Pöytälaatikon kätköistä löytyi teksti, jonka kirjoitin NP-ultran jälkeen. Julkaisen nyt tuon tekstin ja vähän tunnelmia muistakin ultratutkimuksista. Ne kun ovat ainakin minulle olleet todella tärkeitä ja odotettuja raskausetappeja.
Viikkoa ennen niskapoimu-ultraa, eli raskausviikolla 10 kävimme Terveystalossa yksityisessä ultrassa, sillä mies lähti juuri päivää ennen NP-ultra-aikaa työmatkalle Anaheimiin. Laitoin neuvolasta käsin toivomusta Kätilöopistolle, etteivät varaisi ultra-aikaa niille parille päivälle, joilta osin seulontatutkimuksen vaatimat viikot ja miehen työmatka menisivät päällekkäin. Ja varasivat ajan juuri siihen kohtaan. Itkin ihan hillittömästi tuota ihan väärää aikaa, soittelin ympäri Naistenklinikkaa ja Jorvia ja jopa Porvoota, eikö heiltä löytyisi toista aikaa. Ei löydy, ihan täyttä. Harmitti mielettömästi, ettemme pääse yhdessämme näkemään lastamme ensimmäistä kertaa. Ymmärrän, ettei Kätilöopistolla voida ottaa huomioon jokaisen äidin ja isän tarkkoja aikatauluja, mutta harmitti silti. Tuolloin tuli olo, ettei ketään kiinnosta minä ja minun tuntemukseni, saati isän. Vauvasta halutaan vain tietyt mitat ja tutkimukset. Äidit kulkevat liukuhihnalla tutkimuksissa.
Yksityisen lääkäritalon 150 euron ultratutkimushinta oli siis pieni hinta siitä, että pääsimme ensimmäiseen ultraan yhdessä. Oli hirveän jännittävää mennä vastaanotolle, kun oli vielä niin epävarma, onko siellä kohdussa mitään. Ensimmäisen silmäyksen ultramonitoriin muistaa varmasti ikuisesti. Uskomatonta, että noilla viikoilla vauva on jo ihan ihmisen näköinen, mutta ihan minipieni kuitenkin. Sillä on valtavasti tilaa liikkua ja ainakin meidän pikkuinen näytti ottavan kaiken ilon irti tilastaan. Mieskin ihmetteli kuvaa, koska hän odotti näkevänsä jotain aivan muuta. Vain jonkin epämääräisen möykyn, jota ei voisi vauvaksi tunnistaa. Mitään sen suurempaa funktiota tuolla tutkimuksella ei ollut, kunhan kävimme katsomassa pientä. Lääkäri oli hirmu mukava ja selitti tarkasti näkemänsä, vaikka ei mitään tarkempaa tutkimusta tehnytkään.
NP-ultra
Toiseen ”viralliseen” ultraan suuntaan Kätilöopistolle – yksin. Olen huojentunut, että tutkimus tehdään vatsan päältä. Vauva on eri asennossa kuin viikko sitten, nyt se näyttää seisovan ja pomppii hullun lailla.
Olen huojentunut, kun kätilö ottaa mitan niskapoimusta ja sanoo sen olevan ohut. Googlaan vielä vastaanoton päätteeksi, mitä tarkoittaa 0,7 milliä. Aika monella on ollut paksumpikin ja ongelma siitä muodostuu vain, jos se on yli 3 milliä.
Kätilö vaikuttaa tosi mukavalta enkä koe olevani liukuhihnalla tai vain jokin lääketieteellinen koe-eläin. Kätilö nauraa ettei ole saada mittoja lapsesta, kun se hyppii niin kovasti. Kun hän saa mitat otettua, vauva nukahtaa ja kätilökin harmittelee, että nyt se sitten nukahti kun hän olisi halunnut ottaa kuvia ja olisimme muutenkin vain voineet katsoa pienen touhuja. Kätilö myös sanoo, että on erittäin positiivinen merkki, että vauva on niin eläväinen ja liikkuu paljon.
Kätilö yrittää lopuksi vielä jopa herätellä vauvaa tönimällä masua, jotta voisimme vielä vähän katsoa sen menoa. Olisin voinut katsoa paljon pidempäänkin vauvan liikkeitä ja sydämen sykettä. En purskahda itkuun, mutta huomaan, että kyynel vierähtää ihan huomaamatta poskelle.
