Pakkaspäivän pelastus: Herkullista kotiruokaa HopLopissa!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: HOPLOP JA SUOMEN BLOGIMEDIA (SISÄLTÄÄ LINKIN ARVONTAAN!)

Tein pitkään nelipäiväistä työviikkoa lapsen ollessa niin ikään hoidossa vain sen neljä päivää viikossa. Meillä oli perjantaisin ”tyttöjen päivä” ja keksimme kivaa tekemistä aina kauppakeskushengailuista HopLop-leikkeihin.

Yrittäjänä aloitettuani lapsikin alkoi käydä hoidossa viitenä päivänä viikossa, mutta meillä on edelleen yhteisiä arkivapaita. Jos perhepäivähoitaja on vaikkapa vapailla, pidän toisinaan tytön kotona varahoitopaikan sijaan.

Viikko sitten perjantaina meillä oli yhteinen vapaapäivä ja päätimme käydä tutustumassa Konalan HopLopiin. Yleensä kulutamme Vantaan puolen puistoja, mutta Konala toi kivaa vaihtelua leikkeihin.

Ulkoilut sai hyvällä omatunnolla jättää väliin, sillä pakkanen paukkui siihen malliin, ettei pihalla kuitenkaan olisi kauan voinut olla. Pyysin mukaan vielä kälyn katraineen, ja anoppikin halusi tulla viettämään aikaa lastenlastensa kanssa leikkipuistoon. Sitten meitä olikin kolme sukupolvea yhdessä leikkimässä 🙂 Käly on viimeisillään raskaana, joten tiesin hänen arvostavan pientä huilihetkeä HopLopin sohvilla, kun lapset kirmaisivat menemään.

Aloitimme puistovierailun suoraan ruokapöydästä! Pääsimme nimittäin testaamaan HopLopin uuden kotiruokamenun sapuskoja. Olin ihan äimänä, kun kuulin että puistosta saa nykyisin kunnollista kotiruokaa varsin edullisin hinnoin. Täytyy nimittäin myöntää, että niin paljon kuin hamppareita ja ranskalaisia rakastankin, on ne jäänyt HopLopissa aiemmin syömättä. Olemme käyneet leikkimässä, syöneet ehkä vähän välipalaa puiston raflassa, mutta syöneet sitten ranuja terveellisemmän aterian leikkien jälkeen kotona.

Täältä näet uudistuneen menun kokonaisuudessaan. Jos taas annosten raaka-aineet kiinnostavat, löydät niistä tietoa täältä.

Pelkäsin etukäteen, miten saamme lapsilauman rauhoittumaan ruokapöydän ääreen heti puistovierailun aluksi, mutta yllättäen koko neljän hengen serkkuporukka jaksoi syödä lautasensa tyhjiksi ennen leikkejä. Ja kotiruoka maistui kaikille! Isot pojat söivät lihapullia ja nakkeja muusilla, meidän tyttö ja pienempi serkkupoikansa porkkanapyöryköitä muusilla. Maistoin itsekin porkkanapyöryköitä lapsen lautaselta ja olivat erinomaisia.

Anoppi ja käly söivät päivän lounasannoksen eli kalakeittoa! Molemmat tykkäsivät kovasti keittolounaastaan. Ja käly nautti ylipäätään siitä, että joku muu on tehnyt hänen lounaansa. Hän saa kohta neljännen lapsensa, joten voin vain kuvitella, kuinka mukavalta valmiseen ruokapöytään istahtaminen tuntuu lievästi sanottuna hektisen lapsiarjen keskellä.

Itse paloin jo etukäteen halusta maistaa kehuttuja vegevartaita! Annos oli niin valtava, ettei nälkä iskenyt seuraavaksi kuin vasta myöhään illalla 😀 Olen itse melko nirso, mitä tulee ”lihankorvikkeisiin” ja käytän itse yleensä vain soijarouhetta. Kukapa siis olisi uskonut, että ahmin hyvällä ruokahalulla seitanvarrasta juuri HopLopissa (enkä esimerkiksi jossakin arvostetussa vegeravintolassa). Annos oli erittäin hyvä ja aion todellakin syödä sen uudelleen seuraavillakin HopLop-vierailuilla. Vegaaniaioli oli supermaistuvaa, samoin bataattiranskalaiset ja hummus! Aivan ihanaa, että vegaanitkin on otettu paremmin huomioon uutta ruokalistaa laadittaessa!

