Eteisen muodonmuutos ja 5 vinkkiä toimivampaan vaatesäilytykseen

Mainos: Elfa

Alppilan asuntoni eteisessä komeilee aivan uutuuttaan kiiltävä Elfa-säilytysjärjestelmä. Taistelin samaisen eteisen epäkäytännöllisyyden kanssa jo reilu vuosikymmen sitten, kun asuin samassa asunnossa ensimmäistä kertaa. Vanhoissa alkuperäisissä, tunkkaisissa kaapeissa oli lähinnä hankalia hyllyjä ja turkiskuoriaisia, jotka tuhosivat kaikki villavaatteeni.

Ennen

Täältä voi lukea lisää projektista.

Jälkeen

Olen hirveän huono pitämään järjestystä, joten tarvitsen siihen kaikki liikenevät avut. Epäkäytännöllinen hyllytila ei todellakaan houkuttele pitämään vaatteita järjestyksessä – kaikki kamat olivat aivan hujan hajan, koska inhoan vaatteiden viikkaamista. Suurimman osan ajasta vaatteet olivat vain runnottuna hyllyille, siisteistä vaatepinoista ei ole minun tapauksessani koskaan tietoakaan. En oikeastaan edes ymmärrä, mitä virkaa vaatehyllyillä on, jos on mahdollisuus valita vaatetankoja ja ulos vedettäviä koreja. No, ehkä jotkut ovat tottuneita viikkaamaan vaatteitaan värikoodattuihin pinoihin, mutta ei se ainakaan ole kaikista helpoin tapa järjestää vaatteitaan.

Halusin itse uuteen säilytysjärjestelmääni mahdollisimman paljon tankotilaa ja lankakoreja. Hyllytilaa on lähinnä aivan ylinnä, missä voi säilyttää vaatteita tai tavaraa, joka ei ole päivittäisessä käytössä. Myös kengille on sekä hyllytilaa että ulosvedettäviä kenkähyllyjä.

Seuraavassa kuvia Elfani parhaista ominaisuuksista ja lopussa vielä vinkkilistaa toimivampaan säilytykseen.

Nämä liukuovet ovat todella kauniit ja sopivat asunnon tyyliin. Peiliovet olisivat varmasti luoneet tilantuntua pieneen eteiskäytävään, mutta en itse kovasti pidä peiliovista: ne ovat omaan silmääni aika kolkot. Nämä Estetic-ovet sävyssä Sandstone istuvat asunnon sisustukseen ja sävyihin.
Halusin liukuovet yläkantoisina, sillä näin vältyin pölyä kerääviltä lattiakiskoilta. Liukuovet ovat todella kätevät kapeassa käytävätilassa.
Halusin säilytysjärjestelmään mahdollisimman vähän hyllytilaa ja paljon tankoja sekä mesh-vetolaatikoita. Niissä ilma kiertää ja vaatteet pysyvät raikkaina.
Matala vetolaatikko on hyvä asusteille, koruille ja muulle pienemmälle tavaralle.
Tykkään säilyttää vaatteet henkareilla, joten kaappiin tuli paljon tankotilaa.
Housuripustimet ovat aivan superkätevät, niihin housut saa helposti roikkumaan.
Ylähyllyillä voi pitää laatikoissa sellaisia tavaroita, joita ei käytetä aivan joka päivä.
Ulos vedettäviin kenkätelineisiin mahtuu kenkiä kahdelle riville.

5 vinkkiä

Pystyviikkaa vetolaatikoihin

Jos pääset itse vaikuttamaan säilytysjärjestelmän osiin, suosittelen minimoimaan hyllytilan ja sisällyttämään systeemiin mahdollisimman paljon vetolaatikoita. Jos taas olet jumissa hyllyjen kanssa, hanki hyllyillä pidettäviä säilytyskoreja. Kannattaa ostaa sellaisia, joissa on pieniä reikiä, niin ilma kiertää koreissakin. Vaatteet alkavat helposti tuoksahtaa tunkkaisilta, jos ne lojuvat hengittämättömissä laatikoissa.

