Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Mitä minulle oikeasti kuuluu?

Keväällä tosi moni bloggaaja otti osaa muistaakseni Julia Toivolan alulle panemaan Mitä minulle oikeasti kuuluu -haasteeseen. En voinut tuolloin osallistua haasteeseen, koska en ollut valmis kertomaan totuutta. Nyt, kun elämä palautuu jatkuvasti enemmän ja enemmän raiteilleen, voisin viimein kertoilla, mitä on meneillään.

Mitä oikeasti kuuluu?

Rehellisesti sanoen juuri nyt tuntuu tosi hyvältä. En oikeasti vaihtaisi nyt elämääni yhtään mihinkään. Uskon niin vahvasti, että tässä rajussa elämänmuutoksessani piilee avain parempaan. Olen tuntenut ensimmäistä kertaa vuosiin vatsanpohjaa kutittavaa innostusta ja suurta uteliaisuutta tulevasta. Olen kiitollinen, että saan kokea niitä tunteita, joita koen juuri nyt. Totta kai välillä on huonoja päiviä, mutta otan nekin vastaan mielenkiinnolla. Ahdistavilla olotiloilla on jotakin asiaa minulle ja yritän oppia kuuntelemaan ja ymmärtämään itseäni koko ajan paremmin.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Toivottavasti kohta jotakin uutta ja inspiroivaa! Tein aika paljon töitä kesällä ja nyt otan luvan kanssa iisimmin. Tosi monet toivovat minulta jatkuvasti uutta kirjaa ja se on vakavassa harkinnassa…

Parisuhde / perhe /ystävät?

No, parisuhdetilanteeni tietävät kaikki. Juuri nyt haluaisin keskittyä tyttäreeni, joka kaipaa kovasti tukea hänellekin uudessa elämäntilanteessa. Juuri eilen illalla juttelimme pitkään, kun hän purki minulle ikäväänsä. Hän pohti, kuinka aina äidin luona ikävöi iskää ja iskän luona äitiä. Ja kuinka hän haluaisi olla meidän molempien kanssa. Pitkään päiväkotipäivätkin menivät ikävöidessä. Olen kertonut hänelle monta kertaa, ettei ikävä ole mikään huono tunne. Kaikki tunteemme kertovat meille jotakin ja ikävä kertoo siitä, että rakastamme ikävän kohteena olevaa henkilöä. Siksi senkin tunteen voi ottaa vastaan kiitollisena.

Haluan myös nähdä entistä enemmän ystäviäni ja myös uusia tuttavuuksia. Aiemmin lokeroin itseni introvertiksi erakoksi ja väitin, etten halua tavata uusia ihmisiä, kun en ehdi vanhojakaan nähdä tarpeeksi. Huomaan lokeroivani itseäni helposti ja yritän päästä irti siitä tavasta. Uusien ihmisten tapaaminen on kiehtovaa!

Matkat?

Mitään matkasuunnitelmia ei ole tehty enkä toisaalta kaipaakaan nyt minnekään. Toivon vain, että remonttikaaos helpottaisi, jolloin kotona olisi hyvä olla. Puheena olevia matkoja ovat kuitenkin olleet kaverin luona Kaliforniassa käyminen sekä siskon kanssa jokin eläinsuojeluun liittyvä matka.

Harrastukset / hyvinvointi?

Olen käynyt taas säännöllisesti salilla, siitä tulee niin älyttömän hyvä olo. Lisäksi elämästä on muutenkin tullut moninkertaisesti liikkuvaisempaa. Kun asuin automatkan päässä, sain tuskin koskaan täyteen 10 000 askeleen päivätavoitettani. Nyt tuo määrä rapsahtaa täyteen helposti lähes joka päivä, vaikken edes varsinaisesti lenkkeile.

Muuten en ole haalinut nyt mitään harrastuksia itselleni, sillä en halua enkä aina oikein voikaan olla missään tietyssä paikassa tiettyyn aikaan.

