Onnesta ja peloista

Lapsen saaminen on järisyttävämpi elämänmuutos kuin mitä koskaan ennen sen tapahtumista voisi uskoa. Se muutos ei tuo ainoastaan onnea ja iloa elämään. Voi hyvin olla, ettei se tuo ensin ollenkaan onnea ja iloa elämään. Mietin ennen omaa lasta itse usein, miksi ihmiset haluavat lapsia. Välillä sivusta seuranneena tuntui, että lapset tuovat elämään vain unettomuutta, sotkua, stressiä, kiirettä, hallitsemattomuutta, masennusta, uupumusta. Negatiiviset asiat voivat joskus olla niitä, jotka helpommin näkyvät ulospäin ja niitä, joita jotkut ihmiset korostavat elämässään.

En vieläkään ole ihan varma, miksi ihmiset haluavat lapsia. Koska halusinhan minäkin ennen kuin tiesin, mitä tuleman pitää. Nyt tiedän ainakin sen, ettei lapsi ole välttämätöntä ylitsepursuavalle onnelle. Mutta nyt ihan tavalliseen päivään mahtuu paljon enemmän hymyä, naurua ja sydämestä huokuvaa lämpöä kuin koskaan ennen.

iresipe

En halua antaa sellaista kuvaa, että vauva-arki olisi pelkkää pumpulia. Se ei todellakaan ole ollut sellaista. Elämänmuutos on iskenyt vasten kasvoja välillä kovaakin. Mutta ehkä siitä ihan tavallisesta arjesta, pienistä hetkistä on tullut onnentäyteisempiä. Elämä ennen lasta oli sata kertaa helpompaa. Rennompaa, huolettomampaa taatusti. Mutta en minä silloin huomannut kovinkaan usein ihan tavallisena maanantai-iltana kotona, että hymy väsyttää jo poskiani. Meillä on tapana aina iltaisin makoilla sängyllä, hupsutella ja naureskella. Minä huutelen Jaakolle alakertaan ja tyttö nauraa, koska hänen mielestään on niin hauskaa, että puhun kovalla äänellä. Elämä ei ole niin helppoa kuin ennen, mutta ainakin iloa ja naurua riittää paljon pienemmistä asioista. Enkä tarkoita, etteikö tätä arjen onnea voisi olla ilman lastakin, mutta olen itse tehnyt tällaisia havaintoja omasta elämästäni. Olin ennen aivan kertakaikkisen tyytyväinen elämääni enkä kaivannut sitä, että saisin joka ilta loikoilla sängyssä ja nauraa jotakin. Mutta en pane pahakseni, että nyt on näin.

Välillä olen miettinyt, onko se vavahduttava onni ja rakkaus omaa lasta kohtaan sen arvoista, että pelkään jatkuvasti kaikkia vaaroja, joita lapseni tässä maailmassa kohtaa. Tämä voi kuulostaa ihan pähkähulllulta, mutta ehkä joku muukin saa tästä ajatuksesta kiinni. Mietin joskus, olisiko lapseni ollut parempi olla syntymättä tänne vaarojen keskelle. Kun luin kanarialaisen hotellin parvekkeelta pudonneesta 1-vuotiaasta pari päivää sitten, tuntui kuin kasa tiiliä olisi pudonnut rintani päälle. En pysty edes kuvittelemaan, kuinka hirveää tytön vanhemmilla on tällä hetkellä. Kerran näin vaateliikkeen kassalla ilmoituksen lastenvaatteen takaisinvedosta, sillä tuotteesta irtoilevat napit voivat aiheuttaa tukehtumisvaaran. Mietin, että tämä sisintä raastava pelko on nyt jotakin, jota joudun sietämään koko loppuelämäni. Napit ja muut pienet esineet ovat kuin myrkkyä ja parvekkeet surmanloukkuja. Arkipäiväisiä juttuja, joita aiemmin ei edes ajatellut. Joskus tuntuu, että jos keskittymiseni herpaantuu hetkeksikään, jotain putoaa lapseni päälle pöydältä ta hän itse muksahtaa pää edellä johonkin vaaralliseen kulmaan. En ehkä ole ainoa äiti, joka joskus käy valvomassa lapsen unta: hengittäähän hän vielä. Lapsen saaminen ei ole helppoa sille, joka on muutenkin kova pelkäämään, murehtimaan ja huolehtimaan. Pelko on raastavaa, se on varmasti aina läsnä, mutta toivottavasti vähän lievempänä vielä jonain päivänä.

Vaikka huoleton elämäni on pysyvästi ohi, on maailmassani ihminen, jota ihanampaa ei ole. Ja onhan se nyt parasta, että sellainen ihminen on olemassa. Kaunis tyttöni, maailman rakkain.

