Kliseisin otsikko hei ehkä ikinä!
Sipe oppi tosiaan ryömimään aivan yhtäkkiä yllättäen päivää ennen kuin täytti seitsemän kuukautta. Tätä edistysaskelta tosin edelsi viikon pari jatkunut turhautunut kitinä. Viikon tyttö jaksoi edetä ryömien, kunnes keksi jännittävämmän tavan liikkua: konttaaminen tuli kuvioihin.
Konttaaminenkaan ei tunnut enää riittävän, vaan tyttö huojuu jatkuvasti karhukävelyasennossa. Ennen nukkumaanmenoa hän haluaa kiipeillä isän ja äidin päällä toista tuntia. Useimmiten hän tarraa minua hiuksista tai kasvoista ja kiskoo itsensä seisomaan sängyllä.
Istumaankin Sipe jo nousee ihan itse. Huomasin tämän eilen illalla, mutta kun hihkuin siitä miehelle, hän sanoi, että onhan tyttö osannut sen jo monta päivää. Tiedä sitten, koska tuo taito on tullut ensimmäisen kerran käyttöön.
Nyt tuntuu, että tyttö on hoksannut pääsevänsä vauhdikkaammin eteenpäin ryömimällä, joten on ottanut jälleen ryömimisliikkeet takaisin käyttöön.
Facebookissa ihmiset spekuloivat jo, että Sipe saattaa lähteä aikaisin kävelemäänkin. Minä otin ensiaskeleeni jo kymmenkuisena ja Jaakko vasta puolitoistavuotiaana. Näin äidin hermojen ja vauvan turvallisuuden kannalta keskiverto näistä lukemista voisi olla ihan sopiva 😀 Kymmenkuisen kävely saattaa olla vielä aika päätöntä menoa. Minä päästän kauhistuneen parkaisun jo pelkästään siitä, että tytön pää hiukan kopsahtaa pinnasängyn pinnaan, kun hän kiemurtelee pedissään. Tästä tavastani pitäisi päästä eroon, useinhan lapset säikähtävät enemmänkin aikuisten reaktioita muksahduksiin ja haavereihin kuin tapahtunutta itsessään?
Koska teidän vauvat/taaperot ovat lähteneet liikkeelle? Onko joku joutunut turvautumaan parjattuun (?) kypärään suojatakseen villin vauvansa?
Ryömimään lähti 4 kk, 5,5kk nousi seisomaan tukea vasten, tasan 6 kk konttaamaan, 7 kk käveli tukea vasten ja nousi itse istumaan. Nyt ikää 9,5 kk niin parin päivän sisään alkanut kovasti seisoa ilman tukea ja muutaman kerran ottanut askeleenkin tuetta kun on siirtynyt tuelta toiselle ja yrittää lähteä kävellen esim koiran perään.
Kypärä on mutta ei sitä ole kertaakaan käytetty. Tosi hyvä tasapaino tuolla on eikä ole pitkään aikaan kaatunut suorin vartaloin vaan pepulleen. Viime viikolla oppi laskeutumaan sängystä jalat edeltä ja tulemaan rappuset alas. Ylöspäin on mennyt kun oppi nousemaan tukea vasten, itse halusi eikä estelty 🙂
Huuuuh no teillä on oltu ajoissa liikenteessä 😀
Joo todellakin. Neuvolassa ollaan ihan ihmeissään kun on ainut lapsi ja noin kova halu päästä liikkeelle. On vaan jotenkin tosi ”lahjakas” sillä saralla (jos nyt äitinä voi noin sanoa), pari kertaa kun ohjasin sängyltä alastulon niin sen oppi siitä ja osas sitten vielä muokata siitä oman tyylin. Onhan tässä omat haasteensa kun ei juuri kieltoja vielä usko ja ylettyy joka paikkaan ja aukoo kaapit yms. Mutta kivaahan tää on 🙂 Vaikea uskoo että vois toisin olla 😉 Saa nähdä milloin ekoja sanoja tulee kun kaikki energia menee liikkumiseen.
