Eräänä päivänä koko maailman tuska tuntui kaatuvan päälleni. Heti aamulla katsoin hirvittävän videon, joka oli kuvattu keskellä Aleppon kauheuksia. Pieni lapsi oli kaivettu jostakin romahtaneen talon uumenista, kasvot olivat veriset ja tomun peitossa. Seuraavaksi Facebook-feedissä verkkokalvoilleni lävähti tietoa turkiseläinten tappamismetodeista.
Kyyneleet tipahtelivat syliin tahtomattakin, automaattisesti. Miten maailmassa voi olla niin paljon pahaa? Ihminen on ilman epäilyksen häivää maailman julmin ja vaarallisin petoeläin. Miten joku pystyy käymään niin raakaa sotaa viattomia ihmisiä, lapsia vastaan, jos pelkkä ajatuksin saa minut melkein tukehtumaan? Miksei kukaan voi tehdä mitään ja miksei tätä saada loppumaan? Miten joku voi olla sitä mieltä, että eläimiä saa pitää karmivissa oloissa kitumassa ja tappaa sen jälkeen täysin epäinhimillisillä tavoilla vain siksi, että ihmiset voisivat pukea ne eläimet päälleen? Millainen ihmishirviö voi tukea tällaista toimintaa saati tehdä sitä itse?
Siinä samassa uutisvirrassa vastaan tuli jotain kaunistakin. Sellaista, joka loi vähän uskoa siihen, että on jotain hyvääkin. Useat teistä ovat ehkä jo bonganneetkin eri medioista näitä Jade Beallin kuvia, mutta itse selasin näitä ensi kertaa ja ajattelin jakaa koskettavimpia teillekin. <3
…kuuluu mallitähti Candice Swanepoelille. Sen lisäksi, että kaunis tili hivelee esteetikon ja muotifriikin silmää, Candice julkaisee myös aivan ihania kuvia pienestä vauvastaan. Ja ottaa myös kantaa päivänpolttaviin, tärkeisiin asioihin kuten Aleppon kriisiin, norsujen salametsästykseen ja imetykseen. Viimeisin päivitys Candicen Insta-tilillä on imetyskuva, jossa tähti puolustaa tiukasti äitien oikeuksia imettää missä tahansa.
Hyvää kansallista imetysviikkoa kaikille! Minun imetystaipaleeni alkaa olla loppusuoralla ja suhtaudun asiaan haikeasti. Palaan pian töihin, jolloin ainakin aamu- ja päiväimetykset ovat pois laskuista. Imetykseni saattaa vielä jatkua jonkin aikaa iltapainotteisena, mutta toisaalta järki sanoo, että ehkä nyt olisi kaikista helpointa lopettaa pikkuhiljaa koko homma. Toisaalta imetyksen lopettaminen tuntuu kauhean surulliselta ja elämässämme on marraskuusta aina pitkälle alkuvuoteen paljon muutoksia päivähoidon alotuksineen ja muuttoineen, joten siksikin olisi kurjaa tuoda lisämuutos imetyksen lopettamisen muodossa tähän hetkeen. Saa nyt nähdä. En ota stressiä, katsotaan mitä tuleman pitää.
Luin kesällä todella mielenkiintoisen artikkelin imettämisestä Helsingin Sanomista (18. elokuuta 2016). Unohdin kirjoittaa artikkelista tuolloin, mutta tässähän tämä tulee hyvään saumaan, imetysviikolla. Artikkelissa imetyksestä väitellyt imetyskouluttaja Jenni Vaarno kertoo, kuinka hän vertaili väitöskirjaansa varten imetystä ja imetysasenteita Suomessa ja Salomonsaarilla. Hän kertoi, että Salomonsaarilla imetys on hyvin yleistä eikä sitä arvoteta täydellisen äitiyden merkkinä vaan sitä pidetään vain yksinkertaisesti luontevana tapana ruokkia lapsi. Vaarno kokee, että Suomessa imetystä ei pidetä niinkään normaalina, nisäkkäälle tyypillisenä toimintana vaan lääketieteellisenä asiana, jolla turvataan lapselle parempi terveys.
En voisi olla enempää samoilla linjoilla Vaarnon kanssa. Minusta tuntuu, että olennaisinta Suomessakin olisi suhtautua imetykseen täysin luonnollisena ja neutraalina osana äitiyttä. Sillä tavalla ajettaisiin kaikista parhaiten imetysasiaa. Vannon, että revin seuraavaksi tupon hiuksia päästäni, kun näen yhdenkin pamfletin, jossa listataan kaikenmaailman suosituksia, aikamääreitä, lukuja ja prosentteja siitä, kuinka paljon mitäkin ravintoainetta yksi tippa äidinmaitoa sisältää, vertaillaan äidinmaidon ylivoimaisuutta korvikkeeseen verrattuna ja kerrataan vielä kaikki valtaisat henkiset ja fyysiset hyödyt, jotka lapsi vääjämättä äidinmaidostaan saa.