8 Comment

  1. Kyllä. Tarkistan edelleen joka ikinen yö. <3

  2. Minä myös välillä päiväunilla käyn kolistelemassa vieressä, että saan jotain liikehdintää aikaan – sitten voin rauhassa jatkaa omia juttuja. Pelkojapelkoja. Niitä on tämä arki täynnä – varsinkin kun olen pahimman laatuinen huolehtija.

    Minä niin pidän näistä sinun ajatuksistasi, ne usein liippaa läheltä omiani. Mukavan aitoa tekstiä, kiitos siitä 🙂

  3. Voin samaistua. Lapsen myötä tuli ennenkokematon määrä rakkautta, mutta samalla myös täysin uusia pelkoja ja kauhukuvia. Ja kyllä..hengitystä tarkistellaan täälläkin unen aikana! ♡

  4. Anne Laakso says: Vastaa

    Eikä se huolehtiminen ja huoli lopu koskaan. Ei sittenkään kun ne kullannuput ovat muuttaneet omaan kotiinsa. Sitä on se vanhemmuus. Aluksi vastuun kantamista pienestä ihmisestä, jota rakastaa läpi elämän enemmän kuin mitään muuta. Sen nyytin eteen tekisi mitä tahansa ja varmasti antaisi kaikkensa, jos pakko olisi. Mutta kyllä lapsi antaa vanhemmilleen niin paljon rakkautta ja iloa. Ja jatkuvuutta tulevaan.

  5. Sydämen pakahduttava rakkaus ja myös sydämen pakahduttava huoli.
    Joka ilta ennen omaa nukkumaanmenoa käyn. Enkä poistu ennenkuin olen varma, että hengittää. Käynyt jo viimeisen vuoden ja 8kk. ♡

  6. Maitoviiksi says: Vastaa

    Hyvä kirjoitus! Usein pysähtyy miettimään, että kuinka arkeen voikin mahtua niin suuri määrä rakkautta, lämpöä ja sydämen muljahtelua ylpeydestä ja onnesta. Vastapuolena tosin se pelko, huoli, uupumus ja toisinaan jopa raivo. Silti en vaihtaisi tätä arkea pois. Ja todella yölläkin havahdun kuuntelemaan, onko normaali äänet pienellä nukkujalla vai pitääkö kurkistaa lähempää.

  7. Moi! Ihana kirjoitus. Itse elelen raskausajan grande finalea ja olen miettinyt aika paljon, että minkälaistakohan tulevaisuus tulee olemaan. En ole täyttänyt mieltäni ruusuisilla kuvitelmilla, tässä tilanteessa perinteinen optimismini on ehkä kääntynyt jopa pieneksi inhorealismiksi, vaikka todellista muutosta en tietysti pysty ennakoimaan. Elimme pitkään melko varmoina siitä, että lapset eivät ole meitä varten, mutta kolmenkympin rajapyykin ylityttyä kolmisen vuotta sitten, huomattiin keskustelevamme aina vain enemmän siitä, mitä tulevaisuuteen oikein kuuluisikaan. Loppukeväästä tehtiin päätös ja nyt ollaan tässä. Mielenkiintoisia aikoja elellään!

    Uskon, että elämä on arvokasta ja hyvää sekä ilman lapsia että vanhempana, ehkä enemmänkin hyvin erilaista. Pidän tärkeänä, että tämä pysyy mielessäni myös elämänmuutoksen jälkeen ja ymmärrän edelleen eritavoin eläviä ystäviäni. Ihania talvipäiviä sinulle!

  8. Vanhemmuushan on todella extremeä jos todella ajattelee 🙂 ei helppoa ja huoletonta todellakaan! Mut toisaalta harrastaahan ihmiset reppureissaamista, base-hyppyjä jne. jossa myös vaarantunne, hallitsemattomuuden ja hallinnan raja, seikkailu, elämän yllätyksellisyys on vahvassa roolissa. Sitä tuntee olevan elossa. Samanlaistahan se on lasten kanssa. Sitä todella tuntee olevan elossa 🙂 ja se rakkauden määrä omaa lastansa on kohtaan on niin järkyttävän voimakasta!
    Kyllä, elämä voi olla onnellista ja ihanaa ilman lapsia. Elämä voi olla jännittävää ja sykähdyttävää reppureissaten, extremeharrastusten parissa tai kotona peläten milloin se 1-vee taas kiipeää sohvalle kun selkänsä kääntää ja tipahtaa sieltä ;D

Vastaa käyttäjälle Mamma80 Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.