Tietoa mainostajalle ›

Herkän on pakko siivota ihmisiä elämästään

Törmäsin tänään Kodin Kuvalehden toimituspäällikkö Mari Markkasen kirjoitukseen Ikävien ihmisten siivoaminen elämästä on trendikästä – mutta onko hylkääminen ihan oikein? Markkanen kuvailee trendiä, jossa jengi heivaa ihmisiä ympäriltään, jos nämä eivät miellytä tarpeeksi itseä.

Raivaussiivoaminen vaikuttaa isolta trendiltä jo ihmissuhteissakin. Olemmeko alkaneet ajatella, että elämän pitää olla leppoisaa puistopiknikkiä samanmielisten seurassa?

Tuntuu ehkä vähän, että kirjoituksessa ylenkatsottaisiin ihmisiä, jotka jonkin trendin tai melkein huvin vuoksi hylkäävät läheisiä ihmisiä. On kieltämättä tietyllä tavalla muodikasta sanoa välttelevänsä ihmisiä, joiden seurassa on huono olla. Mutta minusta se on ainoa oikea tapa, oli se sitten trendi tai ei.

Kirjoituksesta nousi toki esiin tärkeitä ajatuksia:

Jos toinen onkin ikävä, koska on uupunut, eksynyt, jumissa, elämäänsä tyytymätön tai muuten itsetunto kolhuilla? Näenkö ja kuulenko hänet oikeasti vai keskitynkö vain omiin fiiliksiini ja viboihini? Voisinko loukattunakin tulla vähäsen vastaan, sietää epämukavuutta, yrittää ymmärtää, kenties jopa tehdä jotain toisen hyväksi?

Totta kai pitää tulla vastaan, ymmärtää vaikeita elämäntilanteita ja kuulostella, onko ikävien sanojen taustalla vaikka mielenterveysongelmia tai uupumusta. Minun on kuitenkin vaikea uskoa, että ihmistensiivoustrendissä olisi kyse siitä, että välejä pannaan armotta poikki pikkuriitojen jälkimainingeissa. Uskon nimittäin, että trendi, jos sitä siis sellaiseksi voi kutsua, juontaa juurensa pikemminkin siihen, että (erityis)herkkyyteen on alettu kiinnittää huomiota kuin siihen, että eräästä japanilaisesta siivouskirjasta tuli hitti.

Kirjoitus kolahti, koska olen erittäin herkkänä ihmisenä joutunut pohtimaan aihetta monesti. Minä en suostu tuhlaamaan aikaani ja jaksamistani ikäviin ihmisiin. Olen sinä erittäin herkkänä ihmisenä myös huomannut, etteivät vähemmän herkät ihmiset ymmärrä välttämättä ollenkaan, millaisten ajatusten kanssa me herkkikset painimme joka päivä. Tämä kahtiajako on läsnä elämässäni joka päivä, sillä mieheni kuuluu niihin ihmisiin, jotka eivät todellakaan vähästä hätkähdä. Hänen on lähestulkoon mahdotonta ymmärtää sitä, että saatan jäädä märehtimään yhtä ikävää lausahdusta päiväkausiksi. Ne vähemmän herkkikset ihmiset siis ehkä kysyvätkin, miksi jotain siivousta pitää edes tehdä. Me herkkikset taas tiedämme, mitä seuraa, jos päästää ilkeät sanat ja teot jatkuvasti elämäänsä.

Niinpä minun on yksinkertaisesti pakko tehdä tätä ihmissiivousta. Kyse ei todellakaan ole siitä, että kuulostelisin jatkuvasti vain ”omia fiiliksiäni ja vibojani”. Vaan siitä, että ihan tavallinen arkipäivä kuormittaa yleensä aivan tarpeeksi, jotta jaksaisin edes ajatella paskan niskaan vastaanottamista tutuilta tai lähipiiriltä. Sitä kuitenkin elää aika paljon toisille koko ajan, kuitenkin – miksei tässä kohdin siis ajattelisi omia voimavarojaan? Markkanen kirjoittaa, että elämään kuuluu hankaliakin tyyppejä. No niin toden totta kuuluukin. Miksi siis ei valitsisi, jos se on mahdollista? Joidenkin ilkimysten kanssa kun joutuu pakostikin operoimaan.

Sitäpaitsi Markkasen kirjoitus on minusta semisti optimistinen, mitä ihmisiin tulee. Vaikuttaa siltä, että ihmisen inhottavan käyttäytymisen taustalla olisi aina jokin rankka elämäntilanne tai sairaus. Tiedän, että saatan olla toisinaan tarpeettomankin kova: siivoukseni kohteeksi joutuneet ihmiset eivät hevillä pääse takaisin suosiooni. Olen kuitenkin huomannut, että jotkut vain päättävät kohdella toisia samalla (huonolla) tavalla vuodesta toiseen. Jos toinen ihminen ahdistaa, itkettää ja kuormittaa liian usein, en näe kerrassaan mitään syytä, miksi pitäisi yrittää.