Meillä poika lähti kävelemään 10kk ja tyttö 11kk. Itse oon sitä mieltä että vaikka se välillä vähän päätöntä menoa onkin, niin kyllä se äidin arkea helpottaa! Ja meillä ei oo sitä kypärää hommattu, mielestäni on hyvä saada vähän osumaa, niin me aikanaan oppii ja toisaalta ei ehkä mee paikat rikki niin helposti sit vanhempana. Mua välillä ihan hävettää kun oon itseni opettanut niin, että jos lapsi satuttaa itsensä niin en yhtään säikähdä ulkoisesti itse.. (Sydän kyllä meinaa pysähtyä joka kerta) Niin meillä on vältytty monelta (turhalta) itkusta kun oon vaan rauhallisesti kävellyt lapsen luokse ja todennut että ”hups, kokeileppa uudestaan jos nyt onnistuisi..” Mutta zemiä teille, saattaa tosiaan olla että kohta teilläkin on pikku juoksija siellä! ??
Näin mäkin oon käsittänyt, että parempi vain olla ilman kypäriä, jotta oppii varomaan. En sitten tiedä, jos jollakin on aivan totaalisen päätöntä menoa ja joka toinen päivä ollaan päivystyksessä, niin onko silloin pakko ottaa käyttöön 😀 😀
Meillä lähdettiin heti kun 10kk pamahti mittariin. Kypärä oli pakko hankkia, sillä meno oli todella villiä. Minä olen aina ollut aika cool näiden pään kolautusten suhteen, mutta kyllä se alkuvaihe oli hurjaa minunkin silmääni. Ja uuvuttavaa. Lapsi on nyt puolitoistavuotias ja meno on jatkuu todella raisuna edelleen. Nauti, vielä kun voit.
Mä luulen, että tykkään siitä liikkeestä, nimimerkillä hauis kramppaa kantamisesta 😀
Tutulta kuulostaa! Meillä ryömiminen alkoi samalla viikolla kun E täytti 6kk ja konttaus siitä parissa viikossa. Samaan aikaan alkoi nousta myös tukea vasten seisomaan. Eikä mitään järkee päässä, joten kaatuili paljon! Siks meillä olikin sit pari kuukautta sellanen konttauskypärä joka päivä päässä. Oli meillä tosi hyödyllinen. Neuvola arveli 8kk käynnillä, että voisi kävellä 10-kuisena, mut ei sit.. Tosin ekat askelet otettiin 5 päivää sen jälkeen kun tuli 11kk täyteen ja 1-vuotissynttäreillä jo käveli ihan mallikkaasti. 🙂
Me opetettiin aika aikaisessa vaiheessa laskeutumaan itse alas sängystä ja sohvalta, kun oli niin kova menemään. Nykyään kiipee 1v 3kk iässä todella ketterästi mihin vaan. Mikä on hyvä ja huono. 😀 Mut oon antanut harjoitella, niin ehkä vähemmän tulee haavereita. Pari kertaa tippunut tuolilta silti.. :-/
Meillä vauveli otti ekat horjuvat askeleensa ilman tukea 8 kk ikäisenä. Olin aika kauhuissani, että onko tuo jo liian aikaista? Mutta neuvolassa sanoivat, että jos kerran itse lähtee kävelemään niin sitten lähtee.
Aika holtitonta oli meno ensimmäiset viikot, mutta aika nopeasti tuli askeleeseen pituutta ja voimaa. Oli kesä ja lämmintä, joten sekin saattoi vaikuttaa asiaan.
Nyt on jo kohta kolmevuotias ja juoksee niin lujaa, ettei äiti meinaa perässä pysyä.
Piti ihan ruveta vauvakirjasta tarkistamaan näitä, kun on niin kamalan paljon tapahtunut lyhyen ajan sisään. Tämän äiskän muisti ei pysy enää perässä. 😀
Istumaan minimies nousi 5 kk:n ikäisenä ja samoihin aikoihin alkoi myös ryömiä. Konttaamaan lähti puoli vuotiaana. Seisomaan nousi tukea vasten 6,5 kk:tta vanhana ja ilman tukea 7,5 kk:n iässä, ja siitä melkein saman tien otti askeleita tukea vasten. Ilman tukea hän askelsi ensimmäisen kerran 9,5 kk vanhana ja sen jälkeen meno on vaan kiihtynyt. Nyt ikää on 1 v 1 kk ja napero liikkuu oikeastaan pelkästään juosten. Että kiirettä pitää… 🙂
Konttaamaan meillä lähti pikkumies 5kk iässä ja nyt kohta 9kk, seisoo tukea vasten ja ottaa askelia.. Kiva tietysti kun alkoi aikaisin liikkumaan niin viihtyi paremmin lattialla, mut saa kyllä olla silmät selässäkin ton kanssa, on niin kauheeta tuo meno 😀 Pari kertaa ollut jo silmä mustana kun johonkin osunut, otsassa aina joku patti! Sydäntä kylmää kattoa, eikä vaan kerkee aina ottaa vastaan vaikka kuinka yrittää! Tsemppiä teillekin pienen vipeltäjän kanssa:)
Täällä kans esikoinen alkoi kävellä 11kk iässä ja kuopus 9kk. Kopsahteluilta ja muksahteluilta ei olla vältytty. Mut oma sietokyky niihin on kasvanut eli en enää jokaista säikähdä (varsinkin nyt kun pojat on 3 ja 5 vee ja heidän keskinäinen menonsa muistuttaa välillä enemmän vapaapainia kuin leikkiä :))
Ja saahan sitä säikähtää mut tärkeintä on ettei tarpeettomasti säikytä lasta (paitsi jos lapsi tekee jotain oikeasti vaarallista tyyliin kurkottaa kohti kiehuvaa vesikattilaa tai tönii veljeään portaissa) silloin efekti säilyy tehokkaana.
