Sukupuolisensitiivisesti

Uusi äitiyspakkaus on herättänyt tämänkin blogin kommenttiboksissa keskustelua siitä, onko pakkauksen vaatteiden värimaailma turhan poikamainen ja siitä, onko edes tarvetta puhua poikien ja tyttöjen väreistä.

Kelan sivuilta voi käydä tulostamassa värityskuvan pakkauksen sisällöstä. Mindfullnessia kerrakseen. Aloin itse hiukan väritellä kuvaa, kunnes huomasin, että haluaisin pakkauksen vaatteiden olevan hyvin neutraaleja: ne voisivat minun puolestani olla vaikka kaikki aivan valkoisia. Olisi ihan kätevää, jos pakkauksesta saisi kaikille vauvoille sopivan täysin neutraalin setin vaatteita, joita jokainen vanhempi voisi sitten käyttää yhdessä itse hankittujen tyttöjen, poikien tai sukupuolineutraalien vaatteiden kanssa.

Aloin pohtia, millaisia vaatteita puen lapselleni ja miksi ja lopulta pähkäilinkin jo koko sukupuolen käsitettä. Kuvailin itsekin ensin pakkauksen värimaailmaa poikamaiseksi. Joidenkin mielestä pakkauksen poikamaiseksi koetut siniset ja vihreät vaatteet käyvät ihan hyvin tytöllekin. Jotkut toivoivat pakkaukseen enemmän punaista sävymaailmaa. On ihan totta, että punaisten värien koetaan varmasti käyvän huonommin pojille kuin sinisten tytöille.

Tykkään pukea tyttöäni aika neutraaleihin väreihin, sillä pidän enemmän esimerkiksi valkoisesta, beigestä ja harmaasta kuin punaisesta, vihreästä ja sinisestä. Tummaa pinkkiä suorastaan inhoan. Vanhasta roosasta taas tykkään paljonkin. En kuitenkaan pue lastani sukupuolineutraalisti, vaikka toki hänen laatikoistaan täysin neutraalejakin vaatteita löytyy. Minulla ei ole varsinaista tarvetta korostaa lapseni sukupuolta vaatteilla, satun vain pitämään mekoista ja hameista, tyttöjen vaatteista. Jos minulla olisi poika, en todennäköisesti pukisi häntä roosan sävyihin vaan valitsisin neutraalien sävyjen rinnalle sinistä. Pukisin hänet lahkeisiin, en helmoihin. Olen pyöritellyt aihetta mielessäni nyt tovin ja käsittänyt, että yksinkertaisesti vain pidän enemmän sukupuolittuneesta pukeutumisesta. Tykkään itse pukeutua naisellisesti ja pidän mieheni miehekkäästä tyylistä. Ostan tyttöni vaatteet pääosin tyttöjen osastoilta.

En kannata suoranaista sukupuolineutraaliutta. Vierastan ajatusta utopiasta, jossa ei olisi sukupuolia. Minusta jokaisen pitäisi saada olla, millainen haluaa. Tyttö, poika, jotain tästä väliltä tai mitä ikinä. Tyttömäisyydessä ja poikamaisuudessa ei ole minusta mitään vikaa. Oli sitten tyttö tai poika. Androgyynisyydessä ei siinäkään ole mitään vikaa. Ainoastaan siinä on vikaa, että yksilöä yritetään sulloa johonkin tiettyyn muottiin ulkopuolelta käsin. Perussuomalaisten tyttö-poika-kampanja sai sisimpäni kiehahtamaan rajusti. Millainen idiootti voi sanoa enää nykypäivänä, että maailmassa on vain tyttöjä ja poikia?