Inspiroi eniten/vähiten?

Ehdottomasti vähiten juuri nyt inspiroi se, että keittiöremontti on vielä täysin kesken. Sen piti olla valmis viikossa ja nyt on kulunut kolme viikkoa. Matkalle on kuitenkin tullut kaikenlaisia yllätyksiä, sopimattomia peitelevyjä ja sen sellaisia. Eniten urakkaa on kuitenkin viivyttänyt sähkömies, joka ei vain yksinkertaisesti suostu tulemaan paikalle. Olemme puhuneet puhelimessa monia, monia kertoja ja hän on kertonut olevansa joko lähdössä luokseni tai matkalla. Jotenkin mystisesti häntä ei kuitenkaan ole vielä koskaan näkynyt. Eilen toivoin sitten remonttifirmalta toista sähkömiestä ja lupasivat lähettää sellaisen pikimmiten.

Remontti tarkoittaa tietysti ensinnäkin sitä, ettei meillä ole minkäänlaista keittiötä tällä hetkellä. Se ei kuitenkaan ole edes se kurjin osuus, sillä vieressä on 24 h -Alepa, joka on kuin jääkaappimme. Kurjin osuus on se, että lähes kaikki tavaramme on vieläkin laatikoissa, pusseissa ja kasseissa, sillä niitä ei oikein ole vielä voinut tai kannattanut purkaa. Koko olohuone kun on täynnä remonttikamaa ja -pölyä. Olemme siis jumissa makuuhuoneessa muuttotavaroiden kanssa. Onneksi olemme aika vähän ylipäätään kotona – kaikki illat menevät lähileikkipuistossa tai muualla menossa. Onneksi on vielä lämmin!

Remonttikaaoksen keskellä eläminen verottaa ehdottomasti voimia, mutta kyllä tämä uusi elämäni myös inspiroi ja antaa virtaa. Siksi en ehkä oikeastaan edes välitä remontin viivästymisestä, olen aika tottunut tähän tilanteeseen. Suunnittelen uutta kotia, sovin tapaamisia uusien ja vanhojen ystävien kanssa ja ihmettelen uutta elämääni.

Kohta uskon saavani inspiraatiota myös siitä, että palaan Punavuoren toimistoomme, kun tämä remonttihulina loppuu. Vielä olen joutunut pitämään aika paljon kotitoimistoa, kun olen odotellut milloin mitäkin lähettiä ja sähkömiestä.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Syön paljon ulkona ja kotona sellaista ruokaa, jota ei tarvitse säilyttää jääkaapissa tai valmistaa hellalla, uunissa tai mikrossa. Voin kertoa, ettei sellaisia ruokia ole kauhean paljon!

Telkkarisarjoista katselen juuri nyt Desperate Housewivesia Viaplaysta ja Divorcea HBO:lta, heh…

Lukeminen on taas jäänyt! Jumitun iltaisin sarjojen pariin ja kuuntelen vielä ennen nukkumaanmenoa podcasteja. Kuuntelen Auta Anttia jo toista kertaa putkeen ja odotan erityisesti Tuplakääkin uusimpia jaksoja. Seuraavaksi ajatuksena olisi lukea eroja käsitteleviä kirjoja. Saa suositella hyviä! Se Bruce Fisherin klassikko (Jälleenrakennus) minulla jo on.

Mitä odotan?

No sitä remontin valmistumista! Muutoin odotan, että minun ja Ellin elämä asettuisi uomiinsa. Elli aloitti pari viikkoa sitten päiväkodin ja alku oli aika hankalaa. Hän on tottunut viettämään päivät pienessä perhepäivähoitoryhmässä, joten isompaan päiväkotiin totuttelu (ja vielä täysin vieraalla kielellä) ottaa tietysti aikansa. Kerron tarkemmin erillisessä postauksessa, miten kielikylpyhommat ovat meillä alkaneet…


Erosta ja yksinäisyydestä

Kun päätös lopullisesta erosta tuli, päällimmäinen tunteeni oli pohjattoman surun lisäksi yksinäisyys. Vaikkei elämä muuttunut käytännössä juuri silloin mitenkään. On tosi eri asia olla yksin mutta yhdessä kuin yksin eronneena. Tiedättekö, mitä tarkoitan?

