Tietoa mainostajalle ›

Näin raskaus ja imetys muokkasivat ulkonäköäni

Puhuimme yhtenä päivänä työkaverini kanssa selluliittivoiteista ja minä sanoin parhaan selluliitinkukistuskeinon olevan imetys. Huomasin nimittäin, että lapsen saamisen jälkeen muhkurat katosivat selvästi iholta, vaikka painoa olikin aiempaa enemmän. Aloimme miettiä, pitäisikö aihetta selvitellä enemmän, mutta luulen, että imetyksen vaikutus selluliittiin on todella yksilöllistä – mitään yksiselitteistä tähän tuskin liittyy (?) Yksilöllisiä ovat kaikki muutkin raskauden, synnytyksen ja imetyksen tekemät muutokset ulkonäköön. Toiset saavat raskausarpia, toiset eivät, toiset lihovat 20 kiloa, toiset eivät. Innostuin miettimään, miten raskaus ja imetys muokkasivat omaa ulkonäköäni.

Ennen listausta haluaisin sanoa, että jos olet raskaana tai vaikka juuri synnyttänyt ja murehdit ulkonäköäsi, anna itsellesi armoa. Minua ärsyttää, että (tulevat) äidit joutuvat jatkuvasti viljelemään disclaimereita pohtiessaan ulkonäköään. ”Painonnousu ja raskausarvet pelottavat aivan helvetisti, mutta tottakai kaikista tärkeintä on, että vauvalla on kaikki hyvin”. Itse ainakin tiedän, että raskaus on mullistavaa aikaa: keho muuttuu ja koko elämä on muuttumassa. Ehkä sitä yrittää pitää kynsin hampain kiinni vanhasta, kun koko siihenastinen elämä on heittämässä häränpyllyä. Voi tuntua todella ahdistavalta, että kaiken muun lisäksi oma ulkonäkö muuttuu radikaalisti. Omia tunteitaan on ihan turha pyydellä anteeksi muilta. Jos joku ei tätä ahdinkoa ymmärrä, se on hänen ongelmansa. Et ole turhamainen, jos mietit raskauden tai vauva-arjen keskellä ulkonäköäsi!

kroppa1

Paino ja vatsa

Palauduin raskaudesta ulkonäöllisesti aika nopeasti: valtava maha oli melkein tiessään muutaman päivän päästä synnytyksestä. Vatsani kasvoi raskauden loppumetreillä ainakin omaan silmääni todella isoksi ja tuntui oudolta, kuinka oli mahdollista, että se kutistui niin nopeasti kasaan jättämättä juurikaan veltostunutta nahkaa jälkeensä. Tämä on kiinni ihotyypistä: joillakin nahka on ehkä elastisempaa, jolloin venyminen ei jätä jälkiä.

En ole vieläkään täysin raskautta edeltävissä mitoissani: painoa on ehkä hiukan enemmän, en ole ihan varma, sillä en käynyt ennen raskautta vaa’alla juuri koskaan. Useimmat vanhat farkut mahtuvat päälle, mutta joissakin istuvuuden kanssa on ongelmia. En ole nyt ihannepainossani, mutten toisaalta ole jaksanut ottaa juuri stressiä painostani. Pienimuotoinen kesäkuntoon-projekti tässä on ollut meneillään.

Monet sanovat, että imetys laihduttaa ja joskus suorastaan kuihduttaa, mutten huomannut itse tällaista vaikutusta. Oikeastaan päin vastoin: kilot olivat imettäessä todella tiukassa. Nyt kun lopetin imetyksen, huomaan että kilot karisevat hiukan helpommin.

Iho, kynnet ja hiukset

Hormonaaliseen akneen taipuva ihoni huonoili todella pahasti raskauden alkuvaiheessa. En muutenkaan kokenut olevani tuolloin ollenkaan hehkeä: iho oli harmaa ja täynnä finnejä. Jossain vaiheessa raskautta iho-ongelmat helpottivat hiukan ja imetykset startattua iho oli elämänsä kunnossa. Tuolloin ihon kuntoa ja hehkua jopa ihan ihmeteltiin. Hormonitoiminnan tasaannuttua kasvojen ihosta tuli sellainen normaali sekaiho: toisinaan pukkaa näppyjä, mutta pääosin pärstä on ihan ok.

Raskausarpia minulle ei tullut vatsaan ollenkaan. Rintojen alaosaan niitä tuli heti raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, mutta nuo arvet vaalenivat ja näkyvät enää vain haaleina rantuina, jos katsoo läheltä. Minulla oli raskaudessa linea negra navasta alaspäin ja myös se on haihtunut kokonaan.

Muistan, että näytin raskauden alussa mielestäni aivan kammottavalta, oksentamisen väsyttämältä, finninaamaiselta ihmisrauniolta. Ainut asia, joka minussa kukoisti, olivat kynnet!  Minulla on aina ollut hauraat kynnet, joita ei ole voinut kasvattaa. Jos minulla on joskus pitkät kynnet, ne ovat rakennekynnet. Kynteni lohkeavat saman tien, jos ehtivät kasvaa yhtään pidemmiksi. Raskauden alussa kynteni olivat superpaksut ja hyväkuntoiset.

