Fludabaerin tallilla, jonne suuntasin ihanan Miian kanssa. Pelkään hevosia ja ratsastaminen oli välillä suorastaan kauhistuttavaa, mutta kokemus oli ikimuistoinen ja tärkeä. Huomasin tuolloin olevani niin läsnä hevosten kanssa, etten ollut ajatellut eroa pariin tuntiin ollenkaan, vaikka tilanne oli vaikeimmillaan tuolloin. Ensi kesänä täytyy lähteä taas hevosterapiaan!

10. Uusi asia jonka tein tänä vuonna: Olen käynyt treffeillä! Olen mennyt 16-vuotiaasta asti suhteesta toiseen enkä oikeastaan treffaillut ollenkaan.

11. Asia, joka sai mut itkemään tänä vuonna: Jos ei oteta huomioon ilmeistä, niin sanon PMS. Tuntuu, etten ole aiemmin huomannut kierron vaikutusta mielialoihin yhtä selvästi kuin tänä vuonna. Tiettyyn aikaan kuukaudesta olen todella itkuinen huolimatta siitä, mitä elämässä muuten tapahtuu. Tunne on todella ikävä, vaikka kuinka tiedoistaisi, että hormonit tässä vain tekevät tepposet.

13. Vuoden arkiresepti, jota kokattiin paljon: Tortillat Beanit-härkäpapusuikaleilla, niin hyvää ja tosi simppeliä. Joukkoon voi heittää mitä tahansa, mutta tykkään itse tehdä tätä meksikolaisilla mauilla eli chiliä jossakin muodossa, guacamolea ja limeä.

14. Tärkeä päätös, jonka tein tänä vuonna: Oman asunnon ostaminen. Katselin myös vuokra-asuntoja, mutta onneksi päädyin ostamaan ja ONNEKSI sain ostettua juuri vanhan, rakkaan asuntoni.

15. Teinkö uuden vuoden lupauksia ja pidinkö niistä kiinni tänä vuonna? En muista tehneeni varsinaista uuden vuoden lupausta, mutta myöhemmin lupasin itselleni, että alan taas treenata toden teolla ja siitä olen pitänyt nyt kiinni.

16. Vuoden ajatuksia herättävin kirja: Olen lukenut aika vähän (buu!) mutta yksi mieleenpainuvimmista oli Pauliina Aminoffin Äiti meidän. Itkin tauotta ensimmäiset 50 sivua. Kirja kertoo siis Pauliinan omista kokemuksista kauhujen äitipuolen armoilla sen jälkeen, kun hänen oma äitinsä menehtyi. Kirjoitin kirjasta myös Iltalehden puolelle. Suosittelen lukemaan!

17. Uusi taito, jonka opin tänä vuonna: Uusi taito, jota en ehkä vielä ole oppinut, mutta jota kovasti harjoittelen, on positiivinen itsesuggestio. Yritän muutenkin kiinnittää huomiota enemmän elämän positiivisiin puoliin ja saada itseni kiinni, jos olen pääni sisällä ilkeä itselleni. En ole vielä oppinut puhumaan itselleni kuin parhaalle ystävälle, mutta olen kenties oppinut ainakin rauhoittelemaan ja lohduttamaan itseäni vaikeina hetkinä.

18. Vuoden hauskin tapahtuma: Tähän vuoteen mahtuu lukemattomia hauskoja bileitä ja muutenkin ihania hetkiä, vaikka alkuvuodesta ajattelin, että tästä tulee kauhein vuosi ikinä. Vähänpä tiesin. Eikä hauskimpiin bileisiin tarvita paljon, yhdet hauskimmat olivat viime viikonloppuna Harjavallassa, kun vietimme lapsuudenystävien kanssa pikkujouluja meillä. Kotiin tultiin pilkun jälkeen paikallisesta baarista, jossa lauloimme tapojemme mukaisesti (liikaa) karaokea.

19. Vuoden lempparivaate: Alla olevassa kuvassa näkyvä & Other Storiesin mekko. Olen käyttänyt tätä ihan todella paljon. Niin paljon, että varoitan kavereitani ennen bileitä, että tulen muuten sitten taaaas siinä iänikuisessa samassa mekossa. Tämä vain sattuu istumaan päälleni kuin nakutettu ja sopii moneen. Kesällä käytin tätä Vansien ja farkkutakin kanssa, talvella olen pukenut alle mustat sukkikset ja jaloissa on nilkkurit.

