Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Tarvitseeko lapsi pakkasvoidetta?

Pakkasvoide. En ollut ajatellutkaan asiaa ennen kuin kävin tovi sitten itse ihoanalyysissä, jossa ihoni todettiin olevan couperosaan taipuvainen. Couperosalla tarkoitetaan kasvojen punoitusta, joka johtuu laajentuneista tai katkenneista hiusverisuonista. Esimerkiksi ihon paleltuminen aiheuttaa couperosaa.

Kasvojeni punakkuus ja helposti ilmaantuvat punaiset läikät ovat aina häirinneet minua ja aloin miettiä, voisinko ehkäistä tätä samaa ”vaivaa” lapsellani. Hänellä tuntuisi olevan aika samanlainen iho kuin minullakin ja etenkin talvella tosi kuivat poskipäät. Mietin, voinko suojata lapsen ihoa pakkaselta ja mieleen tulivat voiteet.

 

Aika nopealla googletuksella kuitenkin selviää, ettei pakkasvoiteita tulisi käyttää. Tämän tiedon vahvisti minulle Ihosairaalan ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Johanna Förster.

Nykytietämyksen mukaan pakkasvoiteita ei suositella käytettäväksi (lapsilla tai aikuisillakaan), sillä tietyissä olosuhteissa ne saattavat jopa lisätä paleltumariskiä. Jos iho kuivaa pakkasilla, on se parempi rasvata kotona sisällä lämpimässä esimerkiksi iltaisin ennen nukkumaanmenoa ja tarvittaessa aamulla hyvissä ajoin ennen uloslähtöä niin, että rasva on ehtinyt kunnolla imeytyä ennen kovaan pakkaseen menoa, Förster sanoo.
Paleltumia kuitenkin voi tulla Suomen olosuhteissa ja niiltä kannattaa suojautua – ei tosin sillä voiteella vaan vaatteilla ja sen pituisilla ulkoiluilla, ettei paleltumia ehdi tulla. Paleltuma jättää nimittäin jäljet ihoon. Tässä Ylen jutussa sanotaan, että lievä paleltuma voi tulla jopa muutamassa minuutissa kovassa pakkasessa ja tuulessa, kääk!
Paleltuman asteella on merkitystä. Paleltumisessa syntyvän kudosvaurion syvyys vaikuttaa siihen, jääkö paleltumasta jälkiä tai onko siitä myöhemmin haittaa. Pinnalliset paleltumat paranevat jälkiä jättämättä.
Paleltunut iho muuttuu tunnottomaksi ja valkoiseksi, paha paleltuma aiheuttaa jopa rakkuloita. Lapsen iho paleltuu helpommin kuin aikuisten. Ja jos iho paleltuu kerran, se paleltuu helposti uudelleen. Paleltumien hoidosta ja esimerkiksi siitä, koska pitää mennä lääkäriin, kannattaa lukea tarkemmin vaikka Duodecimista.

Okei, ei siis pakkasvoiteita ja mutta jotakin voidetta tuo lapsen korppuinen poskien iho vaatii ainakin iltaisin. Olen itse luottanut lapsen voitelussa Madaraan ja Bepantheniin. Bepanthen saattaa hoitaa kuivuuden parissa yössä, eikä voiteilla tarvitse läträtä jatkuvasti.

Huulet ovat niin ikään kovilla talvisin meidän pienokaisella, kuten kuvista näkyy. Muistan, että kärsin tuollaisesta suun ympärille rohtuvasta rinkulasta itsekin lapsena. Bepanthen autta tähänkin, täytyykin laittaa taas yöksi!

Pidinkö uuden vuoden lupaukseni?

Vuosikatselmusta kootessani huomasin, että olin tehnyt tammikuussa tänne blogiin listan uuden vuoden lupauksistani. No, en edes muistanut koko listaa, mutta olin aika tyytyväinen, kuinka hyvin lupaukset ovat takaraivossa kuitenkin lymynneet. Aloin kuitenkin lunastaa joitakin lupauksiani vähän turhan myöhään (joulukuussa), mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.

