Terapiavuosi kolmosen tavoite: Tiukemmat omat rajat ja vähemmän paskaa niskaan

Psykoterapiaani on takana nyt kaksi vuotta ja edessä on vielä vuosi. Aika rientää. Tällä hetkellä tunnen itseni terveemmäksi kuin pitkään aikaan – siitäkin huolimatta, että elämä on pääosin neljän seinän sisällä. Ajatukset ovat yhä kirkkaammat, ja nukun paremmin kuin vuosiin. Kaikenlaiset vastoinkäymiset ovat vieneet minulta aivan ensimmäisenä uneni koko elämäni ajan, mikä on tehnyt kaikesta moninkerroin raskaampia. Nyt pystyn nukahtamaan ilman lääkeapua ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Oivallan jatkuvasti lisää itsestäni ja toimintatavoistani. Alan luottaa enemmän itseeni: pärjään ja selviän. Kohtaan tunteeni enkä pelästy niitä.

Kolmannelle ja toistaiseksi viimeiselle terapiavuodelleni minulla on yksi selkeä tavoite: omien rajojen vetäminen. Olen vasta aivan hiljattain tajunnut, kuinka vaikeaa se on minulle. Olen myötäsyntyisesti kiltti ihminen, ja minulla on tarve miellyttää muita. Olen kiva, olen kuullut, että minusta on helppo pitää. Haluan, että minusta pidetään. Olen lojaali ja luotettava. Kanssani on helppo tulla toimeen, sillä olen yleensä aika easy-going, minulle käy kaikki. Kivuus on varmasti yksi hyvistä puolistani, enkä ajatellut nyt alkaa mitenkään ikäväksi ihmiseksi. Mutta olen myös kärsinyt kiltteydestäni koko elämäni, ja nyt alkaa riittää.

En voi täysin sivuuttaa kilttiä tyttöä minussa, mutta voin opetella asettamaan tiukempia rajoja. Aion sisäistää oman arvoni ja kieltäytyä paskasta kohtelusta.

Tällaiset prosessit vievät selvästi aikaa ennen kuin edes ymmärtää muutoksen tarpeellisuuden. Tajusin, että terapeuttini on yrittänyt jo pitkään vihjata, että olen liian höveli rajojeni kanssa. Vedän puoleeni välinpitämättömiä, ohareita tehtailevia tyyppejä, jotka eivät selkeästi arvosta minua, aikaani ja seuraani. Siedän huonoa kohtelua aivan liian pitkään. Minua on helppo käyttää hyväksi, koska siedän, ymmärrän ja annan anteeksi niin paljon. Koska olen kiva.

Pieni ulkopuolinen sysäys päätti viimeistään tämän koko elämäni jatkuneen noidankehän. Kiinnostuin nimittäin IG:ssä seksuaalikasvattaja ja voimaantumisvalmentaja Kaisa Merelän (@kaisaminni) sisällöistä niin paljon, että aloin imeä itseeni kaikkea hänen sanomaansa. En ole (vielä) osallistunut hänen valmennuksiinsa, mutta jo pelkästään hänen lyhyet, IG:ssä julkaisemansa voimalauseet ovat todellakin tehneet kohdallani sen, mihin Kaisa työssään pyrkiikin: naisten voimaantumiseen.

Take no shit, get no shit lienee Kaisa Merelän oppi numero yksi. Tuossa lyhyessä lauseessa on kaikki! Alan todella uskoa siihen, että kun en siedä paskaa, sitä ei eteeni edes tule. Kaisa selittää tätä IG-julkaisussaan: When you’re in your power, your vibe will say HOLD UP before your mouth does. — Mostly in my life I’m not setting any boundaries. I don’t have to. People value my time, energy and dignity so much they automatically assume I take no shit – and act accordingly. Our dignity & silent power walks into a room before we do.

Meitä opetetaan aivan liikaa olemaan kivoja ja kilttejä. Etenkin naisia. Emme saisi olla millään tavalla hankalia tai vaativia. Meidän pitää hymyillä, sietää ja tyytyä. Aivan kuin emme ansaitsisi yhtään enempää. Ärsyttää kaikenlaiset It costs nothing to be kind tai In a world where you can be anything be kind -kehotukset. Sillä ne jotka ovat kivoja, ovat kivoja. He kaipaavat enemmän rajanvetoja kuin kehotuksia kivana olemiseen. Ne jotka taas eivät ole kivoja, eivät varmasti ole sitä senkään jälkeen, kun näkevät jonkin pateettisen aforismin Instagramissa.

