Kerroin aiemmin, että olen ollut huojentunut siitä, etten ole pohjimmiltani muuttunut tullessani äidiksi. Elämäni toki on muuttunut, mutta olen edelleen oma itseni ja ennen minulle tärkeät asiat ovat edelleen tärkeitä minulle, vaikka tyttäreni onkin tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen.
Luonnollisesti kuitenkin yllätyksiäkin on tullut. On vähän ärsyttävää, kun äidit sanovat joidenkin asioiden avautuvan vasta, kun on itse äiti, mutta niinhän se luonnollisesti menee. Ei vain voi tietää etukäteen, miltä tuntuu, kun käsivarsilla on oma vauva.
Olen yllättynyt siitä, että olen käyttäytynyt niin kuin ei ollut tarkoitus ja nauttinut sellaisista asioista, joista en uskonut nauttivani. Ja tietysti niistä suurista tunteista, joita ei voi ymmärtää ennen kuin ne osuvat kohdalle. Tekstiä näistä ylläreistä tuli niin paljon, että jaoin ne erillisiin postauksiin.
Rutiinit
Lapset kuulemma tarvitsevat rutiineja. Jo rutiini sanana on kauhea. En halunnut elämästäni rutiinia. Halusin jännitystä, odotusta ja spontaaneja päätöksiä. Rutiini – yksi lisäsyy olla tekemättä lapsia. Nyt äitiyslomalla olen yllätyksekseni oppinut nauttimaan rutiineista. Olen tehnyt vuorotyötä viisi vuotta ja sitä ennen haahuilin toisen mokoman puolivuosikymmenen yliopisto-opiskelijana. Arkeni ei ole siis kymmeneen vuoteen ollut näin tarkasti rytmitettyä. Ja tämähän on kivaa! Perjantaillakin on pitkästä aikaa merkitystä ja sitä odottaa! Silloin alkaa iskän vapaa viikonloppu.
Päivämme soljuvat eteenpäin leppoisan samanlaisina. Sipe on kuin kello ruokarytminsä ja uniensa suhteen! Tietäisin suurin piirtein mitä kello on, vaikken sellaista näkisi koko päivänä. Ihan vain seuraamalla, milloin tyttö on unillaan.
Itse asiassa suhtaudun rytmitettyyn arkeemme ehkä liiankin pakkomielteisesti. Stressaannun hiukan päivistä, jolloin emme voi toimia rutiiniemme mukaisesti. Jos Sipen megapitkät päiväunet esimerkiksi jostain syystä keskeytyvät, hän on selvästi kiukkuisempi illalla. Siksi en mielelläni lähde mihinkään päikkäriaikaan vaan ajoitan mahdolliset siirtymisemme paikasta a paikkaan b iltaan.
Yritän siis pitää arkemme mahdollisimman seesteisenä. Olen järkeillyt tämän niin, että uusi elämämme on ehkä sen verran pelottavaa vielä, että pidän kynsin hampain kiinni muodostuneista rutiineistamme, että arki olisi hiukan vähemmän pelottavaa. Totta kai elämänmuutos jännittää ja jos sitä voi kontrolloida itse edes vähän, pääkopassa helpottaa.
En silti sano, etten nauttisi yllätyksistä ja spontaanimmasta arjesta enää koskaan. Nyt vain on tämän tarkasti rytmitetyn elämän vuoro. Vielä jonain päivänä voimme lähteä miehen kanssa ex tempore leffaan viiden minuutin varoitusajalla, mutta nyt nautin tästä toisenlaisesta elämästä. Tätä tulee vielä ikävä, vaikka jossakin vaiheessa varmasti puuduttaakin.