Uutta uuden vuoden lupauslistaa tuskin tarvitsee nyt tehdä, sillä jatkan näiden parissa. Näissä riittää nimittäin edelleen tekemistä enemmän kuin tarpeeksi…

Liikun enemmän

Joo, liikun, mutta tähänkin tuli muutos vasta marraskuussa. Kevät ja kesä meni enemmän tai vähemmän lusmuillessa, kunnes vasta syksyn tullen (ja töitä vähennettyäni) aloin panostaa siihen, että liikkuisin edes pari-kolme kertaa viikossa. Satsaan hyötyliikuntaan (kävelen paljon) ja käyn uimassa. Keväällä aion yrittää raahautua myös joogaan ja salille.

Hoidan selän kuntoon

Hah! Melkein vuosi siinä taas hurahti, että asia eteni. Vasta joulukuussa nimittäin marssin FemiHealthiin äitiysfysioterapiaan erikoistuneen Ira Rissasen pakeille. Eihän tässä nyt olla kuin 3,5 vuotta kärsitty kipeästä selästä vatsalihasten erkauman vuoksi. Pelkään pahoin, etten olisi vieläkään fysioterapiassa, ellen tekisi aiheesta juttua. Mutta ei takerruta nyt siihen. Vuosi 2019 tullaan muistamaan siitä, että selätin selkäsärkyni!

Hoidan mielen kuntoon

No tämän suhteen olinkin sitten huomattavasti reippaampi! Aloitin jo huhtikuussa psykoterapian ja se oli ehdottomasti yksi vuoden (ja koko elämän) parhaista päätöksistä. Olo on kuin eri ihmisellä ja monet tunnelukot ovat pamahdelleet auki.

Syön paremmin

Tämä taas ei sitten sujunutkaan aivan muitta mutkitta. Nimittäin edelleen joulukuussa kärvistelin huonojen ruokatottumusten aiheuttamassa alhossa. Olin jo aivan varma ties mistä taudeista tai vähintäänkin kaamosmasennuksesta, kunnes terapeuttini kehotti syömään säännöllisemmin. Siitä lähtien, kun aloin syödä lounaan aiemmin kuin iltapäivällä ja välissä vielä välipalojakin, on olo ollut noin tuhat kertaa parempi. Tällä hyväksi havaitulla tiellä siis jatketaan ensi vuonnakin! Joulun jälkeen jatketaan myös vähäsokerisemmalla linjalla, tämä joulun aika on ollut aivan mahdotonta suklaan suhteen…

Luen enemmän

Tässä olen pärjännyt yllättävän hyvin! Riippuu vähän tilanteesta, kuinka paljon jaksaa lukea. Stressaavassa hetkessä kirja tulee kaivettua esiin harvemmin, mutta toisinaan sitä ahmii monia kirjoja samaan aikaan. Olen kuitenkin kuunnellut ja lukenut tänä vuonna monia hyviä kirjoja! Sähköisiä ja paperisia. Lukemattomia dekkareita, hienoja romaaneja ja muutamia tietokirjojakin. Lukuharrastus jatkuu tulevana vuonnakin!

Teen vähemmän töitä

Hah, hah ja hah. Terveisin alkava vatsahaava. Työ on tänä vuonna tuntunut kuitenkin tosi erilaiselta, aloitinhan yrittäjänä huhtikuussa. Viime vuonna tein kuitenkin päivätyötä ja blogia, joten aika tiukkaa teki silloinkin. En kuitenkaan osannut vielä ekana vuonna yrittäjänä asettaa omia rajojani  ja tuli huhkittua liikaa. Loppuvuodesta jo hoksasin paremmin, mitä haluan tehdä ja mikä ei kannata. Opin sanomaan ei. En ole mikään mestari vieläkään, mutta olen ehdottomasti edistynyt. Aluksi otin vastaan aivan kaiken tarjotun työn, nyt olen myös tajunnut, etten voi tehdä alihinnalla hommia, vaikka ehtisinkin.

Tämä vuosi opetti, miten oma kroppa viestittää esimerkiksi liiasta stressistä. Opin myös, että niitä viestejä pitää kuunnella mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Uskon vakaasti, että ensi vuonna stressitasot eivät huitele taivaissa. Osakeyhtiöön liittyvät hommat ovat kutakuinkin hallussa ja mainiot asiakkaat plakkarissa. Toivoisin kuitenkin vielä enemmän mahdollisuuksia blogin suhteen!

