Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kirppislöytöjä ja kotipäiviä

Yksi lapsiperhearjen kurjimmista puolista on ehdottomasti sairastelut, jotka pakottavat koko perheen pitkäksi ajaksi pois pelistä. Juuri kun parannuin viikkotolkulla kestäneestä flunssasta (se taisi muuten ollan adenovirus eikä influenssa) tuli lapselle vatsapöpö, jota nyt parannellaan edelleen.

Vaatii aikamoista kikkailua vanhempien töiden suhteen, jotta kotipäivät onnistuvat. Onneksi omat työni ovat melko hyvin järjesteltävissä – Jaakolla taas on sellaisia töitä, ettei hän oikein voi olla pois, vaikka olisi itse pää pöntössä. Tänäänkin kuitenkin teemme iltapäivällä läpsystä vaihdon ja sitten illalla varmaan taas toisen.

Onneksi olemme kuitenkin tähän asti olleet melko terveinä. Juuri luin kauhulla Hannan kertomusta heidän kolmilapsisen perheen norosta. Huh, miten tuollaisesta edes selviää pää edes jotenkuten kasassa? Joudun aina koputtamaan puuta, kun sanon tämän, mutta minulla ei ole koskaan ollut noroa eikä oikeastaan mitään pahempaa vatsatautia.

Ehdin tehdä mummilassa perinteisen kirppiskierroksen ennen kuin lapsi kipeytyi pahasti. Porin Patakirppis on kyllä yksi parhaista – lähinnä koska se on niin valtaisa, että sieltä tekee takuulla löytöjä. Aarteenetsintä on kyllä paras tapa tyhjentää pää vellovista ajatuksista – todella meditatiivista.

Nappasin mukaan muun muassa tämän Lindexin bambipaidan. Tiedättehän, etten voi vastustaa söpöjä eläinkuoseja ja korvayksityiskohtia. Tässä korvat ovat olkapäillä ja paidan takaosassa vielä häntäkuvio.

Kotihäpeä piinaa minuakin

Olen kärsinyt kotihäpeästä niin kauan kuin muistan. Meillä oli lapsuudenkodissa paljon tavaraa joka paikassa eikä siellä siksi näyttänyt koskaan kauhean siistiltä. En ole edelleenkään mikään minimalisti, joten kodillamme on tapana räjähtää, jos en ole jatkuvasti panemassa tavaroita paikoilleen. Tämän lisäksi en useinkaan jaksa tai viitsi järjestellä. Haluan tehdä vapaalla ajallani yleensä jotakin aivan muuta kuin siivota.

Tämä aihe tuli mieleeni, kun Maria Veitola puhui siitä Vappu ja Marja Livessä. Marja Hintikka mainitsi asiasta myös Facebook-sivuillaan ja linkkasi postauksen yhteyteen Meidän Perhe -lehden jutun, siitä kuinka häpeä kodin sotkusta estää monia kutsumasta vieraita. Jutussa ammattijärjestäjä Ilana Aalto sanoo, ettei häpeä liity pohjimmiltaan sotkuun, vaan siihen kelpaako sellaisena kuin on.

Jutussa sanoataan, että kulttuurissamme kodin siisteys on eräänlainen kunnollisen ihmisen mittapuu ja moni luulee olevansa ainoa, jonka kodissa on kaaos. Aalto muistuttaa, että tämä on harha, sillä vierailemme usein siisteissä kodeissa. Kenties siksi, että ne kodit on siivottu ennen vierailuamme! Onhan meilläkin yleensä oikeinkin siistiä, kun saamme vieraita. Tietysti on olemassa myös monicagellereitä, jotka pitävät kotinsa aina siistinä, ihan itseään varten.

Puhumattakaan siitä, millaisen kuvan some antaa! Somessa kaikilla on täydelliset kodit! Meilläkin! Meidän 99 prosenttia ajasta totaalikaaoksessa oleva kotimme on esitelty kahdessa sisustuslehdessä, lukuisissa blogipostauksissa ja Instagram-kuvissa – ilman niitä sotkuja tietenkin.

Todellisuudessa vaatehuoneessamme on IKUISUUSKASA. Epämääräinen kasa vaatteita ja tavaroita, jotka odottavat kierrätykseen päätymistä. Työpöytäni suhteen olen antanut jo periksi ja siirtynyt läppärin kanssa sohvalle. Olohuoneen daybed on päästä päähän täynnä pyykkejä, leluja ja kasseja, joiden sisältöä kukaan ei tiedä.

Kasoja, kasoja ja kasoja. Tältä meillä näyttää oikeasti.

Toivoisin jompaa kumpaa ominaisuutta: sitä, että nauttisin järjestyksen pitämisestä tai sitten sitä, etten välittäisi sotkusta. Se, etten jaksa pitää järjestystä ja se, että sotku ahdistaa minua, on sen sijaan aika paha yhdistelmä.

