Tietoa mainostajalle ›

Kaksivuotias, punasilmäinen isä

Aika monet isät taisivat saada tämäntyyppisen isänpäiväkortin jälkikasvultaan. Näitä on kyllä hauska lukea, vaikkei edes kortteja tehneitä pieniä tuntisi. Jännä millaisia hassutuksia noiden lapsien mielessä pyörii.

Tämä kortti oli aika todenmukainen. Jaakko on tosiaan isänä kaksivuotias ja silmätkin ovat toisinaan punaiset. Hän osaa kyllä toden totta pelleillä (mutten tiedä tekeekö juuri se hänestä kovin fiksua). Iloiseksi hän tosiaan tulee keijusta, joka tarkoittaa lasta itseään <3

Hyvää isänpäivää!

Mikä on paras ikä saada lapsi?

Niinistö-Haukion perheen ilouutinen kiiri korviimme eilen. Tonneittain onnea presidenttiparille! Olipa muuten taas hienoa olla iltapäivälehden toimituksessa, kun uutinen alkoi levitä. Isot uutiset tuovat toimitukseen aina eloa ja ääntä, ihmiset alkavat melkein juosta viedäkseen toisilleen tehtävänantoja ja keskustellakseen mahdollisimman nopeasti työnjaosta, tekeillä olevista jutuista, kuvituksista ja niin edelleen. Se on oikeasti hieno fiilis ja kerrankin pöhinän toi positiivinen uutinen.

Minä olin vilpittömän onnellinen, kun kuulin uutisen. Ihan kyyneleet nousivat silmiin, kun luin, että parilla on jo vuosia ollut haaveita ja haasteita asian kanssa, ja että viimein heidän unelmansa kävisi toteen. Niin kertakaikkisen hienoa saada maahan ihan oikea presidentillinen vauva. Sekin on hienoa, että Suomella on yhteinen onnen ja ilon aihe – vielä isompi kuin Lennu! Tietysti toivon, ettei Lennu jää nyt aivan paitsioon 😉

Eilispäivän ihana uutinen viritti monilla keskustelua siitä, millaista on saada lapsi vasta vanhemmalla iällä. Presidenttimme kun on ensi vuonna jo 70-vuotias. Hesari tiesi kertoa, että suurten ikäluokkien eli vuosina 1945-1950 syntyneistä miehistä kaikkiaan vain 13 sai lapsen viime vuonna. Haukiokin on kymmenisen vuotta vanhempi kuin keskiarvoinen esikoisen synnyttäjä maassamme.

On kiinnostavaa kuulla, millaisia ajatuksia ihmisillä on vauvan saamisesta missäkin iässä. Jotkut ovat sitä mieltä, että mitä nuorempana, sen parempi. On sitten aikaa relata vanhempana. Toiset taas ovat sitä mieltä, että parempi elää ja kartuttaa kokemuksia  vailla vastuuta lapsesta madollisimman pitkään ja hankkia kersat sitten hiukan vanhempana. Molemmissa on puolensa.

 

Itse olen toivonut tulevani äidiksi ennen kolmeakymppiä niin kauan kuin muistan. Jo joskus alakouluikäisenä sanoin, että 28 vuotta olisi sopiva ikä lapsen saamiseen. Ajattelin, että siihen ikään mennessä olisin kouluttautunut ja ehtinyt jo eteenpäin urallani. Ja olisin ehtinyt nauttia nuoruudestani ilman jälkikasvun tuomaa vastuuta. Tulin sitten äidiksi 29-vuotiaana. Olin onnekas, kun ”suunnitelmani” onnistuivat. Lapsen saaminen, puhumattakaan lapsensaamisiästä, kun ei tietenkään ole aina vain tahdon asia.

Äitini sai minut vasta 31-vuotiaana, mikä jo se oli hiukan poikkeuksellisempaa vielä 80-luvulla. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli tuolloin viitisen vuotta matalampi. Suomen luku oli korkeampi muihin pohjoismaihin nähden. Isäni taas oli minut saadessaan jo 47. Muistan aina tietyllä tavalla kärsineeni ja jopa hävenneeni lapsena sitä, että isäni oli vanha isä. Kyselin aina häneltä, että kyllähän hän elää vielä, kun minä olen aikuinen ja saan lapsia. Hän lupasi, että ehtisin saada 80 lasta ennen kuin hän kuolisi. Lupaus ei pitänyt, eikä hän ehtinyt nähdä lastani. Sitä kyllä suren aina, muttei isän ikä tietenkään niin paljon enää aikuisuudessa mietityttänyt. Totta kai surin aikuisenakin, että minulla olisi todennäköisesti vähemmän aikaa isäni kanssa kuin muilla ikäisilläni.

