Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Sydänsurukurssi ja muut viime aikojen parhaat

Paras kirjalöytö

Lapsi on ollut viime aikoina hirveän kiinnostunut avaruudesta, sillä hän pääsi tovi sitten vierailemaan Heurekassa. Lupasin ostaa hänelle jonkin avaruudesta kertovan kirjan ja löysinkin Fidasta parilla eurolla avaruusaiheisen Disney-kirjan. Nauroimme siskon kanssa, kun Elli osasi kertoa meille asioita, joita emme itsekään tienneet. Että esimerkiksi Jupiterissa on suuri punainen pilkku. Olimme ihan äimänä kun huomasimme kirjasta, että sellainen siellä todellakin on. Myöhemmin Elli kysyi minulta, tiedänkö mikä se suuri punainen pilkku on. Sanoin, etten tiedä. Hän sitten kertoi, että se on myrsky. Piti taas katsoa kirjasta ja toden totta, tuo pilkku on siis valtava pyörremyrsky. Lapsen muistikapasiteetti jaksaa ihmetyttää joka päivä.

Paras ostos

Vastaani tuli somessa Doc Emilian eli rakkauslääkäri Emilia Vuorisalmen Toivu sydänsurusta -nettikurssi. Muistin, että eräs tuttavani kehui kovasti Vuorisalmen ajatuksia ja päätin tutustua niihin tarkemmin. En ole vielä käynyt koko kurssia läpi, mutta uskallan jo suositella sitä. Kurssilla käydään läpi todella kiinnostavaa rakkauden ja sydänsurujen biologiaa ja sitä, kuinka paljon eri hormonit ohjaavat meitä ihastuessamme, rakastuessamme ja silloin kun särjemme sydämemme. Kurssilla ohjataan hoitamaan särkynyttä sydäntä kannattavilla tavoilla ja selitetään myös, miksei kannata eron jälkeen rynnätä uuteen suhteeseen – se ei todella ole vain klisee vaan sillekin on ihan biologinen selitys.

Mikäli sydänsurut eivät ole sinulla ajankohtaisia eikä aikeissasi ole kurssille lähteä, suosittelen kuuntelemaan Emilian podcastin sydänsurujaksot. Ensimmäisessä Emilia ja evoluutiobiologi Markus Rantala selittävät sydänsuruja evoluutiobiologian näkökulmasta. Podcastissa on nyt julkaistu myös toinen sydänsuruja käsittelevä jakso.

Uusi podcast

Emilia Vuorisalmen podcastin lisäksi suosittelen uutta Hei Baby -podcastia, jota pitävät Ysistä viiteen -podista tuttu Vivian Nick ja hulvattomasta Tuplakääk-podista tuttu, hunajaääninen Kirsikka Simberg. Molemmat naisista ovat juuri nyt raskaana aika lailla samoilla viikoilla. On kiinnostavaa kuulla, mitä ensi kertaa lapsen saavat naiset ajattelevat raskaudesta, synnytyksestä ja äitiydestä.

Paras suunnitelma

Olen ollut jo pitkään kiinnostunut painopeitoista ja pääsin viimein vähän testaamaan sellaista, kun äitini oli sellaisen hankkinut (kuvassa tosin siskoni, mutta olemme kuulemma käytännössä sama ihminen nyt, kun minäkin olen blondi). Mietin, että sellaisesta voisi olla hyötyä ahdistavassa elämäntilanteessa, joka vie unet. Ajattelin ostaa sellaisen uuteen asuntoon! Mietin myös, pitäisikö lapselle ostaa oma, sillä hän on usein hyvin rauhaton iltaisin, kun pitäisi mennä nukkumaan. Painopeitto voisi rauhoittaa.

Tajusin muuten myös, että haluaisin pellavalakanat. Ostin kerran sellaiset edullisesti ja ihmettelin, miksi kaikki hehkuttavat niitä. Nyt kun kokeilin äidin ihanan rapsakoita pellavalakanoita tajusin niiden ihanuuden. Äiti tosin oli ostanut nämä Viipurista, joten ihan samoja en taida saada ilman matkaa Venäjälle.