Vetolaatikot toimivat siksi niin hyvin, että näet heti laatikon avatessasi, mitä siellä on, eikä tarvitse kaivella hyllyltä pinon alimmaista vaatetta eikä toisaalta jemmata aivan hyllyn takaosaan mitään, vaan koko säilytystilan syvyys on näppärästi käytössä.

Kaikista järkevintä olisi säilyttää vaatteita kunnon konmarittajan tapaan pystyviikattuna. Näin vaatteet vievät vähemmän tilaa laatikossa eikä laatikkoa tarvitse kaivella löytääkseen sieltä etsimänsä. Totuuden nimissä täytyy silti sanoa, että minähän en jaksa viikata mitään, en pystyyn enkä vaakaan. Vetolaatikot sopivat kuitenkin meille huithapeleillekin ihan hyvin. Heittelen vaatteet laatikoihin ja ihan hyvin sieltä aina löytyy päälle pantavaa.

Säilytä esillä vain kausivaatteet

Jos tilaa on vähän, kannattaa tietysti pakata kevään tullen paksut takit ja villavaatteet tai talven tullen kesäkamat varastoon ja säilyttää päivittäin käytössä olevassa vaatekaapissa tai -huoneessa vain sesonkiin sopivia vaatteita. Tämä on kiva tapa siinäkin mielessä, että sesongin vaihtuessa saa kaivaa esiin vaatteet, jotka näyttävät melkein uusilta, kun niitä ei ole katsellut joka päivä. Oma ongelmani tässä on se, etten välttämättä aina muista, mitä vaatteita siellä varastossa onkaan. Tässä voisi käyttää apuna esimerkiksi polaroid-kameraa. Pakkaa kaikki meneillään olevaan sesonkiin kuulumattomat vaatteet yhteen paikkaan, jotta löydät ne helposti taas sesongin vaihtuessa ja kuvaa vaatteet sitä ennen! Kiinnitä kuvat säilytyspussien tai -laatikoiden kylkeen, jolloin tiedät missä on mitäkin. Aika hyvä apukeino säilyttämiseen on myös tyhjiöpussit, joista tilaa vievän ilman saa imettyä imurilla pois ja vaatteet säilyvät hyvinkin pienessä tilassa.

Jos taas koko vuoden vaatteet mahtuvat samaan vaatesäilytysjärjestelmään, aika hyvä vinkki on säilyttää joitakin vaatteita pukupusseissa! Juhlavaatteet ja esimerkiksi talvivaatteet näyttävät taas freesimmiltä, kun ne ottaa esiin pussistaan eivätkä roiku näkösällä ihan joka hetki ympäri vuoden. Pukupusseilla saa myös vaatesäilytystä yhtenäisemmän näköiseksi, varsinkin jos käytössä on avosäilytysjärjestelmä. Voi olla ihan hyvä harmonisoida värimaailmaa pukupussien avulla, jolloin kaikenkirjava vaatevalikoima ei hypi silmille ihan koko ajan.

Kierrätä herkästi

Melkein tärkeintä toimivassa vaatesäilytyksessä on tietysti se, että säilyttää vain vaatteita, joita käyttää. Uusi säilytysjärjestelmäni sai inventoimaan oikein kunnolla oman vaatevarastoni ja vein peräti viisi säkillistä vanhoja vaatteita kierrätykseen. Myin vaatteita helpoimman mahdollisen kaavan mukaan eli roudasin vaatteet Flea Second Handiin all inclusive -palvelulla, eli vaatteet hinnoiteltiin puolestani myyntiin. Myyntijakson päätyttyä myymättömät vaatteet vietiin hyväntekeväisyyteen. Rikkinäiset ja sellaiset vaatteet, joissa on pysyviä tahroja, vein poistotekstiilikeräykseen.

Kannattaa käydä vaatteet läpi pari kertaa vuodessa, vaikka aina sesongin vaihtuessa. Näin vaatevarasto säilyy järkevänä eikä tule niin paljon hutiostoksiakaan. Jotkut tangoilla vaatteita säilyttävät käyttävät tässä henkarikikkaa: aseta vaatteet henkarille ja henkari tankoon väärin päin. Käännä henkari oikein päin, kun olet käyttänyt siinä roikkuvaa vaatetta. Näin huomaat, mitkä vaatteet ovat jääneet käyttämättä ja mieti sitten, olisiko aika laittaa vaate kiertoon.

