Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Muutin mieleni mielialalääkkeistä – ja sain kammottavat vieroitusoireet

Voisi kuvitella, että kun on julkaissut kokonaisen kirjan hulluksi tulemisistaan, olisi tosi helppoa jatkossakin kertoilla kaikenlaisista mielenterveydellisistä ongelmistaan. No, ei se koskaan taida olla. Mutta hammasta purren yritän olla näissä asioissa avoin, koska yritän myös näyttää mallia. Jos on flunssa, voi kertoa ihmisille, että on flunssa. Jos masentaa tai ahdistaa, voi senkin kertoa ihmisille.

Olen käyttänyt muutamia kertoja elämässäni mielialalääkkeitä, aina noin parin vuoden jaksoissa. Näin jälkikäteen ajatellen uskon, että ne on aina määrätty melko heppoisin perustein. Liukuhihnalta. Uskon oikeastaan, että niistä on ollut pidemmän päälle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Olin ennen tosi pro-lääke-ihminen. Uskoin, että kaikkia vaivoja kannatti hoitaa helposti ja näppärästi lääkkeellä. Kaikkeen on joku ihana lääke, joka pelastaa! En edelleenkään ole mikään lääkkeiden vastustaja, mutta kieltämättä ajatukseni mielialalääkkeitä kohtaan ovat muuttuneet.

Lienee aika selvää, että mielialalääkkeitä tarvitaan. Ne tekevät olosta paremman. Niille on varmasti paikkansa monien erilaisten mielenterveysongelmien hoidossa. Mutta omalla kohdallani luulen, että ne ovat vieneet ojasta allikkoon. Synnytysmasennukseeni ne eivät edes tehonneet! Kumma etten kyseenalaistanut nappejani edes siinä vaiheessa.

Minulla on omat tunnelukkoni ja perustavaa laatua olevat ongelmani, jotka ovat olleet ahdistuksieni taustalla. Aina kun ahdistus on pompannut pintaan, lääkäri on työntänyt eteeni rasti ruutuun -testin, jonka perusteella olen lievästi tai keskivaikeasti masentunut. Ja sitten olen saanut mielialalääkereseptin.

Olen käynyt erilaisissa terapioissakin vuosien varrella, mutta luulen, etten ole koskaan (ennen) saanut terapiasta tarvitsemaani apua, koska lääkkeet ovat tehneet kaikesta suurin piirtein tasaista enkä ole lopulta edes kokenut tarvitsevani terapiaa. Todellisuudessa olisin varmasti säästynyt monilta vaikeilta ajoilta (ja niiltä mielialalääkkeiltä), jos olisin heti ensimmäisten mielenterveysongelmien ilmaantuessa avannut lukkoni ja selvittänyt ongelmani terapeutin kanssa ilman tunteita turruttavia lääkkeitä.

taustakuva: Unsplash

Olen muistaakseni aina lopettanut mielialalääkkeet omin päin, ilman lääkäriä. Painotan, ettei näin saisi tehdä! Sain tästä juuri vakavan ripitykset lääkäriltä. Lopetin nimittäin jälleen lääkkeet vuoden vaihteen tienoilla. Unohtelin niitä jatkuvasti ja unohtelu aiheutti inhottavaa huimausta. Tunsin olevani hyvinvoiva ja ajattelin, etten tarvitsisi enää lääkkeitä. Söin pitkään puolikasta annosta ja sen jälkeenkin vielä pitkään puolikkaan puolikasta, joten arvelin, ettei mitään vieroitusoireita tulisi. Olin väärässä.

Olin kuukauden ajan aivan ihmisraunio. Tunteet heittelivät laidasta laitaan. Olin kirjaimellisesti yhdessä hetkessä täysin masentunut ja sitten kuin naps vain taikaiskusta iloinen. Pinnani oli niin kireä, että raivoistuin sekunnissa nollasta sataan. Olo oli kammottava. Onneksi pohjimmiltani ymmärsin, että kyseessä olivat vieroitusoireet vaikka aallonpohjalla toki ajattelinkin, että tämä on nyt se normaalioloni, jonka lääkkeet pitävät poissa. Se oli aika pelottava ajatus. Vieroitusoireet on itse asiassa huono sana kuvaamaan tuota tilaa, koska mielialalääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta. Parempi sana on lopetusoireet. Lopetusoireista voi lukea virallista infoa täältä.

