Voiko marjoilla elää?

Meidän tänään viimeistä päivää vauvana elävä pieni ihmisemme on nyt alkanut sellaiselle dieetille, että siinä syödään vain marjoja. Ruokajuomaksi on rintamaitoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tyttöhän on aina syönyt tosi hyvin, mutta nyt 1-vuotispäivän kynnyksellä ruoka on alkanut maistua huonommin. Kaikki pitäisi laittaa itse suuhun, eikä ole puhettakaan enää siitä, että joku muu syöttäisi lusikalla. Ainoastaan marjat tuntuvat menevän alas hyvällä halulla. Olemme asustaneet täällä maalla nyt perjantaista lähtien ja käymme noukkimassa pusikosta villivadelmat ja puutarhan pensaasta punaviinimarjat. Kauppareissulta nappaamme mukaan litran mansikoita ja muutaman litran herneitä. Herneet muuten uppoavat myös ihan hyvin marjojen ohella, kunhan ne saa itse kaivella paloista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luulisi, että punaviinimarjat olisivat vauvaikäisen suuhun liian kirpeitä, mutta tyttö on selvästi tullut äitiinsä. Itse söin lapsena raakoja karviaismarjoja. Varmasti tyttökin popsii syksymmällä puolukoita yhtä innoissaan kuin äitinsä.

Saa nähdä, mitä vaaka näyttää yksivuotisneuvolassa – aika hoikalta tyttö minun silmiini näyttää. En kuitenkaan osaa ottaa stressiä syömisestä. En usko, että kukaan ihminen, jolla on ruokaa tarjolla monesti päivässä, on koskaan kuollut nälkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luulen, että ruoka alkaa upota taas paremmin, kun taidot itse ruokailuun kasvavat ja kun ruoissa alkaa olla enemmän makuja ja mausteita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Millaisia syöjiä teidän yksivuotiaat on/oli?

9 Comment

  1. On ollut ihan huikea lukea blogiasi, sillä odotan esikoistyttöä, jonka laskettuaika tuli ja meni viime viikolla. Näin ollen on ollut mahtava lukea kirjoituksiasi pitkin raskautta ja miettiä millaista meillä on vuoden päästä. Tänään kertasin vielä synnytyskertomuksesi ja toivon niin, että kohta pääsisi tositoimiin. Ihanaa kesää teille ja ekoja synttäreitä; perässä toivottavasti tullaan.

    1. Ihana kuulla, että olet tykännyt! Oikein paljon tsemppiä synnytykseen ja vauva-aikaan 🙂

  2. Meillä on pian 10 kuukautta täyttävä tytär, jolla on jo tällainen yksi huonon syömisen vaihe takana. Noin reilu kuukausi sitten kaikki alkoi tökkimään (ennenkään ei ole suuriruokainen ollut, mutta vähän kaikkea on alas silti mennyt). En saanut syötettyä lusikasta juuri mitään, sillä jopa jo lusikan nähtyään tyttö alkoi itkemään. Hyviä keinoja olivat pussit, joista tyttö itse puristeli ruokia, juuri mainitsemasi marjat ja hedelmän palat, leipä (vähäsuolainen), keitetyt/paahdutetut bataatin ja porkkanan palat, jotka sai myös itse poimittua suuhun. Lisäksi hän söi kalanpaloja :)! Pikku hiljaa lusikkakammo on nyt lähtenyt ja syöminen on kutakuinkin normalisoitunut. Luulen, että kyseessä oli tosiaan vain joku minäitse-homma ja se, että sitten vähän ajan sisään puhkesi monta hammasta. Olin kuitenkin silloin niin huolissani, että soitin jopa neuvolaan ja kyselin, että miten jo ennestään hoikahko vauva näin voi pärjätä, ja sieltä sanottiin, että parikin viikkoa erittäin huonoa syömistä ei vaikuta kasvuun kovinkaan merkittävästi. Olin myös huolissani, että jos tyttö saa kovin paljon suolaa syömästään leivästä (sitä siis upposi), mutta neuvolan täti ei siitäkään tuntunut olevan huolissaan :). Nyt kun syömiset taas ovat pääosin sujuneet, olen osannut ottaa hieman rennomman otteen, jos tulee huonompia päiviä ja ajattelen juurikin niin, että tuskin täällä meillä, jossa hyvää ruokaa on tarjolla monesti päivässä, lapsi saa näännytettyä itseensä nälkään.

    1. Just näin! Meillä myös noi pussit käytössä, yhtä tiettyä Hippin marjasosetta menee tosi hyvin kun itse saa imeksiä pussista 🙂

  3. Meidän kohta 10 kk poika syö itse lusikalla. Laitan siis ruuan lusikassa hänen eteensä pöydälle, josta hän sen itse laittaa suuhun. Tai sitten syö ihan sormi ruokaa, tänään esimerkiksi leipää ja kanan paloja sekä kurkkua, tomaattia ja viinirypäleitä. Myös meidän vauvalle marjat maistuvat.

    1. Joo mekin ollaan koklattu tuota lusikalla itse syömistä jo vähän 🙂 sormiruokaa myös syöty jo pitkään mut tosiaan nyt tullut vähän stoppia niihinkin: marjat siis menee muttei oikein muut.

  4. taaperon mutsi says: Vastaa

    Meillä 1,5v syö kans hulluna marjoja, kaikki kirpeetkin tosiaan kelpaa. Ai että on hankala muistaa millasta syöminen oli puoli vuotta sitten, mutta nyt ainakin on (taas?) oma tahto -vaihe ruokailuissa! Ja paino hänelläkin pituuteen nähden hiukan miinuksella ollut tuosta 1v neuvolasta lähtien, mutta eipä siitä suurempaa numeroa nytkään neuvolalääkäri tehnyt. Mainitsi vain asian.

  5. Meidän kuukautta nuorempi on ihan suursyömäri. Syö sormiruokaillen itse ja annokset on melkein saman kokosia kun mulla itelläni! 😀 On aina syönyt tosi hyvin, mutta nyt syö ihan kaiken mitä eteen laittaa.
    Saapa nähdä siis tuleeko meillekin jonkinlaista ruokalakkoilua kuukauden päästä. Toivottavasti ei, koska kaikesta syömästään ruuasta (ja kaikesta tissimaidosta, jota ottaa noin 100 kertaa päivässä) painoa tulee jatkuvasti turhan niukasti.

  6. Meillä kanssa marjat ja hedelmät uppoavat paremmin kuin hyvin. Leipä ja juusto on kanssa kovassa huudossa. Ilta ja aamupuuro ovat ne joita toivoisin tytön syövän edes vähäisen, mutta minulta hän ei niitä suostu syömään, isä saa ne paremmin lusikoitua. Viola täytti 4.7 vuoden. Joskus stressaan asiasta hieman liikaa myönnetään varsinkin silloin kun näen miten muitten muksut syövät.. Pitäisi päästä kyllä eroon tästä vertailemisesta, jokainen lapsi kun on yksilönsä, onneksi kuitenkin imetän häntä vielä, että mahaan päätyy edes jotain ravintoa huonoina päivinä.

    Terveisin fani Porijazzeilta! 😀

Vastaa käyttäjälle Tiia Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.