Oma äitini on opettanut monta tärkeää asiaa. Jotkut asiat olen oppinut vasta kantapään kautta ja joitain upeita ominaisuuksiaan äiti ei ole pystynyt siirtämään minulle.
1. Suvaitsevaisuus – sosiaalisuus
Äiti on opettanut minulle empatiaa ja suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan, mutta minun kohdallani nämä näkyvät usein vain sanoina. Äidillä mukana ovat myös teot. Olen hyvin introvertti ihminen kun taas äitini on se ekstovertin ihmistyypin oppikirjamalli. Minä vihaan rasismia ja toivon, että hädässä olevat ihmiset saavat Suomessa turvan vastaanottokeskuksissamme. Äiti taas on se, jonka empatia ulottuu sanoista ja tunteista tekoihin. Hän nappaa Harjavallassakin autonsa kyytiin kaduilla kävelevät turvapaikanhakijat ja kuskaa heidät vastaanottokeskukseen (Harjavallan keskustasta, missä esimerkiksi kaikki ruokakaupat ovat, on tosi pitkä matka Satalinnan VOK:een). Hän on myös kokkaillut kotonaan ryhmälle turvapaikanhakijoita.
2. Oikeudenmukaisuus – rauhallisuus
Koen, että olen saanut äidiltäni opin siihen, kuinka missäkin tilanteessa tulee käyttäytyä ja miten kohdella muita ihmisiä. Hän on kyllä opettanut oikeudenmukaisuutta ja reiluutta, mutta olen kuitenkin sata kertaa räiskyvämpi kuin äitini. Raivostuessani ärsyyntyessäni vähänkin lieskat lentelevät ja ärräpäät sinkoilevat. Emme Erikan kanssa muista, että äitimme olisi suuttunut koskaan lapsuudessamme. Ainakaan hän ei näyttänyt sitä meille. Minä taas kiukustun joka päivä kymmenen kertaa, puhisen järkyttävän rumia kirosanoja, paiskon ovia ja tavaroita. Isäni sanoi, että olen perinyt kiukkugeenin häneltä. Muistan aina lapsuudestamme tukalat tilanteet, jolloin suorastaan hämmennyin äidin rauhallisuudesta. Otin 14-vuotiaana salaa tatuoinnin väärentämällä äidin nimikirjoituksen lupalappuun. Kun kerroin tästä äidille, hän takuulla tulistui, mutta osoitti ulospäin rauhallisuutta. ”Tehty mikä tehty”. Reilu, on sana joka kuvaa äitiä hyvin. Jos tyttäreni tekee saman tempun, annan viisi vuotta kotiarestia, haastan tatuoijan oikeuteen ja revin vaikka kirjaimellisesti omasta selkänahastani tarvittavan matskun ihonsiirtoon. Tai sitten yritän tässä vuosikymmenen aikana kasvattaa yhtä pitkän pinnan kuin äidilläni on.
3. Käytöstavat – hienostuneisuus
Tämä liittyy aikaisempaan. Osaan mielestäni olla kohtelias ja käyttäytyä tilanteessa kuin tilanteessa, mutta äitini on selvästi hienostuneempi kuin minä. Minulla on maailman roisein huumorintaju ja kiroilen kuin merimies. Meillä kotona ei kyllä kiroiltu missään olosuhteissa (paitsi isä), mutta myöhemmin minusta tuli jostain syystä paha suustani. Äiti on välillä aivan kauhuissaan kuunnellessaan juttujani ja katsellessaan intoani seurata Temppareita. Kun mikä kikatan jotain alkeellista kakkavitsiä, äiti nauraa vähän aikuisemmalle huumorille. Olen ollut vauvasta asti pelleilijä, kun taas äiti on kyllä huumorintajuinen muttei sellainen höpsöttelijä kuin minä. Äiti kutsuu minua usein sadistiksi, sillä nautin kiusaamisesta kiusoittelusta. Keksin esimerkiksi lapsena inhottavia aprillipiloja ja nautin muiden pelottelusta. Äiti ei tykkää ollenkaan siitä, että joku kärsii toisen hauskanpidosta. Onneksi nyt minun ”sadistisuuteni” on unohtunut tyystin, sillä Jaakko on vielä noin ziljardi kertaa pahempi. Hänen huumorintajunsa voi selittää helposti yhdellä tarinalla: hän puki tyttäremme ristiäispäivänä vauvanuken Sipen ulkohaalariin, käveli ”vauva” sylissään äitinsä ja anoppinsa eteen ja lennätti ”vauvan” näyttävässä kaaressa muka-vahingossa maahan. Jotain hän on sentään oppinut vaimostaan, sillä tälle hän ei kyseistä näytöstä uskaltanut järjestää. Onneksi kumpikaan äideistämme ei saanut sydänkohtausta…
4. Kunnioitus luontoa kohtaan – viihtyminen luonnossa
Äiti on opettanu minulle vihreät elämänarvot, kierrätyksen tärkeyden ja eläinrakkauden. Olemme molemmat pääosin kasvissyöjiä, vaihtelemme vegeruokaohjeita ja intoilemme nyhtökaurasta. Äiti on kuitenkin se, joka viihtyy ulkoilmassa, puutarhassa ja metsässä vaikka tuntikausia päivässä. Hän on luontokartoittaja ja tunnistaa jokaisen Suomen linnun (äänestäkin) ja kasvilajin. Hän osaa kasvattaa puutarhaansa hienoimmat kukkaistutukset ja yrttimaat. Jos hän ei ole ulkona, hän katselee livekuvaa merikotkan pesästä koneeltaan. Minä taas en ole oikein koskaan viihtynyt metsäretkillä (äitini suureksi suruksi) ja viherpeukaloni on aivan tyystin keskellä kämmentä. Erotan kyllä variksen ja harakan, mutta siihen se sitten jääkin. Äiti säälii eläinten lisäksi huonosti kohdeltuja kasvejakin ja pelastaa kaikki viherkasvit varmalta kuolemalta, joka niitä kohtaisi minun hoidossani. Äiti toivoo, että luontoinnostus olisi vain hypännyt sukupolven yli, eli että vaikka minä olen menetetty tapaus, minun tyttäreni saisi kipinän luonnossa viihtymiseen ja kasveihin.
5. Rakkaus kaikkeen kauniiseen – harkintakyky
Äiti on aina ollut ajan hermoilla, mitä tulee vaatteisiin, kauneuteen ja kodinsisustukseen. Olen epäilemättä perinyt häneltä rakkauden kaikkeen kauniiseen ja himon vaatteita ja kauneustuotteita kohtaan. Toivoisin, että olisin kuunnellut äitiäni nuorempanakin. Silloin nypin vähätkin kulmakarvani ja hakatutin ihooni ihan liikaa mustetta. Harkintakyky jaettiin minulle ja siskolleni sellaisella kaavalla, että Erika sai ihan kaiken ja minä en yhtään. Jos haluan jotakin, haluan sen heti. Esimerkiksi tatuointeja en enää ottaisi, mutta nyt olen jumissa näiden teininä ja parikymppisenä otettuihin. Olisinpa kuunnellut äitiä. Mietin, miten saisin oman tyttäreni toimimaan täysin omien toiveideni mukaan. Toimisiko käänteispsykologia? Pommitan häntä pienestä pitäen toiveilla nyhtää viimeinenkin kulmakarva ihosta ja tatuoida iho kauttaaltaan täyteen kuvia?
Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka
ihana, ihana postaus <3
Ahhhahh 😀 😀 Kerropa sitten miten kävi käänteispsykologian kanssa 😀 Kiva postaus!