Mikä kesä!

Toivottavasti seuraatte meikäläistä Instagramissa, sillä olen viime aikoina päivittänyt tänne blogin puolelle hävettävän vähän, pahoittelut siitä. Ajateltavaa on ollut niin älyttömän paljon, etten ole kertakaikkiaan kyennyt julkaisemaan tänne puolelle mitään kunnolla jäsenneltyä tekstiä mistään, mitä mielessä on pyörinyt. Joku kummallinen blokki on nyt selvästi päällä.

Viime aikoina mielen päällä ovat olleet painavista aiheista erityisesti perussuomalaisten kammottavat ulostulot sekä BLM-liikehdintä. Olen viettänyt aika paljon aikaa miettien, millaisessa maailmassa elämme ja miten voisin itse tehdä siitä hiukan paremman.

Tuo keskari liittyi vahvasti persujen kustantamaan, läpeensä naisvihamieliseen ja rasistiseen ”tutkielmaan”

IG Storyt ovat tietenkin vieneet jo ajat sitten blogipostausten paikan sellaisena matalan kynnyksen, arkisena julkaisualustana. Olen ylivoimaisesti aktiivisin siellä, sillä pidän siitä, että voin ottaa siellä kantaa yhteiskunnallisiin asioihin nopeastikin. Ja heti seuraavassa stoorissa julkaista jotain aivan muuta lapsen häröilystä meikkiuutuuksiin. Olisi ihanaa, jos osaisin suhtautua blogiinkin vähän rennommalla asenteella – sillä tavalla kuin ennen. Tuntuu kuitenkin, ettei tänne kehtaa julkaista mitään jäsentelemätöntä ja ei- puhki pohdittua, tai jotakin ihan vain tosi arkista.

Yksi syy on myös blogilukijoiden tietynlainen kasvottomuus. Kun julkaisen IG Storyn, näen piennä pallurana jokaisen, joka sen on katsonut. Jos ja kun joku aina reagoi tai kommentoi lähes kaikkea, mitä julkaisen, näen ihmisen reaktion tai kommentin taustalla. IG:ssä viehättää myös interaktiivisuus. Samalla kun blogipostauksia enää harvemmin juuri kommentoidaan mitenkään, IG:n inbox on aina täynnä ilosta nauravia emojireaktioita ja pitkiäkin kommentteja ja keskusteluja. Blogikommentointi on mielestäni paljon negatiivisempaa: yleensä kommentoidaan vain, jos haluaa tuoda esiin jotain kritiikkiä. Haluaisin kirjoittaa enemmän tärkeistä aiheista, mutta en halua kommenttiboksiin viestejä kasvottomilta ihmisiltä, joiden kanssa minulla on lähtökohtaisesti täysin erilainen arvomaailma.

Älkää ottako aurinkoa! Tämäkin bruna on purkista.

En silti ole lopettamassa blogia! Pohdiskelen vain, mitä ja miten täällä jatkossa julkaisen. Nyt on tuntunut hyvältä pitää vähän taukoa ja miettiä asioita ilman, että julkaisen mitään mihinkään. Kuitenkin aina, kun saan joltakulta lukijalta ihanan viestin, jossa kiitellään esimerkiksi sitä, kuinka olen antanut jollekin voimaa erotilanteessa, kadun sitä etten ole kirjoittanut enemmän.

Tällä hetkellä otan aika iisisti muutenkin. Töitä on hiukan vähemmän kuin normaalisti koronan ja kesän vuoksi, joten yritän ottaa kaiken ilon irti toimettomuudesta. Pyörimme lapsen kanssa Lintsillä, käymme piknikeillä puistoissa ja olen taas alkanut lukea. Tiedonjanoni on ihan valtava ja luen kaiken, minkä ehdin feminismistä, naiseudesta, naiskehosta, naisen seksuaalisuudesta… Iltaisin, jos olen yksin, kävelen pitkiä aikoja Keskuspuistossa ja Töölönlahdella luureissa Himocast tai Tuplakääk. Päivän aikana askeleita tulee helposti 20 000.