Meidän päivä: Takana yleensä hyvin nukuttu yö, Sipe syö aamulla vasta 6-8 aikaan. Sen jälkeen hän syö hiukan tunnin parin välein ja torkahtelemme molemmat välillä. Nousemme sängystä 10-11. Sipe katselee piirrettyjä tyytyväisenä sitterissään, kun minä ryystän pari kuppia kahvia ja syön aamupalaa. 13 aikaan lähdemme tunnin vaunulenkille, jonka jälkeen tyttö nukkuu vielä monta tuntia ulkona. Sinä aikana minä bloggaan, siivoan, pyykkään ja syön. Kuudesta yhdeksään tyttö syö ja seurustelee. Jumppaillaan välillä matolla ja käydään ehkä suihkussa iskän kanssa. Yhdeksältä Sipeä alkaa yleensä vähän kiukuttaa. Otan hänet syliin ja lauleskelen hiukan: hän nukkuu puolen tunnin tirsat. Tämän jälkeen vähän jutellaan ja valmistaudutaan yöpuulle. Imetän vielä pitkään sängyssä ja siirrän tytön ennen puolta yötä pinnasänkyynsä.
Ja alusta seuraavana päivänä.
Kiva kuulla, että rutiini ja jonkin sortin rytmi voi löytyä noinkin nopeasti! Meillä nimittäin yhtenä jännän aiheena tässä lasketun ajan lähestyessä on just se valtava muutos, jonka vauva tuo kahden rutiineja rakastavan ja harvinaisen säännölliseen yhteiseen arkirytmiin tottuneen vanhemman elämään. Tai lähinnä se, millainen törmäilyautosirkus siitä kehkeytyy, kun mies pyrkii jatkamaan meidän tähänastista rytmiä ja itse taas siirryn elämään vauvan tahdissa – tai täydellisessä tahdittomuudessa. 😀
Rutiini-ihmiselle tuntuu siis huojentavalta tietää, että tällainenkin on mahdollista! 🙂 Vaikka tietysti nää rytmien muodostumisetkin taitaa olla vähän kausittaisia…
Mulla vauva 2,5kk ja meillä taas ei mitään rutiineja ja niitä kyllä kaipaisin! Olisi elämä paljon helpompaa! Vissiin temperamenttiasia tuokin, että jotkut lapset ovat ”rytmisempiä” kuin toiset. Joskus tuntuu raskaalta ”haastavamman” vauvan kanssa (ei nuku päivällä, ei viihdy vaunuissa, ei autossa, on herkästi tyytymätön, täytyy viihdyttää ja kanniskella), kun kokee äitinä epäonnistuneensa. Ihmisetkin kommentoivat ihmeissään, että mikä sillä on kun ei viihdy autossa, kaikki lapsethan viihtyy! Tai, että miksi et saa sitä nukkumaan?! Viime viikolla sanoin miehelle, että lyön seuraavaa ihmistä, joka sanoo ”nukuta ulos vaunuihin” ihan kun en olisi kaikkea mahdollista jo kokeillut! Ihan kuin olisi siis minun vika äitinä, että lapseni on temperamentiltaan tuollainen. Uskon, että ”helpomman” vauvan kanssa äitikin kokee ”onnistuneensa” äitinä paremmin.. Noh, nyt yritän luoda pojalle jonkinlaista rytmiä, mutta helppoa ei ole. Pointti oli siis se, että mäkin kuvittelin rytmien ja rutiinien ahdistavan tosi paljon, mutta nyt todella toivon, että rytmi ja rutiinit olisi. 😀
Viihtyykö kantorepussa? tai auttaisikohan sähköinen koliikkikeinu? Tai tarrakapalossa nukuttaminen? Kännykän sovellus ”sound sleeper” rauhoitti äänillään vauvamme uneen myös. Jaksamisia sinulle, se helpottaa koko ajan, oli ne masu-tai hermokipuja, tai haluaa viihdykettä tai jotain muuta nyt alku kuukaudet 🙂