KUVA: Henri Juvonen

Näin jaamme huoltajuuden

Sain eilen kuvakaappauksia Jodel-keskustelusta, jossa spekuloitiin lapsemme huoltajuutta. En käytä Jodelia enkä lue keskustelupalstoja, enkä varsinkaan lue mitään, mitä minusta on kirjoitettu. Päätin kuitenkin vastata pohdiskelijoiden kysymyksiin IG Storiesissa, koska huoltajuudessamme ei ole mitään salaista. Spekuloijat olisivat ihan hyvin voineet kysyä sitä suoraan minulta. Olisin ihan hyvin voinut kertoa itsekin avoimesti, miten perheemme toimii nykyisin, mutta en vain tullut vielä ajatelleeksi.

Jaamme lapsen huoltajuuden täysin tasan, mutta viikko-viikko-systeemi ei tullut missään vaiheessa kysymykseenkään. Kun ero nostettiin pöydälle viime talvena, suurin huoleni oli tietysti lapsi. Ennen kaikkea se, miten hän pärjää kahdessa kodissa, mutta myös se, kuinka itse selviän ilman häntä. Tuntui suunnattomalta helpotukselta päättää heti, ettei Ellin tarvitsisi olla viikkoa erossa kummastakaan vanhemmasta eikä minun tarvitsisi olla niin pitkään erossa lapsestani.

Kun tänään pohdin tätä kirjoitustani aamukahvilla, mieleeni nousi se hetki helmikuulta, kun seisoin itku kurkussa talvisessa leikkipuistossa. Lapsi leikki riemuissaan kiipeilytelineessä ja minä mietin, miten koskaan tulen selviämään erosta ja lapsesta erossa olemisesta. Muistan hetken niin elävästi, että se olisi voinut tapahtua viikko sitten. Toisaalta taas tuntuu, että hetkestä on ikuisuus, sillä minä selvisin. Tänään kyyneleet tulivat paitsi tuskallisesta muistosta myös siitä, että tunsin sillä hetkellä valtavaa helpotusta sekä suurta lempeyttä ja ylpeyttä itseäni kohtaan. Kuinka pitkälle olen tullut siitä helmikuisesta hetkestä!

Huoltajuudesta ei kai oikein voi puhua ilman pakollista disclaimeria. Viikko-viikko-systeemi sopii varmasti erittäin hyvin monille perheille! En väheksy sitä mitenkään, mutta meille se ei olisi sopinut. Elli on vielä pieni ja lisäksi herkkä ja ikävöi valtavasti: nyt hän näkee parin päivän välein molempia vanhempiaan eikä enää juurikaan puhu ikävästä. Asumme Jaakon kanssa lähekkäin, eikä lyhyestä ”vaihtovälistä” ole ollut kerrassaan mitään huonoa sanottavaa kenelläkään.

Systeemimme keksin eräältä tuttavaltani, joka kertoi sen heti, kun kuuli erostamme. Tämä on käytössä myös heidän perheellään ja minusta tämä on todella hyvä! Elli on siis minulla maanantaista keskiviikkoon, Jaakolla keskiviikosta perjantaihin ja taas minulla perjantaista maanantaihin. Sitten taas Jaakolla maanantaista keskiviikkoon ja niin edelleen. Tällä tavalla päivät ja viikonloput vaihtuvat joka viikko. Viikonloppuna lapsi on siis vähän pidempään toisen vanhemman luona, mutta tällöin aina ”vapaalla” oleva vanhempi soittelee kuulumisia ja vaihtelemme esimerkiksi ääniviestejä todella usein. Käymme myös aika usein syömässä tai tekemässä jotain yhdessä koko perheenä viikonloppuisin. Olen todella harvoin ollut ihan koko viikonloppua näkemättä Elliä, vaikka hän on isällään.

Tällainen tiheämpi vaihto sopii minusta ennen kaikkea Ellille mutta myös ainakin minulle todella hyvin. Ikävä ei ehdi kasvaa ihan järkyttäväksi ja lisäksi se on minusta parempi myös sosiaaliselle elämälleni. Tuntuisi, että viikko-viikko-systeemissä tietynlainen sosiaalinen elämä (omat iltamenot) stoppaisi täysin viikoksi.

Tämä järjestely on sujunut todella hyvin. Olemme myös Jaakon kanssa hyvissä väleissä, joten olemme pystyneet todella vapaasti myös sumplimaan menojamme ja vaihtelemaan päiviä, jos on tarvinnut. Hyvät välit eivät ole usein itsestään selvyys, eivätkä ne olleet sitä aluksi meillekään. Kaikille se ei ole edes mahdollista. Olen kuitenkin kiitollinen, että olemme nyt tässä, hyvissä väleissä, edelleen perheenä vaikka erillään.

Kysymyksiä? Kysy kommenttiboksissa, älä Jodelissa 😀