Kevätkierrätys!

Havahduin yhtenä päivänä siihen, että olemme asuneet Jaakon kanssa pian puoli vuosikymmentä saman katon alla ja meillä on edelleen molempien keittiörojut tukkimassa kaappejamme.

lusikat lusikat2 lusikay3

Olen kerännyt astioita rippikouluikäisestä saakka, mikä on ehkä vähän riskialtista, sillä makuni on muuttunut ehkä sata kertaa sitten 14-kesäisen. Kuin ihmeen kaupalla olen kuitenkin tuolloin valinnut kerättäväkseni astiasarjan, jota rakastan edelleen. Arabia Ego. Jostain syystä olen kuitenkin päättänyt hankkia tätä sarjaa vain kahvikupit ja lautaset niille, mutta varsinaiset ruokalautaset ovatkin sitten vihreää, keltaista ja sinistä 24 h Avecia. Egoa ei enää valmisteta eikä Aveciakaan noissa väreissä.

Myös aikoinaan valitsemastani aterinsarjasta pidän edelleen: Iittala Citteriosta. Jostain syystä aterinlaatikossamme on kuitenkin tällä hetkellä neljää (!) erilaista aterinta plus muutama random-lusikka vielä päälle. Lisäksi meillä on monia erilaisia kahvikuppeja Egojen lisäksi, juomalaseista puhumattakaan.

Päätin, että nyt saa kertakaikkiaan riittää. Suurin osa meidän eripariastiastosta saa lähteä. Haluaisin kovasti vaihtaa koko astiastomme Egoon, mutta joutunen taipumaan sen edessä, ettei uusia saa mistään eikä nettihuutokaupoissakaan näyttäisi olevan kuin kahvikuppisettejä. Tahtoisin kuitenkin kierrättää Jaakon siniset Teemat sekä oman värikkäät Avec-lautaseni pois ja vaihtaa kaikki kokovalkoiseen astiastoon. Tästä täytyy ottaa ihan projekti, saada myytyä vanhat pois ja ostaa sitten tilalle jotain uutta, raikasta ja VALKOISTA.

Olimme siskon kanssa viime viikolla Ikeassa ja mietin, että minuun on ainakin iskostunut aika syvälle, että astiakaapit tulisi täyttää Arabialla/Iittalalla/Pentikillä. Miksen ostaisi koko satsia Ikeasta ja säästäisi? Sisko muistutti, että astioissa kannattaa satsata laatuun, sillä Ikean kamoista kyllä näkyy viimeistään parin vuoden päästä, että niitä on käytetty. Ja tottahan se onkin. Huonolaatuisen lautasen pohja on aivan naarmuilla, kun taas vanhojen Arabian lautasten pinnassa ei näy juuri ollenkaan käytön jälkiä. Ja kyllähän se simppeli Iittalan design miellyttää minunkin suomalaista silmääni enemmän kuin muut brändit. Nykyisistä sarjoista erityisesti Iittalan Sarjaton ja Arabian Lumi houkuttelevat. Jos olisin aikoinaan alkanut keräillä esimerkiksi valkeaa Teemaa tai 24 h:ta tyytyisin varmasti näihin, mutta nyt ne näyttävät turhankin simppeleiltä. Iittala Groupin alla olevan Rörstrandin sarjat ovat muuten myös hienoja: Filippa K ja Swedish Grace ovat ihania. Tuo kollaasikuvan Arabia-lautanen on aivan upea, harmi ettei kyseessä ole mikään sarja vaan ainoastaan tuo yksi tarjoilulautanen.

arabiaiittala

En ole muutenkaan yhtään keräilijäluonne toisin kuin esimerkiksi äitini. R a k a s t a n hankkiutua eroon kaikesta turhasta roinasta ja pyrinkin aina näin tekemään, jos hankin tarpeeseen lisää tavaraa/vaatetta kotiini. Hamstraaminen on asia, jota en pysty käsittämään. Yksi parhaimmista kokemistani tunteista on saada roudattua monta Ikea-säkillistä tavaraa ULOS kodista Kontin tai Uffin keräyslaariin tai kirppikselle. Tai sitten ihan vain roskikseen. On ihanaa, kun kaapit eivät ole aivan tukossa ja tietää, mitä minkäkin oven takaa löytyy. Erityisesti nyt kevään ja/tai mahdollisen tulevan muuton alla tulee ihan himo heivata kaikki vähänkin turha pois jaloista kuleksimasta.

