Sukupuolisensitiivisesti

Uusi äitiyspakkaus on herättänyt tämänkin blogin kommenttiboksissa keskustelua siitä, onko pakkauksen vaatteiden värimaailma turhan poikamainen ja siitä, onko edes tarvetta puhua poikien ja tyttöjen väreistä.

äitiyspakkaus2016s

Kelan sivuilta voi käydä tulostamassa värityskuvan pakkauksen sisällöstä. Mindfullnessia kerrakseen. Aloin itse hiukan väritellä kuvaa, kunnes huomasin, että haluaisin pakkauksen vaatteiden olevan hyvin neutraaleja: ne voisivat minun puolestani olla vaikka kaikki aivan valkoisia. Olisi ihan kätevää, jos pakkauksesta saisi kaikille vauvoille sopivan täysin neutraalin setin vaatteita, joita jokainen vanhempi voisi sitten käyttää yhdessä itse hankittujen tyttöjen, poikien tai sukupuolineutraalien vaatteiden kanssa.

Aloin pohtia, millaisia vaatteita puen lapselleni ja miksi ja lopulta pähkäilinkin jo koko sukupuolen käsitettä. Kuvailin itsekin ensin pakkauksen värimaailmaa poikamaiseksi. Joidenkin mielestä pakkauksen poikamaiseksi koetut siniset ja vihreät vaatteet käyvät ihan hyvin tytöllekin. Jotkut toivoivat pakkaukseen enemmän punaista sävymaailmaa. On ihan totta, että punaisten värien koetaan varmasti käyvän huonommin pojille kuin sinisten tytöille.

Tykkään pukea tyttöäni aika neutraaleihin väreihin, sillä pidän enemmän esimerkiksi valkoisesta, beigestä ja harmaasta kuin punaisesta, vihreästä ja sinisestä. Tummaa pinkkiä suorastaan inhoan. Vanhasta roosasta taas tykkään paljonkin. En kuitenkaan pue lastani sukupuolineutraalisti, vaikka toki hänen laatikoistaan täysin neutraalejakin vaatteita löytyy. Minulla ei ole varsinaista tarvetta korostaa lapseni sukupuolta vaatteilla, satun vain pitämään mekoista ja hameista, tyttöjen vaatteista. Jos minulla olisi poika, en todennäköisesti pukisi häntä roosan sävyihin vaan valitsisin neutraalien sävyjen rinnalle sinistä. Pukisin hänet lahkeisiin, en helmoihin. Olen pyöritellyt aihetta mielessäni nyt tovin ja käsittänyt, että yksinkertaisesti vain pidän enemmän sukupuolittuneesta pukeutumisesta. Tykkään itse pukeutua naisellisesti ja pidän mieheni miehekkäästä tyylistä. Ostan tyttöni vaatteet pääosin tyttöjen osastoilta.

En kannata suoranaista sukupuolineutraaliutta. Vierastan ajatusta utopiasta, jossa ei olisi sukupuolia. Minusta jokaisen pitäisi saada olla, millainen haluaa. Tyttö, poika, jotain tästä väliltä tai mitä ikinä. Tyttömäisyydessä ja poikamaisuudessa ei ole minusta mitään vikaa. Oli sitten tyttö tai poika. Androgyynisyydessä ei siinäkään ole mitään vikaa. Ainoastaan siinä on vikaa, että yksilöä yritetään sulloa johonkin tiettyyn muottiin ulkopuolelta käsin. Perussuomalaisten tyttö-poika-kampanja sai sisimpäni kiehahtamaan rajusti. Millainen idiootti voi sanoa enää nykypäivänä, että maailmassa on vain tyttöjä ja poikia?

Haluan ehdottomasti kasvattaa lapseni sukupuolisensitiivisesti. En kieltäisi häneltä kerrassaan mitään sillä perusteella, että hän on tyttö. En edes (tai varsinkaan) niitä poikamaisia vaatteita, joita kieltämättä nyt hiukan välttelen, kun saan vielä itse valita hänen vaatteensa. Hän saa kernaasti olla poikatyttö tai tyttömäinen tyttö tai mitä ikinä haluaakaan. Vaikka poika! Enhän voi oikeastaan edes tietää hänen sukupuoltaan vielä. Kuten Rosa Meriläinen maanantaisessa MHL:ssä muistutti: Emme voi tietää lapsemme sukupuolta ennen kuin hän itse kertoo sen meille.

