Tietoa mainostajalle ›

Mitä kertoa lapselle joulupukista ja kuinka paljon lahjoja on liikaa?

Olen löytänyt taas itsestäni jouluihmisen. Olin sellainen tietysti lapsena, mutta myöhemmin joulu on vain alkanut ärsyttää ja ahdistaa ja olen jo vuosia toivonut, että voisimme lähteä ulkomaille joulua pakoon.

Tänä vuonna olen löytänyt kuitenkin itseni ostamasta joulukuusen (muovisen, koska säälin kertakäyttöisiä kuusiparkoja) ja tekemästä itse kuusenkoristeita. Ja se kuusi on siis ollut jo pystyssä marraskuun viimeisestä päivästä lähtien. Odotan jo joulua ja lapsen riemun näkemistä. Hänhän ei vielä käsitä, mistä tarkalleen ottaen on kysymys, mutta pyhien aikaan hänkin varmasti innostuu kaikesta uudesta ja ihmeellisestä, lahjoista ja yhdessäolosta.

Joulupukkidilemma, josta kirjoitin muistaakseni viime vuonna, on kuitenkin edelleen olemassa. Minusta ei tunnu hyvältä se ajatus, että valehtelisimme lapselle pukista ja tontuista. Tiedän, etteivät monet koe sitä varsinaisesti valehteluna, mutta minä koen. Muistan, että olin lapsena itse tosi hämmentynyt siitä, kun tajusin, ettei mitään joulupukkia ole olemassakaan ja koin itseni vähän petetyksi. Ja asia jäi jotenkin vähän käsittelemättäkin: olin ehkä niin häpeissäni, että olin uskonut moiseen satuun, etten edes halunnut ottaa asiaa puheeksi.

En vain ole vielä(kään) keksinyt, mites ratkaista dilemma nimeltä joulupukki. Ainakaan en tee siitä mitään numeroa. Tietysti asia tulee jossain vaiheessa puheeksi, mutta ehkä olen siihen mennessä keksinyt jonkin selityksen, jonka voin lausua tuntematta huonoa omatuntoa.

Toinen juttu, mikä on mietityttänyt joulussa näin lapsen saamiseen jälkeen, ovat joululahjat. Sellainen päätön, kaiken turhan roinan vaatiminen ja saaminen tuntuu väärältä. Koen jotenkin kammottavaksi sen, että lapset vaativat tuhat uutta lelua, joita sitten velvoitetaan kaikkien kummien ja mummien heille kantavan. Ja sitten kodit on joka vuosi enemmän ja enemmän täynnä rojua ja krääsää.

 

Muistan itse, että lahjat olivat tietenkin parasta joulussa, mutta muistan myös olleeni kiitollinen jokaisesta (ainakin jos kyseessä ei ollut pehmeä paketti). En vain muista, paljonko lahjoja saimme ja oliko se esimerkiksi vähemmän kuin mitä nykyisin lapsille tavataan antaa. Mikä olisi sopiva määrä lahjoja, jotta lapsi saisi osansa jouluriemusta, muttei homma menisi ihan sekopäiseksi pakettien repimiseksi?

Eräs tuttavani kertoi, että heidän perheessään toimitaan niin, että lapset avaavat lahjoja jouluaattona pikku hiljaa koko päivän. Tai että aamulla avataan muutama paketti. Se lieventää koko päivän kestävää odotusta, joka voi illalla purkautua vähän turhan rajusti, kun lahjoja viimein saa alkaa avata. Lisäksi tämä käytäntö saa lapset keskittymään paremmin lahjoihin. Tuttuni sanoi, että tällä tavalla lapset saattavat leikkiä pitkään aamulla lahjaksi saaduilla leluilla ja kenties arvostaa enemmän lahjojaan, kun niitä ei avata kerralla totaalisessa joululahjahumalassa. Ajattelin ottaa tämän käytännön meillekin tulevina jouluina!

Millaisia ajatuksia teillä on joulupukista ja lahjoista?

”Man cave”

Meidän kodin vierashuonetta on hirveän vaikea kuvata, sillä siellä on aika pimeää ja luolamaisuutta korostavat vielä tummat seinät. Valovoimaisella objektiivilla keskipäivällä kuvatut otokset ovat nekin aika rakeisia, mutta isken ne nyt kuitenkin tähän. Mukana on nimittäin joitakin ihania uusia yksityiskohtia kuten tuo Ragamufin tuoliryijy, Tigerista kipaisemani pinkit kynttilät ja pikkuisen supersöpöt Mini Rodini -sortsit.

Virallisesti huone on siis vierashuone, mutta käytännössä ihan täysin man cave, peliluola. Täällä Jaakko polkee kuntopyöräänsä, jota sattuneesta syystä ei nyt kuitenkaan esitellä tässä kotipostauksessa. Pyöräilyn ohella hän pelaa Xboxilla sotapelejään. Nauroimme kollegoiden kanssa juuri eilen jotain vanhaa sanontaa, jonka mukaan sohvassa on aviomiehen mentävä kuoppa. Ei muuten meidän sohvassa. Siinä on ihan vain uupuneen vaimon mentävä kuoppa. Minä vahtaan Netflixiä silloin, kun Jaakko hikoilee kuntopyöränsä päällä. Koskahan sitä itsekin innostuisi siitä pyöränrumiluksesta…

Välissä lempparidetaljini pienen huoneesta.

Kotikuvia

Huh, takki tuntuu nyt aika tyhjältä: kirja saatiin onnellisesti taittoon, joten ehkä nyt ainakin tämän päivän maltan olla kirjoittamatta mitään. Sen sijaan isken tähän muutaman uuden kotikuvan ja menen lepäämään. Olen sen ansainnut 🙂