Diagnoosi: laryngiitti

Lähdimme eilen illalla siskon kanssa (mies oli pois kotoa) viemään kiireen vilkkaan vauvaa Mehiläiseen limaisen yskän vuoksi, diagnoosi: akuutti laryngiitti. Eli ollaan taas vähän spesiaalitapauksia, äkilliseen kurkunpääntulehdukseen kun ilmeisesti sairastuvat paljon yleisemmin pojat kuin tytöt. Toistaiseksi ei olla tarvittu sairaalakeikkaa, kotikonstit (kylmä ilma, istuma-asento ja Panadol) ovat auttaneet.

Tyttö on ollut diagnoosinsa jälkeen välillä ihan hyvällä tuulellakin, toivotaan siis että inha virus lähtisi pian lipettiin. Olo on kuitenkin karsea niin vauvalla kuin äidilläkin: lapsen sairastaminen on paljon pahempaa kuin se, että olisi itse kipeänä. Tekisin mitä tahansa, että voisin sairastaa tytön puolesta. Olen itse sairastanut lapsuusiän astmaa ja huonot muistot tulvivat mieleen. Tiedän paremmin kuin hyvin, miltä tuntuu kun happi ei kulje ja henkeä ahdistaa. Olin kuitenkin sairasteluni aikaan vanhempi, joten pystyin puhumaan äidin kanssa, kun oli kurja olo. Oma vauvani pystyy vain itkemään ja se tekee olosta monin kerroin pahemman.

Vertaistukea otetaan siis vastaan! Ja ne teistä vanemmista, jotka eivät (vielä) lapsen laryngiitia ole kokeneet: kannattaa googlata tauti. Oireet voivat nimittäin olla tosi pelottavia, jos ei tiedä, mistä on kyse. Kun tauti iskee päälle, pitäisi kuitenkin pystyä pysymään rauhallisena, sillä lapsen hätä pahentaa hengenahdistusta ja aikuisen hätä taas tarttuu lapseen. Monesti taudista selviää tosiaan ihan kotikonsteilla, mutta joskus tarvitaan sairaalahoitoa eli hengitettävää adrenaliinihöyryä ja/tai suun kautta/lihakseen annettavaa kortisonia.

uusi

Kävi muuten ihmeellinen tuuri, kun Mehiläisen viikonloppuillan päivystystä hoiti neurofysiologian dosentti Sampsa Vanhatalo, joka on palkittu lastentautien alan tutkija. Kiitos tuhannesti hänelle avusta!

8 Comment

  1. Meidän jampalla on ollut pikkuvauvasta saakka hengitystieinfektioiden yhteydessä astmaattista oireilua. Ventoline on ollut kovassa käytössä! Ensimmäiset ja pahimmat kerrat oli kyllä kamalia ja itsellä avuton olo. Nyt pikkumies on tänä syksynä mennyt päiväkotiin ja tuntuu olevan koko ajan jossain taudissa joten siihenkin on tottunut ajan kanssa.. :/

  2. Oi, se on kyllä inhottava tauti! Meillä pojalla oli vähän isompana (oisko ollut 1 v?) ja nyt tällä pienimmällä kuulostelin edellisessä flunssassa yhtenä aamuna tuota samaista yskää, jonka heti muistin kuulleeni aikaisemminkin. Onneksi ei kuitenkaan mennyt pahemmaksi.

    Joitain öitä oon kuluneen viisivuotisen äititaipaleen aikana nukkunut nojatuolissa vauva sylissä ja joitain öitä valvonut miehen kanssa vahtivuoroissa. Onneksi kaikki kuitenkin helpottaa, kun lapsi oppii puhumaan (ja oksentamaan sankoon! Ihan huippumahtava taito!!) Ja samaa oon monesti sanonut: kuinka mielelläni sairastaisin minkä tahansa taudin tai onnettomuuden itse, lapsen sijasta. Miksei niin voisi tehdä?