Lomailen enemmän

Heh, vähän hihittelin, kun luin viime vuoden pyhiä lupauksiani: ”Minulla on viikkokausia pitämättömiä lomia ja niilläkin lomilla, jotka pidän, teen kuitenkin jotain toista työtä. Pyhä lupaus, käsi sydämellä: tänä vuonna pidän loman, johon ei kuulu yhtään työntekoa.” Not happened. Kosin reissulla en tainnut tehdä muuta kuin Instagramia, mutta muuten olin kyllä töissä koko vuoden. Kun muut pitivät kesälomiaan, minä otin vastaan kesätyön. Katsotaan uudestaan ensi vuonna…

Vähennän maitotuotteita

Tämä on kyllä ollut mielen päällä koko ajan, mutten ole aivan kauhean kiitettävästi tässäkään onnistunut. Ensi vuonna riittää kirittävää tässä(kin) asiassa.

Summa summarum: ensi vuodelle on isot odotukset! Uskon että voin paljon paremmin kaikin puolin vuonna 2019. Opin syömään, liikkumaan ja lepäämään. Perusjuttuja, jotka eivät ole vielä näin aikuisenakaan hanskassa.

♥ Hyvää uutta vuotta kaikille! ♥

 

On tämä s**tana työmaa, kun kehopositiivisuuttakin pitää puolustaa

Tuli eilen (taas) vähän turhautunut fiilis somea selatessa. Että on tämä maailmassa vellova suvaitsemattomuus, kiusaaminen, rasismi ja kaikenlainen muu paskuus vain yksi saatanan työmaa.

Törmäsin muun muassa upean Tytti Shemeikan vähemmän upeaan IG Stooriin, jossa kehopositiivista Vatsamielenosoitus-kanavaa Youtubessa päivittävä Tytti esitteli yhden saamansa palautteen. Joka oli siis tappouhkaus. Tytti kertoi, että hänen pitäisi palkata assistentti tekemään rikosilmoituksia saamistaan kommenteista, sillä hän joutuu tekemään ilmoituksia aika usein. Ja hän saa näitä uhkauksia ja muutenkin ala-arvoisia kommentteja siis siksi, ettei hänellä ole länsimaisten kauneusihanteiden mukaista kehoa ja etenkin siksi, ettei hän välitä siitä. Hän on esillä sellaisen kehon kanssa, jota ei yleisesti hyväksytä esille. Lihavuus voidaan ehkä hyväksyä hiljaisesti, jos lihava edes ymmärtää hävetä itseään ja piiloutua kotiinsa peittävien vaatteiden alle.

Kyllähän se syö ihmistä, kun kehopositiivisuusaatteen myötä framilla on kroppia ja ihmisiä, jollaisia ei siellä framilla ole totuttu näkemään. En vain käsitä, miten toisen ihmisen ulkonäkö voi olla toiselle niin suuri ongelma. On maailman tunkkaisinta väittää, ettei hyväksy lihavuutta tai kehopositiivisuutta, koska lihavuus on epäterveellistä. Aivan kuin meitä nyt muuten niin kovasti vieraiden ihmisten terveys kiinnostaisi. Ja sanomattakin selvää, ettei tämä terveyshuoli nyt ainakaan tappouhkauksia selitä.

View this post on Instagram

🆘 OLEN OLEMASSA JA NÄKYVISSÄ, EIKÄ SITÄ TARVITSE SEN KUMMEMMIN PERUSTELLA 🆘 🔹 Vaikka olen lihava, ei se tarkoita, että haluaisin muuttaa vartaloani tietynlaiseksi. Kohtaan usein ihmisiä, jotka olettavat minun haluavan muokata kroppaani pienemmäksi, koska "kuka nyt haluaisi olla lihava!". 🔹 Lihavana oleminen ei ole maailman loppu. Lihavana oleminen ei estä minua toteuttamasta unelmiani. Kun tajusin, että minä kelpaan tällaisena, galaksit räjähtivät. Minun ei enää koskaan tarvitse pyrkiä näyttämään tietynlaiselta vain siksi, että "niin täytyy tehdä". Minun ei enää koskaan tarvitse pyrkiä miellyttämään muita olemassaolollani. Minun ei tarvitse pyytää olemustani anteeksi. Eikä tarvitse sinunkaan! 🔹 Meillä kaikilla on oikeus olla olemassa ja lupa näkyä juuri sellaisina, kuin olemme. 🔹 #vatsamielenosoitus #ulkonäkö #keho #kehollisuus #ulkonäköpaineet

