Nainen on naiselle susi? Älä viitsi

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää! Olen miettinyt viime päivinä paljon tasa-arvoasioita. Tuli Uros live ja sitä ennen Be a lady -video, jota seuranneesta keskustelusta huomasin muun muassa, että jotkut lukevat feministejä kuin piru raamattua. Jopa minua syytettiin miesvihasta, vaikka kerroin vain avoimesti omista ulkonäköpaineistani ja siitä, mistä ne ovat kummunneet elämääni. Ainakin se todisti osaltaan epäilykseni siitä, että miesvihaa nähdään sielläkin, missä sitä ei todellakaan ole.

Be a lady -videosta virinneessä keskustelussa kiinnitin huomiota myös siihen, kuinka hanakasti naiset osoittelivat sormillaan toisiaan. Videolla ei eritelty, kuka tai mikä sukupuoli nyt on näitä vaatimuksia naisille esittänyt paitsi yhdessä kohdassa, kun eräs oletus näytettiin tulevan nimenomaan naisen suusta. Monet naiset kuitenkin riensivät kertomaan, kuinka näitä vaamuksia esittävät nimenomaan naiset toisilleen. Nainen on naiselle susi, muistutti moni. Moni tuntui kantavan huolta myös miehistä, mikä on sinänsä ihan sympaattista, mutta miesten ulkonäköpaineet eivät liity tähän keskusteluun. Ainakaan hömelössä entäs-sivulauseessa, jonka ainoa tehtävä on vaihtaa puheenaihetta ja samalla myös vähän vähätellä oikeasti puheena olevaa asiaa.

Entäs-puheen lisäksi minua ärsyttää nainen on naiselle susi -mantra. Se on monella tavalla ongelmallinen ja toivoisin, että jokainen miettisi hetken, ennen kuin päästää ilmoille sellaista kliseetä. Se nimittäin ikään kuin kuittaa kaiken totuutena ilman, että sen sanoja vaivautuisi miettimään, mistä naisten mahdollinen keskinäinen kilpailu ja kateus johtuvat. Sukupuolten välinen tasa-arvo ei ole vielä olemassa. Siksi meidän pitäisi tukea ja nostaa toisiamme, rikkoa lasikattoja ja tavoitella yhdenvertaisuutta yhdessä, ei heitellä ilmoille tällaisia latteuksia kuin totuuksina.

Ei nainen ole naiselle susi, patriarkaatti on naiselle susi, kuten Minja Koskela muistutti. Ei toisen naisen lyttääminen ole geeneissämme vaan jos jossain, niin syvälle juurtuneissa asenteissamme. Meihin vaikuttaa edelleen historiamme vähempiarvoisena sukupuolena. YK:n tuoreen tutkimuksen mukaan lähes kaikilla ihmisillä on naisia alistavia ajatusmalleja. Valtaosa naisistakin ajattelee, että he ovat monissa suhteissa miehiä huonompia.

Voisi esimerkiksi kuvitella, että kun suomalaisnaiset saivat äänioikeuden vuonna 1906, he olisivat käyttäneet sitä innokkaasti ja äänestäneet eduskuntaan muita naisia. Sen sijaan naisten äänestysaktiivisuus oli miehiä alhaisempi ja he(kin) äänestivät pitkään mieluummin miestä kuin naista. Toki myös ehdokkaista suurin osa oli miehiä, vaikka naisetkin saivat asettua ehdolle. Vielä 1930-luvulla vain seitsemän prosenttia kansanedustajista oli naisia.

Naiset eivät siis uskoneet sukupuoleensa itsekään. Mutta onko se ihme: naimisissa oleva naiset olivat vuoteen 1929 asti aviomiehensä holhouksessa. Siis kuin alaikäisiä lapsia. Lasten isä oli lasten virallinen huoltaja eikä naisella ollut määräysvaltaa omiin lapsiinsa edes silloin, kun he olivat syntyneet avioliiton ulkopuolella. He olivat toisen luokan kansalaisia. Ei ihme, että meni aikaa, ennen kuin he itsekään uskoivat naisten kykenevän hoitamaan esimerkiksi kansanedustajan tehtäviä. Olemme ponnistaneet miesten varjosta, siinä on voinut syntyä kaikenlaista kyräilyä sivutuotteena.

