Klitoris löydettiin vasta vuonna 1998 ja muita patriarkaatin hölmöilyjä – kirjasuositus!

Jos luet loppuvuonna vain yhden kirjan, suosittelen että se olisi ruotsalaisen Liv Strömquistin sarjakuva-albumi Kielletty hedelmä. Mikään uutushan tämä ei ole, julkaistu Ruotsissa on vuonna 2014, mutta ainakin minun korviini tämän upean sarjakuvataitelijan nimi kantautui vasta tänä vuonna.

Tämä kirja on kuitenkin niin timanttia, että toivoisin tätä luettavan yläkoulun historian, bilsa ja terveystiedon tunneilla. Meille nimittäin kerrotaan kyllä monista historian suurmiehistä, muttei ehkä sitä, että monilla heillä oli todella kieroutunut suhtautuminen naisiin, naisen sukuelimiin, itsetyydytykseen ja seksiin. Meille kerrotaan myös noitavainoista, mutta ei ehkä sitä, että noitaoikeudenkäynneissäkin naisen sukuelimet olivat tarkan syynin kohteena. Kirjassa on ylipäätään paljon sellaista tietoa, että olisin tosi mieluusti ottanut kaiken sen vastaan jo teini-ikäisenä, jolloin olisin taatusti alkanut taistella naisvihaa vastaan jo paljon aiemmin.

Kirjassa tarkastellaan myös sitä, miksi naisen sukuelimiin on selkeästi suhtauduttu täysin luontevasti vielä joskus keskiajalla, mutta sen jälkeen pimppiä on aika systemaattisesti alettu häivyttää niin, etteivät edes nykyajan naiset osaa nimetä omiaan. Myös tässä sarjisessa mainitaan asiasta eli siitä, että moni ei tiedä vaginan ja vulvan eroa, ja miten se taas vaikuttaa kaikkeen.

Patriarkaatin mahtavimpiin salaliittoihin kuuluu myös se, että naisesta on tehty vähemmän seksuaalinen sukupuoli. Tällainen ajatus syntyi vasta valistuksen jälkeen. Sitä ennenhän nainen oli suorastaan niin seksuaalinen, että jotkut heistä piti polttaa roviolla. Valistuksen jälkeen sedät kuitenkin alkoivat selittää naisen puuttuvasta seksuaalisesta halusta. Ukkelit sepittivät myös höpöhöpöjuttuja naisen orgasmeista. Tämä se vasta oli turmiollisinta mansplainingia koskaan!

Hävettää, että tajusin itsekin jutun juonen vasta kesällä Powerful Sexual Aware -kurssilla. Toivon todella, että tämän ajan nuoret saavat parempaa seksuaalikasvatusta, kuin mitä vielä ikäiseni ovat saaneet. Ja ettei heille kerrota enää valheita esimerkiksi naisen orgamista ja ”esileikistä”. Miksi ”esileikki” olisi mitenkään vähemmän seksiä kuin penetraatio? Miksi on mitenkään oleellista, saako penetraatiossa orgasmin vai ei? Siksi, että miehen nautintoa on pidetty niin pitkään huomattavasti tärkeämpänä asiana kuin naisen. Naisen nautinto on ollut niin epäolennainen asia, että klitoriskin löydettiin koko komeudessaan vasta herran vuonna 1998. Aika monet eivät muuten vieläkään tiedä, miltä klitoris näyttää. Let me show you.

Ahdistavasta aiheestaan huolimatta kirja on kuvitettu ja kirjoitettu niin hauskalla tavalla, että tästä ehdottomasti enemmän voimaantuu kuin lannistuu. Vaikka se osoittaa myös, kuinka paljon meillä on vielä tehtävää. Kantsii lukea ja sen jälkeen taas tuumailla, tarvitaankohan sitä feminismiä. Kielletyn hedelmän ja muita Liv Strömquistin sarjakuvia voi tilata esim. Adlibrikseltä (mainoslinkki).

Kirjasuositus: Demi Mooren elämäkerta Inside Out

Latasin jälleen Bookbeatin tässä poikkeustilan aikana, kun ajattelin Ellin kuuntelevan sieltä mielellään lastenkirjoja. No, kävi ilmi että hän suostuu kuuntelemaan ainoastaan Spotifysta löytyvää Lasten sadut -podcastia, jossa seikkailee muiden muassa Kakkakikkare. Se on nyt kuunneltu läpi noin 500 kertaa.

