Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Näin valehtelen netissä -blogihaaste

Tässä tulee meikäläisen vastauksia blogeissa kiertäneeseen haasteeseen. Onneksi Mutsis on -Emilia haastoi tähän kaikki, koska en ole saanut henkilökohtaista haastetta.

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

Kyllä ja en. Enemmän en. Esimerkiksi ravintolat, joissa käymme, eivät todellakaan ole mitenkään Insta worthy. Tärkeintä on, että siellä on leikkipaikka ja meille sopivaa sapuskaa sopivaan hintaan. Hotelleita varatessa kiinnitän kyllä huomiota miljööseen, mutta en siksi, että saisin kauniita kuvia vaan enemmänkin siksi, että viihdyn kauniissa ympäristössä. Tapahtumissa mietin kyllä, että vitsit tästä saa nyt hienon kuvan, mutta harvoin sen perusteella päätä osallistua ko. tapahtumaan.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Ehdottomasti. Näkisitte välillä, millainen kaaos meillä on kotona sen täydellisen IG-kuvan taustalla. Sisustan tietysti sillä perusteella, millaista tyyliä itse haluan kodissani tuijotella, mutta ilman muuta välillä teen jotain asetelmia sisustustavaroista ja huonekaluista ihan vain IG-kuvan vuoksi. Kattauksia teen useinkin tietynlainen blogi- tai IG-kuva mielessäni. Toki tykkään panostaa visuaalisuuteen muutenkin, mutta tuskin ihan niin paljon yleensä panostaisin, ellen tietäisi kuvaavani ja julkaisevani kuvaa kattauksesta.

Asujani en ole enää pitkään aikaan juurikaan kuvannut, mutta joskus muinoin pukeuduin tietyllä tavalla pelkästään kuvia varten. Monia asuja minulla ei nähty oikeassa elämässä ollenkaan, ainoastaan kuvissa. En ole koskaan ostanut vaatteita blogikuvien vuoksi, mutta olen voinut yhdistellä niitä tietyllä tavalla vain kuviin.

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

Otan kyllä mutta aika harvoin. Jos esimerkiksi ihoni on tosi pahassa kunnossa, en halua julkaista ainakaan mitään lähikuvia siitä. Johtuu ihan vain omasta epävarmuudestani. Myönnän muutenkin saavani meikistä itsevarmuutta, joten mieluummin esiinnyn somekuvissa meikin kanssa kuin ilman.

Teen sellaisia asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Hmm no toki. Vaikuttaminen on työni ja siihen kuuluu tietynlaisen henkilöbrändin rakentaminen. Pidän perheblogia, joten varmasti olen joskus esimerkiksi osallistunut tapahtumiin, jotka liittyvät blogin aihepiiriin mutta joihin tuskin muuten olisin osallistunut.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

Kyllä, joitain yksittäisiä finnejä poistan toisinaan kuvankäsittelyohjelmalla. Ja tietysti esim. IG:ssä tulee valittua se filtteri, jossa näyttää parhaimmalta omaan silmään. Piirteiden muokkaaminen ja toisaalta ihon ylenpalttinen silottaminen sovelluksilla ja Photarilla on minusta pelottavaa ja surullista. Seuraan Instassa Celebface-tiliä, joka käräyttää kuviaan muokanneita julkkiksia. On tosi kurjaa, kun kuvia muokataan todella rajusti (rintoja ja pyllyjä suurennetaan ja vyötäröitä kavennetaan) ja sitten seuraajat tuntevat alemmuutta ja kateutta kirjaimellisesti yliluonnollisia kasvoja ja vartaloita kohtaan. Pitäisi muistaa somessakin, ettei kaikki ole sitä, miltä näyttää.

Silottelen elämääni somessa.

