Tietoa mainostajalle ›

Perintöni lapselle: liikunnallinen elämäntapa

Ainakin se olisi suuri haaveeni.

Itselleni säännöllinen liikunta ja urheilullinen elämäntapa eivät tule ihan luonnostaan. Harrastin kyllä lapsena liikuntaa, mutten kovin kunnianhimoisesti enkä ole varsinaisesti aikoinaan nauttinut niinkään liikkumisesta vaan enemmänkin pelaamisesta ja kilpailusta. Lukioikäisenä silloinen poikaystäväni tutustutti minut salitreenaamiseen ja harjoittelin vielä yliopiston alkuvuosina punttiksella ja ryhmäliikunnassa usein ja aidosti liikunnan ilosta. Pelasin vielä parikymppisenä pesistä suomisarjatasolla ja se oli ehdottomasti elämäni parasta aikaa urheilun suhteen.

Kun työelämä imaisi tiukasti otteeseensa treenaaminen jäi vähemmälle. En ehkä koskaan oppinut sitä, että liikunnasta saa energiaa – hektisessä elämänrytmissä se on usein tuntunut vain pakkopullalta, jonka helposti jättää aikataulusta ensimmäisenä, jos on kiirettä.

Vuonna 2013 treenasin kuitenkin taas suhteellisen aktiivisesti ja nyt kun katson sen ajan valokuvia, huomaan että se näkyi myös ulkonäössä. Viimeistään raskaaksi tultuani treeni jäi tyystin – pahoinvointi ja myöhemmin masennus pakottivat sohvalle. Liikkumattomuus näkyi ja tuntui kehossani niin selvästi, että asialle oli pakko tehdä jotain.

Sen lisäksi, että oma kroppani ja mielenterveyteni alkoi hajoilla treenin puutteen seurauksena, tajusin etten halua opettaa lapselleni liikkumatonta elämäntapaa. Päinvastoin, haluaisin että hänellä olisi minua paremmat valmiudet aloittaa ja ylläpitää liikuntaharrastus aina pitkälle aikuisuuteen saakka. Haluaisin, että hän olisi aikuisenakin isänsä kaltainen sporttaaja, joka saa hyvinvointinsa nimenomaan terveellisistä elintavoista ja säännöllisestä liikunnasta. Toivoisin, ettei hän kokisi liikuntaa pakkopullana, kuten äitinsä aika usein, vaan tärkeänä, energiaa ja itseluottamusta antavana osana elämää.

Tällaista asiaa ei tietenkään opeteta lapselle puhumalla vaan näyttämällä esimerkkiä. Kesällä olemme ottaneet tyttöä mukaan ulkotreeniin ja näyttäneet, että liikunta on hauskaa ja sen saa helposti liitettyä arkeen ja perhe-elämään. Tietysti hän oppii sporttisen elämäntavan myös huomaamalla, että äiti ja isä lähtevät usein omiin liikuntaharrastuksiinsa. Minusta on kuitenkin kiva ottaa häntä myös mukaan sellaisiin liikuntapaikkoihin, missä se on mahdollista: uimaan, lenkkeilemään, pyöräilemään ja niin edelleen.

Postauksen kuvissa pikkuinen on mukanamme Kartanonkosken ulkoliikunta-alueella, missä on ehdottomasti parhaat ulkotreenivempeleet, joita olen koskaan käyttänyt. Alueella on esimerkiksi crossfit-alue köysineen ja levytankoineen. Ihan huippumesta! Olemme muutenkin hyödyntäneet aina, kun säät sallivat noita ulkoliikuntapaikkoja. Ei maksa mitään ja on mielekästä liikuntaa tällaisille juoksua viimeiseen asti vältteleville ihmisille.

Ps. Suomalaistutkimuksessa havaittiin, että liikunnallinen elämäntapa periytyy. Yhteys näkyy erityisen vahvana 24 ikävuoteen saakka, mutta säilyy aina 46 ikävuoteen asti. Lisää tutkimuksesta esimerkiksi Iltalehden jutussa.

