Tietoa mainostajalle ›

Julki-imetys on tasa-arvoasia

Hyvää kansallista imetysviikkoa kaikille! Imetys on ihana asia ja rakastin sitä koko sydämestäni sitten, kun se viimein alkoi meillä sujua. Kirjoitan imetyksestä myös paljon kirjassani.

Imetys on ollut paljon mielessäni, vaikka omasta viimeisestä imetyskerrasta on jo puolisen vuotta aikaa. Näin erään äidin imettävän pr-toimiston pressipäivillä ja koko kroppaani säväytti sellainen ihana, lämmin tunne, kun näky sai muistamaan, miten ihanaa imetys oli. Vaikka tuo näkemäni imetettävä vauva oli pienen pieni ja itselläni sen ikäisen imettäminen oli kuin kauhuelokuvaa, silti lämpimät muistot valtasivat mielen.

Muutama päivä sitten istuin pienessä ravintolassa naisen vieressä, joka yritti imettää pientä vauvaansa paidan alla. Vauva ei suostunut syömään. Teki mieli sanoa, että älä ainakaan minusta välitä, voit imettää täysin vapaasti, ei tarvitse piilotella. Minusta on niin kurjaa, että äidit joutuvat häpeilemään imetystään ja yrittävät piilotella sitä kaikin keinoin. Tietysti ymmärrän, että piilossa imettäminen voi olla myös äidin oma tahto – mutta siihenkin vaikuttavat usein muiden ihmisten oletettu paheksunta. Minäkään en uskaltanut imettää kovin näkyvästi, mutta todennäköisesti olisin uskaltanut, jos olisin kokenut asenteet julki-imetystä kohtaan myönteisemmiksi.

Naisten pitäisi voida imettää missä, milloin ja miten haluavat – se on kaiken muun lisäksi tasa-arvoasia.  Luen nyt kolmatta kertaa upean feministin, toimittaja-kirjailija Anu Silfverbergin maanmainiota Äitikorttia, jota käytän kirjassanikin lähteenä. Siinä Silfverberg kehottaa puolustamaan imetysvapautta nimenomaan tasa-arvoargumentilla, ei sen luonnollisuudella. Luonnollisuusargumentti kun on paljon helpompi kumota – monet muutkin yksityiseksi koetut asiat kun ovat niin ikään luonnollisia.

Julkisella paikalla imettämisen ei tarvitse sopia kaikille siksi, että se on luonnollista. Sen täytyy sopia kaikille siksi, että ilman sitä imettävät naiset eivät koskaan pääsisi mihinkään. Ne, jotka sanovat, että lapsia saaneet voisivat imettää kotonaan, haluavat oikeasti sanoa: naisten pitäisi jäädä kotiin ja sulkea ovi takanaan.

Tässä maailmassa kuitenkin syntyy lapsia, eivätkä ne ole asia, joka kuuluu yksityiden piiriin, kotiin. Lapset kuuluvat maailmaan, ja niiden äidit totta vie varsinkin kuuluvat maailmaan myös. Jos nainen pystyy istumaan tuntemattoman vieressä paljaana ja epävarmana elämäntilanteessa, jossa hänen elämänsä on mullistunut täysin ja hänen ruumiinsa yllättäen alkanut tuottaa ruokaa, olisi kohtelias läsnäolon suvaitseminen vähintä, mitä tuntematon voi tässä tilanteessa tehdä. 

Feministisen kysymyksen tunnistaa siitä, että jotakin asiaa (lapsen ruokinta, lähestyvä tai juuri päättynyt sota, kansantalouden taantuma) käytetään perusteluna sille, että naisten ja miesten elinpiirit erkanevat. Imetys on tästä lähes tyylipuhtain esimerkki. Ne, jotka väittävät, että äiti on pienen vauvan ensisijainen hoitaja, viittavat aina jossain vaiheessa imetykseen. Imetys on sukupuolittuneen vanhemmuuden tärkein peruste ja syy. Se nostaa äidin kodin keskelle jalustalle ja pelkistää toisen vanhemman vain apuriksi. 

Olenko sanonut, että rakastan Anu Silfverbergiä? Kursivoitu teksti on hänen kirjastaan Äitikortti – kirjoituksia lisääntymisestä (Teos 2013).