    Tsemppiä teille sairastamiseen! Sekä vauvalle toipumiseen, että vanhemmille hoitamiseen! (Mulla menee aina niin, että lasten sairasteluputken jälkeen oon pari päivää kiukkuinen kuin mikä. Stressi purkaantuu ja skarppaaminen hellittää…)

  3. Meillä poika oli vähän alle vuoden, kun sai kurkunpääntulehduksen. Kolme yötä ja neljä päivää sairaalassa oltiin.
    1,5 vuoden ikäisenä alkoikin sitten lapsuusiän astma, joka vei parin viikon välein sairaalaan, kunnes sai astmalääkkeet. Se oli rankkaa aikaa. Varsinkin tuo kurkunpääntulehdus oli pahin kaikista, kun se piti sairaalassa kolme yötä ja se jotenkin sitten karastutti niitä seuraavia kertoja varten. Se oli onni, että mä sain jäädä lapsen kanssa osastolle, koska kaikkialla se ei ole mahdollista.
    Pidettiin peukkuja, että 3-vuotiaana olis astma hellittänyt, mutta nyt 4,5-vuotiaana tarvitsee niitä säännöllisesti. Ehkä jossain vaiheessa, mutta kyllä sitä saa aina olla sellasessa pienessä stressikimpussa, kun saa pienenkin flunssan, koska se ajaa helposti tukkoon, jos lääkitys ei ole kohallaan 🙁 Siitepölyaikana saa olla tarkkana myöskin.
    Minkä ikäisenä sulla loppui astma ja oliko niin, että sitä ei enää myöhemmin tullut? Pojan isällä on ollut lapsuusiän astmaa ja joskus teini-iässä ei tarvinut enää lääkkeitä.

    1. Voi ei, uskon että flunssat pelottaa. Mulla just aina flunssan yhteydessä veti ihan tukkoon ja jouduin aina sairaalaan. Kerran olin Kanariansaarillakin sairaalassa, kun tuli astmakohtaus torakkamyrkyistä. Mulla alkoi astma vasta joskus 4-vuotiaana ja loppui noin 7-vuotiaana. Ja ei tosiaan sen jälkeen ole astmaa ollut. Sen jälkeen mulla oli tosi hyvät keuhkot, soitin poikkihuilua ja muistan, että yläasteella mitattiin jostain syystä keuhkojen tilavuutta, jolloin mulla tais olla koko luokan paras keuhkojen tilavuus 😀 Mutta silloin lapsena muistan, että ne kohtaukset oli tosi ikäviä ja pelkäsin niitä itsekin. Sairaalaan joutuminen oli kaikista kauheinta ja se, että jouduin jäämään sinne yksin yöksi. Tosi hienoa, että olet voinut jäädä sairaalaan lapsen kanssa. Se on todella tärkeää. Mulle on jäänyt siitä elinikäisiä traumoja, ettei äiti saanut jäädä mun kanssa sinne. Kerran hän tosin nukkui patjalla lattialla, sen muistan. Lisäksi muistan, että kotiin mukaan annettu spira-laite oli parasta maailmassa.

