Kun on pakko antaa periksi

Kaikki oli hyvin vielä viikko sitten. Hän nukkui alakerrassa yksin ja me saimme nukkua yläkerrassa rauhassa, ilman pelkoa yöllisistä herätyksistä. Nukkumisjärjestelyt tuntuivat hyviltä – näin tämän kuuluu olla.

Se alkoi pikkuhiljaa. Ensin pientä valitusta, joka oli vähäistä, mutta herätti kuitenkin meidät. Aluksi auttoi, että menin peittelemään hänet, sanoin että nyt nukutaan ja kiipesin takaisin yläkertaan. Pian itku alkoi kuitenkin voimistua, yö yöltä. Lopulta olin jo niin väsynyt, että oli pakko vain antaa periksi. Ottaa hänet viereen nukkumaan.

Se tuntui siinä vaiheessa kaikista huonoista vaihtoehdoista parhaimmalta. Olisi vaikeaa nukkua, kun hän on vieressä, mutta vielä vaikeampaa olisi nukkua siltä itkulta. Harmitti. Ei tämän näin pitänyt mennä. Tuntui, että kuukausien työ ja minun periaatteeni olivat valuneet hukkaan. Olimme taas lähtötilanteessa. Siinä, että hän nukkui meidän sängyssämme.

kollaasiMV

Nimittäin tuo saamarin koira.

Luulitteko, että puhuin vauvastamme? Ehei, ei minua vauva öisin herättele vaan koira, joka haukahtelee, murahtelee, näkee unia, hyppää alas sängystä, takaisin sänkyyn, ravistelee itseään, vaatii päästä peiton alle, läähättää kuumuuttaan peiton alla, kiemurtelee niin kiinni kylkeen kuin vain mahdollista tai nukkuu poikittain keskellä sänkyä.

Olen aiemmin tykännyt nukkua koirien kanssa, mutta viime kesän kynnyksellä tälle (huonolle) tavalle alkoi tulla stoppi. Saimme unikouluun onneksi apua kälyltäni, joka on ammatiltaan koirankouluttaja. Hän oli talonvahtina, kun olimme Kroatiassa ja päätti silloin ihan keskenänsä, että koira saa nyt kyllä luvan nukkua lattialla. Jatkoimme ihan hyvällä menestyksellä tällä asiantuntijan viittaamalla tiellä ja hankimme Dinolle oman sängynkin makkariimme. Uusi nukkumapaikka otettiin vastaan ihan hyvin, mutta pian koira alkoi kuitenkin vaivihkaa hypeksiä takaisin meidän sänkyymme yöllä, kun olimme täydessä unessa. Emme edes huomanneet.

Koira hoksasi myös, että Jaakko on paljon hövelimpi sängyssä nukkumisen suhteen ja kiipesi aivan hipihiljaa Jaakon puolelta takaisin meidän sänkyymme juuri, kun minä olin nostanut hänet kymmenettä kertaa takaisin omaan petiinsä. Välillä hän ihan syöksyi peittojen väliin turvaan. Aivan kuin en löytäisi häntä piilostaan. Kun sitten kaivoin hänet peiton alta esiin, hän heittäytyi aivan lötköksi selälleen, jotta hänen kantamisensa takaisin omaan sänkyyn olisi mahdollisimman hankalaa. Koiramme tottelee kyllä yleensä käskyjäkin, mutta tämä kantamisrumba tehtiin vauvan vuoksi, sillä en halunnut komentaa koiraa kovaan ääneen nukuttamisen aikaan saati silloin, kun vauva oli juuri nukahtanut.

Jokin aika sitten paloi päre ihan kokonaan, kun Dino alkoi haukuskella jotakin olemattomia keskellä yötä ja herätti vauvan (minusta sukeutuu aivan naarastiikeri, jos joku häiritsee lapseni unia). Sipe herää aina myös koiran ravistellessa turkkiaan uniensa jälkeen, vaikka muuten ei mikään ääniherkkä olekaan. Niinpä passitin koiran, ei vain omaan petiinsä, vaan kokonaan eri kerrokseen nukkumaan. Ja siitä sitten lähti tuo alun tarina. Ensin meni hyvin ja sitten ei mennytkään ja sitten en jaksanut yrittää ja nyt koira nukkuu taas meidän välissä. Back to square one. En ole periksi antavaa tyyppiä, mutta minkäs teet, kun et voi haukuttaa koiraa keskellä yötä, sillä se keskeyttää vauvankin unen.

Eilen menimme nukkumaan niin, että Dino nukkui tyytyväisenä pää tyynyssä meidän välissämme kuin joku paraskin ihmislapsi. Osaisi nyt mokoma sitten edes arvostaa näitä myönnytyksiä, joita me hänen korkeudelleen pakon edessä teemme.

Niin, että kukako meidän perheessä on pomo? Se saamarin koira vissiin.

10 Comment

  1. Kristiina says: Vastaa

    Voi ei. Ihan kuin olisi lukenut meidän tarinaa vaikkakin meillä sängyssä koiria on kaksi. Mies on ollut ensimmäisen kanssa jo niin pehmo ettei hän sitä voinut jättää nukkumaan yksin lattialle ja siitä lähtien molemmat koirat ovat nukkuneet sängyssä. Nyt raskaana ollessani päätin että nyt muuten loppuu koirien pyöriskely meidän nukkumapaikassamme ja edessä on varmaan samanlainen tarina kuin teillä.