Haluan ehdottomasti kasvattaa lapseni sukupuolisensitiivisesti. En kieltäisi häneltä kerrassaan mitään sillä perusteella, että hän on tyttö. En edes (tai varsinkaan) niitä poikamaisia vaatteita, joita kieltämättä nyt hiukan välttelen, kun saan vielä itse valita hänen vaatteensa. Hän saa kernaasti olla poikatyttö tai tyttömäinen tyttö tai mitä ikinä haluaakaan. Vaikka poika! Enhän voi oikeastaan edes tietää hänen sukupuoltaan vielä. Kuten Rosa Meriläinen maanantaisessa MHL:ssä muistutti: Emme voi tietää lapsemme sukupuolta ennen kuin hän itse kertoo sen meille.

Lapseni voi valita harrastuksekseen niin baletin kuin jääkiekon. Leikkikalukseen auton tai nuken. Monet vanhemmat väittävät, että pojat valitsevat leluikseen luonnostaan ”poikien leluja” ja tytöt hoivaavat luonnostaan nukkejaan eivätkä kiinnostu autoista ollenkaan. Olen eri mieltä. Uskon, että suurin osa tyttöjen ja poikien välisistä eroista käyttäytymisessä ja kiinnostuksen kohteissa syntyy ulkopuolisesta ohjauksesta ja odotuksista heitä kohtaan. Samaa sanovat tutkijat: ”Suurin osa korkeamman tason aivotoiminnasta, kuten ajattelutaidot, tunteiden hallinta, sosiaalinen tietoisuus, verbaaliset ja matemaattiset taidot ovat opittuja. Emme syntyessämme osaa mitään näistä taidoista. Kaikki täytyy oppia. Tytöt ja pojat ovat fyysisesti erilaisia, mutta suurin syy kognitiivisiin tai emotionaalisiin eroihin ovat sosiaaliset odotukset ja käytäntö.” (Lise Eliot, Yle)

Sukupuolisensitiivisyyden suhteen on siinä mielessä ”helpompi” olla tyttölapsen vanhempi, että tässä maailmassa on kiistatta hyväksyttävämpää olla poikamainen tyttö kuin tyttömäinen poika. Muuten naisilla on vielä paljon kirittävää kohti tasa-arvoa, mutta tässä kohdin meillä on helpompaa. Jos olisin saanut pojan, voisin olla lirissä sukupuolisensitiivisyyteni kanssa. Ohjaisinko häntä poikamaisten vaatteiden ja harrastusten suuntaan vain suojellakseni häntä suvaitsemattomien taukkien mielipiteiltä? Todennäköisesti. Enkö olisi itsekin vähän taukki, koska en pyristelisi eroon tällaisesta jaottelusta? Käyttäytyisinkö täysin vastaan periaatettani, jonka mukaan kiusaajien ei saa antaa vaikuttaa tässä maailmassa yhteenkään päätökseen? Suojeluvaistoni saattaisi kuitenkin jyrätä periaatteet.

Pohdin, olenko jotenkin huono sukupuolisensitiivinen vanhempi, koska pidän sukupuolittuneesta pukeutumisesta. Miksi haluan ostaa tytölleni leluiksi autoja ja nukkeja, mutta vaatekaupassa kierrän poikien osaston? Vielä mitä! Kyse on vaatteista, pinnasta. Kannatan sukupuolten välistä tasa-arvoa eikä vaatteiden pitäisi vaikuttaa siihen mitenkään. En myöskään ole huono feministi, vaikka komennan mieheni apuun yksinkertaisimmissakin kohtaamissani teknisissä ongelmissa. Olen juuri sellainen koroissa kipsutteleva, ötököitä kiljahteleva avuton naishahmo, joita varmasti monet feministit kavahtavat.

Olen pesunkestävä feministi ja sukupuolisensitiivisen kasvatuksen kannattaja. Vaikka monet kotityömme on jaettu ”miesten ja naisten hommiin” ja tyttäremme vaatteet ostetaan pääosin tyttöjen osastolta. Minusta se on ok, kunhan tyttöni saa myöhemmin valita itse tyylinsä.

Mitä mieltä te olette?