Kätilö saa yhden tosi tarkan otoksen vauvasta, siinä näkyy niin hyvin jopa nenän malli ja pienet korvat. Nenä näyttää Jaakon nenältä.
Rakenneultra
Rakenneultraan pääsimme onneksi yhdessä. NP-ultran ja rakenneultran välissäkin minulle tehtiin yksi ultratutkimus, ensimmäisellä neuvolalääkärin vastaanotolla. En osannut yhtään odottaa sitä ja yllätyin tutkimuksesta, tietysti positiivisesti. Mielelläni katselisin vauvan menoa vaikka joka päivä. Tosin pelkäsin vähän, että huomaan vauvan sukupuolen – mies kun ei ole tälläkään kertaa paikalla. Tämä siitä syystä, etten odottanut ultratutkimusta ja oletin, ettei miestä kaivata lääkärin vastaanotolla.
Rakenneultra Kätilöopistolla jännitti yllättäen vielä enemmän kuin NP-ultra. Jostain syystä nimittäin sukupuolen paljastuminen sai sykkeen nousemaan etukäteen, vaikka sillä ei loppujen lopuksi ollut mitään merkitystä ja kaiken lisäksi sukupuoli on tietysti täysin toissijaista tuossa tutkimuksessa.
Kätilö oli taas todella ihana – selvästi kutsumusammatissaan. Hän leperteli vauvalle ja minua nauratti. Itsehän en osaa leperrellä edes ihan oikeille, live-vauvoille. Kätilö selitti todella tarkasti kaikki mittaukset ja tutkimukset ja vauva esitteli itseään oikein antaumuksella. Kätilö sai käden käänteessä kaikki mitat. Kuulemma toisinaan joitakin tiettyjä mittoja on hirveän vaikea saada. Kaikki näytti olevan kunnossa ja olo oli tietysti hirveän huojentunut.
Odotin koko ajan, että kohta kätilö kysyy ”Haluatteko tietää sukupuolen”. Olen kuullut, että aika moni kätilö tätä oma-aloitteisesti kysyy, mutta toisaalta olen kuullut, että joku on suuttunut siitä, että vanhemmat ovat itse kysyneet sukupuolta. Ehkä siksikin jännitin niin paljon, että halusin ehdottomasti tietää, mutta kätilön mahdollinen negatiivinen reaktio olisi ollut aika kurja käänne. Meidän kätilö ei oma-aloitteisesti tätä kysynyt, mutta sanoi parikin kertaa, että kysykää ihmeessä, jos on jotain kysyttävää. Lopulta sain sanottua varovasti, että näyttäisikö pikkuinen, onko hän tyttö vai poika. Kätilö ei onneksi vaikuttanut närkästyneeltä vaan kysyi, onko minulla ollut etukäteen jotain tuntemuksia asiasta. Sanoin, että minusta tuntuu että se on tyttö, mutta olen nähnyt monesti unia pojasta. Sitten kätilö sanoi varovasti, että tytöltä vauvamme näyttäisi, mutta ei voi koskaan varmasti sanoa. Hän vielä oikein zoomasi kuvaa haaroväliin, missä näkyi ilmeisesti aika selvästi, että tyttö siellä tosiaan on.
Jälkeenpäin aloin miettiä, että olisin ollut todella järkyttynyt, jos kätilömme olisi nuhdellut meitä siitä, että haluamme tietää sukupuolen. Kumpikin sukupuoli olisi tietysti ollut äärettömän toivottu ja haluttu! Minulle ja monille muillekin äideille ja isille se sukupuolen kuuleminen on vain asia, joka tekee raskaudesta ja siitä sisällä kasvavasta lapsesta konkreettisemman. Ainakin minulle sukupuolen kuuleminen oli ihan ehdoton juttu ja jos lapsi olisi ollut kohdussa jotenkin sykkyrällä, eikä olisi sukupuoltaan näyttänyt, olisin halunnut myöhemmin käydä varmistamassa asian yksityisellä ultrassa.