Näin raskaus ja imetys muokkasivat ulkonäköäni

Puhuimme yhtenä päivänä työkaverini kanssa selluliittivoiteista ja minä sanoin parhaan selluliitinkukistuskeinon olevan imetys. Huomasin nimittäin, että lapsen saamisen jälkeen muhkurat katosivat selvästi iholta, vaikka painoa olikin aiempaa enemmän. Aloimme miettiä, pitäisikö aihetta selvitellä enemmän, mutta luulen, että imetyksen vaikutus selluliittiin on todella yksilöllistä – mitään yksiselitteistä tähän tuskin liittyy (?) Yksilöllisiä ovat kaikki muutkin raskauden, synnytyksen ja imetyksen tekemät muutokset ulkonäköön. Toiset saavat raskausarpia, toiset eivät, toiset lihovat 20 kiloa, toiset eivät. Innostuin miettimään, miten raskaus ja imetys muokkasivat omaa ulkonäköäni.

Ennen listausta haluaisin sanoa, että jos olet raskaana tai vaikka juuri synnyttänyt ja murehdit ulkonäköäsi, anna itsellesi armoa. Minua ärsyttää, että (tulevat) äidit joutuvat jatkuvasti viljelemään disclaimereita pohtiessaan ulkonäköään. ”Painonnousu ja raskausarvet pelottavat aivan helvetisti, mutta tottakai kaikista tärkeintä on, että vauvalla on kaikki hyvin”. Itse ainakin tiedän, että raskaus on mullistavaa aikaa: keho muuttuu ja koko elämä on muuttumassa. Ehkä sitä yrittää pitää kynsin hampain kiinni vanhasta, kun koko siihenastinen elämä on heittämässä häränpyllyä. Voi tuntua todella ahdistavalta, että kaiken muun lisäksi oma ulkonäkö muuttuu radikaalisti. Omia tunteitaan on ihan turha pyydellä anteeksi muilta. Jos joku ei tätä ahdinkoa ymmärrä, se on hänen ongelmansa. Et ole turhamainen, jos mietit raskauden tai vauva-arjen keskellä ulkonäköäsi!

kroppa1

Paino ja vatsa

Palauduin raskaudesta ulkonäöllisesti aika nopeasti: valtava maha oli melkein tiessään muutaman päivän päästä synnytyksestä. Vatsani kasvoi raskauden loppumetreillä ainakin omaan silmääni todella isoksi ja tuntui oudolta, kuinka oli mahdollista, että se kutistui niin nopeasti kasaan jättämättä juurikaan veltostunutta nahkaa jälkeensä. Tämä on kiinni ihotyypistä: joillakin nahka on ehkä elastisempaa, jolloin venyminen ei jätä jälkiä.

En ole vieläkään täysin raskautta edeltävissä mitoissani: painoa on ehkä hiukan enemmän, en ole ihan varma, sillä en käynyt ennen raskautta vaa’alla juuri koskaan. Useimmat vanhat farkut mahtuvat päälle, mutta joissakin istuvuuden kanssa on ongelmia. En ole nyt ihannepainossani, mutten toisaalta ole jaksanut ottaa juuri stressiä painostani. Pienimuotoinen kesäkuntoon-projekti tässä on ollut meneillään.

Monet sanovat, että imetys laihduttaa ja joskus suorastaan kuihduttaa, mutten huomannut itse tällaista vaikutusta. Oikeastaan päin vastoin: kilot olivat imettäessä todella tiukassa. Nyt kun lopetin imetyksen, huomaan että kilot karisevat hiukan helpommin.

Iho, kynnet ja hiukset

Hormonaaliseen akneen taipuva ihoni huonoili todella pahasti raskauden alkuvaiheessa. En muutenkaan kokenut olevani tuolloin ollenkaan hehkeä: iho oli harmaa ja täynnä finnejä. Jossain vaiheessa raskautta iho-ongelmat helpottivat hiukan ja imetykset startattua iho oli elämänsä kunnossa. Tuolloin ihon kuntoa ja hehkua jopa ihan ihmeteltiin. Hormonitoiminnan tasaannuttua kasvojen ihosta tuli sellainen normaali sekaiho: toisinaan pukkaa näppyjä, mutta pääosin pärstä on ihan ok.

Raskausarpia minulle ei tullut vatsaan ollenkaan. Rintojen alaosaan niitä tuli heti raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, mutta nuo arvet vaalenivat ja näkyvät enää vain haaleina rantuina, jos katsoo läheltä. Minulla oli raskaudessa linea negra navasta alaspäin ja myös se on haihtunut kokonaan.

Muistan, että näytin raskauden alussa mielestäni aivan kammottavalta, oksentamisen väsyttämältä, finninaamaiselta ihmisrauniolta. Ainut asia, joka minussa kukoisti, olivat kynnet!  Minulla on aina ollut hauraat kynnet, joita ei ole voinut kasvattaa. Jos minulla on joskus pitkät kynnet, ne ovat rakennekynnet. Kynteni lohkeavat saman tien, jos ehtivät kasvaa yhtään pidemmiksi. Raskauden alussa kynteni olivat superpaksut ja hyväkuntoiset.