Millaisia kokemuksia teillä on ikävien ihmisten siivoamisesta veks omasta elämästä?

KUVA UNSPLASH.COM

Lähiömutsi luki mun kirjan ja muut viikon parhaat VOL 2

Paras arvostelu

Sydän pompahti kurkkuun, kun Facebookia selatessa huomasin perheblogien kuningattaren, Lähiömutsin Hannen kirjoittaneen kirjastani. Puoli sekuntia olin todella innoissani, kunnes tajusin, ettei Hanne välttämättä ylistä kirjaani. Voi olla, ettei hän tykännyt siitä ollenkaan! Sydän kurkussa luin arviota – ja tuumin, että olipa hyvin sanottu. Hanne se osaa.

Olen muutenkin äärimmäisen kiitollinen kaikille, jotka ovat lukeneet kirjani ja kertoneet siitä muillekin. Minulle (tieto)kirjailijana tärkeintä on, että kirjani tavoittaisi mahdollisimmat monet, jotka kirjastani hyötyisivät. Jotta ihmiset löytävät kirjani, sen pitää olla esillä. Tajusin vasta Satun postauksen luettuani, että saan olla tosi iloinen siitä, kuinka paljon kirjani on ollut näkyvillä medioissa. Kun Hesari ensimmäisenä päivänä kirjan julkaisun jälkeen soitti, pidin sitä ehkä jopa itsestään selvyytenä. Sittemmin olen osannut arvostaa aivan jokaista mainintaa kirjastani. Olen aivan täpinöissäni, kun bloggaajat julkaisevat jotakin kirjastani, sillä ainakin itse saan kenties suurimman osan inspiraatiosta ja ideoista (vaikka juuri jonkin kirjan lukemiseen) blogeista.

Paras paketti

Sain tilata Fiksuruoka.fi-sivustolta ison paketin ruokaa ja innostuin konseptista välittömästi. Ruokahävikistä on ollut paljon puhetta viime aikoina ja toivottavasti jokainen on jollain tasolla miettinyt, miten omalla kohdallaan hävikkiä voisi pienentää. Fiksuruoan ideana on siis se, että firma ostaa poisto- tai loppueriä maahantuojilta, tukkureilta tai tuottajilta ja myy sitten tavaran edulliseen hintaan verkkokaupassaan. Valikoimassa on esimerkiksi tuotteita, joiden parasta ennen -päivämäärä on mennyt, mutta tuonhan ei pitäisi tavallista kuluttajaa haitata. Olen muutenkin nyt yrittänyt pitää mielessä, ettei parasta ennen ole mikään viimeinen käyttöpäivä. Fiksuruoassa on tosi paljon esimerkiksi makeisia, sipsejä ja limsoja, joten kannattaa kurkata tuonne esimerkiksi ennen bileitä. Ja muutenkin! Me saimme kaapit täyteen esimerkiksi kaikkia näppäriä keitto- ja nuudeliruokia, joita syödä kiireessä, kun ei sattumalta ole ehtinyt tehdä mitään kolmen ruokalajin illallista 😉

Paras ravintola

Erika halusi viedä meidät lauantaina tutustumaan yhteen lempiraflaansa, Lehtisaaressa sijaitsevaan Old Jerusalemiin. Ympäristöstä eli vanhasta ja nuhjuisesta ostarista ei voisi päätellä, että siellä mitään ravintolaa edes on, mutta löysimme paikalle. Täytyy sanoa, ettei ehkä olisi tullut mentyä, ellei tietäisi paikan olevan superhyvä. Mielenkiintoisia Lähi-idän makuja, ystävällistä palvelua ja täyttäviä ja edullisia annoksia. En ole mikään Lähi-idän keittiön asiantuntija, joten tarkempaa analyysia ei irtoa, mutta tykkäsimme kaikki tosi paljon. Jaakkokin oli innoissaan Sultaanin annoksestaan. Täällä on kuulemma myös todella kehuttu lounas. Toisaalta paikan karu miljöö tekee ravintolakokemuksesta entistä mielenkiintoisemman, mutta ehkä pieni touch up voisi olla paikallaan.