Toivoisin, että ihmiset, etenkin naiset tutustuisivat paremmin esimerkiksi naisten oikeuksien historiaan, jotta he ymmärtäisivät, kuinka jättimäinen merkitys muilla naisilla, heidän kamppailuillaan ja naisasialiikkeellä on meille ollut. Sata vuotta on lopulta aika lyhyt aika. Tasan sata vuotta sitten olimme siis aviomiestemme holhouksessa. Emme saaneet tehdä työsopimusta ilman aviomiehemme lupakirjaa, emme voineet tulla valituiksi valtion virkoihin saati saada niissä samoja etuja kuin miehillä. Voitko kuvitella, että ennen vuotta 1995 raiskaus avioliitossa ei ollut rikos? Minusta sekin on aika kammottavaa, että vielä äidilläni ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa miehensä eli isäni nimi naimisiin mentyään. Vasta vuonna 1986 naimisissa olevan naisen oli mahdollista säilyttää oma sukunimensä.

Miksi ihmeessä vähättelemme edelleen jatkuvaa tasa-arvotyötä viljemällä ilmoille kliseisiä nainen on naiselle susi -horinoita? Ei takerruta niihin mahdollisiin yksittäisiin susiin vaan vastataan ilkeilyihin vaikka kehumalla ja nostamalla toista naista. Kateutta ja ilkeyttä on maailmassa riittää aina, mutta naisten välistä solidaarisuutta ei voi olla piiruakaan liikaa.

Lähde: Naisjärjestöjen Keskusliitto

Kuvat: Erika Naakka

Hyvää miestenpäivää! Toivomuksiani miehille

Oikein hyvää kansainvälistä miestenpäivää kaikille asianosaisille! Listasin juhlapäivän kunniaksi tulevaisuuden toiveitani miehiin ja tasa-arvoon liittyen.

♥ Kaikista eniten toivon, että pääsisimme ahtaiden sukupuoliroolien kurimuksesta. Toivon, että tulevaisuudessa yhä useampi tapa olla mies, on hyväksyttävä. Olipa luonteeltaan, ulkonäöltään tai seksuaaliselta suuntautumiseltaan mitä tahansa. Oli sitten cismies, transmies tai mitä ikinä. Erityisesti toivon, että tulevaisuudessa pojat ja miehet saisivat näyttää vapaammin tunteensa. Tämä on kaiken a ja o, aika moni paskuus maailmassa linkittyy nimenomaan sukupuoliroolien ahtauteen.

♥ Toivon myös, että ihmiset ymmärtäisivät, kuinka haitallista toksinen maskuliinisuus on. Pitäisi päästä siitä ajatuksesta, että sukupuolisensitiivisyyttä kannattavat ihmiset jotenkin vähättelisivät tietynlaista, perinteiseksi miellettyä miehisyyttä. Jos sukupuolisensitiivisyyden käsite on vielä vieras, suosittelen lukemaan Mamma rimpuilee -Lauran rautalankapostauksen. Ja muistamaan Sini Laitisen sanat toksisesta maskuliinisuudesta: se, ettei pidä homeisesta ruoasta, ei tarkoita ettei pitäisi ruoasta. Maskuliinisuudessa ei ole mitään vikaa, mutta toksisessa sellaisessa on. 

♥ Toivon, että tyttöjen ja poikien erot koulumenestyksessä saataisiin jollakin konstilla kurottua umpeen. Uskon, että tässäkin auttaisi sukupuoliroolien laventuminen. Se, että olisi yleisesti ok ja hienoa olla koulussa menestyvä poika. Tällä olisi vaikutusta myös muihin poikia vaivaaviin ongelmiin kuten syrjäytymiseen.