Rakenneultrasta saimme tukun kuvia vauvastamme ja niitä on ollut hauska ihmetellä jälkikäteen. Minusta olisi hauska saada vauvallemme jo nyt kasvot eli toisaalta houkuttelisi käydä yksityisellä 3D-ultrassa. Nuo vain tuppaavat olevan aika kalliita, joten todennäköisesti jätämme väliin. Toivon kuitenkin salaa, että kurkkaamme vauvaa seuraavalla neuvolalääkärikäynnilläkin.
Esimerkiksi tämä otos olisi vähemmän pelottava 3D-ultrassa 😉
Millaisia kokemuksia teillä on ultratutkimuksista? Kysyikö kätilö teiltä oma-aloitteisesti halusta tietää sukupuoli ennakkoon? Entä millaisia kokemuksia teillä on 3- ja 4D-ultrista ja niiden hyödyllisyydestä?
Kätilö ei kysynyt mitään. Vauva esiintyi kyllä niin edukseen että ihan maallikkokin pystyi toteamaan pojan olevan tulossa. Minua asia hymyilytti kovasti ja taisi kätilökin huomata että äiti huomasi. Pidettiin asia sukulaisilta salassa loppuun asti ihan vain kiusallaan. Ei menty enää muihin ultriin, vaan todettiin että vauva esittelee itsensä seuraavan kerran livenä.
Meillä kätilö kysyi lopuksi haluammeko että hän koittaa katsoa sukupuolen. Vauva oli jalat ristissä ja kätilö yritti kärsivällisesti tökkiä sitä liikkeelle, mutta turhaan 😀 Sukupuoli jäi siis vielä yllätykseksi. Meidänkin vauva on ollut kovin aktiivinen liikkuja kohdussa ja olin ihan varma, että saadaan kyllä sukupuoli selville. Mutta hän päätti sitten sen kerran olla ihan paikoillaan 🙂 Emme ajatelleet mennä enää yksityiselle ultraan. Mietimme, että tämä oli nyt tarkoitettu näin ja toisaalta on ihan hauskaakin vielä arvuutella. Lisäksi ei ole varmuutta sukupuolen selviämisestä yksityiselläkään. Eräs tuttava oli käynyt kaksi kertaa ultrassa yksityisellä selvittääkseen sukupuolen , mutta se ei ollut näkynyt sielläkään kummallakaan kerralla.
Meillä on varmaan ollut sama kätilö rakenneultrassa 😀 jännitti kysyä kätilöltä sukupuolta kun pelkäsin vaikuttavani jotenkin pinnalliselta vaikka siitä ei tietenkään ollut kyse. Kumpi vaan olisi ollut yhtä toivottu, halusin vain tietää. Vastauskin oli sitten ihan samanlainen kuin teillä 🙂
Mulla oli ollut koko ajan ihan tyttö-olo ja koska kätilö vastasi, ettei näy pojan merkkejä, olin melkein 100% varma, että tyttö sieltä tulee. Kuitenkin pieni epäilys jäi ja synnytyksessä kysyinkin jo ennen kun vauva oli tullut kokonaan ulos, että onhan se tyttö 😀
Me käytiin yksityisellä ultrassa vkolla 8. Piti ihan omin silmin nähdä että siellä on oikeasti joku. Semmonen pampula siellä oli ja kovasti sykkivä sydän. Np-ultra oli mieletön. Ei osannut kuvitellakaan miten paljon se pikkuinen siellä liikkuu! Veti voltteja ja pyöri ympäri ja heilui puolelta toiselle. Siinä vaiheessa kun kätilö sanoi että vauva hieroo poskea tai korvaa kädellä niin saattoi vähän silmä kostua tällä mammalla. Rakenneultra oli haasteellinen kun vauva edelleenkin liikkui valtavasti ja oli ihan painautunut kohdun pohjalle. Joitain mittoja täytyi ottaa useasti kun ei vaan saatu luotettavaa tulosta. Olin myös kuullut/lukenut tuosta sukupuolen kysymisestä, että saattaa olla aika nuiva vastaanotto. Sanoinkin ohimennen että jos näkyy kumpi on niin saa kertoa. Ja yhtä ohimennen meille ilmotettiin että poikahan täällä on, tuossa on kivekset 🙂 Fiilis oli huikea koska poika-olo oli koko ajan ollutkin, miten se vaisto voi olla niin oikeassa. Itselle ei tullut missään vaiheessa edes mieleen että voisi olla tyttö. Ennen rakenneultraa piti ihan muistuttaa itseään että voihan se olla tyttökin. 3d ultrassakin käytiin ja se oli kyllä hauskaa kun näki kasvonpiirteet tarkemmin. Se oli enemmänkin päähänpisto ja lomalla ulkomailla mentiin. Sen jälkeen vasta tuli mieleen että mitä jos siellä olisi huomattu jotain vikaa niin olisi ollut aika tyhjän päällä vieraassa maassa. Itse halusin ehdottomasti tietää sukupuolen (rakenneultran ainoat fiksut ja ymmärrettävät kuvat onkin pojan alapäästä 😀 ) ja en ole katunut. Jotenkin tässä on muutenkin paljon jännitettävää niin on edes se yksia asia vähemmän. Ja teki se tieto myös vauvasta inhimillisemmän kun nyt voi pojasta eikä vain vauvasta.
