Meillä on nukuttu taas vaihteeksi aika hyvin, joten uniasiat eivät ole minulla olleet vähään aikaan mielen päällä. Bongasin kuitenkin Marja Hintikka Liven Facebook-sivuilta pari linkkiä unihommista ja ajattelin vinkata teillekin. Vauvojen nukutustapoja tutkinut Laura Andersson on kirjoittanut Voit nukkua. Kuinka opetin vauvani nukkumaan ja kuinka se muualla tehdään –kirjan ja tämän laitan itsellekin lukulistalle. Nämä uniasiat kun ovat aina kiinnostaneet meikäläistäkin, koska olen ollut aina itse huono nukkuja, vaikka jälkeläiseni onneksi on toista maata – tullut isäänsä. Yle haastatteli Anderssonia, joten lue ainakin artikkeli ellet koko kirjaa.
Marja Hintikka Liven sivuilla on julkaistu aiheesta viime vuonna juttu, joka sekin on lukemisen arvoinen. Siinä siis kätilö ja Väestöliiton asiantuntija Juulia Ukkonen opastaa, miten vauvan saa nukkumaan paremmin. Itse otin ainakin onkeeni tuosta, ettei vauvan kanssa kannata iltaisin enää niin kovasti kohkottaa. Minulla on tapana hassutella tytön kanssa sängyssä ennen nukkumaan menoa, koska en voi vastustaa sitä (yliväsynyttä?) kikatusta, joka syntyy vatsaan puhaltelusta. Yritän nyt kuitenkin vieroittua siitä. Hupsutellaan mieluummin päivisin.
Olen muuten kiinnittänyt huomiota siihen, miten tämän aiheen ympärillä usein möyhätään, että VAUVAN EI KUULU NUKKUA KOKONAISIA ÖITÄ!1!111!! Olet kuin mikäkin saatanasta seuraava, jos aivan kaikkein hellimminkin yrität opettaa vauvaasi nukkumaan paremmin. Mistähän tällainen ilmiö on oikein saanut alkunsa? Samat ihmiset kuitenkin tekevät kaikkensa, että vauva saa parasta mahdollista ravintoa. Uni on ihan yhtä oleellista ihmisen terveyden kannalta kuin ravintokin. Suoraan sanottuna toisinaan ihan sapettaa se, kuinka jotkut leipovat itsestään täydellisen äidin perikuvia sillä perusteella, että heräävät kolme vuotta öisin tunnin välein lapsentahtisesti. Ja kiljuvat sosiaalisissa medioissa sitten, että kaikenlaiset unikoulut ovat ihan sadistista vauvarääkkäystä pahimmillaan.
Kyllä se meidänkin tyttö osaa huonosti nukkua. Tietty! Jokainen ihminen nukkuu toisinaan vähemmän hyvin. Niinä öinä, kun nälkä, jano, hampaat, pahat unet tai mitkä lie ikävät tuntemukset ovat herättäneet tyttöä jatkuvasti, hän on pari päivääkin sen jälkeen selvästi huonotuulisempi. Tietysti. Kaikki tietävät, että väsymys on kamalaa. Jos hän siis nukkuisi jatkuvasti pitkiä aikoja huonosti, niin varmasti tekisin kaikkeni, että uni saataisin kuntoon. Ehkä unikoulut liitetään sitten niin vahvasti johonkin äidin itsekkyyteen, että joillakin on tarve taistella niitä vastaan? Toki sanottakoon tähän väliin, että myös vanhempien univaje on ihan yhtä hyvä syy unikouluun. Unen estäminen tai keskeyttäminen kun ihan oikeasti ovat kidutusmenetelmiä siinä missä sormien irti repiminenkin…
Minusta vauvan ohjaaminen/opettaminen hyviin uniin on vanhemman tehtävä siinä missä vauvan ruokkiminen sekä turvan ja läheisyyden antaminenkin.
Seuraa blogiani Facebookissa ja Bloglovinissa! Instagram ja Snapchat: irenenaakka
Sama nainen oli aamu-tv:ssä puhumassa. 🙂
Mua taas on helpottanut tieto, että vauvani on ihan normaali, vaikkei nukkuisi täysiä öitä vielä yli puolivuotiaana. Heräily kuitenkin kuuluu kehitykseen ja läpeensä yöt nukkuvat vauvat taitavat olla enemmän poikkeus. Ahdistavampaa olisi ollut ajatella huonosti nukkuvan vauvan kanssa, että pitäisi jo ”osata” nukkua. Lempeän unirytmien muutoksen toteutimme, kun poika oli pikkuisem päälle vuoden. Olen siis samaa mieltä, että turhaan sitä väkisin heräilee lapsentahtisesti monta vuotta, jos lasta voi lempeästi parempiin uniin ohjata. Itsellä ei ollut kuitenkaan halua eikä energiaa (jännä :-D) unikouluttaa alle vuoden ikäistä.
