Matematiikkaa

Yksi ajatus, joka on noussut mieleeni Katerina Janouchin kirjoja lueskellessa…

Nykyisin monet vastaleivotut äidit kysyvät huolissaan, pitääkö osallistua kaikkiin vauva-aktiviteetteihin. Moni kokee helposti suorituspaineita ja asettaa itselleen liian suuria vaatimuksia. — Viimeisen lapsemme synnyttyä minusta tuli ahne, enkä halunnut päästää käsistäni ainutlaatuisia vauva-aikoja. Joka päivä tuntui arvokkaalta. Miksi tehdä tyhjänpäiväisiä asioita, kun voi seurata pienen ihmisen kasvavan? — Tajusin, että vauvakupla, jota monet pelkäävät, on oikeastaan maailman ihanin asia. Mitään deadlineja ei ole lähimaillakaan, ei televisiolähetyksiä, saati sitten ”tärkeitä” kokouksia ja elämää, joka jatkui jossakin ulkopuolella. — Yritän sanoa tällä lähinnä sitä, että uskalla nauttia hiljaisuudesta. — Jos sinusta tuntuu raskaalta, älä epäröi vetää hätäjarrusta. Työelämä, kaikki menemiset, juhlat, matkat – ne eivät katoa mihinkään – lapsuus sen sijaan on katoavaista. Se on ollut ehkä kaikkein kalleimmin lunastamani totuus.

Processed with VSCOcam with f2 preset

Olen huomannut, että monet äidit käyttävät puheissaan todella paljon erilaisia lukuja ja aikamääreitä. ”Minun vauvani herää niin ja niin monta kertaa yössä, itse olen nukkunut niin ja niin monta tuntia viime yönä, vaipat vaihdetaan meillä niin ja niin monta kertaa, minun vauvani on tissillä niin ja niin monta tuntia päivässä, minulla on niin ja niin monta tuntia omaa aikaa viikossa”. Itse olen tietoisesti yrittänyt olla katsomatta liikaa kelloa tai laskematta paljon mitään. Parasta olisi, jos ei yöllä vauvan herätessä syömään edes vilkaisisi kelloon tai ainakaan tekisi mitään suurempia laskutoimituksia siitä, kuinka paljon on itse nukkunut tai kuinka monta minuuttia tai tuntia vauva on ollut hereillä.

Myönnetään, että kelloon tulee väkisinkin katsottua, sillä minulla on paha tapa alkaa selailla yölläkin uutisia ja ties mitä blogeja kännykällä, samalla kun vauva syö. Jossakin vaiheessa, kun imetyskipuja ei ollut, pystyin nukkumaan imettäessä. Tällöin en katsonut kelloa enkä pystynyt aamulla edes sanomaan, montako kertaa vauva oli herännyt. Se oli aika ihanaa. Kannattaa kokeilla, jos onnistuu.

Päiväsaikaisia imetystunteja en kuitenkaan millään tavalla laske. Toisinaan tuntuu, että vauva on tissillä koko päivän ja toisinaan taas nukkuu enemmän. En suostu ottamaan stressiä siitä, kuinka sidottu milloinkin olen sohvalle imettämään, sillä tämä vauva-aika todellakin on niin karmean lyhyt.

Minusta tuntuu, että pääsee kaikin puolin helpommalla, jos yrittää elää oikein syvällä vauvakuplan uumenissa, missä on erilaiset säännöt ja aikamääreet kuin normaalissa arjessa. Sanoa ihan suoraan EI kaikelle sellaiselle puuhalle, joka ei kiinnosta ja joka vie turhaan aikaa ja voimia. Minä ainakin sanoudun irti liiallisista kodin askareista ja sosiaalisesta elämästä. Ylimääräinen aika kannattaa todellakin käyttää esimerkiksi nukkumiseen. Uni on paljon kallisarvoisempaa kuin puhdas koti tai jotkut kissanristiäiset. Se sosiaalinen elämä, se todellakin odottaa.

Ainut aikamääre, joka kannattaa pitää mielessä on yksi vuosi. Vauva on vauva vain vuoden. Yritän muistaa tämän niinä aamuina kuin herään vähän normaalia väsyneempänä. Yksi kuukausi on jo kulunut eikä mene montakaan, kun yösyömiset ovat historiaa. Ja on muuten paljon helpompi herätä niin ja niin monetta kertaa yöllä, kun ajattelee, että ihan sama, jos nyt olen valveilla. Voin nukkua koska tahansa vuorokauden sisällä, kun vauvakin nukkuu. Vauvakuplan ja äitiysloman etuja. Ja tietysti sen, että vauva on ainoa lapsi. Ei ole ollenkaan tiettyihin kellonaikoihin sidottu.