  2. Me hankimme koiraportin makuuhuoneen ovelle vauvan ollessa parikuinen. Kyllästyin siihen, että nostaessani vauvaa sängystämme syötöltä takaisin pinnasänkyyn, piti raivata itselleni tilaa. Saamarin koirat valtasivat heti parhaat paikat, kun oman takamuksensa nosti. Ja kyllä, myös täällä heräiltiin ravistuksiin. Ehkä koiraportti ei ollut paras vaihtoehto, mutta kouluttaminen olisi pitänyt tehdä ennen vauvan tuloa (koska univaje nyt) ja tosi hienosti koirat ottivat uudet tuulet. Ja valtasivat sohvan.

  3. Pakko sanoa että vähän naurstti kun luin tän vaikkei teitä varmaan nauratakaan. Ei muuta ku uutta yritystä kun jaksaa taas! Eiköhän se siitä tai sitten ei, mutta yrittää voi aina uudestaan 🙂

  4. Koiraportti makuhuoneen oveen, että pääsee samaan kerrokseen, muttei samaan huoneeseen?

  5. Ihan hyvä stoorihan tämä oli, vaikka ensin lähdin lukemaan sillä, että nytkö viimeinkin paljastat teidän perhe-elämän nurjia puoliakin, kun niistä olet joissain kohtaa aina vihjaillut?
    Itselläni oli oman lapsen kanssa kriisi yöheräilyn kanssa, ja ristiriitaisin tuntein huvitti sinun kamppailusi koiran kanssa. Lapsen yöheräily ei naurattanut, eikä nukkumisjärjestelyjen sorvaaminen kaikkia tyydyttäväksi. Mutta ehkä sillekin voi joskus vielä naureskella? Onneksi teillä on helpompi vauva.

  6. Koira laumaeläimenä haluaa nukkua perheen kanssa samassa tilassa. Sen yöllinen itku on ymmärrettävää, mutta sänkyynne tulo ei.
    Tsemppiä karvakuonon opettamisessa omaan sänkyynsä teidän viereenne.

  7. No kuulostaapa ihan meidän kissalta….tilaisuus tekee varkaan, ja ainakin meillä vaikkei olisi tilaisuuttakaan. Jos nyt haluat tietää kuinka tuossa käy, voin kertoa: kun lapsesi saa oman matalalaitaisen sängyn, hän jää mielellään kyllä omaan sänkyynsä nukkumaan. Ja sitten ei ole enää koirakaan tunkemassa teidän sänkyynne, hänhän on löytänyt paremman paikan nukkua kuin TEIDÄN SÄNKY. Ja jos siitä käyt kouluttamaan ja kantamaan pois, on teillä ongelma. Toinen nimittäin huutaa oven toisella puolella, ja toinen avaa oven. Ja aamulla molemmat kyllä löytyy samasta paikasta nukkumasta, vaikka olisitte illalla teljenneet koiran eri huoneeseen. Meillä lapsi löytyi nukkumasta vierashuoneen sohvalta jonne oli itse mennyt lohduttamaan naukuvaa kissaa…ja lapsella siis silloin ikää alle 1,5 v. Tämän taistelun voittajaksi voin jo huoletta julistaa Dinon!

  8. Irene N. says: Vastaa

    Hahaa, meidän Luna olisi Dinosta ylpeä! Se on ollut ihan samanlainen. Hiipi aina nukahdettuamme sänkyyn ja teeskenteli kuurolötköymmärtämätöntä jos sen koitti saada alas (joku rotuominaisuus?). Nyt se on viimein oppinut omaan petiin. Liekkö osuutensa asiaan silti uudella kodilla jonka makkarissa ei ole mattoa… Luna vihaa kaikkea missä ei tassut pidä ja näemmä se viha voittaa ainakin toistaiseksi sänkyhimon 😀

  9. Hienoa on, että teillä on hyvin nukkuva vauva! Vissiin koiran vuoro olla vauva? Tiedä sitä, mutta toivottavasti keksitte jonkun ratkaisun. Meillä koira on portin takana takkahuoneessa (huoneessa ei ole ovea) ja siellä nukkunut aina kiltisti. Mutta mua jänskättää miten koira tulee reagoimaan ja heräämään tulevan vauvan itkuun, että onko mulla sitten öisin kaks vauvaa hoidettavana, kääks!

  10. Ihan kuin meidän tarina! Koko pienen ikänsä oli tuo pikkukoira tottunut nukkumaan meidän välissä, ja hermot olivat kireällä, koska se valvotti siinä temppuiluillaan. Sitten kaikki ratkesi kuin vahingossa itsestään. Nimittäin lapsemme alkoi kömpiä väliimme yöllä. Ja hänhän saapui siihen sellaisella tohinalla, että koira sai väistyä.. Samoin koira sitten totesi, et hänelle ei taida olla enää tilaa sängyssä kun lapsi nukkuu milloin mitenkin päin ja aika levottomasti. Nukkuu siispä mielummin nykyään muualla eikä sänkyyn edes halua. Se siitä koirasta sängystä. Nyt kömpii tuo lapsi 😀

Vastaa käyttäjälle Kristiina Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.