Taaperoimettäjä

Olen pohtinut tässä parin vuoden ajan todella paljon aihetta nimeltä imetys. Asiasta mitään tietämätön tuskin voi edes aavistaa, kuinka paljon aiheen ympärillä on tietyissä piireissä kohinaa. Ja kuinka paljon erilaisia tunteita imetykseen liittyy, vaikkei nyt varsinaisesti mikään imetyshöpsähtänyt (kuten minä) olisikaan.

maito

Minusta taisi tulla juuri taaperoimettäjä, kun lapseni lakkasi olemasta varsinaisesti vauva. Olen pitkään ajatellut, että keskiarvo kaikkia miellyttävälle imetystaipaleen pituudelle taitaa olla noin yhdeksän kuukautta. Lyhyempi on monen mielestä liian vähän ja pidempi taas alkaa olla jo jotain outoa hippitouhua. Minäkin olen ehtinyt saada jo pari ihmettelevää kommenttia siitä, että imetän vielä.

En loukkaannu, jos joku lapseton ihmettelee, miksi imetän omin jaloin kävelevää ja sanoja jo tapailevaa ihmistä, sillä ihmettelin moista touhua ennen äitiyttäni itsekin. Mutta täytyy myöntää, etten ihan ymmärrä, miten imettänyt nainen voi niin kovasti kummastella pitkää imetystä. Eikö hänen voisi olettaa ymmärtävän, kuinka hienoa imettäminen on ja miksi kaikki eivät halua rajata imettämistä vain vauvavuoteen? Yritän  kuitenkin käsittää muiden äitien kriittisiäkin mielipiteitä, kaikkihan me olemme erilaisia ja koemme imettämisen eri tavoilla. Minulla siihen on liittynyt suuria tunteita alusta alkaen ja pääsin nauttimaan siitä vasta, kun lapseni oli viitisen kuukautta. Sitä ennen jouduin imettämään pitkään järkyttävien kipujen kourissa (noin kaksi kuukautta) ja heti perään saimme kamppailla rintaraivon kanssa. Nyt, kun imetys on puolisen vuotta ollut ihanaa ja palkitsevaa, en todellakaan aio pitää mitään kiirettä vieroittamisen kanssa. Minulla ei itse asiassa ole aavistustakaan, kuinka kauan vielä imetän. Ja voin vakuuttaa, ettei kenenkään, ei kenenkään paitsi minun ja lapseni mielipiteillä ole tähän asiaan pienintäkään vaikutusta.

Olen jo pitkään luottanut siihen, että jossakin vaiheessa lapseni ei ole enää niin kiinnostunut rinnasta tai sitten että minulle itselleni tulee tunne, etten halua, jaksa enää. Että nyt tämä saa luvan riittää. Ja sitten vain lopetan ilman sen suurempia suruja. Hiljattain kuitenkin tajusin, ettei sellaista selvää lopettamisen halun hetkeä välttämättä tule (siis nyt tässä seuraavan vuoden sisällä). Minusta on kauhea ajatus, että joudun lähitulevaisuudessa päättämään, koska lopetan ja sitten jonain päivänä imetän viimeisen kerran. Miten sellaisesta oikein selviää – itken varmasti itseni ihan pökerryksiin.

Huomaatte ehkä, ettei imetykseeni liity hirveästi mitään muita motiiveja kuin se, että nautin siitä, nautin läheisyydestä lapseni kanssa. Nautin siitä, että hän alkaa hihkua innoissaan, kun nostan hänet rinnalle. Usein niinä hetkinä kaikki muu unohtuu, kyyneleet kihoavat silmiin ja sydän pakahtuu rakkaudesta. En minä silloin (enkä oikeastaan koskaan muulloinkaan) ajattele mitään rintamaidon ravintoarvolistoja, joita löytää synnytyssairaaloiden ja neuvoloiden seiniltä.

Vaikka oman maitoni ravintoarvot ovat ainakin tällä hetkellä aika yhdentekeviä, ärsyttää toki minuakin suunnattomasti, jos joku niitä vähättelee. Ja jopa yllyttää äitiä lopettamaan imetys sillä perusteella, että rintamaito on turhaa litkua lapsen ollessa taaperoiässä. On aivan uskomatonta, että vuonna 2016 jopa neuvolahenkilökunnalta voi kuulla tällaisia sutkautuksia. Sain eräältä äidiltä Imetyksen tuki ry:n Facebook-sivuilla luvan julkaista hänen ottamansa kuvan omasta maidostaan, jolla hän ruokkii noin puolitoistavuotiasta lastaan. Tämäkö litkua?

