Loikoilimme tänään tuttuun tapaan tytön kanssa sängyllä aamulla. Olin sängyn toisella laidalla, tyttö pinnasängyssään, kun hän lähti päättäväisesti konttaamaan minua kohti ja lausui aivan selvällä suomen kielellä: äiti.
Olen kertonut aiemminkin, kuinka Sipe on jo ehkä puolivuotiaasta tapaillut äiti-sanaa, mutta kyseessä on ollut enemmänkin äetiih-tyyppinen ilmaisu, josta ei ihan ottanut selvää. Monet muutkin ovat kysyneet, sanooko tyttö äiti, joten en ole siis vain höpsähtänyt mamma, joka kuvittelee lapsestaan liikoja. Tänään aamulla sana oli jo niin selkeä, ettei se voi olla mitään muuta kuin tytön ensimmäinen sana.
En ole oikein uskonut aiemmin, että tyttö voisi sanoa juuri äiti, koska a) kyseessähän on oikeastaan aika vaikea sana ihan ensimmäiseksi sanaksi. Useimmiten sanotaan ehkä kakka tai kukka? Oma äiti on kertonut minun ensimmäisen sanani olleen juuri kukka. Ruotsalaisten vauvojen luulisi hokevan mammaa paljon useammin kuin suomalaisten vauvojen äitiä. Ja b) koska kyseessä on sana, jota tyttö harvemmin ylipäätään kuulee. En mielestäni puhu itsestäni kovinkaan usein kolmannessa persoonassa, kuten monet äidit. Puhun yleensä hänelle ihan vain, että odota, mä tuun. Tai että vaihdetaan vaippa. Ei siis että odota, äiti tulee. Tai että äiti vaihtaa vaipan. Toki Jaakko puhunee minusta usein äitinä Sipelle.
Tiedä siis häntä. Mutta aika vahvasti näyttäisi siltä, että tyttö sanoo äiti ja tietää mitä se tarkoittaa. Vauvathan saattavat jokellella vaikka ja mitä jo muutaman kuukauden ikäisenä, mutta toki vasta se ensimmäinen merkityksellinen sana ratkaisee.
Mitä teidän beibit ovat jutelleet ja minkä ikäisinä?
Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka
Vau! Meillä 10 kk vain ölisee ja mölisee. Ei sano mitään tiettyä kuin tarkottaisi jotain. Toki semmoista jokeltelua ja mölinää on tullut tosi paljon lisää, aiemmin on ollut aika hiljainen. Saa nähdä, oon hokenu ”tissiä” jos se sen oppis kun on hänelle niin tärkeä 😀
9kk iässä tuli meidän pojalta eka ”äittteeeh” ja minä ihan kyynel silmässä että nyt se sanoi äiti! 😀 no, ei siitä kauaa mennyt kun hän selvästikin oikeasti sanoi äiti. Nyt on ikää tasan vuosi ja muutamia sanoja putkahtelee pitkin päivää. Eniten hokee että ”ankka, vaak vaak” tai huutaa keittiön lattialla että ”nääkä! Kuokaa!” 😀 tosi paljon on ilmaisuja, jotka kyllä tarkoittavat joka kerta samaa asiaa, mutta eivät ole oikeita sanoja. On jotenkin ihan mieletön tunne kun lapsi alkaa puhumaan ja ajattelee vain että jes, se tajuaa jotain mitä sille sanon! 😀 itse oon puhunut aika paljon itsestäni kolmannessa persoonassa, mutta nyt se on alkanut ärsyttämään ja yritän tietoisesti vähentää sitä.
Meidän 10kk ikäinen typy tuossa viikko sitten istui keittiön lattialla laatikkoa tyhjentämässä ja kääntyi katsomaan minua ja totesi ”äiti”.. Jopa kaksi kertaa. Aikaisemmin se on ollut äittä tai äihhhi… Saas nähdä rupeaako se äiti sieltä tulemaan useamminkin 8)
Mikä vauvakirja teillä on käytössä? Näyttää kivalta!
Se on Hannamari Ruohosen Vauvan oma kirja 🙂
Meillä näyttäisi äiti olevan kans se the ensimmäinen sana 🙂 isi ei ole kaukana perässä 😀 ikää 10kk ja tällä hetkellä kävellään tukeavasten jo aika hyvin, osataan taputtaa kun haluaa 🙂
”En mielestäni puhu itsestäni kovinkaan usein kolmannessa persoonassa, kuten monet äidit.”
Luin rivien välistä, että kyseenalaistat muiden äitien tapaa puhua ”kolmannessa persoonassa” itsestään lapselle. 🙂
Tekee mieleni perustella miksi itsekin todella teen niin. Olen ymmärtänyt, että vauvan minäkehitystä nimenomaan tukee se, että vanhempi puhuu itsestään lapselle äitinä ja isänä ja selittää esim – liisa pääsee kohta nukkumaan, äiti nukuttaa liisan omaan sänkyyn..jne
Vasta parin vuoden iästä ylöspäin lapsi oppii ymmärtämään persoonapronomineja. Sitä ennenkin lapsi voi oppia sanomaan ”sinä” ja ”minä”, mutta se on usein vielä matkimista eikä varsinaisesti ymmärrettyä.
Tämä tieto puuttuu monelta vanhemmalta ja itsestä kolmannessa persoonassa puhumista pidetään ”outona” tai jopa ”lässyttämisenä”.
Myös työssäni lasten parissa puhuin (jo ennen kuin minulla oli omia lapsia) alle kolmevuotiaille itsestäni nimelläni kolmannessa persoonassa, isommille lapsille minämuodossa. Tietoisesti. En lässyttääkseni.
Olisin voinut avata asiaa vähän paremmin, myönnetään, mutta en silti ihan ymmärrä miten tekstistä saa sellaisen kuvan että kyseenalaistan kenenkään tapaa puhua lapsilleen? 🙂 meidän tapauksessa siis en oikein osaa puhua itsestäni 3. persoonassa mutta yritän muistaa. Luonnostaan se ei tule, enkä aio siitä mitään stressiä kuitenkaan ottaa. Vauvoille kannattaa tutkimusten mukaan myös lässyttää. Sen kyllä osaan!
Mä oon ihmetelly jo pitkään miks tosi monet äidit puhuu itsestään 3. persoonassa! Tuntemani isät eivät tee sitä kyllä juurikaan.
Itse en aio sitä kyllä tehdä jos lapsia joskus saan, koska se kuulostaa omaan korvaani niin oudolta ja se ei vaan voi helpottaa lapsen kielellistä kehitystä. Aika monet tuntemani pienet lapset puhuvat itsestään 3. persoonassa, mutta sellaisen mallinhan he ovat usein saaneet…
Kuinkahan herkkää muurahaispesää tässä tuli taas sohaistua. 😀
Kotoisan näköinen kuvitus tässä postauksessa kun meillä on tuo sama vauvakirja 🙂
1v2kk poju ei tunnistettavia sanoja vielä osaa, mutta älämölö kuulostaa välillä kokonaisilta lauseilta, kuten ”määoovauvva” ja ”määoovaavavva” !