Paras sarja

Olemme Jaakon kanssa ihan totaalisen koukussa suomalaiseen Karppi-poliisisarjaan. Kyseessä on varmaan aika paljon Sillan tapainen nordic noir -pläjäys, mutta en itse koskaan malttanut katsoa Siltaa yhtä jaksoa pidemmälle. Karppiin jäin sen sijaan kiinni heti ekan jakson jälkeen. En juuri mitään muita suomalaisia sarjoja enkä elokuviakaan, mutta tämä on minusta ihan toista maata kuin monet muut kotimaiset tekeleet. Pihla Viitalan esittämä Karppi on ehkä vähän kliseinen, karski ja omapäinen rikostutkija, mutta ihan kiinnostava hahmo kuitenkin. Karpin työpari Nurmi, jota näyttelee Lauri Tilkanen, taas on jotenkin ihana, kova mutta lempeä ja salaperäinen. Juoni on mahtava siksi, että se todella koukuttaa, muttei katsoja (ainakaan minä) kuitenkaan osaa yhtään arvata, mitä tulee tapahtumaan. Luulen, että esimerkiksi Silta on jäänyt itseltäni välistä siksi, etten sitten kuitenkaan niin tykkää rikossarjojen supersynkästä ilmeestä, mutta Karpissa synkkyyttä jaksaa, koska helsinkiläiset miljööt ovat niin tuttuja. Kohtauksista on hauska bongailla tuttuja paikkoja.

POSTAUS SISÄLTÄÄ MAINOSLINKIN

Kiva eläinlääkärikokemus ja muut viikon parhaat VOL. 1

Paras apu

Heräsin maanantaina vähän kummalliseen oloon: Dino ei ollut hypännyt aamulla ollenkaan sängystä alas. Tämä on poikkeuksellista, sillä yleensä koira hyppää viimeistään seitsemän pintaan alas sängystä, raapii oven auki ja lähtee tapsuttelemaan ruoankiilto silmissään alakertaan. Kun viimein sain itseni kiskottua sängystä, Dino oli jo lähtenyt mutta odotti portaiden keskivaiheilla ja tärisi. Kannoin koiran alas, annoin ruoan ja se alkoi raksutella papanoitaan moninkertaisesti hitaammin kuin yleensä. Päätin jäädä etätöihin koiraa tarkkailemaan ja näyttikin siltä, että se olisi päivää myöten piristynyt, mutta myöhemmin se alkoi taas täristä ja liikkui hitaasti. Se ravisteli myös päätään ja pikaisen googletuksen perusteella tein diagnoosin (kuten aina ennen mitä tahansa lääkäriä, olen diagnosoinut muun muassa yhden pityriasis rosea -ihottuman ja yhden tulehtuneen umpisuolen), että koiralla on korvatulehdus, joka vaikuttaa tasapainoon, siksi hidas liikkuminen.

Soittelin pienille eläinlääkäriasemille, koska olen huonojen kokemuksien perusteella vältellyt isoja ketjuja. Vapaata aikaa ei samalle päivälle tuntunut löytyvän, joten oli pakko kokeilla Evidensiasta. Tammiston sairaalasta löytyi vapaa aika tunnin päähän ja otimme sen. Meidät otti vastaan tosi hyväntuulinen vastaanottovirkailija ja todella asiantuntevan oloinen lääkäri. Kun Dinolta päätettiin ottaa verikoe ja antaa pahoinvointilääkeruiske, Dinon otti käsittelyyn aivan todella kultainen eläinhoitaja. Selvisi, ettei Dinolla ollut tulehdusta korvassa, ainoastaan tosi paljon karvaa (Dino pudottaa noin painonsa verran karvaa päivässä) ja sai korvien puhdistamiseen kortisonia.

Vaikea liikkuminen ja tärinä johtuivat todennäköisesti selän venähtämisestä, joten Timppa sai särkylääkereseptin ja liikuntakiellon viikoksi (jopa rappusten nousemista pitää välttää). Dino on edelleen epävarma liikkeissään, mutta ruokahalu on tullut takaisin ja on selvästi paranemaan päin. Olen tosi iloinen, että läheltämme löytyi eläinlääkäri, joka on auki ympäri vuorokauden, josta saa todennäköisesti melkein heti ajan ja jossa on todella mukavaa henkilökuntaa! Iso suositus tämän yhden käynnin perusteella siis Tammiston Evidensialle.

Paras ostos

Sain kuin sainkin myytyä kaikki vähälle käytölle jääneet laukkuni ja hutiostokset, joten päätin satsata vielä yhteen, varmuudella ahkeraan käyttöön tulevaan laukkuun. Olen etsinyt pitkään pienehköä, mustaa crossbodya ja kun Vestiairessa vastaan tuli suhteellisen edukas Guccin Soho Disco, klikkailin sen itselleni. Nyt saa merkkilaukkuostokset vähäksi aikaa jäädä.

Paras kirppislöytö

Anoppi oli löytänyt tytölle Lanttilasta aivan megaihanan kukkamekon Kreikan-reissua silmällä pitäen. Tämän on selvästi joku itse tehnyt joskus, joten aivan samanlaista tulee tuskin vastaan. Ostaisin välittömästi itsekin ihan samanlaisen, jos löytäisin. Olen ihan heikkona kukkamekkoihin ja vihreään!

Huomenna toka osa viikon parhaita! Leppoisaa lauantaita!