Uskoisin, että kannattaa heittäytyä siihen ajatukseen, että vauvavuosi todellakin on lyhyytensä lisäksi aivan ainutlaatuinen ajanjakso elämässä. Kaikenlainen lorviminen ja kieltäytyminen on sallittua. Ei ole pakko tehdä mitään muuta kuin täyttää vauvan perustarpeet. Ei ole maailmanloppu, jos ei jonain päivänä pääse edes suihkuun asti. On ihan ok laahustaa kotona maidosta ja puklusta märässä paidassa näkemättä ketään viikkoon. Hihassani taitaa juuri nyt sitäpaitsi olla ihan rehellistä kakkaa.

IMG_20150827_084745 kopio

Nimim. En ole meikannut kuukauteen ja tänään noustiin sängystä kello 12.30.

Seuraa blogiani Bloglovinissa // Blogit.fi:ssä // Facebookissa // Instagramissa // Blogue.fi:ssä

19 Comment

  1. Voi! Esikoinen ja vauvakupla! Se on niin ihanaa aikaa 🙂 muistan kun esikoisen kohdalla laitoksella niin muistuteltiin nukkumaan kun vauva nukkuu. Kuopuksen kohdalla sit ei ;D (lapsilla ikäeroa alle 2vee). Itse en myöskään laskenut imetyskertoja, yöllä imetin kylkiasennossa niin että nukahdin kun sain vaan vauvalle tissin suuhun 🙂 nauti todellakin kuplasta!

    1. Tuo on kyllä kaikin puolin parasta, jos pystyy imettämään nukkuessaan! 😀 Multitasking 😀

  2. ööh.. En ehkä sanoisi että parisuhde voi kovin hyvin tuolla reseptillä. Itse en ainakaan muuttunut pelkäksi maitokoneeksi.

    1. En ihan ymmärrä, mistä reseptistä puhut. Minäkään en halua olla ”pelkkä maitokone” 😀

    2. Aina hauskaa, kun joku ulkopuolinen sanoo minkä tahansa jutun perusteella ”parisuhteesi ei voi voida hyvin”. Itse en lähtis arvioimaan kenenkään muun suhteen laatua.. Parisuhteet on erilaisia, mut kyllä mielestäni hyvä parisuhde kestää vauvavuoden koettelemukset, vaikka vauva ”kiilaa” väliin hetkeksi.

      1. Niin, kummallista miten ollaan toisten parisuhteista ”huolissaan”! Sellainen mies, joka on oikeasti myös halunnut perheen ja lapsia, kestää kyllä hyvin vauvavuoden ja perhepedin, ihan yhtälailla kuin äitikin. Ja rakastaa lapsensa äitiä vaikka tämä ei joka päivä suihkussa kävisikään tai meikkaisi ja pukeutuisi seksikkäästi. Kovin pinnallista ajatella, että mies ei kestä nähdä vaimoaan kotirytkyissä ja meikittömänä, äitinä. Tai no, onhan sellaisia miehiä varmasti.

  3. Ei täälläkään imetys- tai vaipanvaihto kertoja lasketa, tai aikaa miten pitkä väli viimeisestä on. Imetetään kun vauvalla nälkä tai jano ja vaippa vaihtuu kun on likainen. Vauvakuplassa ollaan ja tyytyväisiä siihen 🙂 Tuota suihkuasiaa en ihan ymmärrä kun monet äidit sanoo, ettei suihkuun pääse. Itse olen pojan syntymästä asti käynyt sen 2x päivässä suihkussa ja meikannutkin joka aamu, lukuunottamatta sairaalassa vietettyjä päiviä. Mutta kotiin lähtiessä oli meikit jo naamassa. Suihkussakin olisin halunnut käydä heti pojan synnyttyä (tai siis muutama tunti sen jälkeen, kun suihkumahdollisuus annettiin), mutta jalat ei kantaneet vaikka oli 2 taluttajaa. Piti sitten tyytyä vuoteessa lapun kanssa peseytymään. 🙂 Itselle on iso osa omaa jaksamista se, että on puhtaat hiukset, meikattu ja kivat vaatteet (vaikka ne kylläkin puklussa, kuolassa ja maidossa). Harvoin kipeänäkään jätän meikkaamatta, koska silloin olo olisi vielä kurjempi. Mutta jokainen tekee tietysti niin kuin itse jaksaa, pitää tärkeänä yms. Ei ollut tarkoitus mitenkään ”väheksyä” niitä, jotka ei käy suihkussa joka päivä tai meikkaa, mutta vaikea kuvitella, ettei siihen suihkuun oikeasti ole hetkeä koko päivässä.

