Hotelli meidän makuumme

Kreetan-lomareissumme hotelliksi valikoitui keskeisellä paikalla Plataniaksessa sijaitseva neljän tähden Porto Platanias Village (yhteistyössä Apollomatkojen kanssa).  Hotelli ei ole enää pitkään ollut ainakaan pidemmillä matkoillamme kategoriassa hälläväliä, vaan itse asiassa aika isossa osassa siinä kohdin, kun matkaa varataan. Nyt lapsiperheenä valinta täytyy tehdä vielä tarkemmin.

hotelli16

Porto Plataniaksessa kiittelimme moneen otteeseen, kuinka paljon paremmin hotelli sopi tarpeisiimme kuin Kanarian hotellimme. Ensinnäkin sanoisin, että huoneistohotelli on aivan ehdoton lapsen kanssa matkustaessa. Kyllä se liesi ja kunnon jääkaappi ovat aika tärkeitä vauvan tai taaperon kanssa lomaillessa. Oli myös aika huippua, että meillä oli Porto Plataniaksessa kaksio: taaperolla oli enemmän tilaa liikkua ja yksi huone oli vapaana muuhun olemiseen, kun taapero nukkui makkarissa. Hotellihuoneen sijainti maatasossa sekä isokokoinen terassi kahdella ovella olivat nekin ihan luksusta. Tytön innokkaasta hihkumisesta ei ollut tulla loppua, kun hän ensimmäisenä päivänä pääsi juoksentelemaan terassille.

hotelli19

Tykkäsin myös hotellialueen vehreästä keidasmaisuudesta. Palmut kohoilivat siellä täällä ja henkeäsalpaavan kauniit, fuksiaiset ihmeköynnökset kiipeilivät pitkin hotellirakennuksia. Meidän terassimme yllä kasvoi lamppuharjapuu ja kaiteen välistä kiemurteli upea trumpettiköynnös. Kiviset kävelypolut mutkittelivat hotellirakennusten seassa ja kohosivat välillä ylös rinteeseen. Hotellilta on rantaan ehkä pari sataa metriä, mutta joistakin huoneista on Porto Plataniaksessakin merinäköala ja samalla tietysti huikea näkymä auringonlaskuun.

Hotellimme viereinen sisarhotelli, viiden tähden Porto Platanias Resort puolestaan sijaitsi aivan rannalla ja monet sen palvelut olivat käytössämme. Esimerkiksi hotellin oma rantakaistale aurinkotuoleineen ja rantabaareineen on villagelaistenkin käytössä. Jaakko käväisi kertaalleen Resort-hotellin ylellisellä salilla. Myös lastenkerho ja spa (lisämaksusta) olisi ollut käytössämme. Näemmä myös uima-allas, jonka damn it huomasin vasta nyt.  Villagen uima-allasalueessa ei tokikaan ollut mitään vikaa, mutta vaihtelu olisi varmasti virkistänyt.

Taapero oli aivan elementissään altaalla eikä olisi millään malttanut lähteä sieltä pois, vaikka pikkuinen alahuuli alkoi jossakin vaiheessa väistämättä väpättää, kun olimme tarpeeksi kauan polsikeet vedessä. Tyttö sai uuden ystävän melkein joka uintikerralla, kun muiden muassa eräs ruotsalainen tyttö ja hollantilainen taapero tulivat leikkimään rantaleluilla hänen kanssaan. Muistan itsekin lapsuuden lomilta, että parasta oli kun sai uusia kavereita. Heidän kanssaan saatettiin sitten vaihdella kirjeitä pitkäänkin loman jälkeen. Erilaiset lastenkerhot olivat ihan parasta puuhaa meille lapsille ja vanhemmat saivat melkein joka päivä pienen huilihetken lastenhoidosta.

Ei muuten kannata hämääntyä, kun Apollomatkojen hotellisivuilla ei ole lastenaltaan kohdalla täppää. Isosta altaasta on siis erotettu matalampi allas myös lapsille. Altaat eivät tuntuneet olevan lämmitettyjä, mutta elokuisessa Kreikassa se lienee vain ihan hyvä asia. Olen pari kertaa polskinut Kreikan- ja Balin-matkoilla liiankin lämpimässä uima-altaassa.

hotelli3

hotelli1

Muut hotellivieraat antoivat mielihyvin lastensa rantaleluja ja uimapatjoja muidenkin lasten käyttöön.

hotelli2 hotelli4 hotelli5hotelli10 hotelli6

Kaikki hotellitilat olivat siistejä ja kauniita. Kuvassa allasbaari, mistä sai välipalaa, kun aamupala-, lounas- ja illallisbuffet eivät olleet auki. Taapero hurmasi ravintoloiden tarjoilijat ja baarimikot aivan täysin. Työntekijät käyttivät kyllä hyväkseen jokaisen mahdollisuuden ja hiljaisemman hetken päästäkseen sylittelemään lapsia.

hotelli8 hotelli9

Oma kaksiomme oli sisustettu perussiistiin ja yksinkertaiseen tyyliin. Itse asiassa toiletissa oli niin kivat laatat, että aloin melkein katua omia laattavalintojamme uuteen taloomme 😀

hotelli12

hotelli20

hotelli13 hotelli14hotelli21hotelli22 hotelli15

hotelli18

Meidän matkamme oli siis all inclusive ja se oli itse asiassa ehdoton edellytys sille, että Jaakko suostui lähtemään reissuun taaperon kanssa. Rakastamme testata matkoilla eri ravintoloita – kaksin. Taaperon kanssa ei koskaan tiedä, miten illallinen paikallaan istuen sujuu, joten parempi pelata varman päälle. Ihan kaikkien mielenterveyttä ajatellen.

