Ihania kirjalahjoja

Muutama kirjavinkki vielä mattimyöhäisille lahjanostajille. Kirja on minusta aina hyvä lahja ♥

Hullu kuin äidiksi tullut, Irene Naakka

No täytyyhän sitä omaa häntäänsä nostaa. Kirjani sopii kuulemma ihan kaikille, äideille, isille ja lapsettomillekin. Olen saanut tästä kiitosta niin nuorelta äidiltä kuin lapsettomalta seitsenkymppiseltä. Ei tarvitse olla synnytysmasennuksen läpikäynyt löytääkseen tästä jotakin omaa. Moni on todennut, että olisipa lukenut kirjan jo vauva-aikana, joten erityisesti lasta odottavat ja vauvavuottaan läpikäyvät voisivat arvostaa tätä lahjaa. Toki se voi vaatia pienen alustuksen, jos lahjan saaja on lasta odottava eikä tiedä kirjasta mitään etukäteen.

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, Sisko Savonlahti

Tämä kirja on ilmeisesti ostetuimpien joukossa tällä hetkellä eikä ihme, niin paljon hypeä sen ympärillä on ollut. Kirjailija Sisko Savonlahti on ollut paljon esillä eri medioissa. Kirja on erilaisuudessaan kiinnostava, siinä ei ole mitään vauhdikasta juonikuviota eikä siinä oikeastaan tapahdu mitään kovin ihmeellistä. Se vain kertoo hahmosta, jollainen ei ole aiemmin kelvannut kirjojen päähenkilöksi: reilu kolmekymppisestä, työtä etsivästä, ahdistuneesta ja vähän hukassa olevasta naisesta. Tästä on ollut kiinnostava jutella kirjan lukeneiden kavereiden kanssa, kaikki kokevat erilaisia tunteita kirjan päähenkilöä kohtaan.

Kaikki rahasta, Julia Thurén

Olen saanut vasta selata tätä kirjaa, en siis ole lukenut sitä kokonaan, mutta voin jo suositella! Vakuutan, että jokainen vähänkin säästämistä ja sijoittamista fiilistelevä tykkäisi tästä paketista! Rahasta on alettu viime aikoina puhua avoimemmin ja monet ovat kiinnostuneet sijoittamisesta. Jopa minä, vanha tuhlaajatyttö. Luulen, että jokainen pääsee tämän kirjan avulla alkuun ja vähän pidemmällekin rahahommissa!

Lasitehdas, Katja Lahti

Tätä kirjaa en ole ehtinyt vielä lukea, mutta olen tosi vakuuttunut siitä kaikkien lukemieni arvostelujen perusteella ja oman kappaleeni ostin itse asiassa juuri lahjaksi. Koska eihän meidän Katja Lahti nyt voi tehdä muuta kuin priimaa 🙂 Kirjan yksi keskeisimmistä henkilöhahmoista on keski-ikäinen Juhani, joten kirja sopii kuulemma myös miehille. Enkä siis nyt tarkoita, etteikö kukaan mies voisi lukea kirjaa, jonka päähenkilö ei ole mies, mutta tällainen myyntipuhe ilmeisesti kuitenkin tarvitaan, koska suurin osa miehistä ei lue naisten kirjoittamia ja kirjoja ja yleensä miehille siis myös markkinoidaan vain mieskirjailijoiden teoksia.

Lasitehdas kertoo siis kahdesta suomalaisesta perheestä ja luokkaeroista. Kirja sopii muuten hyvin just jouluun, sillä siinä kaksi hyvin erilaista perhettä kokoontuu yhteen viettämään joulua. Toinen on rikas suomenruotsalaisperhe ja toinen lottovoiton saanut työläisperhe.

Lasten planeetta, Riikka Pulkkinen

Taattua Riikka Pulkkista: tavallinen tarina puettuna maagiseen kauniiseen kerrontaan. Kirja kertoo kaksi tarinaa kahdessa eri ajassa. Nykyajassa on eroava pariskunta ja tarinalla on perusta tosielämässä. Riikka Pulkkinen erosi itse miehestään viime vuonna. Menneessä ajassa on tarina päähenkilön Frederikan kamppailusta mieleltään sairaan siskonsa kanssa. Tässä kirjassa kosketti eritoten osuvat kuvaukset äitiydestä, vanhemmuudesta ja rakkaudesta.