Sen sijaan olen itse innostunut taas lukemaan ja kuuntelemaan kirjoja. Lukulistallani on monia feministiseen ja seksuaaliseen voimaantumiseen liittyvää luettavaa, ja esimerkiksi Rebecca Solnitin Miehet selittävät minulle asioita teki tosi suuren vaikutuksen. Myös Marja Kihlströmin Iso O – Matkaopas huipulle oli silmiä avaava. Seuraavaksi aion lukea Eveliina Talvitien Miten helvetissä minusta tuli feministi, Minja Koskelan Ennen kaikkea feministi sekä juuri nyt tosi puhutun ja kehutun Caroline Criado-Perezin Näkymättömät naiset: näin tilastot paljastavat miten maailma on suunniteltu miehille.

Erityismaininnan ja kokonaisen postauksen ansaitsee näyttelijä Demi Mooren elämäkerta Inside Out, joka löytyy Bookbeatista vain kuunneltavana. En ole pitkään aikaan kuunnellut kirjoja, sillä pidän nimenomaan lukemisesta (myös e-kirjojen). Kun vielä aikoinaan nukutin Elliä, tuli kirjoja kuunneltua enemmän.

Kuvissa näkyvä kirja on Annie Leibovitzin Work-kirja, jossa on myös kaksi Demi Mooresta otettua kuvaa.

Nyt olen kuitenkin innostunut kuuntelemaan kirjoja pitkillä kävelyillä. Ja Inside Out oli vielä erityisen mukavaa kuunneltavaa, sillä kirjan lukee Demi itse. Hänellä on ihana, pehmeän käheä ääni. Demi kertookin, että sai ensimmäisen roolinsa äänensä ansiosta. Demi myös eläytyy kirjan tilanteisiin, ikään kuin näyttelee tarinansa, joten suosittelen kyllä kuuntelemaan tämän, vaikka olisikin mahdollisuus saada tämä ihan konkreettisena kirjana käsiin.

Jo ihan kirjan alusta lähtien on selvää, että Demin elämäntarina on kiinnostava ja ainutlaatuinen. Siinä on monia tasoja ja uskon, että se puhuttelee kaikkia jollakin tavalla. Vaikka unohdettaisiin kaikki muu, se on kiinnostava tirkistys Hollywood-tähtien elämään. Fanitin itse Demiä ysärillä ja katsoin Ghost-elokuvan monta kertaa. Lisäksi ihailin Demin kauneutta Striptease-leffassa ja bad-ass-asennetta G.I. Jane -leffassa. Odotin innoissani hänen come backiaan Charlien enkelit -elokuvassa. Iltapäivälehdessä työskennellessäni seurasin hänen kohuttua liittoaan Ashton Kutcherin kanssa sekä vaikeaa suhdettaan kolmeen tyttäreensä, jotka hekin ovat tuttuja julkisuudesta.

Kiinnostavinta antia kirjassa ovat juuri ihmissuhteet, jotka ovat lopulta samanlaisia ihmissuhteita kuin meillä muillakin, vaikka kyseessä ovatkin maailman kuuluisimpiin ihmisiin lukeutuvat tyypit. IG Storyissani jo ehdinkin suositella kirjaa vaikeasta äitisuhteesta kärsiville ja erosta toipuville. Demillä on kokemusta kolmesta avioerosta, joista yksi oli erityisen kipeä. Hän myös kamppaili paitsi suhteessaan tyttäriinsä myös oman äitinsä kanssa. Eikä hänen isäsuhteensakaan totisesti helpoimmasta päästä ollut. Hänen taustansa huomioon ottaen, en ihmettele ollenkaan, että hän taisteli myös erilaisten addiktioiden, kehonkuvan ja syömishäiriön kanssa.

Kirja on mieletön kasvu- ja selviytymistarina. Demi on kokenut elämässään paljon enemmän vaikeuksia kuin kenenkään kohdalle toivoisi, mutta hän on päättänyt suhtautua hirveimpiinkin kokemuksiin mahdollisuuksina kasvuun ja kehittymiseen. Hän suhtautuu hänelle väärin tehneisiin ihmisiin uskomattoman kypsähti eikä uhriudu. Demillä on ylipäätään ihan kadehdittava elämänasenne ja resilienssi.

Kirja on kiinnostava myös feminismin näkökulmasta. Demi kertoo esimerkiksi, kuinka paheksuen hänen rooleihinsa, niistä saatuihin palkkioihin ja hänen rakkaussuhteisiinsa on aikoinaan suhdauduttu. Yksi kiinnostava tarina koskee kuuluisaa Vanity Fair -lehden kansikuvaa alastomasta, raskaava olevasta Demistä. Sen otti 90-luvun alussa (suuresti ihailemani) Annie Leibovitz, joka on muuten ottanut aika monia hyvin kuuluisia valokuvia (kuten kuvan John Lennonista ja Yoko Onosta). Tänä päivänä monet tähdet julkaisevat hyvin sensuelleja raskauskuvia eivätkä vähäpukeiset raskaana olevat naiset enää aiheuta kohahduksia. Toista oli ysärillä. Lehteä myytiin kuin pornolehteä, jossa kansikuva on peitetty – tai sitten sitä ei suostuttu myymään ollenkaan. Raskaana oleva nainen oli totuttu näkemään peittävissä kaavuissa eikä raskausvatsaa ollut tapana tuoda esille edes tiukkojen vaatteiden alta saati ilman vaatteita.