Juuri tätä tulin kommentoimaan. Se, että vauva heräilee, niin kuuluu kehitykseen ja eloonjäämiseenkin. Ja mitä tarkoitetaan edes kokonaisella yöllä? Onko se 6/8/12 tuntia? Vauvalta ei voi ihan vaatia samaa kuin aikuiselta. Ehkä olen sitten yksi näistä möyhääjistä. Ehkä meni vähän tunteisiin… Minuakin helpotti tieto, että vauvan kuuluukin heräillä. Tosin ollaan oltu onnekkaita koska meillä on hyvin nukkuva lapsi. Alkuun heräili 2-3 tunnin välein. Sitten alkoi nukkua 6 tuntia putkeen kunnes vajaan 4 kk ikäisenä alkoi tiheät heräilyt. Siitä unet taas parani pikkuhiljaa ja nyt herää puolilta öin ja nukkuu 6-7 asti. Ikää nyt 1 v. Samoin onnea ollut siinä, että toisin kuin yleensä, niin meidän vauva on aina heräillyt tiheämmin alkuyöstä kun me vielä valvotaan ja kun me tullaan nukkumaan niin hänkin on nukkunut, joten mekin ollaan saatu pitkiä unipätkiä. Mitään unikouluja tai ohjailuita ei ole tarvinnut tehdä. Me ollaan menty lapsentahtisesti koska se sopii meille.
Tsekkaa vastaukseni Annille! Minäkään en siis käytä ilmausta kokonainen yö, mutta nuo möyhääjät tuntuvat käyttävän 😀 Meillä myös tiheää heräilyä 5-6 kk ikäisenä. Kuuluu ilman muuta asiaan, mutta jos tuota olisi jatkunut monta kuukautta niin minusta tehtävämme vanhempina olisi ollut auttaa lasta nukkumaan paremmin.
Ilman muuta vauvan heräily on normaalia! Mutta en ymmärrä miksi pitää mölytä, että vauvan suorastaan TÄYTYY heräillä sata kertaa yössä ja että lempeät ohjailut parempaan uneen ovat jotenkin väärin.
Mä ymmärrän, että aina vanhemmilla ei ole riittävästi jaksamista ja resursseja unikouluihin ym., mutta olen täysin samaa mieltä siitä, että on vanhemman tehtävä ohjata jo pientä vauvaa vähitellen kohti hyviä unitottumuksia. Opetetaanhan lapselle muutkin asiat, joten miksi kuitata levottomat yöt olankohautuksella ja elää pikkulapsivuodet silmät ristissä. Jokainen tapaamani lastenlääkäri on kysynyt, miten nukkuminen sujuu – se on niin tärkeää kehityksen kannalta. Me pidimme unikoulun, kun lapsi oli 8 kk ikäinen, ja se oli paras satsaus meidän jaksamiseen ja perhe-elämään. Emme olleet edes kuolemanväsyneitä, mutta mielestäni on myös vanhemman oikeus nukkua yöt pääsääntöisesti heräilemättä.
Joo ilman muuta ymmärrän sen pointin, ettei unikouluun ole energiaa. Onneksi usein voi tehdä kaikenlaisia järjestelyitä, että molemmat vanhemmat ja joskus jopa isovanhemmat osallistuvat 🙂
Olen samoilla linjoilla kanssasi. Heti synnytyslaitoksella pyrin siihen, että vauva nukkuu omassa sängyssään ja saa päiväsaikaan läheisyyttä niin paljon kuin haluaa. Olen huomannut olevani näin melko virkeä ja jaksan hoitaa vauvaa ja muitakin asioita paljon iloisemmin kuin univajeessa. Vauvakin on noin kuukauden ikäisestä lähtien (nyt melkein 4kk) herännyt yleensä kerran yössä syömään ja hänkin vaikuttaa virkeältä nukuttuaan useamman tunnin putkeen. En ymmärrä perhepetivouhotusta, sillä itse heräilisin jokaiseen liikkeeseen ja useimmiten turhaan, minkä seurauksena olisin seuraavana päivänä ihan puhki. Eiköhän se ole koko perheen edun mukaista, että kaikki saavat nukuttua riittävästi.