maito

Kolostrum eli ihan ensi vaiheen äidinmaito on erilaista kuin rintamaito myöhemmin, mutta taaperon äidinmaito ei eroa muuten vauva-ajan maidosta. Tämä on aika helppo todentaa labrakokein ja niin on tehtykin (esimerkiksi suomalaisessa Imettäjät-sarjassa). Kehotan muutenkin äitejä luottamaan aina omiin vaistoihinsa ja haluihinsa imetyksen suhteen. Olen kuullut ihan liian monesti, että imetys on loppunut, koska joku ulkopuolinen on kehottanut niin tekemään tai kun kukaan ei ole osannut auttaa imetysongelmissa. Imetyksestä kiinnostuneen kannattaa liittyä tuonne mainitsemalleni Imetyksen tuki ry:n sivuille jo ennen lapsen saamista. Varmasti tuhannet äidit ovat saaneet sieltä avun ongelmaan kuin ongelmaan.

Jos neuvolassa ei osata ratkaista imetyspulmaasi, se ei missään nimessä tarkoita sitä, etteikö ongelmaa voisi ollenkaan ratkaista. Oma äitini suree edelleen, että lopetti kuopuksensa imettämisen rintaraivoon, jollaisesta ei vuonna 1989 puhuttu mitään. Neuvolassa vain todettiin, että imettämisen voi aivan hyvin lopettaa, neljä kuukautta riittää mainiosti. Minulle olisi voinut käydä samalla tavalla rintaraivon tullessa, mutta koska oli vuosi 2015, googlasin noin kaksi minuuttia ja löysin ongelmaan ratkaisun. Ja tässä sitä nyt sitten imetetään yksivuotiasta ja pelätään sitä päivää, kun ei enää imetetä.

Nyt kaipailen taas tarinoita: koska lopetit imettämisen ja miksi? Miten lapsi reagoi lopettamiseen ja miten itse? Miten suhtaudut taaperon imettämiseen?

Lisää meikäläisen imetysmietteitä täältä:

Imetyksestä, kokemuksen syvällä rintaäänellä

Kiitos, Teri Niitti

Rintaraivoraivo

Imetyskivusta

Imetyksestä, kokemuksen syvällä rintaäänellä

(no pun intended)

Rakastan imettämistä niin paljon, että olen tässä äitiyteni aikana vähän vieraantunut alkuperäisestä suunnitelmastani puhua enemmän imettämättömyyden puolesta. Siitä, että se on ihan ok eikä kenenkään pitäisi joutua puolustelemaan, perustelemaan, selittelemään saati pelkäämään imettämättömyyttään. Havahduin jälleen aiheeseen luettuani mainion Koko Hubaran blogikirjoituksen, jossa hän kertoi, ettei halunnut imettää tytärtään. Ja että jotkut eivät hyväksyneet hänen päätöstään.

Olen raivokas feministi ja ennen oman lapseni syntymää imetyshysteria tuntui vieläkin ahdistavammalta, sillä koin helposti pelkän imetysmyönteisyydenkin painostavana. Imetykseen kehottaminen tuntui jotenkin hirveän vanhanaikaiselta. Sellaiselta, mitä itse kavahdan välittömästi: naisen pitää tehdä, mitä nainen on luotu tekemään. Nainen on luotu imettämään ja siksi jokaisen naisen pitää imettää? Koin, että jokainen nainen saa ja osaa tehdä omat valintansa imetykseen liittyen. En voinut aavistaa ennalta, että niin luonnolliseen asiaan liittyy niin paljon mahdollisia vaikeuksia, väärää tietoa ja ennakkoluuloja.

Ajattelin ennen naiivisti, että imetys joko onnistuu tai ei. Tai että ihmiset joko haluavat imettää tai eivät. Nyt tiedän enemmän, kun pohjalla on omaakin kokemusta. Naisia ei todellakaan voi vain jättää keskenänsä imettämään ilman tukea ja tietoa. Se ei ole niin helppoa. Jotkut eivät halua imettää, jotkut lopettavat imettämisen, koska eivät halua sittenkään imettää ja jotkut lopettavat, vaikka eivät haluaisikaan, mutta eivät kertakaikkiaan osaa jatkaa. Joskus imetys ei onnistu, vaikka kuinka yrittää. Mutta useimmiten ongelmat voinee selättää.