Totta kai. En haluaisi jakaa aivan kaikkia elämän alamäkiä tuhansien ihmisten kesken. Ja esimerkiksi synnytyksen jälkeisen masennukseni aikaan väitin, että kaikki on hyvin, vaikkei todellakaan ollut. Oli ymmärrettävästi todella vaikea kertoa asioiden todellista laitaa, mutta toisaalta olen yrittänyt ikään kuin maksaa valheeni takaisin kertomalla myöhemmin mahdollisimman kattavasti masennuksesta. Ja toivon, että kertomukseni ovat auttaneet muita. Yritän tuoda esiin esimerkiksi niitä lapsiperhe-elämän kuoppia ja auttaa avoimuudellani muita, mutta en tietysti ihan kaikkia harmituksia ja ahdistuksia jaa julkisesti.

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

En ole joutunut katumaan mitään kaupallisia kamppiksia, mutta jotkut oravannahkakaupat kyllä ovat kaduttaneet. Olen aiemmin suostunut aivan liian herkästi antamaan näkyvyyttä esimerkiksi tuotteille pelkällä tuotepalkkiolla. Nyt yrittäjäksi ryhdyttäni, olen pitänyt paljon tiukempaa linjaa. Tarvitsen työstäni rahapalkkion aivan kuin kaikki muutkin. Tavaroilla ei oikein asuntolainaa maksella. Joidenkin yritysten ehdotukset ovat edelleen aika käsittämättömiä. Jopa sellaisille vaikuttajille, joilla on kymmeniä tuhansia IG-seuraajia, saatetaan ehdottaa yhteistöitä, joista he hyötyisivät satasen arvoisen lahjakortin verran. Onneksi tietämys alaa kohtaan kasvaa jatkuvasti.

Bloggaajien elämä on glamourista.

Kyllä bloggaamiseen kuuluu välillä glamouriakin, mutta ihan arkista ahertamista se pääosin on. Varsinkin, jos on ammattibloggaaja. Varsinkin silloin pitää tehdä niska limassa töitä, eikä käyttää aikaansa epämääräiseen glamour-haahuiluun, jos sellaista nyt edes olemassa on. Minusta on jotenkin huvittavaa, että joku arvelee bloggaamisen olevan jatkuvasti juhlissa juoksemista ja skumpan juomista, mutta toisaalta olen tehnyt näitä hommia vuosikymmenen, olen siis aikamoisessa kuplassa. Tietysti ne skumppalasit ja huippuhetket näkyvät herkemmin kuvissa kuin tavallinen arki, mutta ehkä toivoisin kaikkien ymmärtävän, että Instagram ei ole todellisuus.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

En ole ihan varma, mitä tällä tarkoitetaan mutta kieltämättä (someen) kuvaaminen on aika usein päällimmäisenä mielessä. Jos esimerkiksi olen jossakin hienossa paikassa, hapuilen välittömästi kännykkää tai kameraa ennemmin kuin keskittyisin siihen, mitä näen. Välillä täytyy ihan muistuttaa itseään, että nauttisi hetkestä eikä pyrkisi ikuistamaan sitä. Myönnän, että minulla on pakkomielle hetkien ikuistamiseen. Mutta se ei liity täysin someen vaan siihen, että haluan muistaa ja palata myöhemmin niihin hienoihin hetkiin.

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

En missään nimessä! Pahoittaisin mieleni, jos löytäisin jotain ilkeitä keskusteluja itsestäni, joten en todellakaan tieten tahtoen etsi niitä! Enkä haluaisi kuulla, jos joku muu löytäisi sellaisia. En ole muuten ehkä koskaan Googlannut itseäni. Jos hakisin töitä, voisin ehkä katsoa, mitä mahdollinen tuleva työnantaja löytäisi, jos Googlaisi nimeni. Sieltä löytyisi muutenkin varmaan aikamoinen suo, koska nimeni on satojen ja taas satojen Iltalehden juttujen perässä.

Bloggaaminen ei ole oikea työ.