Jotkut sanovat nukkuvansa itsekin paremmin perhepedissä! Mäkin koen, että uni on äärimmäisen tärkeä asia koko perheen hyvinvoinnille ja että sen eteen kannattaa ja täytyykin tehdä töitä.
Näitä juttuja lukiessa tekisi mieli aina vaahdota mun lemppariaiheesta eli siitä että me äidit ollaan yksilöitä eikä se mikä toimii yhdellä välttämättä toimikaan toisella! 😀 (vauvojen kohdalla tämä on toivottavasti itsestään selvyys.) Aikani ahdistuin lukiessani esimerkiksi niistä äideistä jotka kertovat että vauva syö 12x yössä ja saavat syödäkin vaikka kolmevuotiaaksi saakka. Tuli sellainen olo että munkin pitäisi pystyä samaan. Mutta sitten tajusin että nämä samat äidin pystyvät nukkumaan imettäessään – mihin mä en oo koskaan pystynyt! Perhepetikin on itsestäni ajatuksena tosi ihana mutta en saa nukuttua vauvan vieressä kovinkaan hyvin. Oudoista nukkuma-asennoista (ja katkonaisista öistä) taas tulee niskajumi joka johtaa usein monta päivää kestäviin migreenikohtauksiin. Silloin en ainakaan ole kovin hyvä äiti lapselleni kun makaan pimeässä huoneessa kolmatta päivää ja käyn välillä oksentamassa. Eli kukin tyylillään, ehdottomasti!
Tää on nyt lyhyen ajan sisällä toka kerta, kun joudun tulemaan keskusteluun olemalla eri mieltä. (Edellinen tuo, että yhteiskunta tukisi lapsen kotihoitoa vain 1,5-vuotiaaksi. Mielestäni lapsen paikka on kotona pidempään.) Nukkumisesta: Mun mielestä lapsen paikka on äidin vieressä, kuuntelemassa sitä samaa sydämensykettä, jota kuunteli vatsassa. Eikös se tutkitusti tue myös vauvan hengitystä? Eikös tutkitusti alle 1-vuotiaan unikouluttaminenkin oo kyseenalaista hommaa? Ja juu meillä heräillään paljon, se on raskasta. En pidä sitä millään tapaa hyvän äitiyden mittarina, että herään rauhoittamaan pientä monta kertaa yössä. Mutta että se olisi väärin tai että heräily olisi lapselle haitaksi: siitä olen eri mieltä. Musta lapselle on haitallisempaa, että joutuu alle 1-vuotiaana ”rauhoittamaan” itse itsensä omassa sängyssään tai jopa omassa huoneessaan. Ehkä otin tästäkin taas liikaa itseeni, kun näkemys on niin eri. En myöskään kommentoinut niin syvällisesti kuin ehkä aihe vaatisi, koska liian vaivalloista tän tabletin kautta. Mutta pääpointti varmaan tuli esiin. Pakko vielä lisätä, että yksilölliset vauvat, yksilölliset tarpeet.
En tiedä, mistä tutkimuksista puhut mutta mä en ole tuollaisista kuullut? Ehkä puhumme nyt vähän eri asioista. Se ”itsensä rauhoittelu” tapahtuu minusta vauvalla ihan itsestään kun häntä on pitkäjänteisesti ja hellästi ohjattu nukkumaan. Unikoulu ei tarkoita sitä, että vauva laitetaan eri huoneeseen ja jätetään sinne itkemään. Unikoulun voi tehdä hyvin myös perhepedissä.
Mä yritän jossain kohtaa etsiä lähteet. Oon viimeisimpänä lukenut ainakin Imetyksen tuki ry:n keskusteluista näistä uniasioista. Raskausaikana tuli luettua jotain teoksiakin, mutta mitä ne oli: mummybrain. Ja juu tiedän, että on enemmännja vähemmän suositeltuja unikouluja, mut oon silti antanut itseni ymmärtää, ettei suositella alle 1-vuotiaille kuten ei myöskään yöeroa ensisijaisesta hoitajasta. Mut yksilöllisiä juttujahan nää tosiaan on.
