Tietoa mainostajalle ›

Kolme hyvää

Olen bongannut tämän 3 x hyvä -haasteen monista blogeista ja päätin itsekin sen tehdä odottamatta, että joku haastaa.

3 hyvää asiaa päivissäni

Lapsen jutut ja vitsit. On ihanaa, että kaksi- ja puolivuotiaan kanssa voi jo jonkin verran keskustella. Hän kertoilee, mitä päivän aikana on tapahtunut. Ja vitsailee, pelleilee ja juksaa ihan koko ajan. Hänellä on oma elämänsä, josta me vanhemmat emme täysin tiedä. Hän on esimerkiksi jutellut nyt pitkään yöleikistä, jota hän leikkii hoitokaverinsa kanssa. Perhepäivähoitajamme lähetti sitten videon tästä yöleikistä ja saimme käsityksen, mistä on kysymys. Ja kyseessä on siis leikki, jossa nämä kaksi kaverusta ikään kuin nukkuvat. Koska on leikisti yö. Tyttö on myös innostunut kuvaamaan järkkärillä ja olemme päässeet ihastelemaan hänen ottamiaan hienoja kuvia, joista pari esimerkkiä alla 🙂

Palaute. Tällä hetkellä parasta työrintamallani on ihana palaute, jota saan kirjastani. On loputtoman kiinnostavaa ja liikuttavaa lukea, mitä muut ova mieltä kirjastani ja millaisia ajatuksia se on heissä herättänyt. Rakkautta & Mamarkiaa -blogin Mari sanoi hiljattain kirjasta muun muassa näin: Hullu kuin äidiksi tullut antaa vertaistukea ja ymmärrystä synnytyksen jälkeiseen masennukseen, mutta myös äitiyden tuomiin mullistuksiin. Kirja on kaikille, huolimatta sukupuolesta, tai siitä onko synnyttänyt. Se tuo vaietut asiat päivänvaloon ja tekee niistä aivan tavallisia. Niin, että me muut äidit nyt nyökyttelemme, kuinka kirjan tekstit olisivat voineet olla omasta kynästä, vaikka olemme olleet hiljaa tähän asti.

Valeäidin Hanne taas kirjoitti: [Kirjassa] Irene kuvaili omaa matkaansa synnytysmasennuksen ja -ahdistuksen kanssa ja tunnistin itseni hurjan monessa kohdassa. Miten paljon helpompaa kaikki olisikaan voinut olla, jos olisin silloin tajunnut ettei ole normaalia asetella pöydälle hiuspampulaansa oikeaan asentoon huomista päivää varten. Pampulan paikka oli viiimeisenä tavarajonossa, jossa oli myös päivän vaatteet, kello ja kaikki muutkin tarvikkeet jotta onnistuisin saamaan vauvan ensimmäiseen neuvolaan yhdeksältä aamulla.

Hallitsin tavaroita, jotta hallitsisin tilanteen.

Kirjaa lukiessa muistin että on rankkaa olla vähän hullu. Muistin myös, ettei vauvat ole ihan minun juttuni. Pärjään siinä ajassa, mutta siihen liittyy myös paljon vaikeaa siedettävää. Sitä en vielä osaa sanoa johtuiko vaikeudet vain synnytysmasennuksesta vai onko tämä minun hallinnan tarpeeni joka tapauksessa haaste vauva-ajalle.

Koti kuntoon -projekti. Emme olisi ehkä koskaan saaneet esimerkiksi olohuoneen kattovalaisimia paikoilleen, ellei meille olisi tulossa eräs lehti kuvaamaan. Nyt on sitten pikatahdilla laitettu kaikki ne ikuisuusprojektit pakettiin, jotka ovat roikkuneet jo vuoden. Mikään ei ole niin tehokas motivaattori kevätsiivoukselle ja muulle paikkojen kuntoon panemiselle kuin lehtikuvaukset!

3 hyvää asiaa minussa

Empaattisuus. Koen, että osaan yleensä asettua toisen ihmisen asemaan ja ymmärtää sellaisiakin keloja, joita omissa ajatuksissani ei ole. Tähän ainakin pyrin. Jos huomaan, että paheksun ja tuomitsen jonkun ajatuksia, tekoja ja tai mielipiteitä, ainakin yritän miettiä, mitä niiden taustalla voi olla.