Lapseni voi valita harrastuksekseen niin baletin kuin jääkiekon. Leikkikalukseen auton tai nuken. Monet vanhemmat väittävät, että pojat valitsevat leluikseen luonnostaan ”poikien leluja” ja tytöt hoivaavat luonnostaan nukkejaan eivätkä kiinnostu autoista ollenkaan. Olen eri mieltä. Uskon, että suurin osa tyttöjen ja poikien välisistä eroista käyttäytymisessä ja kiinnostuksen kohteissa syntyy ulkopuolisesta ohjauksesta ja odotuksista heitä kohtaan. Samaa sanovat tutkijat: ”Suurin osa korkeamman tason aivotoiminnasta, kuten ajattelutaidot, tunteiden hallinta, sosiaalinen tietoisuus, verbaaliset ja matemaattiset taidot ovat opittuja. Emme syntyessämme osaa mitään näistä taidoista. Kaikki täytyy oppia. Tytöt ja pojat ovat fyysisesti erilaisia, mutta suurin syy kognitiivisiin tai emotionaalisiin eroihin ovat sosiaaliset odotukset ja käytäntö.” (Lise Eliot, Yle)

Sukupuolisensitiivisyyden suhteen on siinä mielessä ”helpompi” olla tyttölapsen vanhempi, että tässä maailmassa on kiistatta hyväksyttävämpää olla poikamainen tyttö kuin tyttömäinen poika. Muuten naisilla on vielä paljon kirittävää kohti tasa-arvoa, mutta tässä kohdin meillä on helpompaa. Jos olisin saanut pojan, voisin olla lirissä sukupuolisensitiivisyyteni kanssa. Ohjaisinko häntä poikamaisten vaatteiden ja harrastusten suuntaan vain suojellakseni häntä suvaitsemattomien taukkien mielipiteiltä? Todennäköisesti. Enkö olisi itsekin vähän taukki, koska en pyristelisi eroon tällaisesta jaottelusta? Käyttäytyisinkö täysin vastaan periaatettani, jonka mukaan kiusaajien ei saa antaa vaikuttaa tässä maailmassa yhteenkään päätökseen? Suojeluvaistoni saattaisi kuitenkin jyrätä periaatteet.

Pohdin, olenko jotenkin huono sukupuolisensitiivinen vanhempi, koska pidän sukupuolittuneesta pukeutumisesta. Miksi haluan ostaa tytölleni leluiksi autoja ja nukkeja, mutta vaatekaupassa kierrän poikien osaston? Vielä mitä! Kyse on vaatteista, pinnasta. Kannatan sukupuolten välistä tasa-arvoa eikä vaatteiden pitäisi vaikuttaa siihen mitenkään. En myöskään ole huono feministi, vaikka komennan mieheni apuun yksinkertaisimmissakin kohtaamissani teknisissä ongelmissa. Olen juuri sellainen koroissa kipsutteleva, ötököitä kiljahteleva avuton naishahmo, joita varmasti monet feministit kavahtavat.

Olen pesunkestävä feministi ja sukupuolisensitiivisen kasvatuksen kannattaja. Vaikka monet kotityömme on jaettu ”miesten ja naisten hommiin” ja tyttäremme vaatteet ostetaan pääosin tyttöjen osastolta. Minusta se on ok, kunhan tyttöni saa myöhemmin valita itse tyylinsä.

Mitä mieltä te olette? 

10 Comment

  1. Todella hyvä kirjoitus, ei lisättävää! Ja kyllähän monet kovan luokan feministitkin käyttävät hameita tai pitkiä hiuksia. Sukupuoli on asia, josta saa olla ylpeä ja halutessaan sitä voi korostaa yhteiskunnan ko. sukupuoleen liittämillä ominaisuuksilla. Mikäli näin ei halua tehdä niin sekin on ok. Pakottaminen niin sukupuolisidonnaiseen käytökseen/ pukeutumiseen kuin toisaalta sukupuolineutraaliuteen taas ei ole ok.

  2. Kylläpä nyt kiteytit munkin ajatukset aivan tismalleen! 🙂

  3. Oletpas loistavasti pohtinut asiaa! Allekirjoitan kyllä joka sanan 🙂

  4. Älä loukkaannu, mutta mielestäni et ole erityisen sukupuolisensitiivinen vanhempi, ainakaan tämän kirjoituksen perusteella, kun pohdit, että suojelisit poikaa ulkomaailman taukeilta ohjaamalla häntä ”poikamaisiin” harrastuksiin. Tällöinhän tulisit uusintaneeksi juuri näitä ulkomaailman taukkeja sukupuolittavia käytäntöjä.

    Miksihän on helpompi olla feministi tytön vanhempana?

    Minulla itsellä on kaksi poikaa, vauva ja teini. Teini on rakastanut punaista eri muodoissaan aina. Hän on suosittu, ”poikamaisessa” harrastuksessa erittäin menestyvä lapsi. Hänellä oli vuosia pitkä tukka
    – kunnes itse halusi siitä lyhyen.

