Leffasuositus ja ajatuksia seksuaalisesta häirinnästä

Olin eilen Bombshell – Hiljaisuuden rikkojat -elokuvan ennakkonäytöksessä. Suosittelen isosti sekä feministeille voimaantumiseen että niille, jotka väittävät, että tasa-arvo on valmis.

Leffa sekä sen jälkeen nähty paneelikeskustelu herättivät paljon ajatuksia. Elokuva perustuu tosielämän skandaaliin, jossa yhdysvaltalaisen konservatiivisen Fox News -uutiskanavan naistoimittajat syöksivät heitä ahdistelleen toimitusjohtajan vuosikymmeniä kestäneestä vallasta. Roger Ailes erosi tehtävistään vuonna 2016, kun uutisankkuri Gretchen Carlson nosti häntä vastaan syytteet seksuaalisesta häirinnästä. Myöhemmin myös useat muut naiset nousivat esiin häirintäkokemusten kanssa.

Elokuva toi esiin, kuinka monilla eri tavoilla seksuaalinen häirintä ilmenee. Se ei ole aina fyysistä käsiksi käymistä, vaan alentavia sanoja ja toimintatapoja. Ahdistelu voi jatkua pahimmassa tapauksessa vuosikymmeniä, ellei siihen puututa.

Leffa nosti kiinnostavalla tavalla esiin myös sen, kuinka ahdistelija ikään kuin omistaa uhrinsa. Tämän koko ura voi olla ahdistelijan käsissä, jolloin sitä vastaan voi olla mahdotonta taistella, jos haluaa pitää työnsä ja toimeentulonsa.

Leffan jälkeen seurasimme vielä Kirsi Alm-Siiran vetämää paneelikeskustelua, jossa mukana olivat Pirjo Airaksinen, Mikael Jungner ja Lola Odusoga. Keskustelusta jäi ristiriitaiset tuntemukset. Entinen tv-pomo Airaksinen esimerkiksi totesi, että kovassa mediamaailmassa on pitänyt vain antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tämä viesti on täysin ristiriidassa leffan viestin (hiljaisuus pitää rikkoa) kanssa ja lisäksi todella haitallinen, joskin aika tyypillinen. Odusogan asennoituminen vaikutti sekin hieman yliolkaiselta: miesten maailmassa nyt vain pitää osata pitää puolensa ja sanoa vastaan.

Olen törmännyt tähän samaan asenteeseen useasti. Naiset sanovat, etteivät he voi yhtyä me too -sanomaan, sillä he eivät ole kokeneet häirintää. Samaan hengenvetoon he kuitenkin sanovat, että totta kai heitä on tytötelty, huoriteltu ja kourittukin, mutta eivät he ota sitä niin vakavasti.

Minusta huolestuttavinta ei ole se, että miehet vähättelevät naisten kokemaa häirintää. Tietenkin osa heistä pitää mielellään asetelman sellaisena, kuin se on aina ollutkin. Kuten Mikael Jungner paneelissa mainitsi, valta turmelee aina. Kukapa siitä ei pitäisi kiinni, kun sen kerran saa. Huolestuttavinta sen sijaan on se, että tämä asetelma, nämä rakenteet ovat meille niin tuttuja, ettemme edes huomaa niitä! Huolestuttavinta on se, että naiset ovat niin tottuneita vallitsevaan tilaan, ettei heitä kiinnosta muuttaa sitä mitenkään. Emme aina edes tunnista häirintää.