Ja pääasia on ettei itse omassa kopsahtamisen pelossa rajoita turhaan lapsen liikkumista ja menoa 🙂 jos lapsi kiipeää sänkyyn/sohvalle, kannattaa mieluummin treenata kuinka sieltä tullaan turvallisesti alas kuin keskittyä estämään lasta kiipeämästä sinne.
Meidän poika alkoi konttaamaan ja nousi seisomaan ennen kuin oli 7kk. Kaikki sanoivat että pian lähtee kävelemään. Nyt kuitenkin poitsu 1v1kk ja ei vieläkään kävele:D laitettiin varmaan hirveät paineet pojalle! Tosin polvillaan hän on kävellyt jo 10kuisesta mutta sitä ei taideta laskea 😀
Moikka!
Meidän lapsonen lähti 9kk iässä kävelemään ja voi luoja sitä pään kopsahtelun määrää. Voinkin vähän valaista mihin se voi pahimmillaan johtaa. Tämä on kuitenkin aivan ääripää, eikä tällaista kannata säikähtää.
Meidän poitsu tosiaan oli kova menemään jo hyvinhyvin varhaisessa vaiheessa ja kiipeily oli aivan mahdotonta. Tehtiin ja mentiin ja sitten kömmähdettiin. Eräs iltapäivä poika (9kk) nousi tomerasti taas seisomaan, mutta kaatuikin takaraivo edeltä maahan. Parin tunnin päästä huomasin, että pojan korvan yläpuolelle alkoi ilmestyä pienen kämmenen kokoinen patti ja lähdin samantien viemään lasta lääkäriin. Terveyskeskuksesta sanottiin, että seurailkaa tämä ilta ja huomenna suoraan lastenlääkärille, koska tk-lääkäri ei osannut sanoa, mikä se patti voisi olla…?
Seuraavana päivänä pari lääkäriä katsoi pään muhkuraa, joka oli jo hieman laskenut. Toinen oli sitä mieltä, että se on vain normaali kaatumisesta johtuva kutti, mutta toinen halusi, että se ultrataan. Menimme ultrattavaksi ja seuraavat sanat muuttivatkin sen lääkärireissun aivan karmivaan suuntaan ”täällä näyttäisi olevan murtuma….” MITÄ!? Kallomurtuma normaalista kaatumisesta?! Seuraavaksi odotimme ja odotimme ja lopulta päästiin röntgeniin, jossa totta tosiaan näkyi patin kohdalla halkeama kallossa. Taas toinen lääkäri oli sitä mieltä, että ei se mitenkään voi olla murtuma, mutta toinen lääkäri halusi meidät kuitenkin jatkotutkimuksiin. Menimme kyseisen lääkärin huoneeseen ja lääkäri totesi ”murtumaepäilyn vuoksi, teistä tehdään lastensuojeluilmoitus ja teistä tehdään väkivaltaselvitys.” ANTEEKS MITÄ?! Siinä vaiheessa menin itse aivan paniikkiin ja alkoin itkeä hysteerisenä. Silmissä vilisi ajatus sossunaisista, jotka tulee ja vie meidän vauvan meiltä. Olin aivan hysteerinen ja kysyin miksi!? eihän meitä vaan epäillä herranjumala mistään?! Lääkäri selitti, että jokaisesta alle 1- vuotiaan murtumaEPÄILYISTÄ ja murtumista tehdään nykyään lastensuojeluilmoitus. Olipa murtumalle selkeä syy tai ei (yleisin kuulema syöttötuolista putoaminen). Kuulemma tuon ikäiselle ei murtumaa pitäisi päästä tulemaan, koska kallo ja muutkin luut ovat vielä niin pehmeät. Ja jos murtuma on, silloin siihen tarvittaisiin joku ulkopuolinen tekijä. Siellä vannottiin ettei meidän tarvitse olla huolissaan, että tämä on ihan rutiini juttu. Olimme seuraavan yön lastenosastolla tarkkailussa ja lapsen vointia seurattiin. Meistä vanhemmista kuitenkin tuntui siltä, että siellä unohdettiin se alkuperäinen syy, miksi hakeuduimme hoitoon, eli pään patti. Tuntui että enemmän siellä keskityttiin siihen, miten me vanhemmat käyttäydytään ja löytyykö lapselta mustelmia? Se tuntui ihan helvetin pahalta. Koko tuo ”syytös” teki niin pahaa omalle äitiydelle ja oli ihan karmea ”paska-äiti”- fiilis vielä pitkään tapahtuman jälkeen, vaikka eihän sille todellakaan olisi ollut syytä. Kuitenkin se, että joku edes kehtaa epäillä oman lapsen pahoinpitelystä, tuntuu niin hirveälle, että alkaa jo itsekin uskomaan siihen.