Yksinäisyyden tunne helpotti onneksi aika nopeasti. Ymmärsin, etten ole yksin – päinvastoin. Minulla on ympärilläni paljon läheisiä ihmisiä, jotka pitävät minusta huolta. Erot opettavat aika paljon juuri niistä ihmisistä. Aika usein erot muistuttavat myös, että olisi pitänyt pitää parempaa huolta niistä ihmissuhteista parisuhteen aikanakin. Liian usein elämä alkaa pyöriä liikaakin sen yhden ja ainoan ihmisen ympärillä.

Pian tunsin olevani oikeastaan paljon vähemmän yksinäinen kuin aiemmin. Kun kerroin somessa erosta, sain lukuisia kutsuja kahville, skumpalle ja lounaalle sellaisiltakin ihmisiltä, joita en ole nähnyt vuosiin – ja jopa tuntemattomilta. Tajusin yhä voimakkaammin, että tästä alkaa Elämä 2.0. Sosiaalisempi ja vähemmän yksinäinen elämä.

Olen innoissani uudesta elämästäni kaupungissa ja kaikista uusista mahdollisuuksista. Tuntuu, että melkein kaikki on mahdollista. Tuntuu, että teemme lapsen kanssa paljon enemmän kaikenlaista ja paljon Helsinkiä on vielä koluamattakin. Haaveilen syksyisistä matkoista museoihin, kävelyistä Töölönlahdella ja vierailuista kivoihin kahviloihin. Leikkipuistotreffeistä ja extempore-kyläilyistä. Asioista, jotka eivät todellakaan ennen olleet arkipäivääni.

Yksinäisyys nosti kuitenkin päätään viime viikolla. Keittiöremontti ei ottanut edistyäkseen ja oli tuhat muuta hoidettavaa asiaa töiden ohella. Mä en pysty tähän yksin, ajattelin, kun kaikkien juoksevien asioiden ohella piti hoitaa myös yhden neljävuotiaan elämä. Kun pähkäilin yksin remonttibudjettia ja astianpesukoneen paikkaa, mietin kuinka paljon helpompi tällaisia asioita on hoitaa jonkun toisen kanssa. Siis soitin kyllä itkuisia puheluita äidille, pyysin kyytiä pöytäkaupoille autolliselta ystävältä ja pakotin siskon kanssani Ikeaan, mutta tarkoitan, että on helpompaa, kun on joku jonka kanssa jakaa esimerkiksi yhteisen kodin remontti. Kun joku on täsmälleen samassa veneessä. Tämä keittiöremontti ei koske kenekään muun kotia eikä kenenkään muun taloutta. Se tuntuu välillä yksinäiseltä.

Toisaalta tästä kaikesta on saanut myös valtavasti voimaa. Ostin ensimmäisen täysin oman kodin, hoidin siihen keittiöremontin ja ostin kokonaisen keittiön. Taisin hoitaa myös ensimmäisen sähkösopimukseni! Jotenkin sellainen on aina jäänyt toisen vastuulle. Tästä kaikesta on tullut tunne, että selviän kaikesta. En tarvitse ketään – ainakaan muita kuin läheiseni, jotka eivät koskaan lähde viereltäni. Tulevaisuudelta tietenkin toivon, että jaan elämäni toisen kanssa. Mutten tarvitse häntä.

Suurta onnea on ystävä, joka tietää remonteista (ja isännöitsijäntodistuksista) enemmän kuin sinä.