A post shared by Tytti Shemeikka (@tyttishemeikka) on

Myönnän olleeni todella pimennossa siitä, miten lihavia kohdellaan tässä maailmassa. Vasta kehopositiivisuuden nousun myötä tämäkin epäkohta on tullut tutuksi. Ajattelin, että lihavuudesta pilkkaaminen on todellisuutta lähinnä kouluissa, joissa nyt voidaan kiusata ihan mistä tahansa asiasta. En käsittänyt, kuinka paljon lihava aikuinen saa arvostelua osakseen.

Katsoin eilen myös Jenny + -ohjelman tuoreimman tuotantokauden viimeisen jakson ja sen jälkeen muutaman muunkin. Vikassa jaksossa oli pätkä ensimmäisen kauden jaksosta, jossa Saara Sarvas haastattelee lihavuustutkija, sukupuolentutkija ja lehtori Hannele Harjusta. Harjunenkaan ei usko, että niin moni todella olisi huolissaan lihavan terveydestä, vaikka jotkut sinnikkäästi niin väittävät. Hän sanoo lihavuuden arvostelussa olevan kyse ennemminkin normin kaipuusta (halutaan ihmiset samaan muottiin).

Harjunen sanoo lihavuuden pelon olevan myös inhimillistä: lihavuudella on vahva stigma, eikä sitä haluta omalle kohdalle. ”Jokainen on potentiaalinen lihava”, hän muistuttaa. Kun kehopositiiviset glorifioivat lihavuutta, siitä tulee hyväksyttyä ja minäkin voin yhtäkkiä lipsahtaa lihavaksi ja sitten minuakin arvostellaan ja saan tappouhkauksia.

Onhan se pelottavaa. Ehkä voitaisiin kuitenkin lopettaa mieluummin ne tappouhkaukset ja arvostelu kuin ihmisten marginalisoimisen. Kehopositiivisuudessa kun ei ole kyse mistään lihavuuden glorifioimisesta vaan siitä, että jokaisella on oikeus olla onnellinen, tyytyväinen ja rauhassa arvostelulta (omalta ja muiden), oli kehon muoto mitä tahansa. Eikö tämä nyt voisi olla jo itsestään selvää? Kehopositiivisuudessa on kyse myös siitä, että ihmiset voisivat olla tässä yhteiskunnassa esillä laajemmalla skaalalla. Ettei esimerkiksi näyttelijä, juontaja, laulaja, malli tai naistenlehden kansi olisi aina samankokoinen, tiukkojen kauneusihanteiden mukainen ihminen. Ettei lihava(ksi puettu) ihminen olisi esimerkiksi baletissa naurunalainen, kömpelö ja halveksittu kuriositeetti.

Samaisessa Jenny + -jaksossa lihavuus- ja diabetestutkija Kirsi Pietiläinen muuten muistuttaa, että jos ylipainoon auttaisi arvostelu, kiusaaminen ja nimittely, maailmassa ei olisi yhtään ylipainoista. Voisimmeko siis jo uskoa, että kehonegatiivisuudella ei saada aikaan minkään valtakunnan kehitystä.