Järkyttävät lopetusoireet vahvistivat ajatuksiani siitä, etten haluaisi enää jatkossa käyttää mielialalääkkeitä. En siis ainakaan niihin ongelmiin, joihin ne on aiemmin määrätty. Käyn psykoterapiassa pian toista vuotta ja haluan oppia pääsemään ongelmieni niskan päälle, käsittelemään vaikeat tunteet. Enkä oikein usko, että pääsen sinne ongelman ytimeen, jos taion ongelmani piiloon lääkkeillä.

Korostan, että puhun vain omasta kokemuksestani. Maallikon on vaarallista alkaa puhua lääketieteen asioista, mutta toivottavasti osasin muotoilla tekstini niin, että kaikki ymmärtävät tämän olleen minun henkilökohtainen kokemukseni. Enkä missään nimessä kehota ketään lopettamaan lääkkeitään tai edes suhtautumaan niihin kielteisesti. Mielialalääkkeitä tarvitaan, se on aivan selvä. Kaikki eivät saa niistä helvetillisiä lopetusoireita. Toisille ne ovat pelastus. Jotkut ovat niin masentuneita, ettei ehkä edes terapiaa voida aloittaa ennen kuin pahin lamaannus on taltutettu lääkkeillä. Puhumattakaan kaikista muista mielen sairauksista, joihin niitä määrätään ja joista minulla ei ole tietoa eikä kokemusta.

Minä en kuitenkaan koskaan ole ollut vakavasti masentunut ja tunnen, etten ole saanut lääkäreiden vastaanotoilta apuja ongelmiini. Vasta psykoterapiassa koen kehittyneeni siihen suuntaan, etteivät elämän vastoinkäymiset kaada välittömästi venettä.

Terapia-ajatuksistani voi lukea lisää täältä.

Olisi mahtavaa kuulla muiden kokemuksia mielialalääkkeistä! Onko joku muukin saanut lopetusoireita ja millaisia ne ovat olleet?

Gillette-mainos ja muut viime aikojen parhaat

Paras kirppislöytö 

Aivan ihana H&M:n bambitakki löytyi tovi sitten Lanttilasta. Tämä on oikeasti ihan täydellinen: helma on hiukan normaalia pidempi ja vyötärökuminauha tekee takista istuvan. Hintaa tällä oli muutama hassu euro. Lisäksi olen aivan hurahtanut bambikuosiin JA huppuihin/päähineisiin lisättyihin korvayksityiskohtiin.

Parhaat uudet harrastukset

Meillä on koko perheellä nyt uudet harrastukset, kun lapsi aloitti Temppuilun ja minä ja Jake sulkapallon. Tyttö on aivan haltioissaan uudesta harrastuksestaan. En kokenut, että vielä tässä vaiheessa pitäisi tehdä jotakin lajivalintoja, joten ilmoittimme lapsen ihan yleiseen liikunnalliseen harrastukseen. En ole ihan varma, mitä tuolla temppuilussa tehdään, koska aikuisia ei päästetä katsomaan, mutta lapsi tosiaan ainakin tuntuisi tykkäävän. Hän odotteli eilenkin aulassa kuin tulisilla hiilillä ennen kuin ohjaaja avasi oven liikuntatilaan. Ja sujahti sadasosasekunnissa ovesta, kun saliin pääsi sisään.

