Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Klassikko: Alkuraskauden oireet

Toivottavasti en säikäyttänyt (tai innostanut) ketään otsikolla: en siis ole raskaana, vaan tarkoituksenani on tässä kesälomani mittaan julkaista muutama vanha postaus throwback-hengessä. Tsekkasin nimittäin Google Analyticsistä koko Mutsien historian luetuimmat postaukset ja julkaisen siis niistä muutaman uudelleen. Kaikista eniten blogissani on siis kiinnostanut Alkuraskauden oireet. Postaus lienee niin suosittu siksi, että monet googlettavat nimenomaan noilla sanoilla. Huvittavaa, että postauksen alussa nimenomaan kehotan lopettamaan moisen toiminnan:

Jos toivot olevasi raskaana ja päädyit lukemaan tätä postausta googlattuasi alkuraskauden oireet, LOPETA SE GOOGLETTAMINEN NYT HETI.

Olen luullut olevani raskaana ennen kuin olinkaan ja yhden pahimman luuloraskauden hetken koin kesällä. En ollut edes myöhässä, kun jo aloin tarkkailla kroppaani ja löysin mitä kummallisempia oireita, jotka liitin raskauteen, tyyliin elohiiri silmässä. Voin kertoa kokemuksesta, että sen viheliäisen googlettamisen avulla voi liittää aivan kaiken, siis aivan kaiken, mitä kropassa tapahtuu, raskauteen.

En todellakaan edes tiedä, miten päädyin Googleen, sillä olen selvästi hypokondriaan taipuvaisena ihmisenä tehnyt jo aika päiviä sitten sopimuksen itseni kanssa, etten googleta mitään oireita tai sairauksia koskaan ikinä. Ehkä ajattelin, että koska raskaus ei ole mikään sairaus, voin ihan hyvin vähäsen kurkata, mitä Google sanoo asiasta.

Ihmiskeho on myös perin erikoinen siinä mielessä, että kaikenlaisia oireita saa ihan oikeasti aikaan, kun tarpeeksi niihin uskoo. Tätähän on tutkittu paljon ja eräässä dokumentissa kerrottiin, kuinka mies lähes tappoi itsensä täysin vaarattomilla kalkkitableteilla, koska luuli ottaneensa yliannostuksen jotain oikeasti vaarallisia lääkkeitä. Monet ”raskauoireistani” olivat varmasti olemassa – en kuvitellut niitä vaan kehitin sellaisia.

Uskon, että nopeahkoon raskautumiseeni vaikutti hyvin paljon oma asenteeni ja zenmäisyyteni tuolloin. Aina sanotaan, ettei lasta saisi yrittää liikaa ja usein tärppää, kun onnistuu tässä. Monet ajattelevat, että helpommin sanottu kuin tehty. Siis tuo, ettei yritä liikaa. Mutta minä uskon siihen – sitä täytyy vain harjoitella. Minulla on usein tapana ajatella monia asioita vähän liikaa ja siksi olen aika murehtivainen ihminen. Minun on täytynyt ihan tietoisesti opetella olemaan murehtimatta ja ylianalysoimatta asioita. Siksi osasin tuolloinkin ottaa rennosti. Ajattelin yksinkertaisesti ihan muita asioita. Joogasin, kävin pilateksessa ja kahvakuulassa. Makoilin piikkimatolla iltaisin ja söin terveellisesti.

Ja mitä ne oikeat raskausoireet sitten lopulta olivat? Eivät yhtikäs mitään. Oloni oli täysin samanlainen kuin ennen kuukautisia aina alavatsakivuista lähtien. Tämäkin sieltä Googlesta selviää, kun lukee oikeita asioita. Raskaus ei yleensä noin aikaisessa vaiheessa ilmoita itsestään mitenkään ja ensimmäinen oire on monille yksinkertaisesti se, että kuukautiset jäävät pois. Totta kai minunkin oireeni sitten yltyivät, mutta viikolla kolme on usein täysin mahdotonta tietää mistään oireista, onko raskaana vai ei.

Keskustelu aiheen tiimoilta on edelleen toivottua! Kertokaa siis, jos tekin olette kärsineet valeraskaudesta.