Monet sanovat hiustensa paksuuntuvan raskaudessa, mutten huomannut tällaista omalla kohdallani. Sen sijaan synnytyksen jälkeinen hiustenlähtö koitti minullekin. Mitään aivan järkyttävää sulkasatoa en kokenut, mutta hiustenlähtö oli kuitenkin huomattavaa. Tämä liittyy tosiaan synnytykseen ei imetykseen, kuten usein luullaan.

kroppa2

Outoudet

Listaisin tuon ihon muhkuroiden tasaantumisen outoihin imetysilmiöihin. Toinen todella outo juttu oli se, etteivät säärieni ihokarvat kasvaneet jossakin vaiheessa raskautta ollenkaan! En muista ajankohtaa, mutta muistaakseni tämä alkoi jostain raskauden toiselta kolmannekselta ja jatkui loppuun asti. Huomasin tämän joskus, kun aloin automaattisesti sheivata sääriäni. Hoksasin, ettei ollut mitään sheivattavaa ja aloin seurata tilannetta. Vielä oudommaksi tämän tekee se, että muut karvat kyllä kasvoivat – ainoastaan säärikarvat lopettivat kasvamisen. Tämän raskausoutouden olisin kyllä mieluusti pitänyt itselläni raskauden jälkeenkin, mutta valitettavasti kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Minulle kävi myös kuten kuulemma monelle muullekin: lapsi kasvatti hieman jalkojeni kokoa. En tiedä, mihin tämä perustuu. Ainakin raskauden loppuvaiheilla jalat usein turpoavat, näin kävi minullekin. Kasvaako jalka tuolloin ja huonolla tuurillä jää suuremmaksi? Onneksi jalankoko ei kasvanut monella numerolla, veikkaisin että ehkäpä noin puolella. Tämä tarkoittaa, että jo entuudestaan naftit kengät olen joutunut laittamaan kiertoon, mutta onneksi monet vanhat, entuduudestaan hiukan isot kengät ovat vielä ihan käyttökelpoisia.

No entä sitten ne tissit…?

Tämä on usein se kiinnostavin asia, miten kävi tisseille? Tässäkään ei taida olla imetyksellä niin suurta osaa kuin usein luullaan, vaan ihan jo pelkästään raskaus tekee usein hallaa povelle. Yleensä rinnat paisuvat viimeistään synnärillä maidonnousun yhteydessä valtaviksi maitotykeiksi (minulla kuppikoko suureni jo raskauden ensimmäisellä kolmanneksella) ja imetyksen jälkeen kutistuvat sitten surullisiksi pusseiksi. En ole huomannut, että kuppikokoni olisi pienentynyt, mutta rinnat ovat toki muuttaneet muotoaan. Asia ei ole harmittanut niin paljon kuin raskauden aikana ajattelin. Silloin surin terhakkaiden tissien menetystä etukäteen, mutten nyt juuri edes muista millaiset ne olivat ennen. Vitsailimme joskus kavereiden kanssa, että lähdemme nelikymppisinä yhdessä Tallinnaan laitattamaan silikonit. Minulla ei ole mitään kauneusleikkauksia vastaan ja voisin ihan hyvin ottaa silikonit, jos en oikeasti tulisi toimeen rintojeni kanssa. Toistaiseki kuitenkin viihdyn näiden kanssa.

Miten raskaus/synnytys/imetys vaikutti sinun ulkonäköösi?

Kauniit imettäjät

Ihanaa pääsiäistä! Olen itse töissä koko pääsiäisen ja pääsiäisen vietto jää väliin. Toimituksessa on muuten aika kiva ahertaa pyhinä: kerrankin on rauhallista ja saa keskittyä hommiinsa täydellisesti. Palailen blogiin taas ensi viikolla. Sitä ennen halusin tulla vinkkaamaan kiintoisasta näyttelystä, jonka bongasin Ilonan jutusta.

Nimittäin Natalie Ärlingin ja Anne Partasen järjestämästä Minä olen kaunis imettäjä -valokuvanäyttelystä. Tuossa Ilonan jutussa pääsee jo vähän kurkkaamaan näyttelyn antiin: mielettömän kauniita kuvia ihanista imettämistä ja lapsista. Näyttely on huhtikuun ajan esillä Helsingissä, galleria Kääntöpaikassa ja toukokuusta 2017 lähtien Kätilöopiston aulassa ja lapsivuodeosastoilla. Tämä pitää nähdä!