Luotettavuus. Olen kiltti, välillä liiankin. Jos lupaan jotakin, täytyy tapahtua aika isoja, etten pitäisi lupaustani. Toisinaan olen vähän hajamielinen, mutten ainakaan tarkoita pahaa, vaikka joskus unohtelenkin asioita. Pidän visusti salaisuudet ja olen tunnollinen työssäni.

Avuliaisuus. Minulla on aika vahva tarve auttaa muita. Joudun välillä taistelemaan itseni kanssa, että onnistuisin joskus sanomaan myös ei. Perhettä ja ystäviä täytyy minusta kuitenkin auttaa mahdollisuuksien mukaan. Vaikka se olikin pois omasta ajasta. Auttamisesta tulee itsellekin hyvä mieli.

3 hyvää asiaa elämässäni

Rakkaus. Tärkein kaikista tietysti: rakkaus, jota saan tuntea omia ihmisiäni kohtaan ja jota saan heiltä. Pakahduttava rakkaus omaa lasta kohtaan tekee jokaisesta päivästä paremman. Vaikka päivä olisi ollut hirveä ja jopa se pieni rakkauden hedelmäkin aivan kauhea uhmahirviö, sydän sulaa joka kerta kun käyn ennen nukkumaan menoa katsomassa häntä yöunilleen sammuneena. Perhe ja ystävät. Ne ovat ne tärkeimmät ja parhaimmat.

Seesteinen arki. Minulle tosi tärkeä arvo on helppo arki. Että asiat sujuvat omalla painollaan, parisuhde voi hyvin, ehdin näkemään rakkaita ystäviä, ei tarvitse stressata rahasta ja asiat ovat kaikin puolin mallillaan. Tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei arjen eteen tarvitse ponnistella liikaa.

Työ. On hienoa, että on ylipäänsä työ, mutta aivan tähtitieteellisen hienoa on, että saa tehdä työtä, mistä todella nauttii. Minulla on tietyllä tavalla hankala mutta kuitenkin positiivinen ongelma, että töitä on vähän liikaa, mutta yritän saada tähän muutoksen.

 

 

3 hyvää asiaa tänä vuonna

Matkat! Ehdottomasti matkat. Ensimmäinen on jo takana, pikainen pyrähdyksemme Pariisissa. Keväällä olemme lähdössä kavereiden kanssa johonkin kaupunkikohteeseen Eurooppaan. Toukokuussa on luvassa vielä paljon odotettu perhematka Kosille. Haaveilen myös, että pääsisimme käymään ystäväperheen luona Shanghaissa, mutta ajankohdasta ei ole vielä ollut puhetta.

Järkevämpi ajankäyttö. Minulla on meneillään aika laajan elämäntapamuutos, johon kuuluu myös ajankäytön parempi hallinta, työnarkomaniasta vieroittuminen ja arki, jossa olisi paljon enemmän vapaa-aikaa. Tässä muutoksen opettelussa isona apuna on ollut Anna Perhon valmennus ja hänen uusin kirjansa. Kaikista tärkeimmät oivallukset ovat olleet: suunnittele ajankäyttösi ja tee asioita, jotka edistävät arvojasi.

Terveellisemmät elämäntavat. Tämä liittyy myös elämäntapamuutokseeni. Sain tähän massiivisen buustin Anna Perhon valmennuksesta. Tämä liittyy tuohon tee asioita, jotka edistävät arvojani. Terveys on minulle elämässä aika jättimäinen arvo. Olenko viime vuonna tehnyt mitään, mikä edistäisi terveyttäni? En. En ole syönyt terveellisesti, en ole liikkunut, en ole saanut aikaiseksi hakeutua psykoterapiaan, en ole vieläkään hoitanut selkääni kuntoon. Voisi siis sanoa, että olen käyttäytynyt ja ajatellut todella idioottimaisesti. Tähän niin tulee muutos tänä vuonna.