Olen itse ehkä enemmän niissä joukoissa, joiden mielestä lapset kannattaisi saada ennemmin nuorempana kuin vanhempana. Sanoin juuri kavereilleni, että ihanaa olla nelikymppisenä jo kymmenvuotiaan äiti. Mutta kuten sanoin, olin onnekas, kun haaveeni toteutuivat. Uskon vahvasti, että olisin toivonut tulevani vielä nelikymppisenä äidiksi, ellei se olisi aiemmin syystä tai toisesta onnistunut.

Mikä mielestäsi olisi ideaali ikä saada lapsi/lapset ja miksi? Onko sinulla ollut toiveita ihanteellisesta lapsensaamisiästä ja toteutuivatko toiveesi?

Unikoulu à la isä

Taapero on selvästi tullut äitiinsä: hän nukkuu suhteellisen hyvin, mutta nukahtaminen on usein vaikeaa. Erityisesti yöunille nukahtaminen on ollut aika haastavaa jo pitkään. Nukutusmaratonit ovat olleet joskus reilun tunninkin mittaisia. Iltatoimet ja nukutukset olemme tehneet kaiketi suurin piirtein oikein, tiedättehän, rauhoittuminen illalla, aina samanlaiset iltarutiinit ja niin edelleen. Siltikin se nukahtaminen vain on ollut yleensä tosi vaivalloista.

Pelottaa aina sanoa ääneen, kun joku asia sujuu, ettei vain jinxaa mitään. Mutta, kuten mainitsin jo viimeisimmässä Viikon parhaat -postauksessa, tyttö on oppinut nukahtamaan itse, ilman meidän vanhempien toimittamia pitkiä nukutuksia.

Jaakko tosiaan päätti ihan omatoimisesti kerran kokeilla, josko tytön voisi jättää nukahtamaan ihan keskenään. Hän luki iltasadun, antoi iltahalit ja -pusut ja sanoi sitten tytölle menevänsä viereiseen huoneeseen, toivotti hyvät yöt ja sulki oven. Ja tyttö jäi mukisematta sänkyymme ja nukahti nopeasti. En voinut uskoa korviani, kun Jaakko kertoi myöhemmin, kun olin itse menossa nukkumaan, jättäneensä hereillä olevan tytön makuuhuoneeseen ja että tämä oli pian nukahtanut sinne ihan omin päin.

Itse olisin tuskin koskaan voinut tehdä tuollaista peliliikettä. Olisin varmaan ensin pari viikkoa kysellyt vinkkejä kokeneilta, lukenut kaiken erilaisista unikouluista ja valmistautunut henkisesti tulevaan koitokseen. Todennäköisesti tällä äidin mallilla uudesta nukkumisjärjestelystä ei olisi tullut mitään, sillä lapsi olisi vaistonnut äidin olevan aivan kauhusta kankeana.

Meidän perheessä roolit ovat aika stereotyyppisiä: minä olen se toisinaan vähän hysteerinen nainen ja äiti, joka rusentuu metatyötaakkansa alle, yrittää kontrolloida kaikkea eikä usko, että mistään tulee mitään ilman häntä. Jaakko taas on sellainen turhista stressaamaton, kaikkeen rennosti suhtautuva isä, jolle kaikki on paljon helpompaa, koska hän ei ota paineita mistään. Tällaisten isien kannattaa todellakin hoitaa kaikki asiat, joista äidit ottavat vain turhia kierroksia: unikoulut ja ensimmäistä kertaa päivähoitoon viemiset.

Tyttö nukkuu tosiaan vielä meidän sängyssämme, mutta ajatuksissa on siirtää hänet pian omaan sänkyyn, omaan huoneeseen. Hän nukkuu nimittäin siellä päiväunet. Opettelimme tosiaan sisäpäikkäreitä toissa viikolla, kun tyttö oli ensin oppinut nukkumaan sisällä päivähoitopaikassaan. Olin aluksi samassa huoneessa, kun tyttö opetteli nukahtamaan omaan sänkyynsä ja kesti usein pitkään ennen kuin hän sai unen päästä kiinni. Nyt kun olemme jättäneet hänet nukahtamaan itse, on uni tullut paljon nopeammin.

On kyllä aika mahtavaa, että lapsi nukahtaa nopeammin ja tietysti se, että sen nukuttamiseen käytetyn ajan voi käyttää ns. hyödyllisemmin. Onhan sitä mukava sylitellä vielä illalla ja minullakin oli järkevää tekemistä nukuttamisen ajan: kuuntelin äänikirjoja. Aika usein sitä kuitenkin sai vain hermonsa riekaleiksi, kun tytöllä oli tapana nipistellä nukuttajaansa, nukahtaa tämän päälle ja hölistä pahimmillaan tuntitolkulla. Olen siis todella onnellinen tästä uudesta ajanjaksosta!

lastenhuone

Miten teillä nukutaan?

ps. Supersöpöt jätskilakanat on saatu Jotexilta. Lakanat ovat 100 % ekologista ja GOTS-sertifioitua puuvillaa. Löydät lakanat TÄÄLTÄ.

postaus sisältää mainoslinkin