Jep, hiuksia irtoaa tupoittain joka päivä, mutta eipä tuo yllätyksenä tullut.
Se, mikä tuli yllätyksenä, on hiustenlähdön syy. Olen aina jostakin syystä kuvitellut, että synnytyksenjälkeinen hiustenlähtö liittyy imetykseen, mutta syypää onkin ihan vain synnytys ja sen aiheuttama hormonihärdelli. Imettämättömätkin tästä siis toki voivat kärsiä.
Minä en jaksa tästä mitään stressiä ottaa. Enemmän vaivastani kärsii mies, joka valittelee löytävänsä hiustuppoja mitä ihmeellisimmistä paikoista. Sanomattakin kai selvää, että viemärit ovat meillä tukossa ja suortuvia saa irrotella tuon tuosta tiskikoneesta, hammasharjoista, vauvan iholta, you name it. En pelkää kuontaloni puolesta, mutta kyllähän nuo tukkasotkut ympäri nurkkia ärsyttävät. Tälle ongelmalle en kuitenkaan mitään mahda: en usko mihinkään poppaskonsteihin, joilla tukan saisi pysymään päässä. Syö vitamiinini, mutta millekään ihmekuureille en ala.
Sen sijaan olen muuten tyytymätön tukkaani, en nimittäin ole tehnyt sille mitään sitten raskausajan sävytyksen ja tasoituksen. Haaveilin jo tuolloin lobista eli pitkähköstä polkasta, mutta sisko alkoi välittömästi nälviä ja vihjailla, että leikkautan äititukan jo ennen lapsen syntymää. Olen nimittäin pyhästi vannonut, että pidän kutrini pitkinä, vaikka lapsen saankin. Jostain jännittävästä syystä nimittäin mammoilla on tapana leikata hiuksensa vauvan myötä jopa ihan minimittaan. En ole koskaan ymmärtänyt miksi. Lyhyt tukka ei ole ainakaan minun mielestäni millään tavoin helppohoitoisempi kuin pitkä, päinvastoin. Jos nyt syy tähän pätkäisyvimmaan ylipäätään on se, ettei hiustenlaittoon jaksa enää vauvan syntymän myötä käyttää aikaansa. Minusta lyhyt tukka vaatii aina enemmän fiksausta näyttääkseen edes vähän järkevältä. Pitkän tukan poninhännälle heittämiseen taas kuluu kaksi sekuntia.
Meikäläisen pääkarvat ovat kuitenkin saavuttaneet jo aivan kohtuuttomat mitat. Tulimme siskon kanssa siihen tulokseen, ettei tällaisesta kilometrifledasta ole mitään hyötyä. Se kuivuu hitaasti ja takkuuntuu heti. Kaikilla mahdollisilla mittapuilla lyhyempi, mutta vielä poninhännälle yltävä kampaus on järkevämpi. Suomalainen tukkalaatuni näyttää paremmin voivalta ja paksummalta vähän lyhyempänä.
Siispä annan parin viikon kuluttua ihanan Johannan saksia kerrankin vähän enemmän kuin sen pakollisen puoli senttiä kaksihaaraisia. Samalla toivoisin kuontalooni uutta sävyä trendikkääseen tortoiseshell-/ecaille-tyyliin (ks. kuva). Tai eniten toivoisin, että saisin oman, lapsuuden hiusvärini takaisin. Se oli täydellinen! Maantienharmaa on muotia, kukapa olisi uskonut. Kesäisin ja etelänlomilla sain kylmänruskeaan tukkaani vielä ihan luonnolliset raidat.
Leikkasin lyhyeksi ennen raskautta ja se leikkaus oli wash&go tyyppinen. Jos ei ehtinyt niin siihen ei tarvinnut pesua ja kampaa kummempaa tehdä. Toki hiuslaatu, pyörteet yms vaikuttaa varmaan asiaan mutta se oli helppohoitoinen ja hyvännäköinen. Nyt ei enää ehdi kuukauden välein käydä kampaajalla joten kasvatusprosessi on käynnissä. Hirveetä tuskaa ja tää lyhyt polkka vasta vaikee onkin! Koko ajan silmillä.
