Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Minun vuoteni 1/4

Tähän vuoteen mahtuu jos jonkinlaista isoa ja pientä elämänmuutosta. Kun aloin tehdä yhteenvetoa kuluneesta vuodesta, tajusin kuinka paljon tänä vuonna on tapahtunut. Tässä ensimmäisen vuosineljänneksen tähtihetkiä ja luetuimpia postauksia.

Tammikuu

Tammikuun ja koko vuoden upeimpia juttuja oli tietysti kirjani julkaisu. Paljon lehtijuttuja, haastatteluja, ikimuistoisia palautteita ja muuta ihanaa pöhinää kirjan ympärillä. Pelkäsin tuolloin, mitä tapahtuu kun se pöhinä loppuu, mutta onneksi koko vuosi oli niin kiireistä etten ehtinyt miettiä, puhutaanko kirjastani tarpeeksi. Ja onneksi myös loppuvuoteen mahtui kirjamessua ja muuta kivaa.

Nyt odotan innolla lukuja kirjastani: kuinka paljon Hullu kuin äidiksi tullut myi ja kuinka paljon sitä lainattiin ja kuunneltiin. Voitteko kuvitella, etten ole koko vuoden aika kysynyt näitä lukuja kuin kerran siinä vaiheessa, kun kirja oli ollut myynnissä vasta kuukauden. En kertakaikkiaan ole uskaltanut.

Tammikuussa matkasimme myös siskon ja L’orealin kanssa Pariisiin yhdistetylle työ- ja rentoilureissulle. Söimme hyvin, kävimme ostoksilla ja Louvresse…täydellinen tyttöjen reissu. Tuntuu oudolta, että tästäkin matkasta on jo vuosi. Mitä pitäisi tehdä, ettei aika tuntuisi kuluvan niin älyttömän nopeasti?

Tammikuussa tykättiin erityisesti tästä:

Äiti on äidille susi 

Kuka sinä olet arvostelemaan toisen vaikeuksia?

Helmikuu

 

Helmikuussa Deko-lehti tuli kuvaamaan kotiamme ja laitoimme sen kertarysäyksellä kuntoon ennen kuvauksia. Olohuoneen kattovalaisimet olivat vuoden verran asentamatta, mutta sisustuslehden kuvaukset saivat kummasti vipinää kinttuihin. En ole ehkä koskaan puunannut kotia niin vimmatusti kuin ennen kuvauksia. Siltikin jouduin kesken kuvausten pyyhkimään pölyjä jostakin kulmasta ja tarrarullaamaan koirankarvoja samettityynystä. Niin tarkkaa se oli!

Helmikuussa kiiteltiin erityisesti tätä postausta:

Synnytyksenjälkeiset asiat, joista et kehtaa kysyä ja joita kukaan ei kerro

Maaliskuu

Maaliskuun (ja koko vuoden!) jännittävimpiin juttuihin kuului vierailu Huomenta Suomessa. Hitto, että jännitti. Aiheena oli tietysti äitiyden vaikeat tunteet. Tai siis Maikkarin sanoin, kun ”odotettu vauva-arki olikin syvältä”, heh. Jos aihe kiinnostaa, etkä nähnyt haastattelua, sen voi edelleen katsoa täällä.

Tässä kuussa julkaistiin myös minun ja Annan podcast. Kiinnostavan keskustelun lisäksi oli kiva tutustua paremmin Annaan! Odotan, että päästään turisemaan jatkossakin kaikesta maan ja taivaan väliltä. Siinä on nimittäin muija, kenen kanssa aiheet eivät lopu kesken 🙂

Podcastiin pääset edelleen TÄSTÄ, jos et ole käynyt kuuntelemassa.
Maalikuussa tykättiin näistä postauksista:

Pimppikö rivo?!

Alan yrittäjäksi ja muut viikon parhaat

Ihania kirjalahjoja

Muutama kirjavinkki vielä mattimyöhäisille lahjanostajille. Kirja on minusta aina hyvä lahja ♥

Hullu kuin äidiksi tullut, Irene Naakka

No täytyyhän sitä omaa häntäänsä nostaa. Kirjani sopii kuulemma ihan kaikille, äideille, isille ja lapsettomillekin. Olen saanut tästä kiitosta niin nuorelta äidiltä kuin lapsettomalta seitsenkymppiseltä. Ei tarvitse olla synnytysmasennuksen läpikäynyt löytääkseen tästä jotakin omaa. Moni on todennut, että olisipa lukenut kirjan jo vauva-aikana, joten erityisesti lasta odottavat ja vauvavuottaan läpikäyvät voisivat arvostaa tätä lahjaa. Toki se voi vaatia pienen alustuksen, jos lahjan saaja on lasta odottava eikä tiedä kirjasta mitään etukäteen.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, Sisko Savonlahti