On laiskaa ja puhtaasti typerää kohautella olkia ”pikkujutuille” ja muka-harmittomalle kielenkäytölle. Toki se voi olla myös reitti poikien kaveriksi, mikä tietysti on toinen keino selviytyä miesten maailmassa. Harvinaisen paska sellainen, mutta käsitän kyllä motiivit. On kenties nopeampi tapa saada itse naisena hyötyjä ja valtaa, kun osoittaa, ettei ole hankala akka, joka suuttuu tyhjästä. (Ilmiölle on nimi, cool girl, siitä lisää esim. Lilyssa)

Olisi kuitenkin järkevää tiedostaa, että se ”harmiton” läpänheitto on täsmälleen samaa sarjaa vakavamman häirinnän kanssa. Niin kauan kun kehumme, kuinka emme ota niin tosissamme seksistisiä vitsejä ja ehdottelua ja kuinka annamme sellaisten mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, tuemme kulttuuria, joka on aina mahdollistanut kaiken tämän ja paljon vakavamman.

Se kulttuuri pitää murentaa puuttumalla myös ”pikkujuttuihin”. Joten nainen, ole kiltti äläkä enää väitä, ettei me too koske sinua. Se koskee meitä kaikkia niin kauan, kunnes kaikki maailman rogerailesit on kukistettu.

Muutin mieleni mielialalääkkeistä – ja sain kammottavat vieroitusoireet

Voisi kuvitella, että kun on julkaissut kokonaisen kirjan hulluksi tulemisistaan, olisi tosi helppoa jatkossakin kertoilla kaikenlaisista mielenterveydellisistä ongelmistaan. No, ei se koskaan taida olla. Mutta hammasta purren yritän olla näissä asioissa avoin, koska yritän myös näyttää mallia. Jos on flunssa, voi kertoa ihmisille, että on flunssa. Jos masentaa tai ahdistaa, voi senkin kertoa ihmisille.

Olen käyttänyt muutamia kertoja elämässäni mielialalääkkeitä, aina noin parin vuoden jaksoissa. Näin jälkikäteen ajatellen uskon, että ne on aina määrätty melko heppoisin perustein. Liukuhihnalta. Uskon oikeastaan, että niistä on ollut pidemmän päälle enemmän haittaa kuin hyötyä.

Olin ennen tosi pro-lääke-ihminen. Uskoin, että kaikkia vaivoja kannatti hoitaa helposti ja näppärästi lääkkeellä. Kaikkeen on joku ihana lääke, joka pelastaa! En edelleenkään ole mikään lääkkeiden vastustaja, mutta kieltämättä ajatukseni mielialalääkkeitä kohtaan ovat muuttuneet.

Lienee aika selvää, että mielialalääkkeitä tarvitaan. Ne tekevät olosta paremman. Niille on varmasti paikkansa monien erilaisten mielenterveysongelmien hoidossa. Mutta omalla kohdallani luulen, että ne ovat vieneet ojasta allikkoon. Synnytysmasennukseeni ne eivät edes tehonneet! Kumma etten kyseenalaistanut nappejani edes siinä vaiheessa.

Minulla on omat tunnelukkoni ja perustavaa laatua olevat ongelmani, jotka ovat olleet ahdistuksieni taustalla. Aina kun ahdistus on pompannut pintaan, lääkäri on työntänyt eteeni rasti ruutuun -testin, jonka perusteella olen lievästi tai keskivaikeasti masentunut. Ja sitten olen saanut mielialalääkereseptin.

Olen käynyt erilaisissa terapioissakin vuosien varrella, mutta luulen, etten ole koskaan (ennen) saanut terapiasta tarvitsemaani apua, koska lääkkeet ovat tehneet kaikesta suurin piirtein tasaista enkä ole lopulta edes kokenut tarvitsevani terapiaa. Todellisuudessa olisin varmasti säästynyt monilta vaikeilta ajoilta (ja niiltä mielialalääkkeiltä), jos olisin heti ensimmäisten mielenterveysongelmien ilmaantuessa avannut lukkoni ja selvittänyt ongelmani terapeutin kanssa ilman tunteita turruttavia lääkkeitä.

taustakuva: Unsplash

Olen muistaakseni aina lopettanut mielialalääkkeet omin päin, ilman lääkäriä. Painotan, ettei näin saisi tehdä! Sain tästä juuri vakavan ripitykset lääkäriltä. Lopetin nimittäin jälleen lääkkeet vuoden vaihteen tienoilla. Unohtelin niitä jatkuvasti ja unohtelu aiheutti inhottavaa huimausta. Tunsin olevani hyvinvoiva ja ajattelin, etten tarvitsisi enää lääkkeitä. Söin pitkään puolikasta annosta ja sen jälkeenkin vielä pitkään puolikkaan puolikasta, joten arvelin, ettei mitään vieroitusoireita tulisi. Olin väärässä.

