30

Meikä on tänään 30 vuotta. Ilman mitään kriiseilyjä. Aiemmin kaksikymppisestä kolmekymppiseksi siirtyminen aiheutti melkein fyysisen pahoinvoinnin aallon, mutta nyt se on ihan ok. Beibi on tuonut vähän perspektiiviä elämään. Enkä tarkoita, että ainoastaan lapsi voisi sellaista synnyttää. Toivottavasti jokainen löytää oman perspektiivin luojansa. Sellaisen, joka saa aikaan tunteen, että on tässä elämässä muutakin murehdittavaa kuin ikä. Sellaisen tunteen, että ikä todellakin on vain numeroita.

ireneblogiin

Juhlimme tänään kaveriporukan kanssa dinnerillä kaupungissa ja yövymme koko perhe Klaus K:ssa. Miniloma kotikaupungissa siis. Tällaista on odotettu!

Ihanaa viikonloppua!

6 Comment

  1. Onneksi olkoon 🙂 kolmekymppisenä on hyvä olla, eli tervetuloa kerhoon! Sitäpaitsi 40 on uusi 30, eli ei hätiä mitiä muutenkaan 😉

    1. Joo ehdottomasti! Upeimmat julkkisnaisetkin on reippaasti yli 40!

  2. lämpöiset onnittelut! mulla myös loppui ikäkriiseily äidiksi tulemiseen- ekaa kertaa vuosiin syntymäpäivät ei ahdistaneet tai aiheuttaneet haikailua. ehkä sillä on sen kanssa isosti tekemistä, että juuri nyt on niin hyvä 🙂

    1. Just niin! Ja myös se, ettei oikein ehdi turhia murehtia 😀

  3. Paljon onnea!

Vastaa käyttäjälle StyleC Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.