Lopulta tässäkin asiassa pätee tärkein opetus, jonka olen terapiasta saanut: emme voi muuttaa ketään muuta kuin itseämme. Oikeastaan se on itsestään selvää, mutta ainakin minä lipsahdan helposti ajattelemaan, että minun kohdalleni nyt vain sattuu ikäviä ihmisiä, joiden pitäisi toimia toisin. Luulen, että aika moni muukin kiltti tyttö uhriutuu: miksi minua kohdellaan näin? Ansaitsenko huonon kohtelun, koska olen jotenkin huono itsekin?

Ei, minua kohdellaan näin, koska annan kohdella. Muutos lähtee itsestä. Minua ei kohdella enää näin.

Lue myös: Herkän on pakko siivota ihmisiä elämästään

Hamppulakanoissa on hyvä olla

Kaupallinen yhteistyö: HEMPEA

Heräsin sunnuntaiaamuna uusista lakanoista, joita RAKASTAN. Rakkaus on aika voimakas ilmaus, kun puhutaan lakanoista… Mutta oletko miettinyt, kuinka tärkeät kunnon vuodevaatteet ovat? Sängyn mukavuudesta muistetaan aina puhua, vietämmehän siellä kolmasosan elämästämme. Siksi ei ole yhdentekevää sekään, millaisissa lakanoissa nukumme.

Rakkauteni kohteena ovat siis kotimaisen HEMPEAn hamppulakanat. Kyllä, ne ovat tosiaankin hamppua. HEMPEAn valikoimaan kuuluvat lakanat, pussilakanat, tyynyliinat, pyyhkeet ja pöytäliinat, ja minä tutustuin siis itse pussilakanoihin ja tyynyliinoihin. Sain itselleni Nangu-nimiset parivuoteen värjäämättömät, beigenvärisen pussilakanan, samansävyiset Nuvvus-tyynyliinat ja Nuvvus-logotyynynpäällisen. Elli puolestaan sai ihan itkettävän suloisessa Metsän lepo -kuosissa (suunnitellut Eveliina Muotkavaara) pussilakanan sekä tyynyliinan.

Lakanamakuni on selvästi muuttunut vuosien varrella. Tykkäsin pitkään trikoolakanoistani, jotka ovatkin kivan pehmeät, mutta nyttemmin olen kaivannut rapsakampiin lakanoihin. Ostin vuosia sitten pellavalakanat mutten pitänyt niistä ollenkaan: ne olivat yhtä lattanat kuin tavalliset puuvillalakanat, mutta extrana vähän kutittavat. Luulin, että kaikki pellavalakanat ovat sellaisia. Äiti oli ostanut itselleen laadukkaat pellavalakanat ja mankeloinut ne ihanan ryhdikkäiksi. Kokeilin äidin peittoa ja se tuntui niin ihanalta, että aloin itsekin haaveilla samanlaisista pussilakanoista.

Sitten sain HEMPEAlta hamppulakanat, joissa on samaa rosoista mutta ylellistä ryhdikkyyttä kuin pellavalakanoissa. Lisäksi niillä on samoja ominaisuuksia: ne pitävät talvisin lämpimänä, mutta ovat kuitenkin kesällä hiostamattomat. Minusta hamppulakanani ovat vielä pellavaisiakin ihanammat: eivät tosiaan mitkä tahansa tusinalakanat.

Yhteistyö HEMPEAn kanssa tuli sopivaan saumaan muutenkin, sillä olen taas alkanut laittaa uutta kotiani uudella tarmolla. Minulla on yksiömäinen sisustus olohuoneessa, sillä Elli on valloittanut kaksioni makuuhuoneen. Niinpä sohvan virkaa toimittaa olohuoneessa sänkyni. Siksi vuodevaatteet ovat olleet nyt enemmänkin mielen päällä: sänky kun ei ole normaaliin tapaan erillisessä makkarissa, katseilta suojassa. Vuodevaatteiden on nyt erityisen tärkeää sopia yhteen muun sisustuksen ja kodin tyylin kanssa.