 

Norsunluukoira Rokka ja maalaispojan matka myrskyn silmään, Toni Lahtinen

Tämä on kaikille eläinystäville ja erityisesti eläinsuojelutyöstä kiinnostuneille. Kirja kertoo tavallisen suomalaispariskunnan hengenvaarallisesta matkasta Afrikkaan nappaamaan norsujen salametsästäjiä ja tarinan tämän kaiken takana. Tositarina harvinaisesta rohkeudesta ja periksiantamattomuudesta ♥

Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille), Taru Anttonen & Milla Karppinen (toim.)

Tätä kirjaa on jaksanut kuunnella jo kolmevuotiaskin ja se sopii tietysti oikein hyvin myös pojille. Niitä sankaritarinoita kun edelleen kerrotaan enemmän miehistä, joten on hienoa että tämä kirja kertoo vain naisten saavutuksista. Kirjan sankareita ovat muiden muassa Aira Samulin, Minna Canth, Alma, Eva Wahlström ja Maruan Abdulkarim. Kaikista sankareista kerrotaan lyhyehkö tarina upein kuvin.

Syy synnytyksen jälkeiseen masennukseen on selvinnyt: neuvolan tuputus?

Järkytyin eilen pahemman kerran kun sain kaverilta kehotuksen katsoa Maria Nordinin uusimmat IG Storyt. Niissä Nordin kertoili huolettomasti kameralle ihmetelleensä väitettä, että synnytyksen jälkeisestä masennuksesta puhuttaisiin liian vähän. Hänestä siitä puhutaan liikaa, sitä suorastaan tuputetaan.

Nordinin ulosanti videoilla oli todella ylimielinen. Hän kertoi, että neuvolassa on kysytty, onko hän kärsinyt masennuksesta. No en ole, hän lausui tuhahtaen videolla. Mahtaileva virnistys omasta erinomaisuudesta meni ihon alle.

Nordinin mielestä neuvolaseinien masennuksesta kyselevät julisteet ja neuvolahoitajien äitejä kohtaan kokema huoli suorastaan kannustavat masentumiseen. Hän kommentoi masennusta yleisestikin väittämällä, ettei se ole sairaus vaan addiktio. ”Addiktio negatiivisiin ajatuksiin ja ajatusten herättämien tunteiden tuottamaan hormonicocktailiin.”

Mitä mä just luin?

Olen vilpittömän iloinen, etteivät äitiyden mustat tunteet ole koskettaneet Nordinia. Hän on hyvin onnekas. Synnytyksen jälkeistä herkistymistä eli baby bluesia esiintyy noin 50 − 80 prosentilla synnyttäneistä. Synnytyksen jälkeinen masennus on sekin yleistä, Suomessa sen arvellaan koskettavan 9-16 prosenttia äideistä. (Lähde: THL).

Varsinkin silloin, kun ei ole mitään virallisia meriittejä kommentoida sairauksia tai muita terveydentiloja, pitäisi olla aika varovainen lausunnoissaan. Pitäisi kuulostella herkällä korvalla ihmisiä ja olla ennen kaikkea empaattinen. Jokaisella on oikeus tuoda esiin mielipiteensä, mutta vaikuttajalla on myös vastuu sanoistaan. Kuka tahansa voi väittää, ettei masennus ole sairaus vaan oma halu ajatella negatiivisesti, mutta minusta kannattaa miettiä, haluaako ihan oikeasti sanoa niin.