Meillä eri kaupungissa oli aika samanlainen tilanne rakenneultrassa eli kätilö kysyi ensin, onko meillä jotain kysyttävää. Aluksi en tajunnut vihjettä, mutta jossain vaiheessa tutkimusta sitten kysyin, että näkyykö mitään viitteitä siitä, kumpi olisi tulossa. Kätilö sai meilläkin ainoan ymmärrettävän kuvan juurikin sitten todistusaineistoksi pojasta 🙂
Np-ultran kuvissa vauva näkyi selkeämmin kokonaisena, mutta rakenneultrassa oli niin tyytyväisenä asemissaan, ettei suostunut esim. kasvojaan näyttämään suoraan edestäpäin. Sen verran kyllä, että kätilö sai esim. todeta, ettei ole huulihalkiota ja mitä näitä juttuja kasvoista nyt tutkitaankaan. Yksityisen 3D-ultra taitaa meiltäkin jäädä käymättä, koska saattaahan tuo päättää sielläkin, että esittelee lähinnä vain selkärankaansa 🙂
Me käytiin yksityisellä rakenneultrassa heti kun se oli mahdollista- mulla oli jostain syystä hirveän suuri pelko myöhäisestä keskenmenosta ja halusin varmistaa heti kun mahdollista, että vauvalla on rakenteellisesti kaikki hyvin. Sukupuoliasiasta ajattelen täysin samoin kuin sinä- kumpikin olisi ollut yhtälailla tervetullut, mutta tieto lapsen sukupuolesta teki lapsesta taas piirun verran konkreettisemman. Olin ollut viikolle 17 saakka täysin varma siitä, että odottelemme pientä tyttöä, mutta rakenneultrassa lääkäri ilmoitti ”se on pippeli! se on satavarma poika!” . Ensimmäinen ajatukseni oli, että onko munuaisaltaissa kaikki hyvin, miksei se ole sanonut mitään munuaisaltaista? Vastaanottokäynnin jälkeen autossa vasta muistin: meille on tulossa pieni poika. Niin toissijaista se sukupuoli siis todellakin oli. Muutamaa viikkoa myöhemmin kättärilläkin annettiin sama poikalupaus, ja tuolla se nyt tuhisee, nelikuinen. Täydelliset munuaisaltaat ja kaikki.
Onnea tyttölupauksesta <3
Jäin miettimään, että miten teillä on ollut niin monta ultrausta ja neuvolalääkärikäyntiä raskauden aikana, taitaa olla ihan eri käytäntö kuin täällä meidän kaupungissa..? Meillä siis virallisesti raskauden aikana vain 2 ultrausta np ja rakenneultra ja vain YKSI neuvolalääkärikäynti ennen rv 30. Lääkäriä emme ole siis sen yhden käynnin jälkeen (rv26) enää tavanneet emmekä tapaakkaan kuin vasta vauvan syntymän jälkeen. Me pääsimme taustamme vuoksi lapsettomuuspolin kautta viikolla 6 ensimmäiseen ultraan, mutta sekin oli siis ns. ylimääräinen ultra.
