Tietoa mainostajalle ›

Mini Rodini X Adidas

Minulla on ihan totaalinen heikko kohta sekä pienille Adidas-vaatteille, Mini Rodinille ja persoonallisen söpöille lastenvaatteiden kuoseille. Voitte siis kuvitella, että haluaisin jokaisen uuden Mini Rodini X Adidas -malliston vaatteen meille. Kaiken lisäksi olen totaalisen hurahtanut kaktuksiin kaikissa muodoissaan!

Mini Rodini X Adidas -kamppeita voi ostaa esimerkiksi Stockalta, Calirootsista tai Alex and Alexasta.

6 X lavastettu kuva blogissani

Kollegani Sara paljasti hiljattain hulvattomia totuuksia blogikuviensa taustalta. Vaikka kaikenlainen lavastaminen on tietysti minullekin aivan arkipäivää (olen pitänyt blogia jo kymmenen vuotta, huh huh!), niin joskus muiden lavastukset tulevat yllätyksenä. Nauroimme Erikan kanssa ihan kippurassa mielikuvaa siitä, kun Saran poikaystävä on ottanut postauksessakin esillä ollutta kuvaa Sarasta kanootissa. Uskomatonta, kuinka erilainen fiilis kuvasta välittyy versus se, mitä oikeasti tapahtui.

Tuskin kukaan yllättyy siitä, että blogeissa ja Instagramissa lavastetaan kattauksia ja vaikka ruokakuvia, mutta varmasti monet muut juksaukset ja jopa ihan puhtaat kuvankäsittelyt saattavat yllättää.  Tämä kaikki on tuttua omasta elämästäni: vaatevuorien ja muiden sotkujen piilottaminen johonkin nurkan taakse siksi aikaa, kun ottaa kuvan. Itse photoshoppaan pölyä ja muuta saastaa lattioiltamme veks harva se päivä 😀

Kun me bloggaajat otamme kuvia illallispöydästä, koko komeutta lavastetaan aina, siis ihan aina jollakin tavalla. Ei mitenkään dramaattisesti, mutta jotakin pulloa, kynttilää, haarukkaa tai servettiä siirretään ihan takuulla suuntaan tai toiseen. Yleensä myös seurueen miehiä kehotetaan olemaan koskematta ruokiinsa ja juomiinsa ennen kuin kuvat on otettu. Monet saattaisivat myös yllättyä siitä, kuinka monta kuvaa bloggaajat usein ottavat ennen kuin saavat sen yhden, joka kelpaa julkaistavaksi.

Keräsin itsekin muutamia kuvia, joita on enemmän tai vähemmän lavastettu:

Vatsani ympärillä oleva nauha on oikeasti vaaleansininen ei -punainen. Kuvankäsittely tosin on muutenkin nii surkea, että varmaan joku saattoi asian huomatakin. Kuva on otettu päivää ennen rakenneultraa, jossa vauvan sukupuoli selvisi. En siis kuvanottohetkellä itsekään tiennyt, tuleeko meille tyttö vai poika. Kuva taas piti ottaa juuri tuona päivänä – taisi nimittäin sunnuntai ja seuraavana päivänä kuvaa ei olisi voinut ottaa, sillä valoa ei olisi ollut enää illalla, kun tulimme ultrasta kotiin. Oli nimittäin talvi, tuo valokuvaajan vihollisvuodenaika. Eikä meillä tosin olisi edes ollut vaaleanpunaista nauhaa. Ja halusin välttämättä tuolla värikoodilla viestittää lapsen sukupuolesta.

Aika usein, kun tyttö katsoo eri suuntaan kuvassa, olen pyytänyt häntä katsomaan ikkunaan tai johonkin muuhun kiintopisteeseen, jotta saan hänen kasvonsa piiloon luonnollisesti ja helposti. Tosin otan aina tusinan muuta kuvaa, missä hänen kasvonsa näkyvät, jotta en tajuaisi kymmenen vuoden päästä, että olen ottanut lapsestamme pelkkiä kasvottomia blogikuvia. Olen myös usein Photoshopannut lapsemme nimen pois kuvasta, esimerkiksi synttärikakusta.

Ylipäätään usein, kun lapsi on kuvassa, kyseessä ei ole aivan luonnollinen tilanne. Varsinkaan jos kuva on otettu kotona. Esimerkiksi tässä kuvassa tyttö ei ole muuten vain loikoile sängyllä lukemassa vaan olen pukenut hänet kuvia varten, pyytänyt hänet sängylle ja kehottanut lukemaan kirjaa. Nämä kuvaussessiot eivät tietenkään koskaan kestä kuin muutaman minuutin, jos joku huolestui lapsen pakottamisesta malliksi 🙂 Tyttö sanoo aika usein itsekin, jos häntä ei huvita poseerata kuvassa. Usein hän nauttii, kun häntä kuvataan ja väläyttää leveimmän hymynsä tai irvistyksensä.

Kuva minusta Rodoksen Lindoksella saattaa näyttää ihan tavalliselta lomakuvalta, mutta todellisuudessa olen aivan läpimärkä hiestä. Keskipäivä kesäisessä Kreikassa ei todellakaan tee minusta kovin kuvauksellista, mutta tuollainen vähän vetäytyvä asento, jossa hikisiä kasvojani ei näy, sopii noihin tilanteisiin. Todennäköisesti myös punainen mekko on aivan likomärkä hiestä, muttei sitä huomaa, koska koko mekko on aivan märkä ja näin ollen tasaisen värinen.

