Olen aina urheillut enemmän tai vähemmän. Lapsena uin hullun lailla, teini-iässä pelasin pesäpalloa ja yliopistoaikoina kävin ahkerasti salilla. Olen innostunut sulkapallosta, joogasta, pilateksesta, tenniksestä, kahvakuulasta, body pumpista, frisbee-golfista ja golfista. Salilla, jumpissa ja lenkeillä olen käynyt puhtaasti ulkonäöllisistä syistä, myönnän. Pallopelejä taas olen harrastanut puhtaasta liikunnan ilosta ja pelin hurmasta.
Raskausaikana oikeastaan kaikki liikunta jäi tyystin pois laskuista pahoinvoinnin vuoksi. Synnytyksen jälkeenkin treenin pariin palaaminen on takkuillut. Nyt ihan lähiviikkoina tälle liikkumattomuudelle on tullut kuitenkin stoppi. Oloni ei ole koskaan ollut näin löysä. Lihaskuntoni on olematon ja koko olemus on vetelä. Kun joskus harvakseltaan olen käynyt juoksemassa, uimassa tai pelaamassa racketballia, olo on kuin uudesti syntyneellä. Viime viikolla tein pyhän lupauksen: treenamisesta on tultava taas tapa. Ja tällä kerralla en liiku ulkonäkö edellä. Lihasteni muoto on aivan kertakaikkisen yhdentekevä tässä elämänvaiheessa. Haluan voida hyvin. Haluan, ettei selkäni ole koko ajan jumissa ja että saan illalla unen päästä kiinni.
Päätin myös, että teen tavalla tai toisella liikkumisesta mielekästä ja ihanaa. En ole oikeastaan koskaan varsinaisesti rakastanut salilla käymistä, mutta jostain syystä olen siellä ravannut vuosia – toisinaan ahkerammin, toisinaan vähemmän ahkerasti. Miksi? Rakastan pallopelejä ja uimista. Kun nappaan racketball-mailakassin olalle ja lähden kohti palloiluhallia, en koskaan mieti, etten jaksaisi, ei huvittaisi. Kuinka monta kertaa olen taistellut itseäni vastaan salille menosta? Miljoona. Sieltä tullessa en ole tietenkään koskaan katunut, että lähdin, mutta miksi sen lähtemisen pitäisi olla niin vaikeaa? Tästä lähtien treenaan niitä lajeja, joista oikeasti nautin. Olen hirveän innoissani uudesta lajilöydöstäni racketballista, joka siis on ikään kuin helpotettu versio squashista. Pelit ovat nyt jäissä oireilevan selkäni vuoksi, mutta laji on yksi syy lisää jumpata ja uida selkä kuntoon. Vakaa aikomukseni on myös viedä sisko Pekan tunnille Yoga Nordiciin. Häntä hauskempaa pilatesohjaajaa ei ole! Tykkään erityisesti hotjoogasta ja -pilateksesta. Tavisversiot ovat turhan tylsiä makuuni.
Kannustan muitakin löytämään sen oman lajin. On ihan ok, jos se iänikuinen sali ei nappaa! Loppujen lopuksi on aika erikoista, että niin moni tahtoo heilua painojen kanssa sisällä samaa rataa vuodesta toiseen. Jos et ole saada takapuolta ylös sohvalta salille, joku muu laji voi auttaa ongelmassa. Minä kyllästyin totaalisesti niihin ainaisiin maitorahkoihin ja hauiskääntöihin. Tästä edespäin kuuntelen itseäni, hoidan kehoani ja nautin urheilusta.
Olen miettinyt viime aikoina tätä kovastikin, miksi liikkuminen on aina vaan niin pakkopullaa? Enkä mä keksi, mikä mun laji voisi olla. Käyn lähinnä kävelyillä ja yritän käydä salilla. Salilla käyminen tekee kyllä hyvää, koska mulla on kaiken maailman virheasentoja huonon lihaskunnon takia. Mutta kun ei sinne ikinä huvita lähteä eikä siis tule kovin usein lähdettyä. Olen hölkännyt, tanssinut, pelannut jalkapalloa, käynyt erilaisissa jumpissa, uinut… Ei nappaa.
Aika kiva oivallus! Hyvä olo tulee liikunnan jälkeen aina mutta pitäähän sen olla niin kivaa ettei tarvitse aina taistella aloituksen kanssa.
Eilen hiukan hämmennyin kun mieheni yhtäkkiä totesi että onpa hienoa kuinka olen päättänyt että haluan pelata korista ja haluan joogata ja molemmat jutut olen toteuttanut ja selkeästi nautinkin siitä. Näinhän se todella on, mä halusin tehdä niitä ja siksi niitä nyt harrastan.
Kannustan siis minäkin etsimään itselle sopivan liikuntamuodon ja olla välittämättä siitä kuinka trendikästä sen pitäisi olla.