Myös Demin suhde 15 vuotta nuorempaan Ashton Kutcheriin oli jatkuvasti tapetilla, mutta samaan aikaan Demin exän, Bruce Willisin suhde yli 20 vuotta itseään nuorempaan naiseen oli ihan neutraali suhde eikä ikäeroa nostettu jatkuvasti esiin.

Demi on ollut rikkomassa paitsi naisen seksuaalisuuteen liittyviä tabuja myös Hollywoodin lasikattoja vaatiessaan itselleen parempia palkkioita (samoja kuin miestähdillä).

Jos nautit kirjasi mieluiten ihan oikeaa paperia lukemalla, niin kirja löytyy ainakin Adribriksen valikoimista (mainoslinkki).

Jos olet lukenut/kuunnellut Demin elämäkerran, olisi kiinnostava tietää, mitä mieltä olit!

Koskettava kirjasuositus

Luin Emmi-Liia Sjöholmin uuden Paperilla toinen -kirjan yhdeltä istumalta sunnuntaipäivän aikana. Tapasin toimittajana työskentelevän Emmi-Liian kerran pressimatkalla Tukholmassa ja olen siitä lähtien seurannut hänen tekemisiään, joten siksi uusi kirjakin oli mieleni päällä heti, kun Emmi-Liia siitä somessaan kertoi. Toisaalta olisin varmasti törmännyt kirjaan muutenkin, kaikki nimittäin puhuvat siitä juuri nyt.

Kyseessä on Emmi-Liian kaunokirjallinen esikoisteos. Hän on aiemmin julkaissut pari gluteenitonta keittokirjaa: Viljaton kattaus ja Koko perheen kattaus.

Näin Paperilla toinen -kirjaa kuvailee kustantaja Kosmos:

Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen on häikäisevän taitava omakohtainen esikoisteos. Se on aseistariisuvan avoin kirja naiseudesta ja äidiksi kasvamisesta. Sjöholm kirjoittaa omasta elämästään, seksistä, tarpeesta miellyttää miehiä, 14-vuotiaana tehdystä abortista, siitä kuinka hänestä tuli parikymppisenä äitipuoli, kuinka hän lopulta sai oman lapsen, rakkaudesta, halusta, itsen etsimisestä ja vähän löytämisestäkin. Paperilla toinen on Sjöholmin esikoinen. Hänen tyylinsä on niin ilmavaa ja vaivatonta, että tekstiä melkein ennemmin hengittää kuin lukee.

Minua kirja kosketti lujaa. Vaikka omat kokemuksesi naiseksi ja äidiksi kasvamisesta ovat paikoin hyvin erilaisia, on niissä kuitenkin surullisen paljon samaa: epävarmuutta, pelkoa, laihduttamista, miesten miellyttämistä…

Parasta kirjassa onkin se, että se sanoo suoraan ja kaunistelematta sellaisia asioita, joita varmasti jokainen meistä (naisista) joskus ajattelee, muttei uskalla sanoa kenellekään.

Suosittelisin tätä ihan jokaiselle, myös miehille, jotta heidän olisi kenties hiukan helpompi ymmärtää, millaista on olla tyttö, nainen ja äiti tässä maailmassa.

Meille äideille koskettavaa sisältöä tarjoaa äitiyden ja äitipuolen elämän riipivät kuvaukset:

Survon hänen kätensä haalariin ja huudan, että nyt on kiire, äiti myöhästyy töistä! Menen työhuoneelle enkä pysty syyllisyydeltäni toimimaan koko päivänä. Haen hänet kotiin jo kolmelta ja teen työt yöllä, kun hän nukkuu.

Annan hänen pelata aivan liikaa puhelimellani, jotta saan hetken lukea kirjaa.

On viikonloppuja, jolloin istun hiekkalaatikon reunalla ja itken, koska maanantai ei tunnu koittavan koskaan.

On viikonloppuja, joiden en halua koskaan päättyvän.

Välillä rakastan yksinoloa enemmän kuin mitään muuta.

Yleensä rakastan häntä enemmän kuin mitään muuta.

Kirja on muuten kaikenlisäksi harvinaisen kauniin näköinen! Kelpaa siis esiteltäväksi kahvipöydälle. Voit tilata sen vaikka Adlibrikselta (mainoslinkki).