Totta kai se on. Bloggaamalla voi tienata elantonsa ja jopa ihan rikastuakin, joten miksei olisi? Jonkun mielestä oikea työ on vain sellaista, jossa pelastetaan ihmisten henkiä tai tehdään jotain rakettitiedettä – heidän mielestään bloggaaminen ei varmaankaan ole oikeaa työtä. Minusta on hienoa, että syntyy uusia aloja ja työpaikkoja. En oikein ymmärrä, mitä pahaa siinä on, että joku tienaa vaikuttamisella.

Ostan tuotteita tai vaatteita ainoastaan kuvattavaksi.

Hmmm, no en kyllä ainoastaan. Toki olen ostanut etenkin kamppiskuviin jotakin rekvisiittaa ja saatan ajatella, että joku tuote näyttää hienolta kuvissa, mutta en ostaisi ainoastaan somekuvia varten mitään. Paitsi tosiaan jotakin kukkia tms. rekvisiittaa sisältöyhteistöihin.

Oma väite: Kirjoitan provosoivia postauksia, jotta saisin enemmän lukijoita.

En. Olen ehkä vähän huono bloggaaja, mutta en kestäisi sitä, että postaukseni aiheuttaisi polemiikkia. Olen muutenkin (ehkä liiankin) varovainen ja mietin jatkuvasti, voiko näin nyt sanoa. Viljelen disclaimereita, ettei kukaan ymmärtäisi väärin. Välillä tuntuu, että jotkut bloggaajat kirjoittavat tarkoituksella todella provosoivia mielipiteitä ihan vain julkisuuden toivossa.

HAASTE:

  • Kerro, keneltä sait haasteen.
  • Vastaa väittämiin.
  • Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää  (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse.
  • Lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle.

Haastan kaikki, jotka eivät ole vielä tehneet tätä!

Kirppislöytöjä, Lintsi-hurvittelua ja muita viikon parhaita

Hups, tällä viikolla oli vahinkoloma blogista, kun muut kiireet painoivat päälle! Yritän päästä normaaliin rytmiin taas tulevalla viikolla. Tässä kiireisen viikon parhaita!

Paras kirppislöytö

Löysin aiemmin Pentikin pilkullisia lautasia kierrätyskeskuksesta ja Lanttilasta löytyi nyt saman sarjan maljakko. Kaikenlainen keramiikka kiinnostaa nyt muutenkin paljon ja on helppo tehdä upeita löytöjä kirppareilta. Kuvassa myös lelukoira Puttonen, jonka lapsi halusi ehdottomasti mukaan Kontista. Sitä on nyt ulkoilutettu ja ruokittu säännöllisesti 😀 Myös tuo kaunis kori,  johon tuikkasin kaktuksen on kirppislöytö viime viikolta.

Paras aleostos

Pyörähdin eräänä päivänä Zaran alessa. Itselleni en löytänyt mitään, mutta lapselle hankin muutamat vaatteet. Nuo vajaamittaiset banaanipöksyt ovat täydelliset kesään: ne ovat kevyet, väjät ja ihanan pirtsakat. Kuvassa oleva Minni-paita on sekin Zarasta, mutta 2nd handina hankittu.

Paras päivä

Ystäväni Harjavallasta tuli lapsineen meille viikonlopuksi. Olimme melkein koko lauantaipäivän Linnanmäellä ja oman pian-kolmivuotiaani ihmetystä ja riemua oli niin hieno seurata. Hän osasi jo aiemmin kysellä, että voisimmeko mennä huvipuistoon. Hän oli jossakin ohjelmassa nähnyt huvipuiston ja keksi, että sinne on päästävä. Olemme olleet Lintsillä toissakesänä ja viime vuonna, mutta noista vierailuista hän tuskin muistaa mitään. Lintsin ilmaislaitteet (9 kpl!) riittävät tosi hyvin noin pienelle ja oli hauskaa. Pääsin käymään seitsenvuotiaan kummipoikani kanssa sitten vähän hurjemmissa laitteissa, kun pienemmät odottelivat.