Kantoreppu hankittiinkin, viihtyy siinä ihan ok, yleensä nukahtaa siihen, mutta jos herää alkaa venkoilemaan (ei vissiin ole kiva, kun on tiukassa paketissa, pitäisi päästä liikkumaan). Nyt olen sinnikkäästi alkanut vaan nukuttamaan vaunuihin ulos, toivoen, että vauva tottuisi siihen. Eilen meni tunti nukuttaessa, mutta sitten kun nukahti niin nukkui kyllä 2 tuntia! Tuo on suunnilleen ennätysaika mitä on nukkunut putkeen päivällä… Ai niin paitsi heräsi tuossakin välissä puolen tunnin päästä, mutta kun hyssyttelin, nukahti uudelleen. Kapalointi meillä onkin käytössä öisin ja öisin vauva nukkuukin aika hyvin. Noita ääniä oon myös kokeillut, mutta ei ole oikeastaan ollut vaikutusta. En tiedä olenko sitten siinä ”harhaluulossa”, että suurin osa vauvoista viihtyy vaunuissa ja autossa ihan noin vaan ”totuttelematta” vai olenko todellakin niin ”huono äiti”, että kuvittelen, että tämä on aika raskasta kun joutuu vauvaa viikkokausia totuttamaan esim. vaunuihin, ettei huutaisi siellä kurkku suorana, vaikka muutkin äidit joutuu tekemään samoin…?
Suosittelen Liisa Keltikangas-Järvisen kirjaa ”Temperamentti” (kaikille!). Se on suht helppolukuinen myös väsyneille maitoaivoille :). Et missään nimessä ole huono äiti, lapsellasi on vain temperamentti, jonka hyvät puolet tulevat esiin kulttuurissamme myöhemmin!
Hei, tiedän ton. Meilläkään tyttö ei viihdy vaunuissa ja osa automatkoista, vähintään toiseen suuntaan, menee huudon kera. Ihmettelijät on ärsyttäviä!
Ihanaa kuulla, että jollain muullakin on sama tilanne! Vaikka eihän tota kenellekään toivoisi!
Haha samaistun niin tähän! Minullakin menee välillä hermot kun ihmiset jatkuvasti ehdottavat nukuttamista vaunuihin. Kyllä sitä on kokeiltu mutta eivät kaikki vauvat nauti vaunuista. Luulen, että meillä helpottaa kun kasvot voi kääntää menosuuntaan koska minimies on niin kiinnostunut ympäristöstään.
No jopa kuulostaa hyvältä teidät päivät! Meillä 6viikkoinen heräilee sen 4-6 kertaa yössä, mutta on nyt onneks tajunnut tutin idean eikä enää juuri tarvi nousta nukuttamaan vaan poika nukahtaa tutille tissin jälkeen.
Päivisin sitä aina ajattelee että rytmiä löytyy kun pari päivää menee samalla kaavalla, mutta sitten pari seuraavaa meneekin ihan miten sattuu. Välttämättä ei päivän aikana nukuta kun tunnin pätkiä ja toisena päivänä kahdet 3h unet. Ennätys on 5h putkeen nukuttuna.
Mä toivoisin selkeempää rytmiä kun on vaikee sopia mitään menoja etukäteen kun ei yhtään tiedä, miten pojan unet asettuu. Mutta eiköhän ne rytmit sieltä löydy kun poitsu kasvaa ja aivan varmasti tulee ikävä näitä sylipäikkäreitä kun poika torkkuu rintaa vasten <3
T.Tiia
Ihanan aito blogi <3
Hei ja kiitos mielenkiintoisesta blogistasi.
Haluaisin kysyä tuosta piirrettyjen katselusta, koska siskoni ei antanut vauvan katsoa tv:tä ennen (olikohan se) 9 kk tai 1. ikävuotta perusteena se, että television liikkeet/kuvan vaihtelu on vielä liian nopeaa lapsen silmille ja siksi haitallista. Kysyn siis, että mitä mieltä itse olet tästä asiasta/ oletko kuullut tällaisesta asiasta aiemmin?