Kommentoin Nordinin videoita eilen Instagramissa ja sain kymmeniä ja taas kymmeniä viestejä huolestuneilta, vihaisilta, surullisilta ja loukkaantuneilta ihmisiltä. Luin kertomuksia positiivista ihmisistä, jotka ovat taatusti ilman omaa tahtoaan sairastuneet vaikeisiin mielen sairauksiin kuten synnytyksen jälkeiseen psykoosiin. Pahimmassa tapauksessa vuosia sairauksien kanssa kamppaileiden ja itsetuhoisuudesta kärsivien ihmisten ei ole hyvä kuulla arrogantteja lausuntoja siitä, kuinka masennus on addiktio. Mielen sairauksilla on edelleen stigma ja niitä sairastavat kokevat häpeää muutenkin.

Se, että Nordin on kokenut neuvolan huolenpidon tuputuksena, on vain hänen kokemuksensa. Ei fakta. Lukemattomat äidit kokevat edelleen, etteivät he saa apua pahaan oloon, joka on hyvin yllättänyt täysin heidät itsensäkin. Äideistä ei todellakaan voi pitää liikaa huolta. Äidin pahalla ololla voi olla kauaskantoisia, jopa hengenvaarallisia seurauksia.

Kukaan ei masennu siksi, että on nähnyt neuvolan seinällä masennuksesta kertovan julisteen. Tai siksi, että neuvolahoitaja on hoitanut työnsä kunnialla ja kysynyt äidiltä, onko hänellä paha olla. Yksi minulle viestittänyt äiti kysyi, että missähän neuvolassa Nordin käy. Hän nimittäin haluaisi myös sinne, jos siellä hänen paha olonsa otettaisiin vihdoin tosissaan.

Lapsen saaminen saa aika monen äidin mielen matalaksi, enemmän tai vähemmän. Se on kauheaa, mutta yleistä ja normaalia. Tärkeintä olisi saada ammattiapua, ei käsittämättömiä huuhaalausuntoja ihmiseltä, jolla ei ole minkään valtakunnan titteliä sellaisia antaa.

Kirjailijaelämää, korealaista ihonhoitoa ja muita viikon parhaita

Paras tapaaminen

Sain tovi sitten sähköpostiini erikoisen kutsun, jonka luulin ensin olevan virus. Siinä minut kutsuttiin Ruotsin suurlähetystön illallisille ilman sen kummempia muita tietoja, esimerkiksi pukukoodia. Kustantamostani sitten sain tiedon, että ihan oikeasta kutsusta on kyse ja myöhemmin selvisi, että Ruotsin suurlähetystössä juhlitaan kirjailijoita perinteisesti aina Helsingin Kirjamessujen aikaan. Kutsu ei ollut avec ja aloin sitten varovasti kysellä kirjoja kirjoittaneilta tutuiltani, onko joku menossa. Lopulta pääsinkin ujuttautumaan Julia Thurénin porukassa juhliin. Ettei tarvinnut yksin mennä. Tuskin tosin olisin edes mennyt yksin, sen verran sosiaalisesti rajoittunut olen.

Pienen asukriisin jälkimainingeissa sitten astelimme Julian, Pentikäisen Karoliinan ja Tarasovan Anniinan kanssa lähestystöön. Esittäydyimme lähettiläspariskunnalle ja rukoilin mielessäni, etteivät he kysy mitään ruotsiksi. Kielitaitoni on nimittäin suurin piirtein sama kuin ihmisellä, joka on käynyt pari kertaa ruotsin alkeiskurssilla.

Lähestystö oli kaikkine kattokruunuineen, samettikalusteineen ja Ruotsin kuningasperheen kuvineen juuri niin upea kuin arvata saattaa. Ujona fanityttönä vilkuilin Riikka Pulkkisen ja Pirjo Hassisen suuntiin ja ajattelin, että täällä minä nyt sitten olen. Kirjailijana kirjailijoiden joukossa.

Parasta illassa oli tutustua paremmin Juliaan, tavata Anniina ja törmätä ensimmäistä kertaa Karoliinaankin. Kun tapasimme Karoliinan kanssa, astelin heti halaamaan häntä kuin vanhaa tuttua, kunnes tajusin ettemme ole itse asiassa koskaan edes esittäytyneet toisillemme. Some välillä vähän vääristää tunnetta siitä, keitä oikeasti edes tuntee. Karoliina on muuten yksi herttaisimmista ihmisistä, kenet olen koskaan tavannut.