Muita sarjan jaksoja katsoessani surin myös lasten puolesta, joiden kerrottiin jo saaneen tuta tämän maailman sairaista ulkonäkö ja -painonormeista. Eräs kouluterveydenhoitaja oli ottanut asiakseen mainita teini-ikäiselle urheilijatytölle, että tällä on painoindeksin mukaan yksi kilo ylipainoa. Niinpä tyttö oli alkanut syödä vähemmän (liian vähän) ja pyörtyillä energiavajeesta. Jo tytön kuvasta saattoi päätellä, ettei hän ollut grammaakaan ylipainoinen, vaikka painoindeksi jotakin väittäisikin. Ja vaikka ylipainoa olisikin, kouluterveydenhoitajan pitäisi tietää, mitä painon kommentointi voi tehdä teini-ikäiselle tytölle. Ne kommentit voivat seurata ihmistä koko loppuelämän. Ihmisen itsetunto on äärimmäisen hauras ja toivoisin, että edes terveydenhuollon ammattilaiset käsittäisivät tämän.

Lasten ulkäköarvostelua ja painokommentointia kohtaan toleranssini on pyöreä nolla. Kaikilla ihmisillä pitäisi olla kehorauha, mutta jos mihinkään muuhun ei pysty, niin ainakin lasten täytyy saada olla rauhassa arvostelulta.

Kopioin alle vielä Vaakakapinan kasvurauhan julistuksen. Vaatikaa tätä omille lapsillenne! Tämä maailma säästyisi aika monilta itsetunto-ongelmilta, syömishäiriöiltä ja tuskalta ylipäätään, jos edes lapset säästettäisiin kieroutuneilta kehovaatimuksiltamme.

#KASVURAUHA

1. Lapsella on oikeus nauttia elämästään juuri sellaisena kuin hän on

Lapsille ja nuorille pitää taata kasvurauha. Se tarkoittaa sitä, että lapsi saa olla lapsi ja nauttia elämästään juuri sellaisena kuin on.

2. Lapsen paino on aikuisten asia, ei lapsen

Jos lapsen elämäntavoissa tai painossa on jotain oikeasti huolestuttavaa, asiaa lähdetään korjaamaan aikuisten voimin. Lapsen ei pidä joutua kantamaan huolta ja vastuuta kehostaan tai elämäntavoistaan, koska hänellä on hyvin vähän mahdollisuutta oikeasti vaikuttaa niihin.

3. Lapsen keho on aina hieno, sitä ei pidä arvostella

Lapsen vartalon arvostelu ei ole vahingollista ainoastaan ylipainoisille lapsille, vaan aivan kaikille lapsille. Arviointi paitsi murentaa pulskemman lapsen itsetuntoa ja toimintakykyä, myös aiheuttaa lihavuuden pelkoa ja sen lieveilmiöitä normaalipainoisissa lapsissa.

4. Ollaan esimerkkinä lapselle, suhtaudutaan arvostavasti omaan kehoomme

Oma esimerkkisi vaikuttaa. Asenteesi vartaloihin ja syömiseen tarttuu, vaikka arvostelusi ei kohdistuisikaan omaan lapseesi. Ole esimerkki lapselle: epätäydellisyyttä syleilevä, mutta hyvään pyrkivä ja itseäsi arvostava. Mitä sinulla ei ole, et voi antaa eteenpäin. Oma kehosuhde välittyy sanoissa ja eleissä.

5. Puhutaan kaikenlaisista kehoista positiivisesti

Kehorauhan nimissä vältä myös naapurin Ritvan lihomisen päivittelyä ja missiehdokkaiden ruotimista telkkarin ääressä. Vaikka lapsen kehon jättäisi rauhaan, vahingollinen asenne välittyy siinä, miten aikuiset puhuvat vartaloista yleensä. Kehoista ei ylipäänsä tarvitsisi puhua niin paljon kuin nykyään puhutaan, mutta jos toisten kehoja pitää kommentoida, tehdään se arvostavasti.

6. Terve ruokasuhde ei sisällä lapsen palkitsemista tai rankaisemista ruualla

Ruualla palkitseminen vinouttaa sekä minuutta että suhtautumista ruokaan. Myös lohtusyöminen opitaan lapsena, joten auta lasta etsimään pahan mielen lepyttämiseen muita keinoja. Herkuttelu on vain herkuttelua, älä lataa sitä muilla merkityksillä tai ehdoilla.

Sain itsekin lapsuudessani osakseni arvostelua kehoni koosta. Muistan jokaisen lauta-kommentin ja palautteen poikamaisesta vartalostani. Kehorauha koskee itsestäänselvästi jokaista kehoa.