Minulla alkoi hiuksia lähteä noin 4 kk synnytyksen jälkeen ja koska mullakin oli tosi pitkät hiukset, niin tuntui että hiuksia lähtee aivan järkyttävä määrä. Leikkasin kuitenkin kesällä reippaasti hiuksia, osin hiusten lähtemisen takia ja osin siksi, että ne olivat latvoista tooosi kuivat. Säilytin kuitenkin pituutta niin, että hiukset menivät hyvin kiinni ja olin tosi tyytyväinen! Nyt tuosta leikkauksesta on jo 8kk ja hiukset ovat taas kasvaneet mukavaan pituuteen 🙂 Aion siis itsekin säilyttää pitkän tukkani, vaikka hetkellisesti sen lyhyemmäksi kesällä leikkasinkin :)!
Sulle tulee selviämään se lyhyeksi leikkaamisen syy tossa puolentoista vuoden kuluttua.
Kun hiukset lähtee kerralla, ne myös kasvaa takaisin kerralla. Vuosi sen jälkeen kun uudet hiukset ovat ilmestyneet, ne näyttää aivan järkyttäviltä: vanhat ohentuneet hiukset ovat ennallaan mutta uudet elinvoimaiset karvat sojottavat pöyheänä leijonanharjana. Monilla myös nuo uudet hiukset ovat tekstuuriltaan eri sarjaa vanhojen kanssa – itselläni ne kasvoivat tiukoiksi korkkiruuvikiharoiksi kun tähän asti hiukseni ovat olleet piikkisuorat viimeiset 34 vuotta.
Eli kyllä, tekisi mieli leikata hiukset kokonaan lyhyiksi, kun mulla ei ole mielenkiintoa suoristella hiuksia päivittäin. Toistaiseksi olen selvinnyt pitämällä hiuksia kiinni ja välttelemällä peilejä.
Mä en ole ennen moista kuullut edes! Huikeaa miten jollekkin voikin noin erilailla käydä!
Useimmiten hiusten kasvu jatkuu yhtä tasaisena, vaikka niitä irtoaakin enemmän ja pitkäänkin synnytyksen jälkeen, eikä muutosta juuri näe. Monilla raskausaikana hiukset paksuuntuu ja ne ”ylimääräiset” sitten irtoaa synnytyksen jälkeen.
äititukka oli vaan pakko leikata. Hiuksia lähti niin paljon, että ponnarin paksuus on nyt sentin luokkaa tai ehkä vähän vähemmän. Vähänkään lyhyttä polkkaa pidempänä kuontalo on suoraan sanottuna törkeän näköinen. Bonuksena lähti vielä 2/3 toisesta kulmakarvasta. Eivätkä ole juuri takaisin kasvaneet, lapsi täyttää pian kolme :(. Ja joo, tykkäisin paksuista pitkistä hiuksista (sekä kokonaisesta kulmakarvasta myös, heh). Tasan ei mee nallekarkit…
Itse leikkasin hiukset long bob tyyliin ensinmäisen lapsen syntymän jälkeen (pitkät hiukset sitä ennen) ja lyhyeksi polkaksi toisen lapsen jälkeen. Itsellä syynä oli se että raskaus- ja pikkulapsiajan väsymys ja ikä alkoi näkyä naamasta, naama alkaa roikkua. Ja pitkät hiukset auki pidettynä lisäsi vain efektiä. Tottakai pitkät hiukset korkealla nutturalla piristi kasvoja mutta kylmillä ilmoilla oli sit säätöä hiusten ja pipojen kanssa. En ole katunut. Lyhyessä on ehkä enemmän laittoa mut toisaalta pidän sitä nyt enemmän auki. Lisäksi ole. Opetellut pari pukevaa pinnikampausta jolla saan osan hiuksista kiinni ja tukka näyttää silloin hyvältä vähemmällä laittamisella (ja pysyy pois kasvoilta treenatessa). En ole katunut päivääkään 🙂