Paras kirja

Tuntuu, että joka toisessa postauksessani nykyään vilahtaa Julia Thurénin nimi, mutta rahasta ei näemmä voi nykyisin puhua ilman että mainitsee ko. henkilöä. Sain siis viimein käteeni Julian tällä hetkellä kovasti kohinaa aiheuttanen teoksen Kaikki rahasta – Näin säästin kymppitonnin vuodessa (mainoslinkki). Olen vinkannut tästä kirjasta blogissa aiemminkin, mutta nyt olen päässyt ihan kunnolla selaamaan kirjaa. Ja avasin itselleni noin puolen tunnin lukemisen jälkeen arvo-osuustilin Nordnetiin. Jos siis säästäminen tuntuu tylsältä, mutta välttämättömältä, lue tämä kirja – saatat yllättää itsesi. Lisäksi tässä on tosi kiinnostavia puheenvuoroja julkkiksilta. Nauroin esimerkiksi Hjallis Harkimon osuutta, missä hän kertoo olevansa hyvin tarkka rahankäyttäjä. Että esimerkiksi kokispulloa kaupassa ostaessaan, hän saattaa ajatella toisinaan, että ostos on liian kallis.

Paras juoma

Erika tapasi eräässä harrastuksessaan tytön, joka pitää aivan ihanaa kahvia ja teetä myyvää Muki-putiikkia Töölössä. Kävimme Mukissa ennen joulua ja siellä kävi tuolloin ovi aivan koko ajan! Mukissa pyydään laadukasta irtoteetä, erilaisia kahveja ja vähän suklaata ja karkkiakin. Sain putiikinpitäjältä mukaani paria eri teelatua ja muuta maisteltavaa ja nyt olen aivan koukussa Lilla Chokladfabrikenin Coco Husk & Licorice -teehen. Jos olet yhtään innostunut laadukkaista kahveista ja teestä, käy täällä! Osoite on Töölöntorinkatu 4.

Paras ostos

Kliseistä tai ei, tykkään tosi paljon Ideal Of Swedenin kännykkäkuorista. Tilasin hiljattain uuteen luuriini marmorikuosikuoret, jollaiset koristivat vanhaa puhelintanikin. Huomasin myös, etten tule toimeen ilman Popsocketia, joten tilasin kuosiin sopivan nupinkin. Nyt on kuulkaa kourassa paitsi kaunis myös kätevämpi kännykkä.

Paras mainos

Gillette-mainos on puhuttanut tällä viikolla. Minusta se on äärimmäisen hieno – niin hieno, että tekee mieli mennä ostamaan partahöyliä. Se koskettaa ja ottaa samalla kantaa tärkeään ja ajankohtaiseen ilmiöön. Se kannustaa miehiä vastustamaan heitä kohtaan asetettuja haitallisia odotuksia. Se ei syyllistä tai väitä, että kaikki miehet ovat sovinistisikoja ja öykkärikiusaajia. Jos syyllistyit siitä, katso peiliin. Vika on muualla kuin mainoksessa.

Ei mikään ihme, ettei koulukiusaamista saada kuriin

Tuijotin eilen hölmistyneenä TÄTÄ juttua ja yritin saada aiheesta jotakin järkevää sanotuksi. Aika kauan meni, ennen kuin sain loksahtaneen leukani kiinni ja onnistuin muodostamaan lukemastani edes orastavasti koherentin ajatuksen sen spontaanin WHAT THE ACTUAL F*CK -tyyppisen tilalle.

Tiivistettynä: MOT kysyi Sysmän yhtenäiskoulun rehtori Tuula Vuoriselta, miksi ko. koulussa esiintyy THL:n kyselyn mukaan erityisen paljon kiusaamista. Vastauksen jälkeen ei jäänyt epäselväksi, miksi näin on. Rehtori nimittäin on itsekin sitä mieltä, että kiusatut ikään kuin kerjäävät tulla kiusatuiksi. Ilmeisesti oppilaiden tulisi olla kaikin puolin mahdollisimman huomaamattomia, hajuttomia ja mauttomia, jotta heitä ei otettaisi silmätikuiksi.