Mä en usko että neuvoloissa, perheterapeuteilla jne. suositeltaisiin unikouluja, jos ne olisi tutkitusti haitallisia. Tässäkin ylen jutussa esim hyvää infoa (ks myös artikkelin alla muut linkit ylen aiempiin juttuihin: http://yle.fi/uutiset/lasta_ei_enaa_saa_huudattaa_uneen__ilman_itkua_uniongelmia_ei_silti_ratkota/7344986)
Ääriajattelu on usein varsin turmiollista, oli kyse sitten uskonnosta tai lapsentahtisuudesta. Peräänkuulutat kuitenkin blogissasi hyvin paljon armollisuutta äitiyttä kohtaan, niin imetyksessä, tunteiden sallivuudessa kuin omassa ajassakin. Se onkin tämän blogin ehdottomasti parasta antia, on ihanaa että tuot myös tätä puolta aidosti esille.
Siksi särähtääkin hieman korviin, ettet aina ihan muista elää kuin opetat (no, kukapa meistä muistaisi :), vähän väliä kun täällä sivulauseessa kuulee sinulta miten et ymmärrä sitä tai tätä näkemystä. Ei ehkä tarvitsekaan, mutta armollisuutta huokuvana jotenkin toivoisi sinun olevan sitä itsekin, eihän se sinulta ole pois että jotkut ovat lapsentahtisia vielä esikoulussakin. Jos se aiheuttaa jotain alitajuista syyllistämisen tunnetta, ethän sorru siihen sitten itse, koska moinen toisten syyttely ja ”en ymmärrä niitä jotka..” -asenne antaa hieman ristiriitaisen kuvan ajatuksistasi, siitä että lopulta kuitenkin vain on yksi oikea tapa toimia, ja se on se sinun hyväksikokemasi kultanen keskitie. Niin varmasti monelle onkin, mutta anna niiden muiden möykätä ihan vain keskenään äläkä tee tästä vastakkainasettelua, sitä se armollisuus erilaisuutta kohtaan kai aidoimillaan on. 🙂
Tarkoituksena oli tsempata väsyneitä äitejä, ei kyseenalaistaa lapsentaktisesti eläviä. Kyseenalaistan ainoastaan sen, että lytätään jokainen vauvan uniasioita asiallisesti käsittelevä juttu huutelemalla että vauvan ei kuulu nukkua.
Jännä, miten tämä Andersson on tutkimuksissaan päätynyt näinkin eri jäljille kuin nykytutkimus. Siis tieteellinen tutkimus. Nykyäänhän esim. lastenpsykiatrit Cacciatore ja Sinkkonen korostavat, miten liian varhainen unikouluttaminen eli lapsen tarpeisiin vastaamatta jättäminen vaikuttaa negatiivisesti kiintymyssuhteeseen. Turvattomuuden tunnehan vaikuttaa voimakkaasti yksilön henkiseen hyvinvointiin ihan elämän loppuun asti.
Toki on eri asia kuulostella yöllä vauvan kitinää hetki, ja varmistua, että tämä tosiaan on hereillä, kuin jättää hoitajasraan täysin riippuvainen pieni yksin eri huoneeseen ”oppimaan rauhoittumista” kahdeksaksi tunniksi, tai kuinka kauan vanhempi sitten kokeekaan häiriötlntä unta tarvitsevansakaan.
Laitatko lähteitä tähän, kun mä oon lukenut ihan erilaisista tieteellisistä tutkimuksista itse? Mä en myöskään kokenut että Andersson on sellaisen vanhanaikaisen huudahdusunikoulun takana vaan nimenomaan lempeän ohjailun.
Unikouluja on tosiaan erilaisia, enkä usko että lapsi traumatisoituu esim tassuttelu-unikoulusta, jossa vanhempi on fyysisesti läsnä rauhoittamassa lasta niin kauan kuin on tarve.
Musta tää teksti oli hyvä. Mä ymmärsin mitä ajoit takaa. Mutta mä oonkin semmonen ”kamala” äiti, jonka lapsi ei oo nukkunu perhepedissä (koska mä en osaa nukkua niin, koitettu on) vaan päin vastoin, omassa huoneessaan jo 2,5 kuisesta lähtien. Puoli vuotiaana jätti ite yösyömiset pois ja nukkuu kokonaisia öitä (~11h) tai herää kerran yössä. Jokainen tyylillään ja siten miten perheelle parhaiten sopii. 🙂
No näin äkkiseltään tulee mieleen Jari Sinkkosen Kiintymyssuhdeteoria – Tutkimuslöydöksistä käytännön sovelluksiin, tuohon kiintymysuhteen vaarantumiseen kun viittasin. Muita vauvojen uneen liittyviä tutkimuksia esim. James McKenna, ja Walesissa Swansean yliopistossa tehty, näitä itse lueskellut viime aikoina