Myös kuvana kunnon throwback-kuva, joka valikoitui tähän siksi, että se muistutti kaivamaan tuo takin esiin Ruissia varten! 

Korianterin comeback

Korianteri tekee pikkuhiljaa paluuta ruokavaliooni vauvan syntymän jälkeen. Kärsin raskauspahoinvoinnista koko odotuksen ajan ja jotkut ruoka-aineet olivat ihan pannassa pitkän aikaa. Pahoinvointi alkoi raskausviikolla 6 syödessäni kiinalaista. En tainnut siksi syödä kiinalaista pitkään aikaan, en ehkä koko raskausaikana.

Yksi mauste, jonka kuvottavuus leimasi raskausaikaa pitkään, oli tuore korianteri. Söin sitä ilmeisesti jossakin juuri, kun kamala pahoinvointiaalto iski ja sen jälkeen en pystynyt edes ajattelemaan koko maustetta.

Fun fact: en voinut myöskään lukea Natan blogia, koska jostakin syystä WTD:n ruokakuvien ajatteleminenkin toi mieleen korianterin. En ole edes varma, käyttääkö Nata aina kokkailuissaan korianteria vai mistä moinen mielleyhtymä tuli. Todennäköisesti käyttää, tuskin ihan tyhjästä olisin nyhjäissyt tuon ajatuksen.

Onneksi oikeastaan kaikki raskausajan pannassa olleet ruoat ovat löytäneet takaisin kokkailuihini. Nyt heitän aasialaistyylisiin pöperöihini aina varmaan puolet kaupan korianteripuskasta.

korianteri

Jäikö teillä raskausajan pahoinvoinnista ällötys jotakin ruokaa kohtaan?

Vuosi sitten

Ihan näinä päivinä tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun tein positiivisen raskaustestin. Se tuli mieleeni Facebookin Muistoista, jotka muistuttivat siitä, että olin vuosi sitten Turussa siskon luona viikonlopun. Minun oli ihan pakko päästä näkemään siskon Papi-koiraa, joka oli juuri tuotu espanjalaiselta koiratarhalta Suomeen. Muistan, että tuolloin menkkojen olisi jo pitänyt alkaa, mutta olin päättänyt, etten vielä innostu mahdollisesta raskaudesta. Yhden kerranhan olin jo kuvitellut itselleni jopa raskauspahoinvoinnin ja tukun muita ”raskausoireita”. Siskon luona uuden koiran kanssa puuhastelu toi sopivasti muuta ajateltavaa.

Pöytälaatikosta löytyi kirjoitus testintekopäivältä…

Polttelumainen vatsakipu alkaa, samanlainen kuin joka kuukausi. Kellontarkasti ajallaan tulevia menkkoja ei kuulu torstaina. Kipujen vuoksi olen varma, että viimeistään viikonloppuna alkavat. Ei kuulu. Yritän silti olla toivomatta liikoja. Maanantaina poltot yltyvät ja ravaan vessassa pelkäämässä. En voi kuitenkaan olla ajattelematta: entä jos?

Työmatkalla iltavuoroon kipaisen apteekista ClearBluen digitaalisen raskaustestin. En halua arpoa viivojen kanssa, haluan tikulta kunnon vastauksen suomen kielellä. Päätän tehdä testin seuraavana aamuna, vaikka olenkin aiemmin päättänyt tehdä sen vasta torstaina. En halua pettyä, haluan elää siinä toivossa, että olen raskaana.

Illalla töissä poltot vain yltyvät. Olen varma, että menkat alkavat ja kiroan, että annoin itselleni luvan ajatella, että olen raskaana. Miksi ostin sen testinkin? Töiden jälkeen käyn nukkumaan jännittyneenä: aamulla heti herätessä teen testin. Jaakolle en ole puhunut mitään. Hän on aiemmin nauranut puheilleni, kun olen etsinyt kaiken maailman raskausoireita itsestäni. Nyt en puhu mitään, ennen kuin raskaustesti näyttää plussaa.