Muistan ikuisesti, kuinka ahdistuneeksi tunsin oloni imetystaipaaleni ensimmäisinä päivinä ja viikkoina. Maitoni ei noussut vielä sairaalassa, lapsen sokeriarvot olivat alhaiset ja lääkäri määräsi hänelle niin suuret määrät korviketta, etten usko yhteenkään vastasyntyneeseen mahtuvan niin paljon ravintoa. Kurkkua kuristi, kun silmäilin päivittäin Kätilöopiston imetysjulisteilla vuorattuja seiniä. Juuri näitä listoja siitä, kuinka ylivoimaista äidinmaito on verrattuna korvikkeeseen. Ne huusivat epävarmalle tuoreelle äidille, että olet kertakaikkisen paska ja epäonnistunut, ellet nyt välittömästi saa sitä maitoa nousemaan ja ruoki lastasi sillä ainoalla oikealla ravinnolla. Niillä julisteilla oli varmasti hyvää tarkoittava päämäärä, mutta muistan, että ne saivat minut vihaiseksi ja jopa uhmakkaaksi. Katsoin niitä ja ajattelin, että v*tut näistä, teen juuri niin kuin minusta itsestäni tuntuu hyvältä.
Kiitos googlausmaniani, sain helposti selville, että maito voi nousta vasta päiviä synnytyksen jälkeen. Olen kiitollinen myös asiantunteville kätilöille, jotka tiesivät vastasyntyneen pärjäävän hyvin pienellä maitomäärällä. He myönsivät, että lääkärin määräämät korvikemäärät tuntuivat älyttömiltä ja ohjasivat minua parhaansa mukaan imetyksen alkuun. Monien, monien vaikeuksien jälkeen imetyksestä tuli ihanaa enkä haluaisi millään lopettaa sitä.
”Suomalaiset voisivat oppia Salomonsaarilta etenkin rentoutta imettämisen suhteen. Äidit eivät arvostelleet toisiaan, ja ilmapiiri oli muutenkin vapaampi tehdä omalle perheelle sopivat valinnat myös lasten syöttämisen osalta”, Vaarno sanoo artikkelissa. Tuo rentous ihan toden totta uupuu suomalaisesta imetyskeskustelukulttuurista. Äidit ja asiantuntijat esimerkiksi jaksavat taistella jostain parista säälittävästä kuukaudesta nykyisen ja mahdollisen tulevan täysimetyssuositusajan välissä. Come on! En ole itse koskaan täysimettänyt, vaan lapseni on saanut vauva-aikanaan usein korviketta, sillä huomasin hänen nukahtavan iltaunilleen helposti pullon avulla. Olen imettänyt tässä reilun vuoden aikana aivan hitosti, joten miksi ihmeessä minun olisi täytynyt pitää kiinni jostain termistä, joka määrittelee imetykseni täysinäiseksi tai epätäysinäiseksi. Oikeasti: ihan sama! Tärkeintä on, että onnistut imettämisessä, jos niin haluat! Tärkeintä ei ole se, että imetyksesi on nimenomaan täysimetystä.
Vaarnon tutkimuksen perusteella Suomessa mättää myös siinä, että imetyksestä on tehty yksityistä – siis sellaista, joka pidetään visusti piilossa. Salomonsaarilla imetys on täysin neutraalia: näen sieluni silmin, kuinka suvun naiset ja ystävät imettelevät keskenään ja jos ja kun jollakin on jokin ongelma, muut neuvovat ja auttavat. Suomessa äidit ovat muutenkin yksin lastensa kanssa, joten he jäävät helposti yksin myös imetysongelmineen. Vaarnon mukaan imetyksestä pitäisi tehdä suomalaisessa yhteiskunnassa näkyvämpi asia. Julkisen imettämisen pitäisi olla täysin hyväksyttyä. Word.
Rauha ja rentous. Apu ja ohjaus. Neutraalius, avoimuus ja omavalinnaisuus. Niistä on hyvä imetys tehty.
Ps. Tällä viikolla vietetään kansallista imetysviikkoa. Maanantaina alkoi myös Imetysrauha-kampanja, joka sanoma on tänä vuonna Joka perheessä omalla tavallaan – kunnioita imetysrauhaa. Kampanjan tarkoitus on nostaa esiin imetyksen monimuotoisuus ja kehottaa arvostamaan jokaista imetystä ja imetyskokemusta. Kampanjan nettisivuilla perheet kertovat kokemuksiaan imetyksestä ja omia imetyskokemuksiaan voi jakaa Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä #imetysrauha ja #imetysrauhansuojelija hashtageilla. Sivuilla voi myös käydä kirjoittamassa kiitoskortin sille henkilölle tai taholle, joka on tukenut ja auttanut imetyksessä.