♥ Toivon, että vanhemmuus on tulevaisuudessa tasa-arvoisempaa. Ettei isiä alennettaisi äitien apulaisiksi ja ettei yksin isän oletusarvoinen tehtävä olisi perheen elättäminen. Toivon, että vielä lähitulevaisuudessa vanhempainvapaat olisivat Suomessa mallia 6+6+6, jolloin isälle korvamerkattaisiin puolen vuoden pätkä vanhempainvapaista. Siitä olisi hyötyä kaikille eikä vähiten isän ja lapsen väliselle suhteelle.

♥ Toivon, että asevelvollisuus uudistetaan koskemaan koko ikäluokkaa. Kannatan Vihreiden tavoitetta tasa-arvoisesta ja lopulta vapaaehtoisesta asepalveluksesta.

KUVA UNSPLASH.COM

Pojat syrjäytyvät ja syy on valkoisen heteromiehen syyttelijän?

Katsoin eilen Yle Kioskin Valkoinen heteromies – Lievästi ärsyttävää -videon vähän huuli pyöreänä. Siinä Aleksi Rantamaa eli Mentaalisavuke ottaa kantaa valkoisen heteromiehen dissaamiseen osana Yleisradion, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Suomen Mielenterveysseuran ja Mielenterveyden keskusliiton yhteistä Sekasin-kampanjaa. Pääpointti on se, että jonkun pitää puolustaa miehiä ja poikia, koska kukaan muu ei sitä tee ja koska he ovat syrjäytymisvaarassa. Videolla Rantamaa kritisoi kovin sanoin sitä, että valkoista heteromiestä saa dumata mielin määrin joutumatta vastuuseen, ja että syy kaikelle maailman pahuudelle sälytetään syyttömien valkoisten heteromiesten niskoille.

Kaikenlainen perusteeton (mies)viha ja muu öyhöttäminen on väärin, se on selvä. Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, ettei kaikkia maailman valkoisia heteromiehiä voi niputtaa samaksi suvaitsemattomaksi sovinistiksi. Minusta sen valkoisen heteromiehen on kuitenkin vähän nihkeää lähteä uhriutumaan ja raivoamaan kohtalostaan. Miesten syrjäytyminen on ongelma, mutta se ei johdu feministeistä eikä sitä ratkaista tuollaisilla videoilla. Tuli muuten välittömästi mieleen Pyhimyksen mahtava Mulkut-biisi. Yhy-yhy-yy, ei oo minun syy. Oon valkoinen hetero, muut osaansa tyytyy.

Jaoin kerran Instagramissa tuon yllä olevan kuvan. Se ei tarkoita, että vihaisin kaikkia miehiä, jotka sattuvat olemaan valkoisia ja heteroita. Se tarkoittaa, että haluan taistella niitä rakenteita vastaan, jotka mahdollistavat sen, että maailman keskipiste on edelleenkin valkoinen heteromies. Kun meitä on täällä olemassa kaikenlaisia muitakin.

The Guardianissa pohdittiin, onko valkoisesta heteromiehestä puhuminen herjausta. Kalifornian yliopiston sukupuolen ja maskuliinisuuden tutkimuksen apulaisprofessori Tristan Bridge sanoo artikkelissa, että aiheen viimeaikainen näkyvyys ärsyttää monia. Että etuoikeus itsessään ei ole uutta, mutta se, että siitä puhutaan, on. Miehet eivät ole tottuneet siihen, että heidän etuoikeuksiaan hierotaan heidän naamalleen. Heterous, valkoisuus ja miehisyys eivät ole ennen olleet tästä näkökulmasta valokeilassa.

Bridge selittää, että miehet ovat nähneet isiensä ja isoisiensä nauttivan etuoikeuksistaan suomatta ajatustakaan sille, millä perusteella ne on saavutettu. Nyt heidät pakotetaan ajattelemaan sitä. On epämukavaa huomata saavuttaneensa aseman, jota ei varsinaisesti ole ansainnut.