    1. Tuo on tietysti ihan totta, että totta kai niistä asioista täytyy pitää kiinni, jotka auttavat jaksamaan! Tarkoitinkin, ettei kannata tehdä mitään vain jostain velvollisuudentunnosta. Itse en nyt meikkaa, koska en pidä sitä tärkeänä ja muutoinkin meikit jäävät usein muutenkin syrjään, jos haluan ottaa oikein rennosti, esim lomalla. Tuo suihkuhomma on myös ihan totta, kyllähän sinne jossain välissä ennättää 😀 Se tuli vain mieleeni, nimittäin juurikin eilen suunnittelin meneväni suihkuun, kun vauva menee iltaunilleen mutta sitten jäinkin itsekin mieluummin nukkumaan 😀

      1. Vauva sitteriin tai turvakaukaloon tai lattialle viltille ja seuraksi suihkuun kun ovat hereillä 🙂 (ei siis suihkuun vaan kylppäriin mukaan :)) meidän molemmat lapset tykkäs katsoa vesipisaroita ja kuunnella veden solinaa 🙂 sitten kun vauva nukkuu niin voi levätä suihkunraikkaana.

        1. Mä ymmärsin suihkuasian sitten, kun poika alkoi olla lähempänä vuoden ikää. Aargh! 😀

    2. Suhteellisen suuritarpeisen vauvan äitinä totean kuivasti tähän vain sen, että ihan oikeasti minä en päässyt joka päivä suihkuun kahtena ensimmäisenä kuukautena, sillä vauva ei viihtynyt sitterissä/alustalla/tms. hetkeäkään ja isä oli reissutöissä. Enemmin jätin sinä päivänä pesut väliin, kuin kuuntelin suihkun ajan hädissään kirkuvaa vauvaa. Myös meikkaaminen tuntui toisarvoiselta, koska sekin operaatio olisi pitänyt hoitaa vauvan kustannuksella.

      Hienoa, että sinulle on sattunut leppoisalla temperamentilla varustettu vauva, mutta älä silti yleistä omaa kokemusta vallitsevaksi säännöksi.

      1. Siis todellakaan ei ollut tarkoitus yleistää ja tiedän että saan olla tyytyväinen että meille sattui perustyytyväinen vauva. Toki täälläkin on huonoja päiviä jolloin huudetaan lähes koko päivä ja ihmettelenkin miten itse jaksaisin sellaista joka päivä.

        Lähinnä pointti oli siinä, että oman jaksamisen kannalta pidän myös huolen itsestäni (suihku, kivat vaatteet ja meikit) ja koska olen ilmeisen pinnallinen ja haluan kotonakin ollessa meikata koska siitä tulee hyvä olo niin pyrin järjestämään sen. Ja jos en esimerkiksi käy pariin tuntiin heräämisestä suihkussa niin olo on todella nuhjuinen. Jos vauva on aamulla pesujen jälkeen kiukkuinen niin meikkailen sitten seuraavalla vaipanvaihdolla kun vauva on hyvällä tuulella (ja meikki siis käsittää yleensä peitevoide, ripsari ja poskipuna eli noin 5min). Ja kyllähän jokaisen vauva varmaan nukkuu jossain vaiheessa päivää, jolloin luultavasti pääsee pikasuihkuun, jos sitä pitää siinä kohtaa tärkeänä. Toinen ottaa myös päikkärit, toinen lukee blogeja tai vaikka syö omassa rauhassa. Ihan mitä itse kokee tärkeäksi.

        Pahoittelen, ei todellakaan ollut tarkoitus yleistää eikä varsinkaan pahoittaa kenenkään mieltä 🙂

      2. Nyt kysyn. Mitenköhän tuollaisen suurtarpeisen vauvan hoito onnistuu jos perheessä olisi toinen lapsi? Ja varsinkin jos esikoinen olisi myös taaperoikäinen?
        Meillä esikoinen on erityislapsi ikäeroa kuopukseen on 1v9kk. Tällöin valitettavasti tuli niitä tilanteita että niitä vauvan tarpeita ei päässyt heti täyttämään kun oli esikoisen kanssa joku tilanne menossa. Esikoisen vaipat piti vaihtaa, ruokaa piti tehdä jne. Ja esim vauva kantoliinaan ei ollut ratkaisu kun esikoista piti nostella jne. Uskon kyllä että on oikeasti suurtarpeisia vauvoja. Mutta toisaalta uskon et esikoisen suhteen ollaan usein herkempiä kun siihen on mahdollisuus (esim että jokaiseen itkuun reagoidaan heti samalla sekunnilla ja kotoa ei poistuta pariin päivään koska se on haastavaa jne)

        1. Onneksi esikoinen oli jo isompi ja omatoimisempi suuritarpeisen kuopuksen syntyessä. Ei siis ollut kyse hätäisistä esikoisvauvan vanhemmista, jotka olisivat ”ylireagoineet” jokaiseen vauvan inahdukseen, kuten rivien välistä olen nyt lukevinani.
          Kyllä, itsekin sitä kauhistelin, että kuinka olisinkaan pärjännyt, mikäli kuvioissa mukana olisi ollut pieni taapero!