Noh, onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin…. Päätä kuvattiin vielä seuraavina päivinä lisää ja myös kaikki pitkät luut kuvattiin raporttia varten (aivan hirveää pitää väkisin noin pientä lasta paikallaan röntgenkuvauksen ajan). Myöhemmin samana päivänä lastenlääkäri soitti kotiin ja kertoi, että kyseessä ei olekaan murtuma, vaan meidän pojan päässä on ylimääräinen sauma. Eli samanlainen sauma, mistä vauvojen kallo muutenkin koostuu, jotta aivot pääsevät kasvamaan normaalisti. Tämä on kuulema harvinaista, mutta välillä tällaisia saumoja saattaa olla. Niitä ei kuitenkaan juurikaan ”diagnosoida”, koska harvoin vauvojen päitä joutuu kuvailemaan. Voit vaan kuvitella sitä helpotuksen määrää. Varsinkin kun itse koko ajan olimme sitä mieltä, ettei siellä herranjumala voi mitenkään olla murtumaa. Siitä kyseisestä saumasta oli päässyt vuotamaan kolauksen tapahtuessa nestettä ihon alle, joka näkyi ulospäin pehmeänä pattina. Jouduimme kuitenkin käymään lastensuojeluviranomaisten juttusilla ja siellä pyöriteltiin tapahtuneelle silmiä. Heidän mukaansa lääkärit olivat olleet hätäisiä ilmoituksen suhteen, mutta ymmärrän kyllä täysin, että tarkkana tällaisissa tilanteissa pitää olla. Sairaalalta sanoivat, että yli puolet oikeasti apua tarvitsevat perheet menevät heidän seulansa ohi. Myös sen Eerika tapauksen jälkeen käytäntöjä on tiukennettu. En vaan ikinä olisi osannut kuvitella, että tallainen tapahtuu meidän kohdalle. Onneksi kaikki päättyi lopulta hyvin ja itsekin sain mielenrauhan asian suhteen, enkä enää soimannut itseäni paskaksi mutsiksi 😀 Tämän tapahtuman jälkeen isovanhemmat kiikuttivat meille No Shock- konttauskypärän ja se olikin päässä silloin, kun meno alkoi mennä aivan mahdottomaksi. Ei tarvinnut kuitenkaan mennä kun noin kuukausi, niin tasapaino oli kehittynyt jo sen verran, ettei kypärää enää tarvinnut.
Summa summarum… KÄVELEMÄÄN EI TODELLAKAAN OLE KIIRE! 😀 Parempi pysyä siellä maantasalla niin kauan, kunnes tasapaino on oikeasti kehittynyt kunnolla.
Voi kamala! Ihan hirveää, että kun on muutenkin suunniltaan huolesta oman lapsen terveyden takia, niin joutuu vielä lastensuojelun syyniin. Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin teidän kohdalla! Ja toisaalta todella hyvä, että lastensuojeluilmoitus tehdään, jos niillä pystytään jatkossa estämään Eerikan-tapauksen tyyliset kamaluudet. Harmi tietysti vain, että samalla nekin, jotka eivät koskaan voisi satuttaa lastaan, joutuvat tulilinjalle. Hyvä kun jaoit tarinas! Ja olen kyllä ihan samaa mieltä: alle vuoden ikäiset voisivat minun puolestani pysytellä siellä lattiatasossa 😀