Korianterin comeback

Korianteri tekee pikkuhiljaa paluuta ruokavaliooni vauvan syntymän jälkeen. Kärsin raskauspahoinvoinnista koko odotuksen ajan ja jotkut ruoka-aineet olivat ihan pannassa pitkän aikaa. Pahoinvointi alkoi raskausviikolla 6 syödessäni kiinalaista. En tainnut siksi syödä kiinalaista pitkään aikaan, en ehkä koko raskausaikana.

Yksi mauste, jonka kuvottavuus leimasi raskausaikaa pitkään, oli tuore korianteri. Söin sitä ilmeisesti jossakin juuri, kun kamala pahoinvointiaalto iski ja sen jälkeen en pystynyt edes ajattelemaan koko maustetta.

Fun fact: en voinut myöskään lukea Natan blogia, koska jostakin syystä WTD:n ruokakuvien ajatteleminenkin toi mieleen korianterin. En ole edes varma, käyttääkö Nata aina kokkailuissaan korianteria vai mistä moinen mielleyhtymä tuli. Todennäköisesti käyttää, tuskin ihan tyhjästä olisin nyhjäissyt tuon ajatuksen.

Onneksi oikeastaan kaikki raskausajan pannassa olleet ruoat ovat löytäneet takaisin kokkailuihini. Nyt heitän aasialaistyylisiin pöperöihini aina varmaan puolet kaupan korianteripuskasta.

korianteri

Jäikö teillä raskausajan pahoinvoinnista ällötys jotakin ruokaa kohtaan?

13 Comment

  1. Mitä kaikkea ihanan näköistä tuossa ruuassa on?

  2. Rucola. En edelleenkään siedä vaikka raskauspahoinvoinnista on 6 vuotta aikaa.

  3. Omena ei oikein maistu enää. Mun ällötys ei niinkään johdu raskauspahoinvoinnista vaan ihan pelkästään siitä että söin omenoita aivan älyttömästi odotusaikana. Vieläkään omenat ei houkuta vaikka tytär kohta jo vuoden

  4. Juttayy says: Vastaa

    Mulla sama homma kanan (=broilerin) kans. Toisessa raskaudessa en pystyny syömään yhtään kanaa, nyt on sitten otettu kanavajetta kiinni. Jos kokkaisin vain itselle, söisin broilerruokia joka päivä.
    Ekasta raskaudesta muistoksi jäi mustapippurirakkaus, sitä tuli silloin kiskottua tomaattisiivujen päällä puolen sentin paksuisina kerroksina. Se himo ei sitten koskaan laantunut, vieläkin teen iltaisin lasten nukahdettua itselleni tomaatti-mustapippurileivät herkuttelumielessä.

  5. Minä kärsin myös aivan järkyttävästä raskauspahoinvoinnista. Monta kuukautta meni ennen kuin alkoi helpottaa ja silti huono olo jatkui synnytykseen saakka. Makaroonilaatikkoa en voi syödä enää, en myöskään niitä Parrotsin pähkinöitä. Jaffa ja appelsiinit ällöttää myöskin edelleen.. 🙂

  6. Korianteri on ihanaa ja sitä menee melkein joka ruokaan mulla 🙂 se ei onneksi oksettanut raskaana ollessa.
    Vauva on jo puolivuotias ja nyt vasta alkaa helpottaa ällötys kalaruokia kohtaan, erityisesti lohi on ollut alkuraskaudesta asti ällötystä aiheuttava, vaikka normaalisti tykkään kyllä.

  7. Saan varmasti olla todella kiitollinen, sillä varsinaisesti mistään ei raskauden aikana erityisemmin tullut huono olo, tai ei ainakaan niin merkittävä että se olisi jäänyt mieleen. Tämä varmasti sitten kostautuu kahta kauheammin mahdollisessa seuraavassa raskaudessa. Niin ja korianteri on herkkua täälläkin! 🙂

  8. Jälkiuuniruisleipää tuli pahimman etomisen aikaan puputettua siinä määrin, että ei maistu enää mikään ruisleipä. Ja Valion Hedelmäpommi-jugurttia söin niiden ruisleipien kanssa, siitä yököttää pelkkä ajatuskin nyt vaikka vielä alkuvuodesta nuo oli melkein ainoita ”ruokia”, jotka maistui 😀

  9. Mulla oli kotitekoinen pizza (jauheliha, punasipuli, ananas) ja siihen päälle rucolaa, yööök! Söin tuota juuri ennen kuin pahoinvoinnit alkoivat ja sain yliannostuksen ruoasta jo silloin.

    Jostain syystä ällösin myöskin ajatusta paahtoleivästä ja lauantaimakkarasta. En ole ikinä moisia edes syönyt, mutta pelkkä ajatus sai melkein oksentamaan.

  10. Mä en edelleenkään pysty syömään peppermint-purkkaa, tuntuu yhä että oksennus tulee saman tien…

    Toinen ongelma on jäänyt kalanruoasta. Meille tuli akvaario, kun raskauspahoinvointi oli pahimmillaan ja edelleenkin se kalanruoan haju tekee niin pahaa…. Onneksi kalat on miehen ja esikoisen yhteinen juttu eikä mun tarvitse osallistua 🙂

  11. Tuc-keksejä tuli vedettyä kun mikään muu ei mennyt alas ja mitta tuli kyllä pitkäksi ajaksi täyteen!

  12. No mulla samasta aiheesta vähän erilainen kokemus. Yhdessä vaiheessa sairastelin vähän enemmän ja intensiiviseen lääkintäjaksoon liittyi pahoinvointia. Hoidon aikana join lääkkeeni alas lämpimällä bonaqualla ja siitä jäi niiiiin vahva mielleyhteys että en voi katsoakaan kuplaveteen päin ilman että suuhun ei tulisi paha maku.

  13. hahahha ja kyllä, mä laitan korianteria ihan kaikkeen! 😀

Vastaa käyttäjälle nata Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.