Monet sanovat hiustensa paksuuntuvan raskaudessa, mutten huomannut tällaista omalla kohdallani. Sen sijaan synnytyksen jälkeinen hiustenlähtö koitti minullekin. Mitään aivan järkyttävää sulkasatoa en kokenut, mutta hiustenlähtö oli kuitenkin huomattavaa. Tämä liittyy tosiaan synnytykseen ei imetykseen, kuten usein luullaan.

kroppa2

Outoudet

Listaisin tuon ihon muhkuroiden tasaantumisen outoihin imetysilmiöihin. Toinen todella outo juttu oli se, etteivät säärieni ihokarvat kasvaneet jossakin vaiheessa raskautta ollenkaan! En muista ajankohtaa, mutta muistaakseni tämä alkoi jostain raskauden toiselta kolmannekselta ja jatkui loppuun asti. Huomasin tämän joskus, kun aloin automaattisesti sheivata sääriäni. Hoksasin, ettei ollut mitään sheivattavaa ja aloin seurata tilannetta. Vielä oudommaksi tämän tekee se, että muut karvat kyllä kasvoivat – ainoastaan säärikarvat lopettivat kasvamisen. Tämän raskausoutouden olisin kyllä mieluusti pitänyt itselläni raskauden jälkeenkin, mutta valitettavasti kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Minulle kävi myös kuten kuulemma monelle muullekin: lapsi kasvatti hieman jalkojeni kokoa. En tiedä, mihin tämä perustuu. Ainakin raskauden loppuvaiheilla jalat usein turpoavat, näin kävi minullekin. Kasvaako jalka tuolloin ja huonolla tuurillä jää suuremmaksi? Onneksi jalankoko ei kasvanut monella numerolla, veikkaisin että ehkäpä noin puolella. Tämä tarkoittaa, että jo entuudestaan naftit kengät olen joutunut laittamaan kiertoon, mutta onneksi monet vanhat, entuduudestaan hiukan isot kengät ovat vielä ihan käyttökelpoisia.

No entä sitten ne tissit…?

Tämä on usein se kiinnostavin asia, miten kävi tisseille? Tässäkään ei taida olla imetyksellä niin suurta osaa kuin usein luullaan, vaan ihan jo pelkästään raskaus tekee usein hallaa povelle. Yleensä rinnat paisuvat viimeistään synnärillä maidonnousun yhteydessä valtaviksi maitotykeiksi (minulla kuppikoko suureni jo raskauden ensimmäisellä kolmanneksella) ja imetyksen jälkeen kutistuvat sitten surullisiksi pusseiksi. En ole huomannut, että kuppikokoni olisi pienentynyt, mutta rinnat ovat toki muuttaneet muotoaan. Asia ei ole harmittanut niin paljon kuin raskauden aikana ajattelin. Silloin surin terhakkaiden tissien menetystä etukäteen, mutten nyt juuri edes muista millaiset ne olivat ennen. Vitsailimme joskus kavereiden kanssa, että lähdemme nelikymppisinä yhdessä Tallinnaan laitattamaan silikonit. Minulla ei ole mitään kauneusleikkauksia vastaan ja voisin ihan hyvin ottaa silikonit, jos en oikeasti tulisi toimeen rintojeni kanssa. Toistaiseki kuitenkin viihdyn näiden kanssa.

Miten raskaus/synnytys/imetys vaikutti sinun ulkonäköösi?

Kauniit imettäjät

Ihanaa pääsiäistä! Olen itse töissä koko pääsiäisen ja pääsiäisen vietto jää väliin. Toimituksessa on muuten aika kiva ahertaa pyhinä: kerrankin on rauhallista ja saa keskittyä hommiinsa täydellisesti. Palailen blogiin taas ensi viikolla. Sitä ennen halusin tulla vinkkaamaan kiintoisasta näyttelystä, jonka bongasin Ilonan jutusta.

Nimittäin Natalie Ärlingin ja Anne Partasen järjestämästä Minä olen kaunis imettäjä -valokuvanäyttelystä. Tuossa Ilonan jutussa pääsee jo vähän kurkkaamaan näyttelyn antiin: mielettömän kauniita kuvia ihanista imettämistä ja lapsista. Näyttely on huhtikuun ajan esillä Helsingissä, galleria Kääntöpaikassa ja toukokuusta 2017 lähtien Kätilöopiston aulassa ja lapsivuodeosastoilla. Tämä pitää nähdä!