Kaisa Merelän Powerful Sexual Aware on juuri päättymässä ja sekin on antanut ihan mielettömän paljon oivalluksia ja turvaa. Siitä voisin kertoa myöhemmin ihan kokonaisen postauksen verran, kunhan keräilen ajatukseni kurssin jälkeen. Haluaisin myös osallistua heinäkuussa alkavalle, deittailuun keskittyvälle Queen Salon -kurssille.

Nyt aion kuitenkin ihan ensisijaisesti nauttia kesästä. Lomaa en varsinaisesti aio (taaskaan) pitää, koska työni ovat ympäri vuoden rentoa enkä edes kaipaa lomaa. Korona-ahdistusten jälkeen on tuntunut aivan järkyttävän ihanalta nähdä ihmisiä, koskea ihmisiin ja ylipäätään ottaa arki ja elämä rennommin. Vaikka korona rajoittaa vielä kesällä paljonkin eikä ole mitään hauskoja festareita, joita odottaa vimmalla etukäteenkin, luulen että tästä kesästä tulee kuitenkin aika ihana.

Yksinäisyydestä, korona-kyttäämisestä ja siitä, että näinäkin aikoina kaikki tunteet ovat sallittuja

Paras vinkki, jonka sain vauvavuotta varten, kuului: kaikki tunteet ovat sallittuja. Tämä kannattaa muistaa näinä aikoinakin. Tilanne on vakava, ihmisiä kuolee ja toiset menettävät läheisensä ja elinkeinonsa. Niin tapahtuu kuitenkin muulloinkin: aina jollain on vakavampi hätä kuin itsellä. Harvalla olisi oikeus surra tai olla ihan vain v*ttuuntunut, jos sellaiset tunteet olisivat sallittuja vain tosihädässä oleville.

On sallittua tuntea vähäpätöisempiä huolia. Murheitaan on toisinaan ihan kannattavaa panna mittasuhteisiin, mutta yleensä on hyödyllisempää pohtia omien harmitustensa äärellä sitä omaa olotilaansa eikä muiden ihmisten vakavampia ongelmia. Yksi parhaimmista ohjeista, joita olen itse saanut terapiassa, on omien tunteiden kohdalle pysähtymistä pakoreaktion sijaan: mistä tunne kumpuaa, mitä se yrittää kertoa, millaisista tarpeista se viestittää?

Tällä hetkellä omat pelkoni ja murheeni eivät ole liittyneet juurikaan itse virukseen ja sen aiheuttamaan sairauteen. Olen yleensä taipuvainen hypokondriaan ja pelkään helposti sairastumista, mutta nyt nuo pelot ovat jostain syystä pysyneet enimmäkseen poissa. Tämä siitäkin huolimatta, että tiedän hyvin, miltä tuntuu, kun ei saa henkeä. Sairastin lapsena astmaa ja jouduin säännöllisesti sairaalahoitoon sen vuoksi. Hengitysvaikeudet ja yksin sairaalassa oleminen jättivät jäljet, jotka eivät (ihme kyllä) ole nyt liiemmälti aktivoituneet. Eikä se johdu siitä, että vähättelisin sairautta. Läheisteni puolesta olen tietysti jonkin verran huolissani, mutten mitenkään kohtuuttomasti.

Muuten tilanne on kuitenkin tuonut minullakin esiin vaikeita tunteita. Itselleni vaikeinta näin sosiaalisen eristäytymisen aikana on ollut yksinäisyyden sietäminen. Vaikka viihdyn hyvin omissani oloissani ja olen aiemmin miettinyt, että uuden parisuhteen aloittaminen tuntuisi kenties vaikealta juuri siksi, että menettäisin ainakin osan omasta ajastani.