Tämä kirja on ilmeisesti ostetuimpien joukossa tällä hetkellä eikä ihme, niin paljon hypeä sen ympärillä on ollut. Kirjailija Sisko Savonlahti on ollut paljon esillä eri medioissa. Kirja on erilaisuudessaan kiinnostava, siinä ei ole mitään vauhdikasta juonikuviota eikä siinä oikeastaan tapahdu mitään kovin ihmeellistä. Se vain kertoo hahmosta, jollainen ei ole aiemmin kelvannut kirjojen päähenkilöksi: reilu kolmekymppisestä, työtä etsivästä, ahdistuneesta ja vähän hukassa olevasta naisesta. Tästä on ollut kiinnostava jutella kirjan lukeneiden kavereiden kanssa, kaikki kokevat erilaisia tunteita kirjan päähenkilöä kohtaan.

Kaikki rahasta, Julia Thurén

Olen saanut vasta selata tätä kirjaa, en siis ole lukenut sitä kokonaan, mutta voin jo suositella! Vakuutan, että jokainen vähänkin säästämistä ja sijoittamista fiilistelevä tykkäisi tästä paketista! Rahasta on alettu viime aikoina puhua avoimemmin ja monet ovat kiinnostuneet sijoittamisesta. Jopa minä, vanha tuhlaajatyttö. Luulen, että jokainen pääsee tämän kirjan avulla alkuun ja vähän pidemmällekin rahahommissa!

Lasitehdas, Katja Lahti

Tätä kirjaa en ole ehtinyt vielä lukea, mutta olen tosi vakuuttunut siitä kaikkien lukemieni arvostelujen perusteella ja oman kappaleeni ostin itse asiassa juuri lahjaksi. Koska eihän meidän Katja Lahti nyt voi tehdä muuta kuin priimaa 🙂 Kirjan yksi keskeisimmistä henkilöhahmoista on keski-ikäinen Juhani, joten kirja sopii kuulemma myös miehille. Enkä siis nyt tarkoita, etteikö kukaan mies voisi lukea kirjaa, jonka päähenkilö ei ole mies, mutta tällainen myyntipuhe ilmeisesti kuitenkin tarvitaan, koska suurin osa miehistä ei lue naisten kirjoittamia ja kirjoja ja yleensä miehille siis myös markkinoidaan vain mieskirjailijoiden teoksia.

Lasitehdas kertoo siis kahdesta suomalaisesta perheestä ja luokkaeroista. Kirja sopii muuten hyvin just jouluun, sillä siinä kaksi hyvin erilaista perhettä kokoontuu yhteen viettämään joulua. Toinen on rikas suomenruotsalaisperhe ja toinen lottovoiton saanut työläisperhe.

Lasten planeetta, Riikka Pulkkinen

Taattua Riikka Pulkkista: tavallinen tarina puettuna maagiseen kauniiseen kerrontaan. Kirja kertoo kaksi tarinaa kahdessa eri ajassa. Nykyajassa on eroava pariskunta ja tarinalla on perusta tosielämässä. Riikka Pulkkinen erosi itse miehestään viime vuonna. Menneessä ajassa on tarina päähenkilön Frederikan kamppailusta mieleltään sairaan siskonsa kanssa. Tässä kirjassa kosketti eritoten osuvat kuvaukset äitiydestä, vanhemmuudesta ja rakkaudesta.

 

Norsunluukoira Rokka ja maalaispojan matka myrskyn silmään, Toni Lahtinen

Tämä on kaikille eläinystäville ja erityisesti eläinsuojelutyöstä kiinnostuneille. Kirja kertoo tavallisen suomalaispariskunnan hengenvaarallisesta matkasta Afrikkaan nappaamaan norsujen salametsästäjiä ja tarinan tämän kaiken takana. Tositarina harvinaisesta rohkeudesta ja periksiantamattomuudesta ♥

Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille), Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.)

Tätä kirjaa on jaksanut kuunnella jo kolmevuotiaskin ja se sopii tietysti oikein hyvin myös pojille. Niitä sankaritarinoita kun edelleen kerrotaan enemmän miehistä, joten on hienoa että tämä kirja kertoo vain naisten saavutuksista. Kirjan sankareita ovat muiden muassa Aira Samulin, Minna Canth, Alma, Eva Wahlström ja Maruan Abdulkarim. Kaikista sankareista kerrotaan lyhyehkö tarina upein kuvin.