Kertokaa ihmeessä, jos teillä on myynnissä Ego-sarjaa tai haluatte ostaa 24 h Avecia! Kolmesta beigestä pastalautasesta on jo hintaneuvottelut käynnissä 😉

pastaaa

24 Comment

  1. Ala osta Ikeaa. Me ollaan kaks kertaa muutettu ulkomailla ja aina aloitettu nollasta asunnon kalustaminen, silloin Ikea on ykkonen, mutta vuoden jalkeen astiat on jo kamalan nakoisia – lasit halkeaa ja lautasten pohjat taynna naarmuja. Nyt kun on oltu jo kaks vuotta samassa maassa niin haaveilen josko uskaltas ihan kunnon astiat ostaa hehe.

    1. Joo, kyllä mäkin hoksasin ettei se kyllä kannata! Mullakin on Ikean kulhoja ja niissä tosiaan käytön jälkiä selvästi. Juomalasit on pysyneet ihan hyvänä!

  2. Kerättiin Kermansavea kun ajateltiin että tuo firma pysyy pystyssä ja pystyy siten laajentamaan astisarjaa pikkuhiljaa. Koko astisto löytyy mutta ruokalautaset ihan naarmuilla. Laatua oletin, mutta parin vuoden käytön jälkeen alkoi naarmut tulla 🙁 Ja nyt kaikki isot lautaset inhottavan näköisiä.

    1. Voi ei!! Olisin mäkin voinut kuvitella että heiltä saa laatua!

  3. Tuo Sarjaton on kaunis! Ikea on kyllä tosi huono laatuinen niiden astioiden kannalta, meillä on Arabia KOKO sarjaa! Ollut jo 10v kun häälahjaksi niitä toivottiin. Ovat hyvin säilyneet, ei mitään naarmuja, en vaan muuten enää tykkää niistä.. ?

    1. Jep, tiedän tunteen kun vain kyllästyy vanhaan 🙁

  4. Ei nykyisin enää välttämättä rahalla saa laatua, valitettavasti. Saman sarjan sisälläkin saattaa laadussa olla isoja eroja. Joihinkin tulee naarmuja ja toisiin taas ei. Meillä on vuosi ollut käytössä Ikean valkoiset lautaset ja ihan priimana ovat pysyneet kun taas merkkilautaset ovat tuottaneet isoja pettymyksiä.

    1. Hyvä kuulla, että Ikeakin kestää. Meillä jotkut heidän tuotteet menneet huonoksi mutta esim juomalasit pysyneet hyvinä.

  5. Mulla samansuuntainen ongelma. Olen keränyt Teemaa tosi pitkään, luulin sen aina pysyvän suomalaisena. Pettymys olikin suuri, kun tajusin pari vuotta sitten, että Teemat valmistetaan nykyisin Thaimaassa…=( Ja eron valitettavasti huomaa. Olen joitakin thaikkuastioita ostanut, koska astiastosta ei paljon puutu, mutta harmituksella. Ainut Suomessa valmistava ja todella korkealaatuinen taitaa olla enää isommista firmoista Pentik, jonka astioita olen nyt alkanut katsella sillä silmällä.

    1. Meilläkin teeman valkoiset lautaset kahden vuoden käytön jälkeen aivan naarmuilla, ihan tympäisee.

      1. Eikä! Onpa kurja. Nuo mun 24 h:t on kyllä pysynyt todella hyvinä.

    2. Meilläkin teema-lautasissa viivoja ja muita köytön jälkiä. Uskoisin että käyttöä on ollut jo jonkin aikaa, joten ehkä naarmut odotettavissakin?