3 hyvää asiaa blogissani

Apu. Kun mietin, miksi haluan pitää blogiani, suurin syy on nykyisin se, että haluan auttaa ihmisiä. Vaikka blogissani on myös paljon kevyttä höttöä, joka toivottavasti viihdyttää, tärkeintä on, että blogini on alusta, joka toimii toivottavasti vertaistukena muille ruuhkavuosissa rämpiville äideille. Toivon että blogini, kuten kirjani, ovat sellaisia, että niitä lukiessa tajuaa, että kaikki muutkin äidit ovat yhtä epätäydellisiä kuin itse. Haluan  muistuttaa siitä, että äidit eivät ole pelkästään äitejä vaan myös ennen kaikkia naisia omine haaveineen, tarpeineen ja intohimoineen.

Lukijat. Ilman teitä blogiani ei olisi. Olen myös aina ollut hirveän kiitollinen siitä, millaisia te olette. Olette fiksuja aikuisia ja teillä on mielenkiintoisia kokemuksia ja ajatuksia.

Luovuuden alusta. Elämäni olisi aikaa tyhjää ilman tätä blogia. Minulla on pakko olla jonkinlainen alusta, jonne tuutata näitä sanoja, joita vain pursuaa mielestäni päivästä toiseen. Parasta on, että täällä saan toteuttaa myös toista intohimoani: valokuvaamista. Välillä sanavarannot ehtyvät, mutta kuvia kohtaan kokemani intohimo ei sammu varmaankaan koskaan.

 

Iloinen, rohkea ja ennakkoluuloton 2,5-vuotias

Energinen. Pikkupelle. Vitsikäs. Tunteikas. Naurusta itkuun on lyhyt matka. Sen kanssa voi jo jutella. Keskustelee mielellään. Tanhupallo. Muistaa kaiken, mitä sille on kertonut. Eläimet kiinnostavat. Tättähäärä. Pääsääntöisesti iloinen. Empaattinen ja oikeudenmukainen. Puhuu ja liikkuu taukoamatta. Menee käsittämättömän helposti nukkumaan. En ole tuollaista lasta ennen nähnyt. 

Meidän pieni on jo kaksi ja puoli! Yllä on asioita, joita muut hänestä sanovat. Itse kuvailisin häntä sanoilla iloinen, ennakkoluuloton ja ihmeellisen rohkea. Ihan kaikista parasta elämässä hänen mielestään on muiden lasten kanssa leikkiminen. Eikä yhtään haittaa, kenen kanssa leikitään. Kävimme eräänä iltana hakemassa Facebook-kirpparilta ostamani lipaston ihan tuntemattoman perheen luota. Kun Jaakon kanssa olimme kantamassa lipastoa olohuoneesta, lapsi oli sillä aikaa riisunut pipon ja takin ja oli ottamassa kenkiä jaloistaan. Hän pettyi pahasti, kun ei päässytkään leikkimään vieraan perheen lasten kanssa aivan vieraassa paikassa. Mietin, miten ennakkoluuloton ihmislapsi voi vielä tuossa vaiheessa olla.

Ihan viime aikoina lapsi on alkanut myös entistä enemmän leikkiä myös itsekseen. Jopa Pikkukakkoset saattavat jäädä kesken, kun pitää päästä leikkimään Duploilla. Hän on selvästi oppinut leikkimään, hän järjestelee Duplo-eläimiä ja nimeää Duplo-ukkojaan: yksi ukoista on hän itse, toinen hoitokaveri ja kolmas perhepäivähoitaja.

Tuntuu, että koko ajan pienen mielessä tapahtuu jotain muutoksia. Uhma on kenties hiukan talttunut, mutta kärsimättömyys näkyy nyt entistä enemmän: tavarat lentelevät heti, jos joku ei onnistu. Voi kunpa hänestä tulisi vähän kärsivällisempi kuin äidistään, joka heittelee toimimattomia kaukosäätimiä vielä 32-vuotiaanakin.

Vaikka hän onkin temperamenttinen ja helposti tulistuva, hän on myös hyvin oikeudenmukainen ja empaattinen. Kun väittelemme Jaakon kanssa yhtään painokkaammin, lapsi puuttuu nopeasti peliin: ei saa kinastella, hän käskyttää. Jos otan ruokaa Jaakon lautaselta, hän huomaa heti ja sanoo: ei saa ottaa iskän ruokaa. Jos joskus (joka päivä) valitan selkääni, hän kysyy: äiti, mikä hätänä? Kun kerron, että äidillä on selkä vähän pipi, hän haluaa heti puhaltaa siihen.