Paras sarja

Odotin suursuosikkini Big Little Lies -sarjan toista tuotantokautta malttamattomana ja nyt odotus on viimein päättynyt. Sarja on kaunis, siinä on kiinnostavia aiheita, siinä näyttelee itse Meryl Streep ja se on edelleen katsomisen arvoinen. Aivan ensimmäisen kauden upeuteen se ei kuitenkaan yllä, vai mitä mieltä olette? Odottelen, että meno vähän parantuu kauden edetessä…

Paras duuni

Päätin, etten pidä kesälomaa, sillä hommia riittää nyt niin paljon, että olisi hölmöä olla niitä ottamatta. Lomailen sitten, kun töitä on jossakin vaiheessa kenties taas vähän vähemmän. Toisaalta en koe edes tarvitsevani lomaa, sillä olen tehnyt niin pitkään niin rennolla otteella duunia, etten ole mitenkään kuormittunut.

Olen päässyt nyt kesällä kirjoittelemaan taas Iltalehteen ja täytyy linkata yksi mielipide, jonka sain sivuille kirjailla. Kehopositiivisuus on lempiaiheitani ja oli kiva päästä vähän ränttäämään siitä taas.

Kun lapsen passaaminen menee yli

Havahduin omaan koti-curling-harrastukseeni, kun luin tällä viikolla Ile Uusivuoren Meidän perhe -lehden kolumnin. Siinä Uusivuori kehottaa yksinkertaisen nerokkaasti olemaan enemmän laiska kotona.

En ole pitänyt itseäni curling-vanhempana, sillä en ole sellainen hössöttävä vanhempi, jonka jokainen hetki kuluu lapsen ympärillä kokkaillen, harrastuksiin kuskaten, leikkien ja niin edelleen. Menemme aika usein siitä, mistä aita on matalin enkä esimerkiksi juuri koskaan leiki lapsen kanssa – mitä nyt joskus pelataan jotain pelejä.

Huomaan kuitenkin tekeväni aika paljon lapsen puolesta. Vastaan hänen pyyntöihinsä välittömästi, välillä aivan kuin jollain autopilotilla. En välillä edes huomaa, kun olen hänen pyynnöstään (tai käskystään) vaihtanut telkkariohjelmaa, kiikuttanut banaanin, levittänyt keittiöön vesiväriateljeen ja mitä ikinä. Välillä tuntuu myös, että hän pyytelee asioita vain saadakseen huomiota – varsinkin kun pitäisi mennä nukkumaan. Ja minä huomaan pörrääväni toteuttamassa vaatimuksia, jotta saisin hetken rauhan pyyntöihin vastaamisen jälkeen.

”Viikko sitten tajusin, ettei yksikään kolmesta lapsestani kykene odottamaan mitään sekuntiakaan. He haluavat kokoa ajan huomioni, ja kotona ollessani en saa hetkeäkään rauhaa”, Uusivuori kirjoittaa. Pelkään pahoin, että lapseni kärsivällisys on samaa luokkaa. Harva se päivä vaadin häneltä tiukasti ”ODOTA” ja hän saattaa sanoa vielä tiukemmin ”EN ODOTA”. Enkä tuskin voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni.

Olen välillä aika helisemässä pyyntöjen pyörteessä yhden lapsen kanssa. En todellakaan tiedä, miten ihmiset pysyvät järjissään kolmen lapsen kanssa.

Toisaalta omassakaan kärsivällisyydessäni ei ole kehumista. En aina edes tajua, että lapsen pitäisi jo osata tehdä tiettyjä juttuja omin päin. Hän osaa jo hyvin pukea, mistä saan kiittää täysin hänen hoitajaansa. Olen itse niin kärsimätön (ja valitettavasti joskus myös kiireinen), että tekisi mieli pukea hänet itse päästä varpaisiin aikaa säästääksemme. Huomaan tekeväni muitakin asioita itse siksi, etten malta odottaa.

Liika palveleminen on lapselle karhunpalvelus: passaamme lapsistamme kärsimättömiä ja riippuvaisia.

Uusivuori ratkaisi passaamisongelmat yksinkertaisesti – lopettamalla passaamisen. ”Missioni on maksimoida perhe-elämämme tylsyys. Joka aamu aamiaisen jälkeen menen takaisin sänkyyn olemaan. En palvele ketään, en kysy mitään. — Jo ensimmäisten kokeilupäivien jälkeen moni asia on muuttunut paremmaksi. Mitä tylsempi olen jaksanut olla, sen omatoimisempia lapsistani on tullut”.

Aloitin saman kokeilun tänään.

Laiskempaa viikonloppua kaikille!

