Olen kärsinyt kotihäpeästä niin kauan kuin muistan. Meillä oli lapsuudenkodissa paljon tavaraa joka paikassa eikä siellä siksi näyttänyt koskaan kauhean siistiltä. En ole edelleenkään mikään minimalisti, joten kodillamme on tapana räjähtää, jos en ole jatkuvasti panemassa tavaroita paikoilleen. Tämän lisäksi en useinkaan jaksa tai viitsi järjestellä. Haluan tehdä vapaalla ajallani yleensä jotakin aivan muuta kuin siivota.
Tämä aihe tuli mieleeni, kun Maria Veitola puhui siitä Vappu ja Marja Livessä. Marja Hintikka mainitsi asiasta myös Facebook-sivuillaan ja linkkasi postauksen yhteyteen Meidän Perhe -lehden jutun, siitä kuinka häpeä kodin sotkusta estää monia kutsumasta vieraita. Jutussa ammattijärjestäjä Ilana Aalto sanoo, ettei häpeä liity pohjimmiltaan sotkuun, vaan siihen kelpaako sellaisena kuin on.
Jutussa sanoataan, että kulttuurissamme kodin siisteys on eräänlainen kunnollisen ihmisen mittapuu ja moni luulee olevansa ainoa, jonka kodissa on kaaos. Aalto muistuttaa, että tämä on harha, sillä vierailemme usein siisteissä kodeissa. Kenties siksi, että ne kodit on siivottu ennen vierailuamme! Onhan meilläkin yleensä oikeinkin siistiä, kun saamme vieraita. Tietysti on olemassa myös monicagellereitä, jotka pitävät kotinsa aina siistinä, ihan itseään varten.
Puhumattakaan siitä, millaisen kuvan some antaa! Somessa kaikilla on täydelliset kodit! Meilläkin! Meidän 99 prosenttia ajasta totaalikaaoksessa oleva kotimme on esitelty kahdessa sisustuslehdessä, lukuisissa blogipostauksissa ja Instagram-kuvissa – ilman niitä sotkuja tietenkin.
Todellisuudessa vaatehuoneessamme on IKUISUUSKASA. Epämääräinen kasa vaatteita ja tavaroita, jotka odottavat kierrätykseen päätymistä. Työpöytäni suhteen olen antanut jo periksi ja siirtynyt läppärin kanssa sohvalle. Olohuoneen daybed on päästä päähän täynnä pyykkejä, leluja ja kasseja, joiden sisältöä kukaan ei tiedä.
Toivoisin jompaa kumpaa ominaisuutta: sitä, että nauttisin järjestyksen pitämisestä tai sitten sitä, etten välittäisi sotkusta. Se, etten jaksa pitää järjestystä ja se, että sotku ahdistaa minua, on sen sijaan aika paha yhdistelmä.
Huomaan itsekin uskovani tuohon perinteiseen ennakkoluuloon sotkuisen kodin asukkaasta. Yhdistän kodin järjestyksen sellaiseen yleiseen elämänhallintaan. Että jos koti on kunnossa, ei kärsi kaaoksesta millään muullakaan elämän osa-alueella. Kalenteri on reilassa, on tasapaino työn, perheen ja vapaa-ajan välillä, ja elämä on ylipäätään organisoitu. Kun koti on kuin pommin jäljiltä, ajattelen että sen kodin asukas on vain ihan pommi itsekin. Tai oikeastaan en edes tiedä, ajattelenko niin kenestäkään muusta kuin itsestäni.
Olen ankara itseäni kohtaan ja minun on vaikea hyväksyä heikkouksiani. Minulla on myös taipumusta voimakkaaseen häpeän tuntemiseen. Ei siis mikään ihme, etten siedä olematonta järjestyksenpitotaitoani ja sotkuinen koti hävettää minua.
Päätin kuitenkin vastaisuudessa pyrkiä hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja kotimme sellaisena kuin se on. Hyväksyminen vie huomattavasti vähemmän voimia kuin se, että yrittäisin väkisin olla toisenlainen ihminen. Minusta ei tule himosiivoavaa minimalistia, vaikka kuinka yrittäisin. Meillä vierailevat saavat siis niin ikään hyväksyä tämän ja sietää sotkumme.
Ollaan armollisempia itsellemme ja kodeillemme! Ollaan KOTIPOSITIIVISIA! Kaikki kodit ovat ihania sellaisina kuin ne milloinkin sattuvat olemaan.