Joinakin iltoina tyttö ei jaksanut keskittyä ruokaansa eikä istua paikoillaan – silloin toinen nappasi typyn syliinsä ja lähdettiin tepastelemaan viereiselle leikkipaikalle (kuvassa aurinkovarjojen takana). Kun toinen oli saanut syötyä, vaihdettiin paikkoja ja toinen sai syödä illallisensa loppuun. Helppoa ja hermoja säästävää: ei ruokien tai laskun odottelua.

Minulla vain sattuu olemaan pari huonoa kokemusta all inclusive -illallisista. Kuubassa lomaillessamme illallisbuffet täysi farssi. Parin illan jälkeen olimme jo niin täynnä kuivia riisiseoksia, että päätimme illastaa loput puolitoista viikkoa hotellialueen ainoassa ei-all-inclusiven piiriin kuuluvassa ravintolassa, rantapizzeriassa. Kanariallakaan all inclusive -pöperöt eivät varsinaisesti vieneet kieltä mennessään ja suuren hotellin tunkkainen buffetravintola oli suorastaan kaoottinen.

Porto Plataniaksessa meno oli onneksi ihan toista. Hotelli ei ole mikään jättisuuri, joten porukkaa buffetravintolassa ei ollut jonoiksi asti ainakaan nyt elokuun lopulla. Lisäksi ravintolamiljöö on raikas ja avoin. Plussaa myös mahdollisuudesta syödä ulkona! Me mahduimme ruokailemaan terassille joka ilta. Myös ruoka oli aivan yllättävän hyvää. Erityisesti päivittäin vaihtuvat kasvisruoat ja -lasagnet olivat makuuni. Ranskalaiset olivat niin hyviä ja rapeita, että olisivat menneet jopa ultimate-ranu-lover siskoni tarkan seulan läpi 😀

Aamiaisbuffassakaan ei ollut muuta moittimista kuin hanamehut, jotka eivät oikein maistuneet mutta lisähintaan sai tilata ihan oikeaa, Kreetalla kuuluisaa appelsiinimehua. Yleensä missään Tanskaa etelämmässä hotelliaamupalat ovat vähän mitä sattuu, koska Pohjoismaiden ulkopuolella on tapana vetää aika erikoisia aamiaisia, lähinnä kaikenlaisia suklaacroisantteja ja hilloja. Porto Plataniaksessa sai kuitenkin tällainen suolaisen aamupalan ystäväkin aamuisin syödyksi.

allinc3

allinc

Jaakolle makeat aamupalat maistuvat paremmin.

allinc2

hotelli17

Mitä muuten tulee ylipäätään pakettimatkoihin, suosittelen niitä lämpimästi. Matkasimme lapsuudessamme aina pakettimatkoilla ja muutaman nuoruuden omatoimimatkan jälkeen olen palannut niihin jälleen mielihyvin. Syynään ennen matkaa aina jokaisen matkanjärjestäjän valikoiman sekä halpalennot ja Hotels.comin. Huomatakseni aina, että yleensä pakettimatka yksinkertaisesti kannattaa ihan taloudellisestikin. Olen ollut ennen siinä uskossa, että matkanjärjestäjä vetää välistä niin ison siivun, että kannattaa ilman muuta varata lennot ja hotelli itse erikseen. Kuitenkin pakettimatkat tuntuisivat monessa tapauksessa olevan halvempia, vaikka löytäisi kuinka edulliset lennot halpalentoyhtiöltä. Poikkeuksiakin tietysti varmasti on, jos sattuu löytämään harvinaisen hotellitarjouksen, mutta itse en ainakaan onnistunut saamaan meitä pakettimatkaa edullisemmin reissuun viime kerrallakaan, kun matkasimme Kanarialle. Ainakaan siis neljän tähden hotelliin hyvällä paikalla. Lapsen kanssa matkatessa tuntuu myös turvalliselta, että on matkanjärjestäjän tuki, jos tapahtuu jotain odottamatonta.

Millaisia kokemuksia muilla on pakettimatkoista ja all inclusive -matkoista?

1 Comment

  1. Kirjoitinkin tästä kesällä enemmän, kun olimme Kreetalla 3kk vanhan ja 3 vuotta vanhan tyttöjemme kanssa. All Inclusive on minulle ehdoton ei, sillä ravintoloiden löytäminen on yksi matkan parhaita juttuja (myös lasten kanssa). Ruoka oli hotellilla loppujen lopuksi aika huonoa (söimme siellä kerran ja tosiaan suurimmalla osalla oli siellä all inclusive). Rahat eivät mene paikallisille yrittäjille vaan isoille matkanjärjestäjille ja ruokahävikki on suuri. Kun työskentelin matkaoppaana mietin, että Bamse-kerho hotellikin olisi liikaa, mutta sepä olikin aika kiva. 😀 Olimme siis 1,5km Plataniaksesta Caldera Beachilla. Ihana loma oli kyllä!

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.