*kuvan vaatteet Gina Tricot Mini (saatu)

Lastenvaatteiden ja -tavaroiden säilytys meidän perheessä

Olen konmarittajan vastakohta ja siten ehkä epäkiinnostava säilytysvinkkien antaja, mutta täältä pesee siitäkin huolimatta. Menen nimittäin monissa kodin organisoimiseen liittyvissä hommissa siitä, mistä aita on matalin – ehkä siellä ruutujen takana on tähän tyyliin samastuvia?

Kiinnitin kerran Facebook-feedissäni huomiota erääseen päivitykseen, jossa valiteltiin lapsiperheen pyykkirumbasta: ainaisesta pyykkäämisestä, pyykkien viikkaamisesta ja lajittelusta.

En aivan osannut samastua tähän tuskaan. Toki meidän perheen pyykkäämisiä helpottaa tietysti jo se, että lapsia on vain yksi. Mutta eritoten siihen vaikuttaa se, etten ota siitä kovasti stressiä.

Meillä kaikki käyttövaatteet säilytetään siinä kerroksessa, missä on kodinhoitohuone pyykkitorneineen. Jos joskus muutamme toiseen kaksikerroksiseen taloon, tämä on ehdoton vaatimukseni: vaatteita on voitava säilyttää samassa kerroksessa kuin missä ne pestään. Jos joutuisin kuljettamaan vaatteita kerroksien välillä, tätä kuljettamista ei tapahtuisi.

Niinpä siis talomme alakerran ainut makuuhuone on pyhitetty vaatehuoneeksi. En edes harkinnut vaatekaappeja yläkerran makkareihin, vaikka ne kuuluivat talopakettiin. Vaatehuoneessa säilytetään kaikki minun ja Jaakon vaatteet.

Lapsen vaatesäilytys sen sijaan on vähän erikoisempi. Käyttövaatteet säilytetään nimittäin koreissa kodinhoitohuoneessa. Harvemmin käytössä olevat vaatteet taas löytyvät Ikean isosta Hemnes-lipastosta tytön huoneesta.

Yleensä pesen lapsen vaatteet väreittäin kerralla ja huiskin ne sitten omiin laareihinsa kodinhoitohuoneessa: yläosat yhteen, housut toiseen ja alusvaatteet sekä sukat kolmanteen. Ei kummempia viikkaamisia eikä ainakaan mitään silittämisiä! Saatan joskus höyryttää lapsen juhlavaatteet, mutta silitysrautaa en harrasta. Noista laatikoista saa sitten helposti kaiveltua sopivat vaatteet aamulla.

Eteisessä meillä on Granitista ostettu säilytyslaatikko, jonne jemmaan ulkovaatteita, joita ei käytetä joka päivä. Joka päivä käytössä olevat vaatteet yleensä lojuvat näppärästi tuon laatikon päällä.

Ikean Stockholm-kaappi pelasti lapsenhuoneen lelusäilytysongelman. Kaappi vetää ihan tuhottomasti kamaa sisäänsä. Yritin etsiä kaappia pitkään käytettynä (koottuna!) ja kerran se oli Face-kirpparilla ihan hyppysissä, mutta ehti mennä toiselle ostajalla. Lopulta kävin hakemassa sen Ikeasta ja Jaakko kursi sen kokoon. Lapsi muuten sanoo, että iskä teki kaapin. Yhtenä päivänä hän kysyi, missä hänen palikkalelunsa ovat ja sanoin, että kaapissa huoneessasi. Hän kysyi: Ai iskän tekemässä? 😀 Nykyajan lapsen ajatuksia.

Olen sijoitellut kaappiin sekalaisia säilytyskoreja ja -laatikoita, joissa sitten säilytetään palikoita, palapelejä, kyniä ja muita lapsen kamoja. Järkevintä tietysti olisi, että säilytyslaatikot olisivat läpinäkyviä, jotta näkisi heti kaapin avattuaan, mitä missäkin on.

Sängyn alapuoli meillä on tietysti myös käytetty kokonaan säilytykseen. Sieltä löytyy isompi säilytysarkku, Lego-kori ja pari kannellista Ideakorun laatikkoa, joissa säilytytän muun muassa piirustuksia ja muuta lapsen taidetta.

Miten säilytät lapsen vaatteita ja leluja? Viikkaatko vaatteet säntillisesti kaappiin tai peräti silität kaikki vaatteet? Vai oletko vaatehuollon suhteen boheemimpi?