Olen itse kärsinyt ”ei ole mitään päällepantavaa” -syndroomasta aina, vaikka olen ollut aina hirveä vaatehamstraaja ja vanhojen vaatteiden hilloaja. On paljon helpompi pukeutua, kun ei ole liikaa vaatteita ja jokaiselle vaatteelle löytyy useita erilaisia asuvaihtoehtoja. Hyvä keino vaateostoksilla on myös tunnustella todella herkällä otteella, RAKASTAISIKO vaatetta ihan koko sydämestään. Opin Kaisa Merelältä, että kaiken pitäisi tuntua siltä, että HELL YES, muuten on turha hankkia mitään uutta. Yritän olla tekemättä mitään noh, menettelee -hankintoja vaan kaiken pitää tuntua siltä, että oikeasti rakastan ja vaalin hankintaani. Tällä menetelmällä ei tule tehtyä harmittavia heräteostoksia ja tulee kenties hankittua enemmän laatua, joka kestää aikaa.

Säilytä (hyvillä) henkareilla ja hanki höyrytin

Tykkään itse säilyttää vaatteita henkareilla, koska silloin ne todella ovat esillä ja näen yhdellä silmäyksellä, mitä voisi valita päälle. Henkarilta ne saa myös helposti käteen mallailtavaksi versus se, että joutuu repimään vaatteita esiin pinoista ja viikkaamaan taas uudelleen hyllylle/koriin vaatteen, jota ei sitten valitsekaan päälle. Henkareilta voi ottaa esiin useammankin kerralla ja miettiä asua. Ja sitten vain työntää vaate henkarillaan takaisin rekille.

En tosiaan ole siistein ihminen, mutta totta kai tykkään, että vaatesäilytyskin olisi ilo silmälle. Helppo tapa pitää kokonaisuus kauniina, on käyttää vain samanlaisia henkareita. Kannattaa myös satsata vähän parempiin henkareihin, jotka pitävät vaatteet kauniissa muodossa. Nuo tällä hetkellä Elfassani olevat henkarit eivät ole tähän tarkoitukseen kaikista parhaita, sillä kapeat metallihenkarit tekevät painaviin neuleisiin painaumia. Paksummat puiset henkarit ovat paljon parempia.

Suosittelen myös aivan jokaista hankkimaan vaatehöyryttimen! Hyvän saa varsin huokeaan hintaankin. En omista silitysrautaa enkä -lautaa vaan höyrytän kaikki vaatteeni sileiksi. Omistan paljon helposti rypistyviä mekkoja, mutta kaikki ovat kovassa käytössä koska höyryttelen ne nopeasti sileiksi ja ne myös säilyvät sileinä, koska ne roikkuvat henkareilla eivätkä ole viikattuna pienessä tilassa.

Helpota lasten vaatesäilytystä

Elfaamme piti saada tilaa sekä aikuisten vaatteille että kaikkien ulkovaatteille. Erityisesti talviaikaan lapsiperheiden eteisissä vallitsee usein kaaos, kun kaikki paikat pursuilevat paitsi paksuja talvivaatteita ja -asusteita, myös kuravaatteita. Eteissäilytykseen on hyvä sisällyttää koukkuja ja koreja, joihin myös lapset yltävät. Näin he saavat itsekin laitettua riisumansa vaatteet omille paikoilleen. Meidän kuusivuotiaan kanssa ainakin helpottaa se, että on ihan oma laatikko, joka tuntuu niin tärkeältä, että sinne haluaakin jemmata omat kamat. Vetolaatikot ovat tässäkin hyviä, kun pipot ja hanskat saa sinne rennosti heitettyä eikä tarvitse alkaa asettelemaan vaatteita sen kummemmin. Päällysvaatteetkin saa helposti nostettua henkarillekin, kun tanko on pikkukäsien ulottuvilla.

Lue lisää vinkkejä eteissäilytykseen täältä.