    Joskus hän kertoi koulussa tulleen sanomista vaaleanpunaisesta kauluspaidasta (pojille ja miehille myydään myös niitä). Hän oli huomauttelijoille kertonut pitävänsä punaisesta ja se siitä.

    Nykyään kovasti puhutaan, että tytöille pitää tarjota samat mahdollisuudet kuin pojille. Oikein. Tutkimusten (ei linkkejä mulla nyt) mukaan poikavauvoja kohdellaan ”karskimmin” alusta lähtien: annetaan itkeä enemmän, ei lohduteta, ei oteta syliin, imetetään vähemmän. Poikien helliminen on sukupuolisensitiivisessä kasvatuksessa mielestäni tosi paljon tärkeämpiä kuin se, onko pojalla pinkkiä päällä tai millaisia harrastuksia hänellä on.

    Enemmän kuin suojelua, pienet pojat ja tytöt tarvitsevat mielestäni kannustusta, hyväksyntää ja sitä kautta rautaisen itsetunnon.

    Anteeksi palopuhe, epäloogisuudet ja jos vaikutin tympeältä. Olen tässä samalla tehnyt paria muuta asiaa myös.

    1. Käsitän kyllä itsekin tän problematiikan, siksi kirjoitinkin että olisin itsekin yhtälailla taukki, kun antaisin mahdollisten kiusaajien ja muiden suvaitsemattomien ihmisten vaikuttaa itseeni. Ja että tytön vanhempana on helpompaa kenties olla sukupuolisensitiivinen. Tuo on kyllä kauheaa, että poikia ei hellitä kuten tyttöjä. Mulla sukupuoli ei varmasti vaikuttaisi hellyydenosoitusten määrään.

  5. Nii-in, eikös se sukupuolineutraalius ole juuri sitä, ettei sukupuoli saisi olla kauhean tiukka lokero vaan jokainen saisi toteuttaa ihmisyyttään (ja myös sukupuoltaan) just niinku itse kokee luonnolliseksi. Peukutan ehdottomasti tätä!

  6. Minä olen myös miettinyt tuota sukupuolineutraaliutta leluasian kautta, että valitsevatko pojat poikien leluja ja tytöt tyttöjen leluja ohjauksen perusteella vai luonnostaan. Itselläni on tyttö, joka on perinyt leluja vähän sieltä täältä, eli joukossa on ollut niin parkkitaloa kuin nukkejakin. Molemmilla on leikitty, koska kotona ei olla erityisesti ohjattu tyttöjen tai poikien lelujen pariin. Silti kuitenkin jossain kohtaa lapsi alkoi valita enemmän nukkeja hoivattavaksi ja leikkiä ”tyttömäisiä” leikkejä. Tosin kotona olen hoitanut vauvaa, pikkusiskoa ja esikoistytär ehkä sitten jäljitellyt tätä, koska lapsethan oppivat monia taitoja matkimalla vanhempiaan ja isompia lapsia.

    Uskonkin, että koska emme voi asua tieteellisessä kuplassa, jossa lapsi voisi kehittyä täysin neutraalisti, me vanhemmat itse asiassa muovaame lapsiamme kaikkien eniten sukupuolirooleihin omalla käytöksellämme – halusimme tai emme. Jos itse on ”korkokengissä kipsutteleva, ötököitä kiljahteleva avuton naishahmo”, niin tyttölapsi todennäköisesti jäljittelee tätä käytöstä ja hänen tuleva sukupuoliroolinsa muotoutuu (ainakin osittain) sitä kautta. Kysehän ei silloin varsinaisesti ole ohjauksesta tai odotuksista, vaan siitä, millaisia me vanhemmat olemme – tätä käytöstä lapsemme sitten luontaisesti jäljittelevät. Ja tätä ulkopuolista vaikutusta on vaikeaa muuttaa, omaan käytökseen voi tietenkin yrittää tietoisesti vaikuttaa, mutta täysin neutraaliksi on vaikeaa muuttua (eikä se toki ole kenenkään kannalta tervettäkään).

    Sukupuolineutraalius onkin minusta tavallaan hassu käsite, kun valtaosa ihmisistä kuitenkin tuntee olevansa jompaa kumpaa sukupuolta. Sen suhteen vanhemman toki tulee olla herkkä, että tunnistaa omasta lapsestaan, kumpi sukupuoli hänestä tuntuu ominaisemmalta.

    1. Kyllä, ehdottomasti juuri näin. Luulen että ne tahattomat viestit vaikuttavat kaikkein eniten lapseen!

  7. Hyvä kirjoitus! Itsekkin olen miettinyt että tavallaan haluaisin olla sukupuolineutraali vaatteissa, mutta kun myös pidän sukupuoliroolien mukaisesta pukeutumisesti! Ajattelusi vapautti
    ) 🙂

Vastaa käyttäjälle Hanna Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.