Maaleja, laminaatteja, laattoja, listoja…

Uh, hulluksihan tässä on tulla näiden uuden talon pintamateriaalien ja kiintokalusteiden kanssa. Luulin ensinnäkin, että tiedän tarkkaan mitä haluan (kyllä, minä, Jaakko ei juuri osallistu valintoihin), mutta ihan toisaalta-toisaalta-touhuksihan tämä on mennyt. Toisaalta perusvalkoinen keittiö on varma ja aikaa kestävä valinta, mutta toisaalta Pinterestin ihanat vaaleata puuta olevat keittiökalusteet ovat niin kauniita.

uudistalo8

uudistalo2

Erityisesti lattia on nyt tuottanut päänvaivaa, sillä meidän talotoimittajamme käyttämästä Värisilmästä ei tunnu löytyvän meikäläistä täydellisesti miellyttävää laminaattia. Eikä lattian suhteen oikein kannatta tyytyä mihinkään, sillä lattia on aika iso osa talosta. Katsele nyt vuosikausia valtavaa määrää lattiapinta-alaa, joka ei miellytä silmää. Makuni on joko vaalea parketti (parkettia emme missään nimessä ota) tai sitten ihan Byggmaxin/Bauhausin halpislaminaatit (!) Niissä halpiksissa kun ei ole turhaan kikkailtu puukuviolla. En oikein ymmärrä, miksi laminaatissa pitää olla jotain valtavia mukauurteita tai mukaoksanreikiä. Feikki on feikkiä, joten parasta olisi tehdä siitä mahdollisimman vähäeleistä. ”Ongelmana” on, ettei talomme hintaan kuulu ketjuliikkeiden halpislaminaatti ja tuntuisi aika hassulta ostaa se itse, vaikka halpaa onkin, mutta maksaa kuitenkin täysi summa talosta. Emme saa nimittäin tiettykään alennusta, vaikkemme ottaisikaan esimerkiksi laminaattia talotoimittajan yhteistyöfirman valikoimista. Hmm…tätä täytyy mietiskellä. Mutta vihoviimeisin vaihtoehto kuitenkin on valita lattia, josta ei pidä.

uudiskohdelam

Tämä Bauhausin halpa laminaatti olisi aika täykky.

uudistalo1 uudistalo3

Maalisävyjen ja sisustusvalintojen miettimisestä nautin eniten. Se kun ei ole ihan niin vakavaa. Jos jonkin huoneen maalisävy ei miellytä, sen voi suhteellisen pienellä rahalla ja vaivalla muuttaa. Jos taas esimerkiksi laattavalinnat kylppärissä menevät pieleen, ei ihan heti parane tehdä kylppäriremonttia.

uudistalo7

uudistalo4 uudistalopaa

7 Comment

  1. Niiinpä!! Mulla oli just toi ”tiedän mitä haluan” ja sitten en taas tiedäkään. Se perus varma ihana pitkäikäinen valkoinen keittiö on jo valittuna mut huomaan katsovani jotain aivan päinvastaista kun selailen sisustuskuvia! Argh! Sauna on jo kanssa valittuna (onneksi!). Se oli J:n käsialaa (hyvin valitsi!). Sitten jäljellä onkin ne laatat, huoh! Ja kodinhoitohuoneen kalusteet. Niissä riittää pähkäiltävää! Kivaahan tämä on mutta ei sitä uskois ennenkuin tässä tilanteessa on miten paljon se aiheuttaa päänvaivaa kun kaikki pitää päättää kerralla!

    Mut yritetään nauttia tästä 😀

    1. Uuh, mä haluun tietää millainen sauna teille tulee!

  2. Voi että ja huoh. En haikaile tuon ajan perään sitten ollenkaan.
    On helppo valita laattoja kylppäriin, kun tietää, että siinä ei kauan kuitenkaan asu. Sen tekee jollekin toiselle. Mutta auta armias, kun pitäisi pitkäikäisempään asumiseen valmistautua ja valita juurikin esim kylppäriin laattoja, keittiötä, lattia- ja kattomateriaalia – siis sellaisia pysyviä ratkaisuja, joita ei pikkurahalla uusita niin helposti. Ei tule mitään, ei yhtään mitään. Sitä haluaisi vähän revitellä, eikä aina laittaa sitä valkoista keittiötä ja valkoisia/harmaita/mustia laattoja, mutta on sellainen pieni pelko pepussa, että mitä jos siihen kyllästyykin sitten…. peruskeittiötä ja kylppäriä on helppo tehostaa erilaisilla sisustuselementeillä…
    Me valittiin kylppäriin tummanharmaata laattaa, yksinkertaiset peilikaapit, jne… sellaista eleetöntä ja ajatonta. Miksi sitä ei uskaltanut revitellä tummalla puolipaneelilla, mustalla keittiöllä, sinisellä kaapilla jne… koska nyt se kaduttaa. Ei sitä pientä tilpehööriä jaksa olla tunkemassa tasoille ja naulakoihin tuomaan vähän personaallisuutta. Ne ei ole edes käytännöllisiä.
    Nyt suunnittelen puoli vuotta sitten rempattuun kylpyhuoneeseen sitä hiilenharmaata puolipaneelia, kun harmaalla maalatut seinät on ihan tajuttoman tylsät. Se ois niiiin nätti.

    Tsemppiä puurtamiseen!

    1. Oih no just tuo! Kun kyllä siihen ”varmaan ja ajattomaankin” kyllästyy. Kun se on niin tylsää 😀 On tää kyllä hitsin vaikeeta. Toivottavasti tehdään edes ok-kivat valinnat 🙂

  3. Rouseliini says: Vastaa

    Meillä on Bauhauksen halppislaminaattia. Kestävyydeltään tosi hyvä. Värinä harmaanruskea. Oon ollut tyytyväinen. Loppupeleissä ei sitä lattiaa sitten kuitenkaan tuu arjessa kyylättyä niin paljoa. 🙂

    Noistä seinäväreistä: graniitti ei näytä kovin tyylikkältä seinässä. Meillä on sitä ja jotenkin paperilla näytti kivemmalta, mut nyt on ihan pläääh. Valitsin sitten yhteen seinään harson ja se on paljon paljon kivempi. Ehkä hiukan betonimaisempi sävyltään. 🙂

    Keittiössä meillä on valkoista korkeakiiltoista pintaa. Se on kaunis ja ihana, mutta hitto kun siinä näkyy sormenjäljet, roiskeet ja kaikki niin selkeesti! Seuraavaan kotiin valitsisin ainakin alakaapeiksi jotain puuta tai muuta kun korkeakiiltoa. Vaikka niin ihana onkin.

    1. JOo mäkin luulen että päädytän vaaleampaan harmaaseen! Ja mattavalkoiset tulee keittiöön. Kiitos vinkeistä!

  4. Meillä pyöri vanhemmat saman ongelman kanssa 2014, kun ostivat valmistalon. Valintojen kanssa he tekivät niin, että valitsivat paketista ne eniten ookoot lattiat ja keittiönkaapit. Nyt pari vuotta myöhemmin, molemmat ovat jo vaihtuneet omiin mieleisempiin. Keittiönkaapit saivat uuden käyttötarkoituksen autotallissa ja ”vanha lattia” jäi odottamaan uuden alle, jos vaikka sisustuskärpänen myöhemmin iskisi, niin olis uuden näkönen lattia heti alla. Ei tossa rahallisesti plussalle menty, mut ei se heillä niin tarkkaa ollutkaan.

Vastaa käyttäjälle Irene Naakka Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.