      Tykkäsiin ostaa pentikiä, ikävänkyllä niiltä ei köydy puhtaan valkoista väriä 🙁

  6. Oon tykännyt Lumi-astiastosta tosi paljon. Ainoa miinus minkä keksin on, että syvät lautaset ovat turhan pienehköt ainakin massiiviselle aamupuurolleni. 😀 Kun aloitin itse kyseistä astiastoa keräämään 2011, silloin ainakin vielä sanottiin, että valmistus jatkuisi pitkälle tulevaisuuteen.
    Oletko katsellut Villeroy & Bochin mallistoja? Sieltä löytyy pari kivaa sarjaa valkoisena. 🙂

  7. Meillä on ollut jo ainakin viisi vuotta arkikäytössä Ikean 356-astiasto, eikä siinä kyllä ole mitään kulumia, toisin kuin Arabian Teemoissa.

  8. Moi Irene, pakko kommentoida vaikka kommenttini ei suoranaisesti liity tähän postaukseen. Mulla on sama laskettu-aika, kuin sulla oli viime vuonna, 17.7. joten lueskelen noita sun maaliskuussa alkaneita tesktejä nyt melko mielenkiinnolla, kun menen ihan samoissa. Lisäksi olen itsekin täältä peräkylästä kotoisin, ihan Harjavallan naapurikunnasta, joten kiva katsella kun sulla välillä kuvia tutuista maisemista 🙂
    Kiitos mahtavasta blogista ja hyvää keväänjatkoa!

  9. Olisin kiinnostunut noista sinikuvioisists lautasista!

  10. Mulla on egon ruokalautaset plus syvätlautaset joista voisin haluta eroon. Asumme nyt ulkomailla, muutan kesällä Suomeen. Kiinnostaisko? Voisin laittaa vaikka kesällä viestiä.

    1. Hei laita ihmeessä! Katsotaan onko siihen mennessä pitänyt ostaa jo uudet, mutta ollaan ilman muuta kuulolla? Onko niissä ruokalautasissa se harmaa reunus vai ei?

      1. Kokovalkoiset ovat. En muista kuinka monta mulla niitä on kun ovat varastossa, näppituntumalla 8kpl.

  11. Mä kanssa juuri tein kevätsiivouksen keittiöön 😀 Sitä ennen iskin lastenhuoneeseen ja nyt vaatehuone onkin täynnä lasten leluja, kirpparipöytää odotellessa 🙂 Meiltä kanssa kaapista löytyy paria eri sarjaa, rippikoululahjaksi sain aikoinaan vihreää Kermansavea, josta haluaisin nyt luopua tavarapaljouden vuoksi. Lisäksi löytyy Iittalaa sitten isompi satsi. Teeman lautaset 10kpl (isot ruokalautaset, syvälautaset ja pienet lautaset), viinilasit Essenceltä ja iso kasa muumimukeja 😀 Näiden lisäksi löytyy hienompiin kahvitteluhetkiin Villeroy & Boschin new wawe sarjaa, kuppien ja lautasten muodossa. Myös ikeaa mahtuu kaappiin 😀

    Mä rakastan myös sitä, kun saa rojut pois kaapista. Tulee jotenkin sellainen olo, että on helpompi hengittää, kun ei joka paikka pursua tavaraa!

    1. Siis nimenomaan helpompi hengittää!! Mä käytän myös tuota ilmaisua.

  12. Nellyssi says: Vastaa

    Mulla on Arabian pienet24h lautaset, valkoset ja ihan naarmuilla pohja. ? onneksi ostin kirpparilta niin ei ihan niin paljoa harmita. Ikean mustavalkoiset lautaset on muuten pysynyt hyvinä moooonta vuotta, mutta kiitos kovakouraisen tiskarin, on alkanut lohjeta paloja reunoista. ?

  13. Katariina says: Vastaa

    Hei, onko noita orvolan sinisia lautasia viela saatavilla? Ostaisin..

    1. On! Lähetän sinulle meiliä 🙂

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.