Ohi on

Nyt se tosiaan viimein on ohi. Imetys nimittäin. Viimeinen päivä taisi olla aika tasan viikko sitten. Olisi pitänyt painaa mieleen se päivä. Mikään hirvittävän ihmeellinen tuo muutos ei toisaalta ollut, sillä olin pitkään imettänyt vain iltaisin muutaman minuutin. Lopulta taapero ei vain ollut enää hiukkaakaan kiinnostunut rinnasta, ei sitten yhtään. Totaalilopetuksen jälkeen tuntuu siltä, ettei tyttö ole edes muistanut, että on joskus syönyt rintaa.

Itkuhan siinä tuli ja tulee edelleen, kun aiheesta kirjoitan. Imetyksestä muodostui niin tärkeä asia minulle alun järkyttävien vastoinkäymisten jälkeen. Oli kuitenkin ihanaa, että taapero sai tehdä päätöksen lopettamisesta itse. Meillä ei siis elellä ainakaan tietoisesti mitenkään lapsentahtisesti (en siis ole millään tavalla perehtynyt aiheeseen) ja olisin tehnyt imetykselle pian stopin itse, mutta näin tämä meni kaikkien kannalta todella vaivattomasti.

Olen muuten aina ajattelut, että olen ollut tosi itsevarma imettämiseni suhteen. Olen jopa vähän ärsyyntynyt äideistä, jotka selvästi vähän häpeilevät taaperoimettämistä. Tietyllä tavalla olenkin itsevarma, mutta aivan imettämisen loppumetreillä huomasin, että kyllä se vain minuakin mietityttää, mitä ihmiset ajattelevat taaperon imettämisestä. En häpeilisi asiaa esimerkiksi näin julkisesti blogissa asiaa, olen mielelläni taaperoimetyksen äänitorvi. Enkä nolostellut asiaa läheisteni seurassa. Mutta muille huomasin vähän selitteleväni pitkää imetystä. Olen kyllä avoimesti kertonut vieraammassakin porukassa, että imetän taaperoa, mutta heti perään ehkä hiukan pehmitellyt, että vain iltaisin lyhyesti jne.

imetys2

Ärsyttää, että olen antanut vallalla olevien käsitysten vaikuttaa itseeni! Toisaalta olen ehkä selitellyt asiaa siksi, että olen itsekin ennen lapsen saamista kummastellut taaperon imettämistä. Tiedän, että koko imetystä on vaikeaa, ellei mahdotonta käsittää, ellei ole kokenut sitä itse. Nyt tuntuu ainoastaan hullulta, että jotkut kuuluttavat keskustelupalstoilla tai pitkää imetystä käsittelevien artikkeleiden kommenttibokseissa imetyksen saavan kestää yhdeksän kuukautta, korkeintaan vuoden. Millä meriiteillä tavalliset ihmiset antavat näitä omia suosituksiaan ja pystyttävät rajapyykkejä? Kun heitä valistetaan WHO:n suosituksista ja käsityksistä siitä, mikä on lapsen luonnollinen vieroittumisikä, nämä tiedot kaikuvat kuuroille korville.

Vaikka imetystaipaleeni on ehkä iäksi päättynyt, käsittelen varmasti vielä aihetta usein ja puhun imetyksen (ja toisaalta imettämättömyyden) puolesta. Imetyksestä ei puhuta lähellekään vielä tarpeeksi, sillä niin monella on siitä vielä vääriä ja vanhentuneita käsityksiä ja se on monelle niin vaikeaa monin tavoin. Ja koska äitejä tuomitaan imetyksestä ja imettämättömyydestä edelleen jatkuvasti. Työkaverini kirjoitti Iltalehden Ilonaan jutun australialaisnaisesta, joka katui lyhyttä imetystään. Imettämisen lopettaminen teki hänestä onnellisemman ja hänen perhe-elämästään nautinnollisempaa. Kommenteissa tiedettiin muka taas enemmän, kutsuttiin imettämätöntä äitiä itsekkääksi ja naisen syitä olla imettämättä huonoiksi. Taitaa olla toiveajattelua, mutta sanon silti, että haluaisin niin kovasti, että tuollaiset kommentit loppuisivat vielä joskus. Kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta puuttua toisen ihmisen päätöksiin imetykseen liittyen.

♥ Ihanaa imetystä kaikille, jotka sitä haluavat tehdä ja kaikille joilla se on vielä edessä! Minulle se oli yksi elämän upeimmista asioista! ♥

Ps. Tuosta isän ja tyttären ruokailuhetkikuvasta tuli kyllä itku silmään. Muistan, kun pumppasin maitoa vereslihalla olevista rinnoistani sairaalan valtavalla koneella ja hihkuimme Jaakon kanssa molemmat, kun sain muutaman millin aikaiseksi. Jaakko sitten antoi tuota keltaista maitoa ruiskulla vauvalle, koska tuttipulloja ei Kättärillä käytetä. Kotona maito sitten vasta nousikin ja sen jälkeen sitä riitti kyllä ihan liiaksi asti. Tai siis olisin arvostanut, jos maito olisi pysynyt kroppani sisällä silloin, kun vauva ei ollut rinnalla. Nimim. Maitolammikoissaan nukkunut.