Meidän kätilö kysyi rakenneultrassa, että onko teillä halua saada tietää sukupuolta ja kun totesimme, että ei niin kätilö oli ilmeisen helpottunut ja sanoi, että on todella mielellään kertomatta ja selvittämättä. Jatkoi sitten (ihan ystävällisenä siis) siihen, että tämähän on rakenneultra ei sukupuoliultra, että sukupuoli on toisarvoinen asia ultrauksessa, jossa katsotaan vauvan rakenteet ja selvitetään onko kaikki kunnossa. Hän mielellään keskittyy rakenteisiin eikä mielellään lähde sukupuolta veikkaamaan, kun sekään ei 100% vastaus ole. En tiedä sitten, miten olisi vastannut, jos olisimme halunneet tietää. Mutta koska emme halunneet, ymmärsin kätilön henkilökohtaisen mielipiteen asiaan. Nyt sitten jännitämme loppuun saakka 🙂
Käytännöt vaihtelevat todella paljon kaupunkien mukaan, mutta ensimmäinen ultraus oli siis yksityisellä. Meillä on siis ollut ikään kuin yksi ylimääräinen ultra neuvolassa ja sekin oli iha yllätys, kun lääkärillä sattui olemaan ultralaite. Hän ei varmasti sitä aina käytä kuitenkaan. Olen totta kai itsekin sitä mieltä, että rakenneultraan mennään selvittämään ihan muita asioita ensisijaisesti, mutta sen jälkeen vanhemmilla on mielestäni oikeus kysyä ja tietää sukupuoli, jos vauva sen itse suostuu näyttämään. Tietenkään kätilön ei tarvitse arvuutella väkisin, mutta jos sukupuoli näkyy selvästi, niin en ymmärrä miksei sitä voisi sanoa, jos vanhemmat haluavat. Minulle se tosiaan oli tärkeä juttu, vaikka siis kumpikin vaihtoehto olisi ollut toivottu.
Meilläkin pääsi neuvolan kautta vain kahdesti ultraan (np+rakenne) ja lääkärin tapasi myös kaksi kertaa (n.14 viikolla ja 36 viikolla). Olin tyytyväinen näihin ja ne mielestäni riitti, koska kaikki oli hyvin. Kuitenkin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut hyvä, että ultratutkimus olisi ollut myös loppuraskaudesta, koska vauvani oli perätarjonnassa eikä lääkäri huomannut sitä vkon 36 tutkimuksessa (vauva oli siis sitä koko ajan eikä missään vaiheessa pää alaspäin). Näin ollen perätarjonta huomattiin vasta kun synnytys oli käynnistynyt ja menin synnärille. Jos vauvaa olisi ultrattu loppuraskaudesta niin poikkeava tarjonta olisi huomattu. Tarjontavirheen vuoksi siis synnytin kiireellisellä sektiolla, mutta loppu hyvin- kaikki hyvin <3 Olen enemmän kuin tyytyväinen omaan synnytykseeni ja lääkärikin oli jälkikäteen sanonut, että minun onni ettei perätarjontaa huomattu aiemmin. 🙂 Sivusi nyt vähän ultraus-aihetta, mutta joka tapauksessa ultria ehkä voisi olla enemmän…
Tosi hienoa kuulla, että synnytyksesi meni kaikesta huolimatta hyvin! Mutta olen ainakin synnytyspelkoisena sitä mieltä, että kaikki tuollaiset yllätyskäänteet pitäisi pystyä eliminoimaan varsinkin jos ihan neuvolalääkärilläkin olisi mahdollisuus ultrata loppuraskaudessa. Ja minäkin siis olen saanut kutsun kahteen ultraan (np + rakenne), luulen että näin on kaikkialla. Ensimmäinen ultra oli yksityisellä ja se ylimääräinen neljäs sitten varmaan ihan neuvolalääkärin omaa kiinnostusta ja halua käyttää ultralaitetta.
Normaalisti meillä olisi ollut ne kaksi ultraa, mutta yhdellä kerralla neuvolassa kysyttiin josko harjoittelija saisi harjoitella ultralaitteen käyttöä mun mahalla. 🙂 Siinä sitten selvisi vauvan olevan perätilassa, minkä seurauksena ravasin äitiyspolilla ja kaikkiaan ultrattiin muistaakseni viisi ylimääräistä kertaa. Sinänsä tietty ihan kiva nähdä vauva useampaan otteeseen, mutta me ei haluttu tietää sukupuolta etukäteen niin piti aina muistaa sanoa ettei kukaan vaan möläytä jos sattuu jotain näkemään. 😀 Eikä muuten paljastunut sukupuoli kuin vasta synnytyssalissa!