Valkoinen heteromiehuus ei tarkoita, että leiman kantaja on aina paatunut misogynisti, joka kokee uhkaavaksi sen, että joku pyrkii horjuttamaan hänen valta-asemaansa. Se viittaa myös siihen vääryyteen, ettei niitä etuoikeuksiaan ole tullut ajatelleeksi. Jos vaikka mieheni sanoisi, että hänen mielestään naiset ja homot ovat jo saavuttaneet täydellisen tasa-arvon heteromiesten kanssa, joten feminismiä tai vaikkapa pridea ei enää tarvita, sanoisin että sä et nyt valkoinen heteromies vain tiedä ollenkaan, mistä puhut. Se, ettei tajua, koska ei ole omaa kokemusta, on yleistä ja inhimillistäkin. En tule useinkaan ajatelleeksi, ovatko kaikki julkiset tilat esteettömiä, koska en koskaan ole joutunut liikkumaan pyörätuolilla.

Pyörätuoliesimerkin nosti esiin myös mainio Sini Laitinen aka Papananaama, joka teki videovastineen Rantamaan videolle. Minusta Laitisen kannanotto oli kaikin puolin fiksumpi ja paremmin argumentoitu kuin Rantamaan. Olen samaa mieltä Laitisen kanssa siitä, että video oli outo valinta Sekasin-kampanjaan. ”Alt-right-liehittelyä ja haitallista vihanlietsontaa”, kuvaili Laitinen. ”Viimeinen asia, jota syrjäytynyt tai syrjäytymässä oleva nuori mies kaipaa, on katkeruus maailmaa kohtaan”. Olen samaa mieltä. Petyin, että sinänsä erittäin tärkeään kampanjaan liittyvä video oli jotenkin vain tosi laiskaa ajattelua ja yksinkertaistettua rähinää.

Siinäkin mielteemme menevät Sinin kanssa yksiin, että nuorten miesten syrjäytymisen syy ei taida olla valkoisten heteromiesten syyttely vaan toksinen maskuliinisuus. (Katso aiemminkin kehumani The Work -dokumentti, ellet usko).

Miesten ja poikien puolesta on muutenkin nyt viime aikoina otettu kantaa. Olen lukenut lähiaikoina somepäivityksiä siitä, kuinka the future is equal ja että ei saa kaikessa tyttöyden paremmuuden korostamisessa unohtaa poikia. Minusta vastakkainasettelu on outo. Se, että tyttöjen asioita ajetaan ja kaikenlaisella tyttöhypetyksellä parannetaan tyttöjen asemaa, ei ole pojilta pois, päinvastoin.

Se, että tyttöydestä ja naiseudesta pyritään tekemään arvokkaampia, kuin mitä ne perinteisesti ovat olleet ja mitä ne joillekin vieläkin edustavat (heikkoutta ja huonompaa sukupuolta), on hyötyä myös miehille. Erityisesti sellaisille, jotka eivät mahdu siihen ahtaaseen muottiin, johon heitä on sullottu koko elämänsä.

Joku ajattelee, että tytöillähän on paljon helpompaa, koska heille sukupuoli ei ole niin ahdas. Heille sallitaan useimmin esimerkiksi poikamaiset harrastukset, poikamainen ulkonäkö ja niin edelleen. Miksiköhän poikamainen tyttö on hyväksyttävämpi kuin tyttömäinen poika? Siksi, että maskuliinisuus on arvokasta ja tavoiteltavaa sukupuolesta riippumatta. Feminiinisyys sen sijaan kuuluu vain tytöille. Poikien ei kuulu olla heikkoja ja näyttää tunteitaan, pukeutua tai käyttäytyä kuin huonompi sukupuoli.

Siksi feminismi on tärkeää. Siksi tyttöjen oikeuksia pitää ajaa isosti. Siksi valkoisen heteromiehen pitää tiedostaa etuoikeutensa ja käyttää asemaansa hyvään. Poikien asemaa parannetaan hyväksymällä erilaiset tavat olla poika ja mies. Ei kiukuttelemalla videolla siitä, kuinka on välillä niin vaikeaa olla valkoinen heteromies.