Toisessa kuvassa näkyvä kattaus on puhtaasti lavastettu, lautaset ja muut nostettu suoraan takaisin astiakaappiin kuvauksen jälkeen. Haarukan ja veitsen alla on sitäpaitsi tiskirätti, toki nätti sellainen…

Yleensä kun Dino tai joku muu koira on jossain kuvassa, se ei ole siinä omasta tahdostaan vaan yleensä kannettu spottiin ja sen jälkeen sanottu tiukalla äänensävyllä PAIKKA.

Kerran olen myös esittänyt lukevani verannalla kirjaa kahvia kauniista posliinikupista kahvia juoden, mutta todellisuudessa kupissa on ollut kokista. En vain löytänyt kuvaa enää mistään.

Että tällaista! Tulevatko nämä bloggaajien lavastukset teille lukijoille yllätyksenä?

Mikä on paras ikä saada lapsi?

Niinistö-Haukion perheen ilouutinen kiiri korviimme eilen. Tonneittain onnea presidenttiparille! Olipa muuten taas hienoa olla iltapäivälehden toimituksessa, kun uutinen alkoi levitä. Isot uutiset tuovat toimitukseen aina eloa ja ääntä, ihmiset alkavat melkein juosta viedäkseen toisilleen tehtävänantoja ja keskustellakseen mahdollisimman nopeasti työnjaosta, tekeillä olevista jutuista, kuvituksista ja niin edelleen. Se on oikeasti hieno fiilis ja kerrankin pöhinän toi positiivinen uutinen.

Minä olin vilpittömän onnellinen, kun kuulin uutisen. Ihan kyyneleet nousivat silmiin, kun luin, että parilla on jo vuosia ollut haaveita ja haasteita asian kanssa, ja että viimein heidän unelmansa kävisi toteen. Niin kertakaikkisen hienoa saada maahan ihan oikea presidentillinen vauva. Sekin on hienoa, että Suomella on yhteinen onnen ja ilon aihe – vielä isompi kuin Lennu! Tietysti toivon, ettei Lennu jää nyt aivan paitsioon 😉

Eilispäivän ihana uutinen viritti monilla keskustelua siitä, millaista on saada lapsi vasta vanhemmalla iällä. Presidenttimme kun on ensi vuonna jo 70-vuotias. Hesari tiesi kertoa, että suurten ikäluokkien eli vuosina 1945-1950 syntyneistä miehistä kaikkiaan vain 13 sai lapsen viime vuonna. Haukiokin on kymmenisen vuotta vanhempi kuin keskiarvoinen esikoisen synnyttäjä maassamme.

On kiinnostavaa kuulla, millaisia ajatuksia ihmisillä on vauvan saamisesta missäkin iässä. Jotkut ovat sitä mieltä, että mitä nuorempana, sen parempi. On sitten aikaa relata vanhempana. Toiset taas ovat sitä mieltä, että parempi elää ja kartuttaa kokemuksia  vailla vastuuta lapsesta madollisimman pitkään ja hankkia kersat sitten hiukan vanhempana. Molemmissa on puolensa.

 

Itse olen toivonut tulevani äidiksi ennen kolmeakymppiä niin kauan kuin muistan. Jo joskus alakouluikäisenä sanoin, että 28 vuotta olisi sopiva ikä lapsen saamiseen. Ajattelin, että siihen ikään mennessä olisin kouluttautunut ja ehtinyt jo eteenpäin urallani. Ja olisin ehtinyt nauttia nuoruudestani ilman jälkikasvun tuomaa vastuuta. Tulin sitten äidiksi 29-vuotiaana. Olin onnekas, kun ”suunnitelmani” onnistuivat. Lapsen saaminen, puhumattakaan lapsensaamisiästä, kun ei tietenkään ole aina vain tahdon asia.

Äitini sai minut vasta 31-vuotiaana, mikä jo se oli hiukan poikkeuksellisempaa vielä 80-luvulla. Ensisynnyttäjien keski-ikä oli tuolloin viitisen vuotta matalampi. Suomen luku oli korkeampi muihin pohjoismaihin nähden. Isäni taas oli minut saadessaan jo 47. Muistan aina tietyllä tavalla kärsineeni ja jopa hävenneeni lapsena sitä, että isäni oli vanha isä. Kyselin aina häneltä, että kyllähän hän elää vielä, kun minä olen aikuinen ja saan lapsia. Hän lupasi, että ehtisin saada 80 lasta ennen kuin hän kuolisi. Lupaus ei pitänyt, eikä hän ehtinyt nähdä lastani. Sitä kyllä suren aina, muttei isän ikä tietenkään niin paljon enää aikuisuudessa mietityttänyt. Totta kai surin aikuisenakin, että minulla olisi todennäköisesti vähemmän aikaa isäni kanssa kuin muilla ikäisilläni.

Olen itse ehkä enemmän niissä joukoissa, joiden mielestä lapset kannattaisi saada ennemmin nuorempana kuin vanhempana. Sanoin juuri kavereilleni, että ihanaa olla nelikymppisenä jo kymmenvuotiaan äiti. Mutta kuten sanoin, olin onnekas, kun haaveeni toteutuivat. Uskon vahvasti, että olisin toivonut tulevani vielä nelikymppisenä äidiksi, ellei se olisi aiemmin syystä tai toisesta onnistunut.

Mikä mielestäsi olisi ideaali ikä saada lapsi/lapset ja miksi? Onko sinulla ollut toiveita ihanteellisesta lapsensaamisiästä ja toteutuivatko toiveesi?