Syy synnytyksen jälkeiseen masennukseen on selvinnyt: neuvolan tuputus?

Järkytyin eilen pahemman kerran kun sain kaverilta kehotuksen katsoa Maria Nordinin uusimmat IG Storyt. Niissä Nordin kertoili huolettomasti kameralle ihmetelleensä väitettä, että synnytyksen jälkeisestä masennuksesta puhuttaisiin liian vähän. Hänestä siitä puhutaan liikaa, sitä suorastaan tuputetaan.

Nordinin ulosanti videoilla oli todella ylimielinen. Hän kertoi, että neuvolassa on kysytty, onko hän kärsinyt masennuksesta. No en ole, hän lausui tuhahtaen videolla. Mahtaileva virnistys omasta erinomaisuudesta meni ihon alle.

Nordinin mielestä neuvolaseinien masennuksesta kyselevät julisteet ja neuvolahoitajien äitejä kohtaan kokema huoli suorastaan kannustavat masentumiseen. Hän kommentoi masennusta yleisestikin väittämällä, ettei se ole sairaus vaan addiktio. ”Addiktio negatiivisiin ajatuksiin ja ajatusten herättämien tunteiden tuottamaan hormonicocktailiin.”

Mitä mä just luin?

Olen vilpittömän iloinen, etteivät äitiyden mustat tunteet ole koskettaneet Nordinia. Hän on hyvin onnekas. Synnytyksen jälkeistä herkistymistä eli baby bluesia esiintyy noin 50 − 80 prosentilla synnyttäneistä. Synnytyksen jälkeinen masennus on sekin yleistä, Suomessa sen arvellaan koskettavan 9-16 prosenttia äideistä. (Lähde: THL).

Varsinkin silloin, kun ei ole mitään virallisia meriittejä kommentoida sairauksia tai muita terveydentiloja, pitäisi olla aika varovainen lausunnoissaan. Pitäisi kuulostella herkällä korvalla ihmisiä ja olla ennen kaikkea empaattinen. Jokaisella on oikeus tuoda esiin mielipiteensä, mutta vaikuttajalla on myös vastuu sanoistaan. Kuka tahansa voi väittää, ettei masennus ole sairaus vaan oma halu ajatella negatiivisesti, mutta minusta kannattaa miettiä, haluaako ihan oikeasti sanoa niin.

Kommentoin Nordinin videoita eilen Instagramissa ja sain kymmeniä ja taas kymmeniä viestejä huolestuneilta, vihaisilta, surullisilta ja loukkaantuneilta ihmisiltä. Luin kertomuksia positiivista ihmisistä, jotka ovat taatusti ilman omaa tahtoaan sairastuneet vaikeisiin mielen sairauksiin kuten synnytyksen jälkeiseen psykoosiin. Pahimmassa tapauksessa vuosia sairauksien kanssa kamppaileiden ja itsetuhoisuudesta kärsivien ihmisten ei ole hyvä kuulla arrogantteja lausuntoja siitä, kuinka masennus on addiktio. Mielen sairauksilla on edelleen stigma ja niitä sairastavat kokevat häpeää muutenkin.

Se, että Nordin on kokenut neuvolan huolenpidon tuputuksena, on vain hänen kokemuksensa. Ei fakta. Lukemattomat äidit kokevat edelleen, etteivät he saa apua pahaan oloon, joka on hyvin yllättänyt täysin heidät itsensäkin. Äideistä ei todellakaan voi pitää liikaa huolta. Äidin pahalla ololla voi olla kauaskantoisia, jopa hengenvaarallisia seurauksia.

Kukaan ei masennu siksi, että on nähnyt neuvolan seinällä masennuksesta kertovan julisteen. Tai siksi, että neuvolahoitaja on hoitanut työnsä kunnialla ja kysynyt äidiltä, onko hänellä paha olla. Yksi minulle viestittänyt äiti kysyi, että missähän neuvolassa Nordin käy. Hän nimittäin haluaisi myös sinne, jos siellä hänen paha olonsa otettaisiin vihdoin tosissaan.

Lapsen saaminen saa aika monen äidin mielen matalaksi, enemmän tai vähemmän. Se on kauheaa, mutta yleistä ja normaalia. Tärkeintä olisi saada ammattiapua, ei käsittämättömiä huuhaalausuntoja ihmiseltä, jolla ei ole minkään valtakunnan titteliä sellaisia antaa.