Mitä tehdä jos maidontulo hiipuu, jos rintatulehdukset toistuvat, jos sattuu aivan helvetisti, jos vauva lakkoilee, jos vauvalla on huono imuote, jos vauvalla on vatsavaivoja…? Näihin kaikkiin ongelmiin löytyy apua, tietoa ja tukea, jos vain osaa etsiä, pyytää ja vaatia. Olen kokenut joskus jopa surua kuulessani, että joku on vastentahtoisesti lopettanut imetyksen, koska vauva on kieltäytynyt rinnasta. Tai että joku on kokenut, että maitoa ei riitä, koska vauva on koko ajan rinnalla. Ei olla tiedetty, että lakkoilu ja rintaraivo ovat normaaleja vaiheita, joista voi päästä yli. Tai että tiheän imun kausi on täysin normaali ja välttämätönkin vaihe, joka ei tarkoita, että maito loppuu. Lukemattomia kertoja olen kuullut, kuinka äitejä on kehotettu lopettamaan imettäminen milloin mistäkin syystä: vauva ei tarvitse enää maitoa, vauva tarvitsee perunaa, vauvan hampaat kärsivät. Imetyksen ympärillä velloo valtava määrä vanhentunutta tietoa ja tietämättömyyttä.

Siksi siis koen nykyisin, että imetystietoa ei voi välittää liikaa. Sitä ihan todella tarvitaan, koska luonnollisuudestaan huolimatta imetys voi olla todellinen mysteeri. Eläimet ehkä imettelevät tuosta noin vain vaistoinvaraisesti, mutteivät ihmiset. Ainakaan yleensä. Luulen, että suurimmalla osalla äideistä on jokin ongelma imetystaipaleellaan. Jos ei mitään fyysistä niin ainakin se, että joku pölvästi laukoo vanhaa tietoa tai tuo pyytämättä esiin omia ennakkoluulojaan aiheesta.

Nykyään ajattelen, että imetystiedon levittäminen, imetysvapauden puolustaminen ja imetyksen normalisoiminen palvelevat nimenomaan feministisiä tarkoitusperiä. Imettämisen vapautuminen nimittäin on aika oleellista, kun pyritään kohti tasa-arvoisempaa vanhemmuutta. Sitä, ettei äitien täydy jäädä neljän seinän sisään imettämään lapsiaan, kuten sovinistin maailmankuvaan paremmin sopisi. Imetyksen täytyisi olla feminisminkin nimissä niin normaali asia, että pääsisimme eroon siitä vanhanaikaisesta ja äärimmäisen epätasa-arvoisesta oletuksesta, että äidin paikka on kotona.

Vaikka imetystietoa ja ehkä jopa sitä hypeä (erityisesti kehitysmaissa) tarvitaan, se pitäisi osata suunnata oikein. Sitä on ihan turhaa tyrkyttää naiselle, joka on päättänyt olla imettämättä. Uskon todella vahvasti, että nainen joko tuntee vetoa imettämiseen tai sitten ei. Tai sitten hän valitsee sille tielle lähtemisen tai lähtemättömyyden käytännön syistä. En usko, että hänen päätään käännetään tuputtamalla tietoa imetyksen eduista. Hän löytää kuitenkin halutessaan myös tiedon siitä kiistämättömästä tosiasiasta, etteivät ne korvikkeet hänen vauvaansa tapa. Ja että aivan kelpo ipanoita on kasvanut niistä pulloruokituistakin. Ja kuka ylipäätään on niin tahditon, että ennustaa korvikeruokitun lapsen älykkyysosamäärää ihmiselle, joka haluaa ruokkia lastaan korvikkeella?

Minulla on yhdenlainen oma kokemus imettämisestä eikä se missään nimessä ole ainoa totuus imettämisestä. En yksinkertaisesti kestä mustavalkoisia mielipiteitä vanhemmuudesta. Kuinka pitää tehdä sitä ja tätä ja kuinka sitä ja tätä ei missään nimessä saa tehdä. Ainoastaan se, kenellä on kaikki maailman tiedot ja kokemukset voi tuomita toisen ihmisen (lain piirissä pysyvät) valinnat vanhemmuudessa. Sanomattakin selvää, ettei sellaista ihmistä ole olemassakaan. Pitäisi aina muistaa, ettei kertakaikkiaan voi tietää, miten toimisi, jos olisi toinen ihminen. Toinen ihminen, jolla on täysin erilainen tausta, kasvatus, kokemukset, elämänkatsomus, arvot, aivot, tunteet, hormonit, terveys ja niin edelleen. Ihminen tekee valintansa omalta pohjaltaan, joka on täysin uniikki. Erilainen kuin jokaisen muun ihmisen.

