Alennuksessa: Hemmottelua, hyvää ruokaa ja pakohuoneita

Yhteistyössä: Offerilla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuttavani (ja varmasti jotkut blogini lukijatkin) tietävät, että olen melkoinen tarjoushaukka. Niinpä olen toki ollut jo pitkään erilaisista palveluista reiluja alennuksia tarjoavan Offerillan (ja sitä edeltäneen, samaan toimintamalliin perustuneen Grouponin) varsinainen kanta-asiakas. Olen ostanut kyseiseltä firmalta jo varmaan toista kymmentä palvelua ja selaillut toisinaan tarjolla olevia palveluita ihan päivittäin. Niinpä lähdin mieluusti yhteistyöhön yrityksen kanssa, kun sellaista minulle ehdotettiin.

Raskaana ollessani kävin Grouponin kautta hemmottelemassa itseäni minkä kerkesin. Otin oikein missioksi, että ennen vauvaa teen oloni niin mukavaksi kuin se viimeisillään raskaana ollessa on mahdollista. Niinpä testailin diilien avulla eri kauneushoitoloita ja erilaisia hoitoja. Suosikkejani ovat tietysti parin tunnin hemmottelut mani-pedikyyreineen ja kasvohoitoineen, joita Offerillallakin usein on tarjolla. Olen myös testannut ravintoloita ja siivouspalveluja kyseisen firman kautta. Monien palveluntarjoajien joukosta olen löytänyt suosikkejani, joita voin mieluusti suositella muillekin ja käyttää heidän palveluitaan jatkossakin.

Palveluntarjoajien joukossa on kauneushoitoloiden, ravintoloiden ja siivousfirmojen lisäksi muiden muassa autohuoltamoita sekä kuntosaleja ja lahjakortteja saa myös tuotteisiin. Alennus on yleensä peräti 50 – 90 prosenttia.

Offerilla-yhteistyön tiimoilta pidimme perheen kesken kunnon tarjouspäivän. Ei ensin ollut edes tarkoitus, mutta omat palveluni sattuivat samalle päivälle ja Erika-siskokin päätti varata pöydän intialaisesta Monal-ravintolasta juuri ennen illan Room Escape -koitostamme. Molemmat siis Offerilla-yhteistyön kautta hankittuja palveluja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näitä ennen käväisin keskenäni vielä tunnin kasvohoidossa Forumin Image Hairissa. Olen ostanut tämän diilin itse aiemmin ja pyysin sen mukaan yhteistyöhön, sillä tiesin, että pystyn sitä mielihyvin suosittelemaan. Ensimmäisellä kerralla nukahdin hoitolalaverille kasvonaamion vaikutusajaksi. Tällä kertaa nautiskelin ihanasta kasvo- ja päähieronnasta ja myönnyin mekaaniseen ihonpuhdistukseenkin, sillä ensimmäinen kerta samassa hoidossa Image Hairissa opetti, ettei se niin kamalaa olekaan, mitä muistelin nuoruusvuosilta. Ihana savinaamio rauhoitti ärtyneen ihon heti.