Paras päivä

Lauantaina nousin Kirjamessujen Esplanadi-lavalle psykoterapeutti ja kirjailija Katriina Järvisen haastateltavaksi yhdessä Äiti aallokossa – kun vauvan mukana tulikin masennus -kirjan kirjoittaneiden Leena Honkavaaran ja Maiju Majamaan kanssa. Mietin monta kertaa ennen haastattelua, että miksi suostuin tähän, että eikö muka voi kirjoittaa kirjaa ilman, että joutuu esiintymään julkisesti. Tunnen silti itseni tarpeeksi hyvin tietääkseni, että harmittaisi aivan älyttömästi, jos en olisi suostunut. Esiintyminen jännitti etukäteen ja muutamaa tuntia ennen olin hermoraunio, mutta se on kuitenkin pieni hinta kokemuksesta.

Lapsikin pääsi osallistumaan messuille, kun äitini ja anoppini auttoivat hoitamaan häntä. He olivat pääasiassa lasten alueella, missä oli ainakin Pikku Kakkosen messuosasto. He tulivat kuitenkin kuuntelemaan esiintymiseni. Lapsi osoitti kirjani kantta screenillä ja huusi: ”Minä olen tuolla äidin mahassa!”

Esiintymisen jälkeen lounastin vielä kustannuspäällikköni kanssa ja ajatus seuraavasta kirjasta alkoi muodostua…

Paras päätös

Kirjamessuilla tuhansien ja taas tuhansien kirjojen ympäröimänä tajusin taas, että so many books, so little time. Aloin listata päässäni kirjoja, jotka haluaisin juuri nyt lukea ja mitä pidemmäksi lista kävi, sitä turhemmalta tuntui täyttää illat aivottomien telkkariohjelmien katseluun. Niinpä päätin alkaa taas lukea enemmän.

Paras oivallus

Ajattelin tällä viikolla muutakin kuin kirjajuttuja, nimittäin toista intohimoani kosmetiikkaa! Haastattelin yhtä juttua varten Fredmanin Virveä ja tapani mukaan innostuin tosi paljon juttuaiheestani. Olen ottanut jo aiemmin kauneusrutiiniini uusia steppejä ja viimeistään Virven kanssa jutustelun jälkeen päätin alkaa hoitaa ihoani korealaisemmin.

Linkkaan teille vielä myöhemmin Virven haastattelun, kunhan se ilmestyy, mutta siinä yhtenä tärkeänä pointtina on korealainen ihonhoitoideologia. Lyhykäisyydessään: suomalaiset hoitavat ongelmia, korealaiset ennaltaehkäisevät niitä. 

Olen huomannut jo lyhyessä ajassa ihon kunnossa merkittävän eron, kun olen todella alkanut hoivata sitä. Mutta tästä lisää vähän myöhemmin…

Paras dokkari

Kuulin The Work -dokumentista Nonsense by Alexa & Linda -podcastista ja päätin heti, että se pitää nähdä. Huijasin jotenkin syntymäpäiväni varjolla Jaakonkin katsomaan dokkarin kanssani. Se kertoo siis miesten ryhmäterapiaohjelmasta, jota käytetään Folsomin vankilassa Yhdysvalloissa. Terapiassa, johon osallistuu vankeja ja vapaaehtoisia, opetellaan purkamaan tunnepatoutumia, puhumaan tunteista ja näyttämään niitä.

Dokumentti on todella häkellyttävän koskettava ja tunteita herättävä: itkin oikeastaan sen alusta loppuun. Se opettaa ymmärtämään, ettei kiven sisään johtavan väkivallan taustalla ole aina mitään mystistä pahuutta, vaan hankalia tunnelukkoja. Ja niistä tunnelukoista kärsivät nimenomaan miehet, joilla ei ole ollut lupaa näyttää ja käsitellä tunteitaan. Ja joiden isäsuhde on järjestään äärimmäisen mutkikas.