Osallistu kilpailuun!

HopLop kaipailee vinkkejä yhä uudistuvaan kotiruokalistaansa. Kerro teidän perheen kotiruokareherkkujen lempparit ja osallistu samalla kilpailuun, josta voi voittaa vuoden HopLop-käynnit koko perheelle! Osallistu kisaan TÄÄLLÄ. Vika päivä osallistua on ystävänpäivä 14. helmikuuta, ja voittaja arvotaan jo 15. helmikuuta. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla.

Mitä sitten itse leikkeihin tulee, meillä oli tietysti taas aivan älyttömän hauskaa. Omaa leikki-ikäistäni en vielä voi päästää huitelemaan puistoon omin nokkinensa, joten otan yleensä puistovierailut itsekin liikunnan kannalta (ja pukeudun jumppatrikoisiin). Siellä siis taas mentiin selkä vääränä pikkuputkissa ja -sokkeloissa.

Huomasin muuten puistossa toisenkin porukan, jossa mukana oli isovanhemmat. Hoploppailu on aika kiva tapa viettää aikaa myös lastenlasten kanssa, kun huoltajat pääsevät puistoon ilmaiseksi. Monet muut aktiviteetit tulevat kalliiksi, kun niin aikuiset kuin lapsetkin joutuvat maksamaan sisäänpääsymaksun.

Konalasta tuli nopeasti oma henkilökohtainen lempparini, koska siellä on niin hurja liukumäki, että se saa aikuisenkin kiljumaan! Liukumäki löytyy ylimmästä kerroksesta ja siinä liu’utaan maton päällä. Tuossa lopussa lentää oikeasti jo ilmassa, niin lujaksi vauhti kiihtyy! Nostatti mukavasti hien pintaan, kun kapusimme rappusia aina vain uudestaan ja uudestaan, jotta pääsimme hurjaan liukuun. Ihme, että meidän pieni arkajalkakin tykkäsi liukumäestä!

Vaikka tykkäänkin touhottaa lapsen mukana puistossa (ja käyttää etenkin aina hyödykseni trampoliinitreenin!) odotan toisaalta sitäkin aikaa, että saan päästää muksun mellastamaan puistoon ilman valvontaa, tehdä itse vaikka samalla töitä tai jutella ihan rauhassa äitikaverin tai Jaakon kanssa kahvikupposen ääressä. Käly kertoi, että jossakin somessa keskusteltiin kerran siitä, pitääkö lasten kanssa leikkiä HopLopissa vai antaa heidän mennä omia menojaan. Minusta HopLop on ensisijaisesti lasten paikka. Jos he ikänsä puolesta voivat leikkiä keskenään, miksi ihmeessä aikuisten pitäisi roikkua mukana? Riippakivenä leikeissä roikkuva fossiili tuskin on sitä, mitä lapset Hoplopilta toivovat. Sitäpaitsi puistojen pallomeret olisivat aika tukossa siinä vaiheessa, kun kaikki vanhemmat haluaisivat ”olla läsnä”.

Jäimme tytön kanssa vielä puistoon, kun serkut lähtivät kotia kohti. Yhteensä puistossa vierähti nopeasti kolme ja puoli tuntia. Jouduin käyttämään kaikki maanittelutaitoni saadakseni innokkaan leikkijän lähtemään kotiin kanssani.

Illalla ei sitten kummempaa aktiviteettia tarvinnutkaan keksiä, sillä vauhdikkaat leikit serkkujen kanssa veivät sopivasti mehut meidän mimmistä. Uni tuli ennätyksellisen nopeasti!

Onko joku muu ehtinyt jo maistaa HopLopin uusia safkoja? Mitä mieltä olette? Ja muistathan osallistua kilpailuun TÄÄLLÄ.

PS. Käy kurkkaamassa myös bloginaapureideni Asikaisen ja Katjan mielteet HopLopin sapuskoista!