Kotona ollessani näen sänkyni oikeastaan koko ajan. Siksikin haluan, että se näyttäisi kivalta ja kutsuvalta petaamattomanakin. Olen todella huono käyttämään päiväpeittoja! En jaksa venksalata päiväpeittoa joka aamu paikoilleen. Jos vieraat käyttävät sänkyäni sohvana, levitän sängylle päiväpeiton, mutta itse käytän kotona aina erillisiä kotivaatteita ja lojun petaamattomassa sängyssä. Kaunis hamppupussilakana menee minusta hyvin päiväpeitostakin – jopa silloin, kun se on jäänyt vähän huolimattomasti myttyyn sängylle. Toisaalta lakanat näyttävät kauniilta siististi pedattunakin.

Hamppulakanat ovat aluksi tymäkämmät mutta pehmenevät käytössä. Tykkään niistä kyllä uudenkarheina ja jämäköinäkin. Lisäksi pidän niiden boheemista ryppyisyydestä enkä halua silittää vekkejä pois. Minusta rypyt ja huoleton petaus sopivat näihin lakanoihin.

Äidin luona lakanat tuntuvat muuten aina ihan extra-ihanilta, sillä hän käyttää pyykkietikkaa ja kuivaa lakanat pyykkinarulla ulkona. Sen jälkeen hän mankeloi ne. Onkohan se muuten ensimmäinen keski-ikäistymisen merkki, kun alkaa haaveilla mankelista! Seuraavalla Harjavallan-reissulla taidan ottaa hamppulakanat mukaan ja mankeloida ne.

HEMPEAn hamppulakanat sopivat paitsi boheemista kodinsisustuksesta ja rouheammista lakanoista tykkääville myös vastuullisuutta priorisoivalle. Hamppu on nimittäin ympäristöystävällinen materiaali monista syistä. Sen kasvattamisessa ei käytetä torjunta-aineita, lannoitteita tai keinokastelua ja lisäksi hamppu on biohajoavaa. Sen viljely parantaa maaperän laatua ja se soveltuu kiertoviljelyyn. HEMPEA ei käytä kemikaaleja kankaiden valmistuksessa. Niiden värjäyksessäkin vain myrkyttömiä, vesiohenteisia värejä. Hamppu on siis paitsi ympäristölle myös iholle turvallinen matsku.

Vastuullisuus näkyy HEMPEAn toiminnassa muutenkin kuin ympäristövastuullisuutena. Niiden valmistuksessa ei esimerkiksi synny ylijäämämateriaalia. Tuotteet myös suunnitellaan ajattomiksi, ja tuntuukin ihanalta, että voin ehkä käyttää näitä lakanoita koko loppuelämäni.

Lisäksi hamppukangas kasvatetaan ja viljellään luonnonmukaisesti Romaniassa, jossa työntekijöillä on turvalliset olosuhteet ja kunnon vakuutukset. Tuotteet ommellaan Rovaniemellä ja Ivalossa, pienissä ja ammattitaitoisissa ompelimoissa. Kuosilliset tuotteet painetaan Suomessa.

Ihan liikutuin, kun luin, että HEMPEA istuttaa puun jokaisesta verkkokauppatilauksesta Treenation-ohjelman avulla. Sekin vielä <3

Jos yhtään innostuit lakanoista tämän palopuheeni myötä, niin nyt on ihan erityinen aika suosia suomalaista ja tukea yrittäjää! HEMPEA valmistaa tuotteita myös tilauksesta. Voit esimerkiksi hankkia lakanat omien mittojesi mukaan.

HEMPEAn oman verkkokaupan lisäksi sen tuotteita saa Made in Finland Shopista, OHTO Nordic Homesta, Pikkuisten puodista ja WEECOS-nettikaupasta. Ja jos haluat tutustua tuotteisiin IRL, niitä löytyy Rovaniemeltä Arctic Design Shopista ja Helsingistä Kaarna Livingistä.

PS. Kerron myöhemmin vähän lisää noista Ellin ihanista lakanoista ja hänen huoneensa muodonmuutoksesta 😊

Millaisissa lakanoissa sinä nukut mieluiten?