Minusta on aika outoa, että jo 12-vuotiaat rupeavat ilmoittamaan olevansa homoja tai lesboja tai jotakin tällaista. Siihen liittyy hyvin erikoinen pukeutuminen. Se herättää toisissa oppilaissa närkästystä, vihastusta ja ehkä pelkoakin. Sitten he tietysti kohtelevat tätä oppilasta sillä tavoin kuin tuntevat. Sitten tulee kokemus siitä, että kiusataan ja syrjitään, vaikka oppilas tavallaan on itse hakenut sen huomion.

Yllä oleva sitaatti on kasvatuksen ammattilaisen, koulun rehtorin suusta. Samaisen Tuula Vuorisen siis. Tämä naurattaisi, ellei itkettäisi.

Ja aivan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi idiotismin ilotulitusta, Vuorinen jatkaa vielä kuvailemalla tällaista liian huomiota herättävää pukeutumista hutsahtavaksi.

Kaverit voivat ihan oikeasti sanoa, että sähän näytät ihan huoralta. Sehän on tavallaan jo loukkaus. Mutta kun näyttää siltä, rehtori naurahtaa.

Naurahtaa. Hän vertaa peruskouluikäisten lasten ulkonäköä seksityöläisiin ja nauraa päälle. Ja samalla tulee herjanneeksi melko turhalla tavalla myös niitä seksityöläisiä.

Meidän aikuisten pitäisi käsitellä asiaa niin, että hän, joka kokee olevansa erilainen, saa erilaisuuttaan esittää ja olla oma itsensä. Mutta niin, että ei provosoi ja ärsytä omalla käytöksellään toisia. Eihän me heterotkaan tuoda seksuaalista suuntautumistamme julki jatkuvasti.

Tuo viimeinen on jo niin tunkkainen argumentti, että salli mun ihan vähäsen nauraa. Että homot on ok kunhan eivät tunge sitä homouttaan meidän kunnollisten heteroiden naamalle?

Vuorinen on toki jo ehtinyt selittelemään ainakin Iltalehdelle, että hänen sanansa on ymmärretty väärin ja että hän on oikeasti tosi suvaitsevainen ihminen. Ja tämä suuri väärinymmärrys on tapahtunut siis siitäkin huolimatta, että rehtori on saanut ennen Ylen jutun julkaisua normaaliin tapaan tarkistaa sitaattinsa. En tiedä, miten nuo puheet hutsahtavista koululaisista voisi mitenkään ymmärtää toisella tavalla.

Eikä tuo IL:n juttu anna rehtorin mielteistä minusta yhtään sen parempaa kuvaa:

Kuinka moni tietää, ja missä vaiheessa tietää sen oman suuntautuneisuutensa? Tietääkö sen kahdeksanvuotias? Ja jos tietää, niin, tuota noin. Niin.

Selvä.

Tuo rehtorin suhtautuminen ihmisten seksuaaliseen suuntautumiseen vaikuttaa kaikin puolin vinoutuneelta.

Täällä somemaailmassa jo vuosikymmenen sompailtuani, en ihmettele vähääkään, ettei koulukiusaamista saada kuriin. Aikuiset eivät nimittäin ole selvästi yhtään sen parempia kuin keskenkasvuiset kakaratkaan. Mitä voimme odottaa lapsiltamme, jos itse arvioimme rumin sanoin jatkuvasti toistemme tekemisiä ja ulkonäköä?

Tai mitä voi odottaa koululta, jonka REHTORI on sitä mieltä, että kiusaaminen on kiusatun syy?

On turha odottaa, että koulukiusaaminen loppuu, jos luulemme lasten kehittävän oman timanttisen moraalin jossain tyhjiössä.  Huolimatta siitä miten aikuiset ympärillä käyttäytyvät. Jokaisen pitää vaatia omalta lapseltaan kiusaamattomuutta näyttämällä mallia, miten muita ihmisiä kohdellaan. Ja sanomattakin selvää, ettei kasvatuksen ammattilaisten pitäisi selittää valtakunnan medioissa, kuinka lapset kerjäävät tulla kiusatuiksi.

Lukusuositus, Naag: Kerjäsin tulla tulla kiusatuksi