Huppari 2nd hand Gap

Lippis H&M (vanha)

Leggingsit Papu (saatu) NÄMÄ

Tennarit 2nd hand Nike

POSTAUS SISÄLTÄÄ MAINOSLINKIN

Paineita neuvolassa?

Olimme eilen kaksivuotisneuvolassa ja sain taas itseni kiinni ottamasta paineita siitä, onko kaksivuotiaani nyt neuvolatädin silmissä ikäisensä tasolla, tekeekö hän niitä yksinkertaisia tehtäviä, joita neuvolahoitaja pyytää tekemään: osaako laittaa sellaisen muotopalapelin palat oikeisiin paikkoihin, rakentaako palikoista tornia, tunnistaako eläimiä kirjasta ja niin edelleen.

Pidän neuvolakäyntiä testinä, vaikkei sitä sellaiseksi ole tarkoitettu ja vaikka oma hoitajamme on ystävällinen ja auttavainen.  Huomasin melkein selittäväni, että tyttö kyllä tietää, mitä possu sanoo, mutta kiinnitti nyt huomion toisaalle – vaikka neuvolassa ei varmastikaan mitata kaksivuotiaan imitointikykyä vaan lähinnä pyritään luomaan kevyttä keskustelua pienen kanssa.

Toisaalta taas tunsin pakahduttavaa ylpeyttä, kun hoitaja sanoi lapseni olevan toista ääripäätä, mitä tulee puheen kehittymiseen. Että hän puhuu enemmän ja monimutkaisempia lauseita kuin ikäisensä yleensä. Kertoilin innoissani, millaisia lauseita hän jo muodostaa ja kuinka hän osaa käyttää jo kieltä vitsailuun.

Onneksi paineiden ottaminen vähenee hiukan joka neuvolakerralla – enää en ylianalysoi neuvolahoitajan sanoja aivan samalla tavalla kuin vielä vuosi sitten. Puhumattakaan ihan vauva-ajan neuvoloista. Silloin saatoin itkeä illalla neuvolan jälkeen, kun ajattelin tehneeni jotain ihan peruuttamattoman väärin. Vaikkei kyseessä edes ollut mikään isompi juttu. Sellaista se vanhemmuus kai vain tekee, ainakin alussa.

Ottaako joku muu paineita neuvolassa? Sana on vapaa!

 

Pituutta tytöllä olikin muuten jo 90 senttiä (tiedoksi myös sille lukijalle, joka kyseli pituutta ja Aarrekidin Bubble-hupparin kokoa, vastasin ihan väärin). Hänestä on siis tulossa sellainen noin äitinsä mittainen nainen 🙂

 

T-paita Aarrekid  (saatu). Paita on juuri nyt muuten reilussa alessa TÄÄLLÄ!

Takki ja housut 2nd hand

POSTAUS SISÄLTÄÄ MAINOSLINKIN

Syksyn lempiasu

Ihastuin päätä pahkaa tuohon Bubble-huppariin, kun näin sen Aarrekidin uutuuksissa. Lasten vaatteet ovat usein kirjavia ja tykkäänkin lapsekkaista, monivärisistä vaatteista. Niitä vain on joskus hankala yhdistää toisiinsa. Siksi skidin vaatekaappiin tarvitaan ehdottomasti myös yksivärisiä perusvaatteita, joihin yhdistää kirjavampia kledjuja. Bubble-malliston vaatteissa on myös ihana kuplamainen pinta ja tuossa hupparissa kaunis pronssinvärinen vetoketju. Uusi Rooster-kuvio näkyy hupun sisäpuolella ja aivan megasööttinä yksityiskohtana vielä tuo tupsu hupussa. Luulen että tässä asussa typyä tullaan näkemään syksyn tullen aika paljon!

♥ Ihanaa viikonloppua  ♥

PIPO, TAKKI ja HOUSUT Aarrekid (saatu)

Saappaat 2nd hand Zara Kids

POSTAUS SISÄLTÄÄ MAINOSLINKKEJÄ