Vuosi eron jälkeen

Erostamme on kulunut aika tarkalleen vuosi. Mietin tänään, että jos olisin vaikka tammikuussa 2019 päässyt aikakoneella tähän hetkeen, kevääseen 2020, en todellakaan olisi uskonut silmiäni. On meneillään joku apokalypsi ja kaiken kukkuraksi minä asun vanhassa kaksiossani Alppilassa SINKKUNA ja olen vieläpä aivan tyytyväinen elämääni. Olisin takuulla kuvitellut, että aikakoneeseen oli tullut joku bugi, joka oli miksaillut menneisyydestäni ja jostakin dystopialeffan kässäristä jotakin todella outoa…

Vuosi sitten elettiin aika tuskallisia hetkiä. Olin Kanarian-lomalla, jonne meidän piti lähteä perheenä, mutta jonne lähtikin aviomieheni sijaan äitini. Vielä tuolla lomalla käytin kaiken liikenevän ajan siihen, että luin aivan kaiken netistä löytyvän tiedon hakusanoilla kuinka estää ero. Tyypillistä Ireneä. Kun minua kohtaa jokin vastoinkäyminen, selviytysmiskeinoni on tieto. Haluan tietää kaiken tuosta minua lähestyvästä uhasta ja oppia, kuinka voin kukistaa sen.

Nuo 11 päivää auringossa huippuhotellissa olivat elämäni hirveimmät, vaikka kepeistä somepäivityksistä sitä tuskin pystyi arvaamaan. Ei mennyt hetkeäkään, ei sekunnin sadasosaa, jolloin en olisi ajatellut eron uhkaa. En halunnut olla tuhansien kilometrien päässä murenevasta avioliitostani. Halusin olla pelastamassa sitä paikan päällä. Viimeistään kotiin palatessamme selvisi kuitenkin, ettei mitään ollut enää tehtävissä. Toisaalta se oli helpotus. Ei ollut enää jossiteltavaa eikä mitään muuta mahdollisuutta kuin jatkaa elämäänsä. Sain antaa periksi. Siihen asti olin elätellyt toiveita, ja se on pidemmän päälle aika kuluttavaa.

Sitten aloin taas opiskella. Tällä kertaa hakusanoilla kuinka selvitä erosta. Luin vertaistarinoita naistenlehtien sivuilta ja opin, että ihmiset olivat selvinneet paljon vaikeammistakin erotilanteista. Luin psykologien ja muiden ammattilaisten tekstejä. Opin, että eron keskellä näköalattomuus on tavallista: on hankalaa nähdä elämää eteenpäin. Luin, ettei ero tarkoita loppuelämän peruuttamista: ero on mahdollisuus parempaan. Luin, että erosta selviää, vaikka erosuru voi olla valtava sokki, joka aiheuttaa fyysisiäkin oireita.

Vuosi sitten janosin tietää, kuinka kauan tämä kestää: koska tämä tuska loppuisi? Monet asiantuntijat arvioivat joidenkin tilastojensa perusteella, että erosta selviämiseen kuluu noin vuosi. Muistan ajatelleeni, etten kestä tätä tuskaa vuotta, että niinkö kauan tätä pitää lusia? Mutta eihän se tietenkään niin mene, että vuoden ajan kärsit ja itket ja 365 päivän kuluttua kuin taikaiskusta tuska katoaa. Voin sanoa olleeni iloinen ja onnellinen jo viime kesänä. Senkin jälkeen tuli takasiskuja, huolia, murheita ja itkuja mutta suunta on kuitenkin aina ollut eteenpäin.

Vuoden aikana olen opetellut kuuntelemaan itseäni ja tarpeitani. En ole kaivannut uuteen suhteeseen, sillä olen tiennyt, ettei sellainen olisi ollut hyväksi. Olen ollut suhteessa 15-vuotiaasta lähtien enkä ole oikeastaan koskaan deittaillut ennen tätä vuotta. Olen ottanut kaiken irti vapaudestani. Olen kohdannut omat tunteeni ja pohtinut omia heikkouksiani ja sitä, miten ne vaikuttavat parisuhteisiini. Olen oppinut, että voin muuttaa vain ja ainoastaan itseäni. Olen käsittänyt, että liian aikaisin aloitetussa uudessa suhteessa toistaisin vain vanhoja virheitäni. Olen miettinyt, millaisia tarpeita minulla on parisuhteessa, jotta voisin olla tulevaisuudessa hyvässä sellaisessa enkä sysäisi itseäni ja tarpeitani sivuun.

Kulunut vuosi on antanut minulle jotain muutakin kullanarvoista. Se on opettanut, että selviän jatkossakin yhtä musertavasta tilanteesta, jos sellainen eteeni vielä tulee.