Olin kuukauden ajan aivan ihmisraunio. Tunteet heittelivät laidasta laitaan. Olin kirjaimellisesti yhdessä hetkessä täysin masentunut ja sitten kuin naps vain taikaiskusta iloinen. Pinnani oli niin kireä, että raivoistuin sekunnissa nollasta sataan. Olo oli kammottava. Onneksi pohjimmiltani ymmärsin, että kyseessä olivat vieroitusoireet vaikka aallonpohjalla toki ajattelinkin, että tämä on nyt se normaalioloni, jonka lääkkeet pitävät poissa. Se oli aika pelottava ajatus. Vieroitusoireet on itse asiassa huono sana kuvaamaan tuota tilaa, koska mielialalääkkeet eivät aiheuta riippuvuutta. Parempi sana on lopetusoireet. Lopetusoireista voi lukea virallista infoa täältä.

Järkyttävät lopetusoireet vahvistivat ajatuksiani siitä, etten haluaisi enää jatkossa käyttää mielialalääkkeitä. En siis ainakaan niihin ongelmiin, joihin ne on aiemmin määrätty. Käyn psykoterapiassa pian toista vuotta ja haluan oppia pääsemään ongelmieni niskan päälle, käsittelemään vaikeat tunteet. Enkä oikein usko, että pääsen sinne ongelman ytimeen, jos taion ongelmani piiloon lääkkeillä.

Korostan, että puhun vain omasta kokemuksestani. Maallikon on vaarallista alkaa puhua lääketieteen asioista, mutta toivottavasti osasin muotoilla tekstini niin, että kaikki ymmärtävät tämän olleen minun henkilökohtainen kokemukseni. Enkä missään nimessä kehota ketään lopettamaan lääkkeitään tai edes suhtautumaan niihin kielteisesti. Mielialalääkkeitä tarvitaan, se on aivan selvä. Kaikki eivät saa niistä helvetillisiä lopetusoireita. Toisille ne ovat pelastus. Jotkut ovat niin masentuneita, ettei ehkä edes terapiaa voida aloittaa ennen kuin pahin lamaannus on taltutettu lääkkeillä. Puhumattakaan kaikista muista mielen sairauksista, joihin niitä määrätään ja joista minulla ei ole tietoa eikä kokemusta.

Minä en kuitenkaan koskaan ole ollut vakavasti masentunut ja tunnen, etten ole saanut lääkäreiden vastaanotoilta apuja ongelmiini. Vasta psykoterapiassa koen kehittyneeni siihen suuntaan, etteivät elämän vastoinkäymiset kaada välittömästi venettä.

Terapia-ajatuksistani voi lukea lisää täältä.

Olisi mahtavaa kuulla muiden kokemuksia mielialalääkkeistä! Onko joku muukin saanut lopetusoireita ja millaisia ne ovat olleet?

Gillette-mainos ja muut viime aikojen parhaat

Paras kirppislöytö 

Aivan ihana H&M:n bambitakki löytyi tovi sitten Lanttilasta. Tämä on oikeasti ihan täydellinen: helma on hiukan normaalia pidempi ja vyötärökuminauha tekee takista istuvan. Hintaa tällä oli muutama hassu euro. Lisäksi olen aivan hurahtanut bambikuosiin JA huppuihin/päähineisiin lisättyihin korvayksityiskohtiin.