Nukkumaan hän tosiaan käy juuri tällä hetkellä ihmeellisen helposti. Toisinaan hän sanoo jopa itse, että haluaa mennä nukkumaan. Sitten otetaan unilelu kainaloon, luetaan satu ja sitten hän sanoo valot pois/äiti mene pois ja alkaa nukkua.

Hänellä on oma, kiusoitteleva huumorintajunsa. Kun häntä pyytää laulamaan osaamiaan lauluja, hän hoilottaa siansaksaa ja kikattaa hervottomasti.

Tuntuu, että hänellä on loputtomasti energiaa. Hän jaksaa leikkiä, juosta ja hyppiä vielä hoitopäivän jälkeenkin koko illan. Liikkeissään hän on selvästi varovaisempi kuin sosiaalisesti. Hän ei juuri ole saanut mustelmia, haavoja tai naarmuja, sillä hän harkitsevainen leikeissään.

Sellainen hän on.

 

On jännä seurata, mitä kaksi- ja puolivuotiaan mielessä liikkuu. Kun kysyin, kuka tässä kuvassa on, hän sanoi Erika täti ja minä. Hän siis tunnisti Erika-tädin mutta äitiään hän luuli itsekseen.

 

 

Vahingossa eroon tutista

Lapsen ollessa vauva, tein tietysti pyhän päätöksen, että tutista sitten vieroitetaan hyvissä ajoin. Ainakaan lapsi ei missään nimessä söisi tuttia 3-vuotiaaksi kuten äitinsä ja joutuisi tämän tavoin hampaiden oikomiseen. No, tuli yksivuotispäivä, jolloin en suonut edes puolen sekunnin mittaista ajatusta sille, että vielä vieroitettaisiin. Puolentoista vuoden iässä ajattelin, että ehkä nyt sitten jo pitäisi, ehkä tässä jossain vaiheessa sitten.

Tuli kaksivuotispäivä ja lähestyvä Rodoksen matka. Ajattelin että ei nyt ainakaan ennen matkaa, koska tutista on takuulla hyötyä lentokoneessa ja niin pois päin. Reissun jälkeen olen kuitenkin tiedostanut joka päivä, että nyt meidän aivan liian vanha lapsi syö tuttia. Pelkkä ajatuskin vieroituksesta on kuitenkin väsyttänyt. Täytyy nyt sitten tässä ihan lähipäivinä, on kuulunut meillä harva se päivä. Tietysti ole potenut lukuisia epäonnistunut äiti -hetkiä kaksivuotiaan tutinsyöjän seurassa.

Lapsen pikku hiljaa vinoutuvat hampaat ovat ahdistaneet enemmän tai vähemmän koko ajan, mutta sitäkin olen selittänyt itselleni parhain päin. Että en itse asiassa edes muista, että hampaiden oikominen olisi ollut mitenkään kauhean kamalaa ja sitäpaitsi kaikilla on joka tapauksessa alakoulussa raudat ja sehän on tietysti vain aivan loistava tapa saada aivan täydellisen suora hammasrivistö! Just…

Lapsi söisi todennäköisesti vieläkin tuttia, ellemme olisi eräänä päivänä onnistuneet jättämään vahingossa kaikkia omistamiamme tutteja päivähoitopaikkaan. Siinä ei sitten auttanut kuin selittää yöunilleen käyvälle lapselle jotain pienistä oravan- ja ketunpoikasista, jotka tarvitsivat tutteja enemmän kuin hän.

Ensimmäisenä iltana lapsi itki kuin syötävä, mutta yöllä hän ei herännyt kertaakaan itkemään menetetyn tutin perään. Seuraavana päivänä hän oli jo tohkeissaan selittänyt päivähoidossa, että tutit ovat nyt oravanpoikasilla. Muutama ilta meni niin, että nukahtaminen oli hiukan aiempaa vaikeampaa, mutta yöllä hän ei ole herännyt. Huh! Pelkäsin paljon pahempaa, mikä on tietysti syy sille, etten tehnyt tätä aiemmin.

Miten ja milloin teillä jätettiin tutti historiaan?