Paras duuni

Työssäni parasta ovat vapaus ja vaihtelevuus. Tällä viikolla olen muun muassa kirjoittanut kattavan artikkelin sähköautoista, stailannut jutun kuntoiluaiheiseen lehteen ja ollut hiusmallina 😀 Ihan mahtavaa. Kiirettä pitää, mutta on mahtavaa voida nauttia työstään.

Paras keskustelu

On ollut upeaa nähdä sateenkaariliput liehumassa yhdessä jos toisessakin lipputangossa Helsingissä. Tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu, siksi on tärkeää näyttää, että on yhtäläisten ihmioikeuksien ja rakkauden puolella! Olen seurannut mielenkiinnolla Kolmistaan-blogin Karoliinan Miksi pride ja kulttuurisen omimisen puheet ärsyttävät -postauksen aiheuttamaa keskustelua. Toisaalta harmistun tuontyyppisistä kannanotoista tosi paljon, mutta toisaalta ne poikivat hedelmällistä ja äärimmäisen tärkeää keskustelua ja saavat ehkä ihmisiä tekemään tärkeitä oivalluksia. Bloginaapurini Einon (Tämän kylän homopoika) vastinepostaus kiteyttää aika hyvin sen, mitä itsekin ajattelen. Ei ole cis-heteron asia arvioida priden tarpeellisuutta. 

#olisinpatiennyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Somessa on muutamana päivänä kiertänyt upean Maaret Kallion alulle panema haaste #olisinpatiennyt. Siinä ihmiset kertovat nuoruuskuvansa yhteydessä, mitä toivoisivat silloisen itsensä tienneen itsestään ja elämästä.

Uskon niin vahvasti siihen, että kaikella on tarkoitus, etten oikein osaa katua mitään. En usko, että olisin juuri tässä, jos elämä olisi edennyt jollain toisella tavalla. Uskon, että ne kaikki paskuudet oli omalla kohdallani vain käytävä läpi. Se oli minun polkuni ja niin sen kuului mennä. Jos nyt saisin päättää, voisin mielihyvin jättää välistä kokonaisen vuosia kestäneen myrkyllisen parisuhteen, mutta en aio olla mistään katkera. Niin sen kuului mennä.

Haluan kuitenkin tiedostaa virheeni ja haitalliset ajattelutapani, jotta voisin opettaa tytärtäni olemaan hitusen nuorta itseäni viisaampi. Itsenäisyys on hyve, jota arvostan valtavasti ja teen kaikkeni onnistuakseni ohjaamaan lastani itsenäisemälle tielle, kuin mitä itse kuljin. En olisi tarvinnut mihinkään poikien huomiota, jota jostain syystä niin palavasti himoitsin. En olisi tarvinnut poikaystävää kannattelemaan itseäni – olisin pärjännyt ihan itse!

Usko omaan itseen ja kykyihinsä on uskomattoman kallisarvoista. Sitä yritän opetella nyt, koska parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Toivon, että voin antaa lapselleni kullanarvoisen, vahvan ja itsenäisen naisen mallin.

#olisinpatiennyt-tunnisteella varustetussa IG-kuvassani on uskomattoman epävarma, hiljattain jätetty, sydämensä ennenkuulumattoman pahasti särkenyt 15-vuotias. Muistan kuinka ajattelin, että olen kertakaikkisen ruma ja vääränlainen, jotta kukaan poika voisi hyväksyä minut sellaisenaan ja olla särkemättä sydäntäni. Pitäisi olla muodokas ja kaikenlaista muutakin, mitä minä en ollut. Luoja, miten toivon, ettei tyttäreni koskaan kokisi huonommuutta siitä, ettei kelpaa jollekin pojalle.

Mitä sellaista te tiedätte nyt, mitä ette tienneet vielä teinivuosina?