Huomaan itsekin uskovani tuohon perinteiseen ennakkoluuloon sotkuisen kodin asukkaasta. Yhdistän kodin järjestyksen sellaiseen yleiseen elämänhallintaan. Että jos koti on kunnossa, ei kärsi kaaoksesta millään muullakaan elämän osa-alueella. Kalenteri on reilassa, on tasapaino työn, perheen ja vapaa-ajan välillä, ja elämä on ylipäätään organisoitu. Kun koti on kuin pommin jäljiltä, ajattelen että sen kodin asukas on vain ihan pommi itsekin. Tai oikeastaan en edes tiedä, ajattelenko niin kenestäkään muusta kuin itsestäni.

Olen ankara itseäni kohtaan ja minun on vaikea hyväksyä heikkouksiani. Minulla on myös taipumusta voimakkaaseen häpeän tuntemiseen. Ei siis mikään ihme, etten siedä olematonta järjestyksenpitotaitoani ja sotkuinen koti hävettää minua.

Päätin kuitenkin vastaisuudessa pyrkiä hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja kotimme sellaisena kuin se on. Hyväksyminen vie huomattavasti vähemmän voimia kuin se, että yrittäisin väkisin olla toisenlainen ihminen. Minusta ei tule himosiivoavaa minimalistia, vaikka kuinka yrittäisin. Meillä vierailevat saavat siis niin ikään hyväksyä tämän ja sietää sotkumme.

Ollaan armollisempia itsellemme ja kodeillemme! Ollaan KOTIPOSITIIVISIA! Kaikki kodit ovat ihania sellaisina kuin ne milloinkin sattuvat olemaan.

Talvitekemistä lapsiperheelle

Tekemistä lapsiperheelle pääkaupunkiseutu – meikäläisen Google-haku nyt monena viikonloppuna. Tuntuu, että varsinkin talvella on vähän vaikea keksiä tekemistä, kun sitä ainaista pulkkamäkeä ei oikein jaksaisi ihan joka viikonloppu molempina päivinä. Toisaalta taas tuntuu hölmöltä olla sisätiloissa, kun keli on niin upea kuin tänä viikonloppuna. En ole vähääkään ulkoilmaihminen, joten itse möllöttäisin sisällä kaikki päivät talvipakkasilla, mutta lasta ei viitsisi pidätellä sisätiloissa kauniilla talvisäällä.

Luistelemista on pitänyt kokeilla pienen kanssa jo pitkään ja itse asiassa lapsi on itsekin pitkään hinkunut jäille. Vaikka ei siis ole koskaan ennen luistimilla ollut. Olen pitänyt pieniä luistimia silmällä nettikirppiksillä, mutta onneksi en ostanut. Taisi nimittäin jäädä kolmevuotiaan luistelut tämän talven osalta tähän.

Kävimme brunssilla Niittykummussa, Deliroom Ukkohauessa (voin suositella, koska BLINIT!) ja siirryimme siitä Tapiolan Jääpuutarhaan luistelemaan. Jääpuutarhaa suosittelen myös enemmän kuin mielelläni! Kahviosta saa paitsi lämmintä kaakaota, sieltä voi myös vuokrata vitosella luistimet ja paikalla on mukavat pukkarit, joissa luistimet voi vaihtaa. Myös kypäriä voi vuokrata! Jäällä on myös pienemmille luistelutukia, joiden avulla on helpompi opetella luistelemaan. Jäällä ei ole maaleja eikä siellä saa luistella mailojen kanssa, joten kenttä sopii hyvin rauhalliseen luisteluun ja luistelemisen opetteluun. Jäätä hoidetaan säännöllisesti jääkoneilla.

Ja mitä siihen kolmevuotiaan luisteluun tulee, niin katsotaan ensi talvena uudestaan. Tyttö oli hokkareillaan kiukkuinen kuin ampiainen, kun homma ei heti ottanut onnistuakseen. Edes isän tukemana hän ei suostunut juuri edes kokeilemaan, vaan murjotti lumipenkassa. Olin ehkä vähän turhan ehdoton, kun vuokrasin pienelle hokkarit, mutta en halua että hän oppii luistelemaan kärkiterien avulla kuten äitinsä. Luistelen nykysin aina hokkareilla silloin harvoin kuin luistelen, mutta huomaan että yritän vähän väliä saada vauhtia kärkiteristä, joita ei ole. Ehkä ne piikit olisivat olleet paikallaan lapselle ekalla kerralla – en tiedä. Saimme kunnon väittelyn aikaiseksi, kun Erikan mies erehtyi ajatuksissaan kutsumaan hokkareita POIKIEN LUISTIMIKSI ja kaunoluistimia tyttöjen luistimiksi. Sanoin aika tiukasti, etteivät tytöt pelaa jääkiekkoa kaunareissa.

Joka tapauksessa, jos lapsemme ei osoita suurta intohimoa taitoluistelua kohtaan, hän ei opettele luistelemaan kaunoluistimilla. Onko jollakulla muulla näin vahvoja mielipiteitä luistimia kohtaan? 😀 Entä koska teidän pienet ovat innostuneet luistelusta?

Tapiolan Jääpuutarha 

Kirkkopolku, 02100 Espoo