Nyt poikkeusoloissa olen kuitenkin kaivannut turvalliseen kainaloon enemmän kuin pitkään aikaan. Kuuntelin tänään DocEmilian podcast-jakson parisuhteista ja sinkkuudesta korona-aikana. Emilia kertoi, että on kokenut ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kaipuuta rakkauden perään. Pystyn samastumaan Emilian tunteisiin todella hyvin. Se, että kaipaa toista, läheistä aikuista rinnalleen, on varmasti aika luonnollinen reaktio tilanteessa, jossa kokee aivan uudenlaista uhkaa, pelkoa ja ennenkuulumatonta epävarmuutta tulevasta. Välillä läheisyydenkaipuu on ollut niin voimakasta, että tekisin aivan mitä tahansa, jotta voisin esimerkiksi nukahtaa toisen kainaloon illalla. Aika monet epätoivon itkut on itketty ja tunteet ovat muutenkin pinnassa.

Podcastissa tuotiin esille se, että yksinäisyyden kokeminen ja lauman ulkopuolelle jääminen voivat aiheuttaa fyysiseen kipuun verrattavissa olevaa tuskaa. Siksi toivoisin muidenkin ymmärrystä näille tunteille.

Korona-aika on nostanut esiin tietynlaisen kyttäämisen kulttuurin. Ymmärrän reaktion ja kieltämättä katsahdin itsekin vähän pahalla silmällä tänään aikuisia ja lapsia kuhisevaan lähileikkipuistoon, jonka ovessa lukee, ettei siellä saa olla kerralla kymmentä useampaa henkilöä. Mutta tuntuu, että jotkut menevät paheksumisessaan turhankin yksittäiselle tasolle ja ihmisten henkilökohtaisten suhteiden analysointiin. On kohtuutonta olettaa kenenkään selviävän näistä vaikeista ajoista ilman minkäänlaista läheistä ihmiskontaktia. Anu Silfverberg kirjoitti hiljattain ”Korona-kyttäämisestä” Long Playn perjantaikirjeessä.

Ohje kuuluu nyt, että tarpeettomia kontakteja tulee välttää. Mutta olisin varovainen sen määrittelemisessä, kenen suhteet ovat tarpeettomia. Epidemian alussa ohjeistettiin, että kannattaa käyttää tervettä järkeä, ja ehkä sen verran voisi tässäkin vaiheessa sallia – muillekin kuin itselle.

Anu Silfverberg

Toivoisin itsekin, että jokainen käyttäisi energioitaan muuhun kuin toisiaan tapaavien ihmisten keskinäisten suhteiden ja heidän tapaamisensa oikeutuksen analysoimiseen.

DocEmilian podcastissa puhutaan muuten myös parisuhteessa olevien korona-hankaluuksista, jotka ymmärrän nekin hyvin, vaikka itse haikailen juuri nyt ennen kaikkea toisen aikuisen seuraa ja kosketusta. Eropiikit osuvat usein juuri lomien jälkeiseen aikaan, joten voin vain kuvitella, mitä vieläkin pidempi aika kotona voi tehdä joillekin parisuhteille. Kun niitä kahdenkeskisiä ongelmia ei enää voikaan paeta työpaikoille.

Voimia siis jokaiselle näinä aikoina. Kaikilla on omat murheensa, joista suurimmat ovat tietysti paljon vakavampia kuin joitakin kuukausia kestävä yksinäisyys. Se on kuitenkin rankkaa sekin, joten toivotan voimien lisäksi ymmärrystä ja empatiaa!

Breaking fake news: Tosimies kuolemassa sukupuuttoon

Maskuliinisuus ei ole koskaan ennen ihmiskunnan historian aikana ollut vaarassa. Miehisen miehen yksipuolista mallia on tuotu kautta aikain esille niin populaarikulttuurissa kuin lasten kasvatuksessakin.

Patriarkaalinen yhteiskuntarakenne on luonut määreet tosimiehisyydelle: miehen on kuulunut olla ennen kaikkea vahva niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tosimies ei tunnetusti puhu eikä pussaa. Hän ei nimittäin missään nimessä ole naisellinen. Eli herkkä, empaattinen, lempeä, huolehtiva, myötätuntoinen, tunteellinen ja niin edelleen. Tällaiset naisen piirteet on ollut hyvä kasvattaa tai viimeistään koulukiusata pois jokaisesta oikeasta miehestä.