Minusta imettäminen on ihanaa, suorastaan huumaavaa, koukuttavaa ja yksi parhaista kokemuksista elämässäni. Minusta se on ollut toisinaan järkyttävän kivuliasta ja hankalaa, raskasta ja sitovaa mutta toisaalta myös helppoa ja palkitsevaa. En silti alkaisi listata näitä asioita ihmiselle, joka on päättänyt olla imettämättä. Minua ärsyttää suunnattomasti se, kuinka järkyttävän yksinkertaisia jotkut ihmiset ovat mielipiteineen. He toitottavat kuin jotkut robotit, että rintamaito on vauvan parasta ravintoa. Aivan kuin vaakakupeissa ei voisi olla mitään muuta, mikä painaa. Todella kipeitäkin, monimutkaisia asioita. Kunpa vain ihmiset tajuaisivat muutenkin, ettei kaikki ole aina niin hemmetin mustavalkoista.

Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka

Kiitos, Teri

Stylisti Teri Niitti teki eilen karhunpalveluksen suomalaiselle imetyskulttuurille.

Myönnän, että olin Niitin päivityksen nähtyäni niin vihainen, että lävitseni kulki kylmiä väreitä. Olen viiden kuukauden kyynelten, tuskan ja turhautumisen sävyttämän imetystaipaleen jälkeen päässyt viimein siihen pisteeseen, että nautin täysin rinnoin oman lapseni ruokkimisesta. Kaiken sen itkun ja hampaiden kiristelyn jälkeen mies, joka ensin esittelee kikkelikarvojaan sosiaalisissa medioissa ja sen jälkeen vaatii imettävältä äidiltä säädyllisyyttä, saa sappeni kiehumaan pahemman kerran.

Tänään, kun suurin myrsky sisälläni oli laantunut, osasin ajatella asiaa useammalta kantilta. Tajusin, että imetysasiat todella tarvitsevat enemmän näkyvyyttä – vaikka sitten tällä tavalla. Ei tosin sen pahaa-aavistamattoman imettävän äidin kustannuksella. Olin ennen sitä mieltä, ettei imetyksestä tarvitsisi niin kohkottaa. Jokainen imettäköön niin paljon tai vähän kuin haluaa, missä ja milloin tahtoo. Niitin päivitys kuitenkin muistutti, että imetyksen ympärillä pyörii niin paljon tietämättömyyttä ja väärää tietoa, että siitä täytyy puhua avoimesti. Naisten täytyy voida imettää ilman pelkoa tuomituksi (tai salavalokuvatuksi!) tulemisesta.

Ajattelin itsekin ennen omaa lasta vauvoja yhtenäisenä massana. Kuvittelin tietämättömänä, että vauvat ovat samanlaisia temperamentittomia nyyttejä, jotka vain roikkuvat äitiensä rinnoissa koko vauvavuoden ajan samalla tavalla. Nyt tiedän, että jokainen vauva on erilainen ja jokainen vauva kehittyy koko ajan. Vastasyntyneenä oma vauvani söi pitkään ja hartaasti rintaani huomaamatta mitään, mitä ympärillä tapahtui. Pikkuhiljaa hän alkoi häiriintyä ympäröivistä äänistä ja ruokaillessa piti olla hiiren hiljaista. Nyt huomaan, että myös uudet paikat ihmetyttävät niin paljon, että syömiseen on hankala keskittyä. Hän tarttuu syödessään kaikkeen, mikä on käden ulottuvilla: paitani reunus, hiukseni, lakana. Hän puristaa pienillä käsillään rintojeni ihon melkein vereslihalle. Imetyksen peittävä huivi on sekunnissa lentänyt lattialle.

Ymmärrän, ettei Teri Niitti tiedä imettämisestä mitään. Hän ei voi koskaan kokea sitä itse. Toivon, että tämän kohun jälkeen hänellä ja monilla muilla olisi paljon uutta tietoa ja ymmärrystä asiasta, joka on niin monelle lapselle elinehto. Ja joka on niin monelle äidille herkkä ja tärkeä asia.

Minun elämässäni imetys on ollut yksi parhaista kokemuksista. Toivon hartaasti, että kaikki äidit, jotka vain haluavat, voisivat kokea imetyksen yhtä hienoksi elämänvaiheeksi kuin minä olen kokenut. Helppo tie se ei välttämättä ole, mutta minulle se on ollut moninkertaisesti kaikkien kyynelten arvoista.

imetys2

Seuraa blogiani Bloglovinissa // Blogit.fi:ssä // Facebookissa // Instagramissa // Blogue.fi:ssä