Havahduin omaan koti-curling-harrastukseeni, kun luin tällä viikolla Ile Uusivuoren Meidän perhe -lehden kolumnin. Siinä Uusivuori kehottaa yksinkertaisen nerokkaasti olemaan enemmän laiska kotona.
En ole pitänyt itseäni curling-vanhempana, sillä en ole sellainen hössöttävä vanhempi, jonka jokainen hetki kuluu lapsen ympärillä kokkaillen, harrastuksiin kuskaten, leikkien ja niin edelleen. Menemme aika usein siitä, mistä aita on matalin enkä esimerkiksi juuri koskaan leiki lapsen kanssa – mitä nyt joskus pelataan jotain pelejä.
Huomaan kuitenkin tekeväni aika paljon lapsen puolesta. Vastaan hänen pyyntöihinsä välittömästi, välillä aivan kuin jollain autopilotilla. En välillä edes huomaa, kun olen hänen pyynnöstään (tai käskystään) vaihtanut telkkariohjelmaa, kiikuttanut banaanin, levittänyt keittiöön vesiväriateljeen ja mitä ikinä. Välillä tuntuu myös, että hän pyytelee asioita vain saadakseen huomiota – varsinkin kun pitäisi mennä nukkumaan. Ja minä huomaan pörrääväni toteuttamassa vaatimuksia, jotta saisin hetken rauhan pyyntöihin vastaamisen jälkeen.
”Viikko sitten tajusin, ettei yksikään kolmesta lapsestani kykene odottamaan mitään sekuntiakaan. He haluavat kokoa ajan huomioni, ja kotona ollessani en saa hetkeäkään rauhaa”, Uusivuori kirjoittaa. Pelkään pahoin, että lapseni kärsivällisys on samaa luokkaa. Harva se päivä vaadin häneltä tiukasti ”ODOTA” ja hän saattaa sanoa vielä tiukemmin ”EN ODOTA”. Enkä tuskin voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni.
Olen välillä aika helisemässä pyyntöjen pyörteessä yhden lapsen kanssa. En todellakaan tiedä, miten ihmiset pysyvät järjissään kolmen lapsen kanssa.
Toisaalta omassakaan kärsivällisyydessäni ei ole kehumista. En aina edes tajua, että lapsen pitäisi jo osata tehdä tiettyjä juttuja omin päin. Hän osaa jo hyvin pukea, mistä saan kiittää täysin hänen hoitajaansa. Olen itse niin kärsimätön (ja valitettavasti joskus myös kiireinen), että tekisi mieli pukea hänet itse päästä varpaisiin aikaa säästääksemme. Huomaan tekeväni muitakin asioita itse siksi, etten malta odottaa.
Liika palveleminen on lapselle karhunpalvelus: passaamme lapsistamme kärsimättömiä ja riippuvaisia.
Uusivuori ratkaisi passaamisongelmat yksinkertaisesti – lopettamalla passaamisen. ”Missioni on maksimoida perhe-elämämme tylsyys. Joka aamu aamiaisen jälkeen menen takaisin sänkyyn olemaan. En palvele ketään, en kysy mitään. — Jo ensimmäisten kokeilupäivien jälkeen moni asia on muuttunut paremmaksi. Mitä tylsempi olen jaksanut olla, sen omatoimisempia lapsistani on tullut”.
Aloitin saman kokeilun tänään.
Laiskempaa viikonloppua kaikille!
*kuvan vaatteet Gina Tricot Mini (saatu)
Lue myös