      1. Varsinaista astmakohtausta poika ei onneksi vielä ole saanut, vaan lähinnä se on sellaista, että terveenä hengästyi todella helposti ja alkoi yskittämään. Flunssa-aikana on levossakin tuota syvään hengittämistä ja lääkettä saa olla säännöllisesti antamassa.
        Pahin tilanne oli tuossa 1,5-2 vuoden iässä, kun pojalla oli pieni nuha ja vähän yskitti – siis sellainen ihan perusjuttu, mitä nyt välillä kaikilla lapsilla on. Uskalsin viedä päiväkotiin, kun oli kuitenkin pieni ryhmä ja astmalääkkeen annoin mukaan ihan vain varmuuden vuoksi, JOS tarvitsee. Kello 13 aikoihin sain soiton pk:sta, että poika tarvitsee lääkettä ja että antoivat jonkun verran. Kyselin, että kuinka poika voi jne ja sanoivat reippaasti, että ei hätää, täällä pärjätään loistavasti. Klo 15:20 sain soiton, että nyt ei enää poika pärjää lääkkeillä, vaan pitää tulla hakemaan pois. Eivät kertoneet, kuinka paha tilanne on, mutta ajattelin, että ehdin kyllä sinne, että kyllä ne ambulanssin olisivat soittaneet, jos olisi niin kamala. Normaalisti työmatka kestää sen vajaa tunnin, mutta silloin ajoin sen 35 minuutissa. Jokin vaisto sanoi, että nyt nopeasti. Kun pääsin perille, poika oli hoitajan kanssa eteisessä, kun muut olivat ulkona ja vain itki. Ei ollut enää suostunut ottamaan lääkettä. Pojan sydän tuntui hakkaavan tuhatta ja sataa ja hengitys ei kulkenut, vaan oli raskas. Tein nopean päätöksen, että kutsunko ambulanssin vai lähdenkö itse ajamaan, ja lähdin itse ajamaan. Nappasin pojan kamat mukaan, puin nopeasti hänen päällensä ja yritin rauhoitella parhaani mukaan samalla. Näin jälkikäteen ajatellen, olisi pitänyt kutsua ambulanssi, mutta sitä ei osannut ajatella järkevästi tai äitinä luottaa siihen, että poikani olisi ambulanssikyydille prioriteetti numero 1 ja pääsisi yhtä nopeasti paikalle, kuin mitä minä sieltä korvesta ajaisin sairaalaan.
        Matka sairaalaan kesti 10-15 minuuttia normaalin 20 min sijaan. Poika rauhoittui ja nukahti istuimeensa ja minä kuuntelin, että hengittääkö se edes. Rukoilin koko matkan, että selviä selviä, hengitä hengitä… ja olin pienessä adrenaliinipiikissä.
        Sairaalalle päästyäni kävelin ripeästi poika kainalossa sisälle ja juttelin pojalle iloisia, jotta pysyisi rauhallisena. Teki mieli juosta. Sisällä ihanat hoitajat ottivat pojan heti syyniin ja tekivät testit. Sinne jäätiin hengittelemään kortisonia, hoitavaa ja avaavaa kolmeksi päiväksi ja viikon sairasloma. Yhden pienen nuhan takia. Samalla reissulla juttelin lääkärin kanssa, että yleensä saattaa kestää puolikin vuotta, ennen kuin hoitotasapaino astmalääkkeiden kanssa löytyy, mutta tuon jälkeen ei ole onneksi tullut niin paniikinomaista tilannetta, kuin mitä tuo oli. En saanut nukutuksi koko viikkona, pelkäsin, jännitin,… se oli kyllä maailman kamalin tilanne, missä olen ollut tähän asti,enkä toivo sellaista kenellekään.

        1. Aivan kamala tilanne, ja vielä noin pienellä 🙁 toivotaan, että menisi kokonaan pois tuo pahainen sairaus lähiaikoina. Paljon jaksamista sinne!

  4. En tiedä, mikä tauti täällä jyllää, mutta sairaana ollaan oltu jo yli 2 viikkoa. Aaltoileva kuume kesti melkein viikon, on limaista yskää, nenän tukkoisuutta ja paksut keltaiset räkävanat pojan nenän alla. Raskasta tässä on se, että myös itse sairastaa, samoin mies. Ja tosiaan, kun pieni ei osaakertoa pahasta olosta. Myös imetys on ollut välillä haastavaa tukkoisuuden vuoksi. Onneks tyyppi on jo sen verran iso kuitenkin, että osaa itse hallita tilannetta ja hengittelee suun kautta.
    Mut sais alkaa helpottaa jo pikkuhiljaa, kiitos!

  5. Olettepa saaneet kurjan vaivan osaksenne, tsemppiä! <3 Meillä myös tyttö sairastanut useampaan otteeseen noita kurkunpäätulehduksia pienempänä, välillä ne vei päivystykseen hengittelemään spiiraa ja vaati kortisonikuuria, välillä selvittiin kotikonstein Ventolinella ja höyryhengittelyllä. Nyt tyttö on 2,5-vuotias ja tulehduksia paljon harvemmin, se varmasti helpottaa kun pienet keuhkoputket alkavat kasvamaan 🙂 Meillä öitä muuten helpotti kovasti ilmankostutin (Ufo), kannattaa kokeilla. Ja sipulit roikkui kosteassa sukassa pinnasänkyyn köytettynä, en tiedä oliko niistä oikeasti apua mutta meillä pienenä äiti leikkasi aina sipulit flunssassa tyynyn alle niin tapa on jäänyt sieltä 😀 Niin ja muuten hankittiin pinnasänkyyn myös sellainen vaahtomuovikiila nostamaan pääpuolta, ennen sen ostamista nostettiin toista päätyä ihan kirjojen avulla (sänkyn jalkojen alle siis laitettiin).

Vastaa käyttäjälle Puppe - Perjantaista Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.