Herään kello 4.20. Tiedän, etten saa enää unta, kun testipuikko odottaa alakerrassa aamupissaansa. Teen testin, yritän laskea kahteenkymmeneen, mutta sekoan laskuissa. Pelkään, etten antanut puikon olla purkissa tarpeeksi kauan. Tai entä jos pidin sitä liian pitkään? Kädet tärisevät. Laitan puikon korkin takaisin paikoilleen ja asetan puikon makaamaan vessan hyllylle. Näyttöruudussa näkyy vasta tiimalasin kuva. Käyn kääntymässä keittiössä ja tärisen. Vilkaisen näyttöruutua: Raskaana. Tunne on mieletön. Odotan vielä tietoa siitä, kuinka pitkällä raskaus on, vaikka tiedänkin sen jo.

Kiipeän yläkertaan, istahdan sängyn laidalle. Mitä nyt, Jaakko kysyy. Näytän hänelle raskaustestiä kännykän valossa. Hyvä, hän sanoo. Kello on puoli viisi eikä kumpikaan saa unta. Luulen, että Jaakko nukahtaa heti, mutta sen sijaan hän kysyykin yhtäkkiä: Koska se sitten syntyisi? ja vitsailee tapansa mukaan: Onko se varmasti mun?

Puhumme vielä hetken siitä, että raskaus on tosi alussa, ei innostuta vielä liikaa. Kuin ihmeen kaupalla saan vielä nukuttua senkin jälkeen, kun Jaakko lähtee töihin. Herään innoissani: nyt saan kertoa perheelle. Ensimmäisenä laitan kuvaviestin raskaustestistä Jaakon siskolle Paulalle. Se on meidän juttu, häneltä olen saanut samanlaisia viestejä jo kaksi. Sitten Erikalle ja Ollille, sitten äidille. Sitten Jaakon toiselle pikkusiskolle. Jaakko haluaisi kertoa vanhemmille vasta jouluna, ikään kuin lahjana, mutta sanon, että kyllä perheenjäsenten on tiedettävä. Paulakin on samaa mieltä: tieto tuo niin paljon iloa tulevien isovanhempien elämään, ettei heiltä voi pantata tietoa. Vaikka sitten kävisikin kurjasti. Puhumme Paulan kanssa koko päivän Facebookissa asiasta. 

Menen iltavuoroon. Onneksi olkoon, sanoo työkaveri yhtäkkiä ja säikähdän. Miten hän jo voi tietää!? Hyvä jos kaikki perheenjäsenetkään vielä tietävät. Mistä?! kysyn punaisena. Palkinnosta, kuuluu vastaus. Sähköpostiin on juuri tullut tieto, että olen saanut kannustepalkkion hyvin tehdystä työstä. Tämä on hyvä päivä.

Untitled-1 copy

Nyt kun miettii aikaa vuosi sitten, tuntuu jotenkin hullulta, kuinka palavasti sitä halusikin hetihetiheti tulla raskaaksi. Minun piti tosissani toppuutella itseäni, ettei ole mitään hätää. Tulen raskaaksi sitten kun tulen, jos tulen. Onneksi en joutunut odottamaan kovin kauan. Kärsimätön mieleni olisi varmasti mennyt ihan palasiksi muutoin. Eikä meillä olisi juuri Sipeä.

Kuvakollaasin isompi kuva on muotiblogistani viime marraskuulta. Eli ajalta, jolloin olin juuri saanut kuulla olevani raskaana. Tuntuu oudolta katsoa kuvaa ja ajatella, että siellä se tyttö on jo tuloillaan, mutta vain harvat ja valitut tietävät siitä eikä ulospäin voisi kukaan aavistaa. Toisaalta huonot muistot tulvahtavat mieleen, kun vain katsonkin kuvia tuolta ajalta ja luen selittelyitä ”sairastelustani”, jonka vuoksi blogissa on ollut hiljaista. Todellisuudessa olin täysin poissa pelistä järkyttävän raskauspahoinvoinnin vuoksi.

Toinen kuva puolestaan on helmikuulta, jolloin sain jo ihan tosissani vetää vatsaa sisään päivän asu -kuvissa. Mutta eikö vain tuosta kuvasta jo näe pyöristyneen vatsan, kun osaa katsoa?

Seuraa blogiani Bloglovinissa // Blogit.fi:ssä // Facebookissa // Instagramissa // Blogue.fi:ssä