Olisi ollut kiva antaa ihon hengähtää hoidon jälkeen parikin päivää ilman meikkiä, mutta oli ihan pakko käydä sutimassa vähän pakkelia naamaan, sillä lähdin Forumista suoraan Punavuoreen, missä oli tarkoitus treffata Jaakko ja Erika poikaystävineen. Söimme Monalissa isot Mixed Thali -annokset, jotka porukan kasvisruokailijat (3/4) saivat onnekseen vaihtaa kasvisvaihtoehtoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monalista vyöryimme vatsat täynnä autolle ja Jaakon kyydillä Kallioon, Labyrinth Gamesin pakohuonepeliin. Nuo pakohuoneethan ovat nyt kovassa huudossa meillä ja maailmalla. Tarkoitus on siis erilaisten vihjeiden avulla päästä tunnissa ulos huoneesta, jolla on aina omanlaisensa taustatarina. Ihan mahtavaa, että aikuisillekin keksitään jatkuvasti uutta ajanvietettä. Ennen sitä vain mietti, lähtisikö kavereiden kanssa dinnerille vai leffaan. Nyt vaihtoehtona voi hyvin olla vaikkapa pakohuonepeli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olimme kaikki ensimmäistä kertaa kokeilemassa pakohuonetta ja paniikkiin taipuvainen Erika-parka oli saada sätkyn, kun kuuli että olimme menossa Internship-peliin, jossa yritetään karata mielisairaalasta. Kun hän oli varmistanut, ettei huoneessa ole ihmisiä säikyttelemässä meitä, hän uskaltautui suljettujen ovien taakse. Astelin peliin aika rehvakkaasti, sillä oletin että pääsemme tällä porukalla (älykkö-Ollin kanssa) ihan suit sait sukkelaan ulos huoneesta. Pojat näkivät jo sielunsa silmin nimemme ennätystaulullakin. Pelin ohjaaja kuitenkin kertoi, että vain noin 40 prosenttia suoriutuu ylipäätään huoneesta ulos eli ei mikään ihan läpihuutojuttu todellakaan. Pelin jälkeen tajusin, että pitäisi olla melkoinen velho, että saisi nimensä ennätystauluun. Ennätystehtailijat olivat kysyneet pelinohjaajalta vinkkejä korkeintaan kolme kertaa ja me jouduimme anelemaan apuja selvästi enemmän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lopulta suoriuduimme runsaan minuutin ennen ajan (60 minuuttia) loppumista ulos huoneesta. Viimeisen haasteen kohdalla aloin olla jo epätoivoinen ja mietin, kuinka älyttömän pettynyt olisin, ellemme onnistuisi pakenemaan. Hartiani lysähtivät lopullisesti, kun kuulin toisessa pakopelissä olleen ryhmän riemuitsevan kovaäänisesti onnistumistaan oven toisella puolella. Lopulta Jaakko keksi ratkaisun viimeiseen tehtävään ja lähdimme  ulos riemunkiljahdusten saattelemina, pieni hiki päällä, posket punaisina ja sydän pamppailen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vitsit, miten mahtava fiilis oli tuollaisen ihan täysin erilaisen kokemuksen jälkeen – vieläpä kun kokemukseen liittyi vahva onnistumisen tunne. Hihkuimme kaikki kuin pikkulapset ja sovimme, että testaamme yhdessä kaikki maailman pakohuoneet asap. Kotimatkalla räkätimme katketaksemme, kun kuvittelimme, mitähän pelinjohtaja oli ajatellut seuratessaan kameramonitoriltaan sekoiluamme. Jäimme jumiin moniin ”vihjeisiin”, jotka eivät lopulta olleet mitään vihjeitä alkuunkaan. Mutta ehkä jotkut muut ovat luulleet hölmömpiäkin juttuja pelin ratkaiseviksi vihjeiksi. Enempää hommasta en oikein voi kertoa, etten tulisi paljastaneeksi mitään olennaista ja spoilanneeksi jonkun peliä. Voin kuitenkin todella lämpimästi suositella pakohuonetta, ainakin kerran testattavaksi aikuisten aktiviteetiksi. Erika taisi tokaista, että pekohuone on lasersodan lisäksi parasta, mitä voi tehdä selvin päin vaatteet päällä.

Labyrinth Gamesin lahjakorttia ei enää Offerilla-sivuilla ole, mutta kannattaa seurailla uusia palveluja – monet tekevät paluun sivuille tauon jälkeen. Keräilin teille alle muutamat lahjakortit, jotka menevät omalle ostoslistalleni.

KAUNEUDENHOITO: 120 minuutin hemmottelupaketti (sisältää kasvohoidon, kuumakivi- ja päähieronnan) 285,00 85,00 € (tämän olen ostanut kerran äidille lahjaksi, tykkäsi!)

RAVINTOLAT: Sushilajitelma kotiinkuljetettuna, alk. 100,00 € 59,00 €

HYVINVOINTI: Kolmen kerran joogakoulu, 51 € 19 €

TEKEMINEN: Flamingo Spa -liput kahdelle, 78 €, 39 €

Keräsin tähän vain pääkaupunkiseudun tarjontaa, mutta tsekkaa myös Turun, Tampereen ja Lahden diilit, jos nuo sijainnit sopivat sinulle paremmin. Toivomme äidin kanssa tosi lujaa, että diilejä saataisiin tulevaisuudessa myös vaikka Poriin.

Kannattaa ilman muuta liittyä ensitöikseen Offerillan sähköpostilistalle. Minua ärsyttää usein sähköpostiin jatkuvasti pamahtavat mainokset ja tarjoukset, mutta tämä on aika ehdoton, jos hyvät diilit yhtään kiinnostavat. Olen monesti bongannut mielenkiintoisia diilitarjouksia juuri sähköpostista, ellen ole ehtinyt selailla lahjakortteja varsinaiselta sivustolta. Liity listalle TÄSTÄ.

Postaus sisältää mainoslinkkejä

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.