Miehisen tosimiehen malli on niin syvällä rakenteissamme ja asenteissamme, ettei sen elinvoimaisuutta ole koskaan ennen kyseenalaistettu. Ennemminkin ei-tosimies naisellisine piirteineen (kansankielellä esim. hintti) on joutunut ahtaalle. Tällaisia tosimieheltä elintilaa vieviä yksilöitä onkin ollut hyvä hätistellä kauemmas sekä mieluiten pyrkiä esimerkiksi väkivalloin poistamaan moisia piirteitä potentiaalisesta tosimiehestä.

Nyt näyttäisi kuitenkin vahvasti siltä, että nimenomaan tosimiestä uhkaa sukupuutto. Feministit ja muut tosimiehen olemassaoloa uhkaavat tahot ovat nimittäin vaatimuksillaan aiheuttaneet sen, että tosimiehen elinpiiri on kutistunut huolestuttavalla tavalla. Mikään ei uhkaa tosimiestä yhtä voimallisesti kuin nainen, kaikenlainen naisellisuus ja eritoten tasa-arvo.

Kaikki miehet ovat luonnostaan tosimiehiä, mutta naiset emaskuloivat miehet vaatimuksillaan, kontrolloivat heitä koko heidän elämänsä ja kasvattavat miehet naisen vallalle alisteisesti. Matriarkaatti on siis ollut voimissaan jo pitkään, sitä ei vain ole huomattu aiemmin, mutta nyt se siis uhkaa vaarallisesti tosimiestä.

Uhanalaisuuden voi todeta esimerkiksi siitä, että monet ovat nyt rientäneet pelastamaan tosimiestä. Muiden muassa toimittaja Sanna Ukkolan kolumnissaan. Nämä Ukkolan esiin tuomat faktat kertovat karua kieltä tosimiehen viimeisistä hetkistä:

  • Miehisyyttä ei käsitellä enää juuri muuten kuin feminismin tai toksisuuden kautta.
  • Maskuliinisuudesta on tullut kirosana, jota yritetään padota tarmokkaammin kuin Kiinassa riehuvaa koronavirusta.
  • American Psychological Association -järjestö: on väärin olla maskuliininen mies.
  • Naiset sullovat kaikkia miehiä pehmeän hoivaajan rooliin.
  • Miehet taantuvat surkastuneiksi vässyköiksi.
  • Indiana Jones on liian “toksisen maskuliininen”.
  • Indiana Jonesista on tulossa nainen.

Tilanne on vakava, sillä samalla, kun tosimies häviää maailmasta, koko ihmislaji on sukupuuton vaarassa! Nytkin käsillä oleva vauvakato johtuu siitä, että miehet eivät enää kykene lisääntymään, koska heidät on henkisesti kastroitu tossukoiksi. ”Kyllä kai siinä seksihalut menevät keneltä tahansa, jos koko ikänsä kuulee olevansa väärällä tavalla mies”, muistuttaa Ukkola.

Tosimiehen uhanalaisuudesta ja vauvakadosta voidaan syyttää myös me too -liikettä. Me too nimittäin lannisti erityisesti vielä kokemattomat tosimiehet ja vei heiltä yksinkertaisesti kaikki tavat lähestyä naisia. Tosimieheltä vietiin vapaus toteuttaa lajinomaisia käyttäytymistään, mikä oli omiaan vähentämään tosimiehen elinvoimaisuutta.

Nyt olisikin tärkeää elvyttää jälleen tosimiehisyys. Ukkola kehottaa epäsuorasti kolumnissaan lisäämään maskuliinisuutta ja vähentämään feminismiä. Tämä onkin ensimmäinen askel tosimiehen pelastamiseksi, sillä kuten sanottu, kaikenlainen feminiininen on myrkkyä nyt heikoissa kantimissa olevalle tosimiehelle.

On hyvä muistaa, että vaikka tosimiehisyys on ollut kautta aikain ainoa yleisesti hyväksyttävä miehisyyden tapa, tätä ei silti voida korostaa jatkossakaan liikaa. Totuus on nimittäin vaarassa unohtua kaikessa feminismin tuoksinassa.