          Meidän kuopus ei nukkunut uniaan vaunuissa tai sängyssä, joten suihkussakäynti esimerkiksi ei onnistunut edes niiden päiväunien aikana. Meikkaaminen ja muu touhuilu toki onnistui vauvan nukkuessa kantorepussa.

          Esikoinen oli täysin toista maata, nukkui vaunuissa ja sängyssä, ja sen kokemuksen perusteella olisin ehkä minäkin aikanaan ihmetellyt, miten joku äiti muka on niin kiinni vauvassa, ettei tosiaan edes hiuksiaan ehdi pestä.

          Elämä opettaa ja kokemusta karttuu. 😉

          1. Hanna says:

            En minäkään tosiaan olisi päässyt kummankaan lapsemme vauva-aikana suihkuun ilman, että mies oli kotona illalla. Nukkuhan ne vauvat joo, mutta osa nukkuu vaan pystyasennossa kantaen tai kantoliinassa hytykytelle – parhaimmillaan mahan päällä köllötellen. Eilen juuri sain kuukauden ikäisemme nukahtamaan puoleksi tunniksi viereeni sänkyyn mutta kyllä, se heräsi siinä vaiheessa kun puolen tunnin kuluttua yritin kääntyä kyljeltä (kiinni vauvassa) selälleen. Esikoisen voi hoitaa vauva sylissä tai kantoliinassa mutta ei tosiaan kaikki pääse suihkuun kun vauva nukkuu… Nytkin pääsin koneelle vaan koska mies pitää nukkuvaa vauvaa…

          2. Hanna says:

            ..niin ja lisään vielä että molempien kanssa alkuun omat yöunenikin ovat kestäneet sen saman kun vauvalla. Ei vauvaa voi laittaa nukkumaan ja nousta itse vierestä pois, koska vauva nukkuu suurella vaivalla sängyssä vaan jos saa olla aivan kiinni minussa… Silti olen onnellinen vauvoistani ja vauva-ajasta, erityisesti juuri tästä ”vauvakuplasta” 🙂 Se menee on vaan yksi vaihe elämässä, eikä sitä saa koskaan takaisin.

  4. Mä niiiin samaistun tähän tekstiin! Tällä ajatuksella oon jaksanut ne kaikkein raskaimmatkin päivät ja pahimmat yöhulinat. Ja meidän vauva on enää 3 kuukautta vauva. Mihin aika katosi??

  5. Ihania ajatuksia ! Pidä tuosta kiinni <3 Varsinkin ensimmäisten kahden kuukauden ajan itsellä oli pitkälti samanlaisia ajatuksia. Sen jälkeen kuitenkin väsymys alkoi enemmän painaa ja myös arjen rutiinit tulivat erilailla elämään (onneksi). Sen jälkeen meidän perheessä kellon katsomisesta on tullut tärkeää, koska meidän vauva ei varsinaisesti itke koskaan väsymystään vaan jaksaa tsempata tosi kauan, eli jos en tietäisi kellon tarkasti milloin hän on edellisiltä päikkäreiltä herännyt ja milloin olisi seuraavien aika, vauva ehtisi aivan liian väsyneeksi 😀 Jossain vaiheessa pystyin olemaan katsomatta kelloa yöllä, mutta enää ei sekään onnistu. Silti koen, että olen melko syvällä vauvavuoden syövereissä enkä kyllä halua täältä poiskaan <3

  6. Olen lukenut tätä blogiasi alusta alkaen samankaltaisen elämäntilanteen vuoksi ja minulla olisi ollut kommentoitavaa lähes jokaiseen postaukseesi, mutta en ole sitä vielä aiemmin saanut aikaiseksi. Olen 2kk vanhan poikavauvan äiti ja ajatukseni ja kokemukseni niin raskausaikana kuin nyt tuoreena äitinä ovat olleet hyvin samankaltaisia kuin sinulla, mukaan lukien inhottavuudet, kuten synnytyksestä toipumisajatukset ja imetyskivut. Saan siis blogistasi kallisarvioista vertaistukea arkeeni!

    Kirjoituksesi oli hyvä muistutus siitä, että tästä ajasta kannattaa nyt nauttia ja noita muita asioita ehtii kyllä myöhemminkin. Nyt tuntuu vielä kauaskantoiselta, että joskus voisi taas mennä vapaammin ja vaikka matkustellakin, mutta tottahan se on: ei ne asiat mihinkään katoa! Tässä vauvavuodessa on minulle kyllä opettelua senkin suhteen, että en ole koskaan ollut erityisen hyvä lorvailemaan, jos ympärillä on roikkuvia asioita. Nyt olisi siis hyvä aika oppia pysähtymään ja vain nauttia hetkestä, se olisi tosi hyvä taito!

Vastaa käyttäjälle Marikki Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.