Parhaat uudet harrastukset

Meillä on koko perheellä nyt uudet harrastukset, kun lapsi aloitti Temppuilun ja minä ja Jake sulkapallon. Tyttö on aivan haltioissaan uudesta harrastuksestaan. En kokenut, että vielä tässä vaiheessa pitäisi tehdä jotakin lajivalintoja, joten ilmoittimme lapsen ihan yleiseen liikunnalliseen harrastukseen. En ole ihan varma, mitä tuolla temppuilussa tehdään, koska aikuisia ei päästetä katsomaan, mutta lapsi tosiaan ainakin tuntuisi tykkäävän. Hän odotteli eilenkin aulassa kuin tulisilla hiilillä ennen kuin ohjaaja avasi oven liikuntatilaan. Ja sujahti sadasosasekunnissa ovesta, kun saliin pääsi sisään.

Paras kirja

Tuntuu, että joka toisessa postauksessani nykyään vilahtaa Julia Thurénin nimi, mutta rahasta ei näemmä voi nykyisin puhua ilman että mainitsee ko. henkilöä. Sain siis viimein käteeni Julian tällä hetkellä kovasti kohinaa aiheuttanen teoksen Kaikki rahasta – Näin säästin kymppitonnin vuodessa (mainoslinkki). Olen vinkannut tästä kirjasta blogissa aiemminkin, mutta nyt olen päässyt ihan kunnolla selaamaan kirjaa. Ja avasin itselleni noin puolen tunnin lukemisen jälkeen arvo-osuustilin Nordnetiin. Jos siis säästäminen tuntuu tylsältä, mutta välttämättömältä, lue tämä kirja – saatat yllättää itsesi. Lisäksi tässä on tosi kiinnostavia puheenvuoroja julkkiksilta. Nauroin esimerkiksi Hjallis Harkimon osuutta, missä hän kertoo olevansa hyvin tarkka rahankäyttäjä. Että esimerkiksi kokispulloa kaupassa ostaessaan, hän saattaa ajatella toisinaan, että ostos on liian kallis.

Paras juoma

Erika tapasi eräässä harrastuksessaan tytön, joka pitää aivan ihanaa kahvia ja teetä myyvää Muki-putiikkia Töölössä. Kävimme Mukissa ennen joulua ja siellä kävi tuolloin ovi aivan koko ajan! Mukissa pyydään laadukasta irtoteetä, erilaisia kahveja ja vähän suklaata ja karkkiakin. Sain putiikinpitäjältä mukaani paria eri teelatua ja muuta maisteltavaa ja nyt olen aivan koukussa Lilla Chokladfabrikenin Coco Husk & Licorice -teehen. Jos olet yhtään innostunut laadukkaista kahveista ja teestä, käy täällä! Osoite on Töölöntorinkatu 4.

Paras ostos

Kliseistä tai ei, tykkään tosi paljon Ideal Of Swedenin kännykkäkuorista. Tilasin hiljattain uuteen luuriini marmorikuosikuoret, jollaiset koristivat vanhaa puhelintanikin. Huomasin myös, etten tule toimeen ilman Popsocketia, joten tilasin kuosiin sopivan nupinkin. Nyt on kuulkaa kourassa paitsi kaunis myös kätevämpi kännykkä.

Paras mainos

Gillette-mainos on puhuttanut tällä viikolla. Minusta se on äärimmäisen hieno – niin hieno, että tekee mieli mennä ostamaan partahöyliä. Se koskettaa ja ottaa samalla kantaa tärkeään ja ajankohtaiseen ilmiöön. Se kannustaa miehiä vastustamaan heitä kohtaan asetettuja haitallisia odotuksia. Se ei syyllistä tai väitä, että kaikki miehet ovat sovinistisikoja ja öykkärikiusaajia. Jos syyllistyit siitä, katso peiliin. Vika on muualla kuin mainoksessa.