Aloitimme tytön kanssa muskariharrastuksen viime viikolla. Emme käyneet vauvamuskarissa, sillä koin ettei se ehkä olisi ollut meidän juttumme. Harrastuksemme oli vauva-aikana uiminen ja se riitti meille hyvin. Nyt, kun Sipe selvästi osoittaa kiinnostusta musiikkia kohtaan, ajattelin että hän ehkä nauttisi muskaristakin.
Ja nauttiihan hän, mutta…no, sanotaanko niin, että unelmien muskari olisi sellainen pehmustettu ja aidattu alue, missä soisi musiikki ja saisi tanssia ja juosta sydämensä kyllyydestä ja missä saisi koskea ihan kaikkeen. Eikä äidin tarvitsisi välttämättä olla siellä ollenkaan. Ainakaan äiti ei saisi estää liikkumista eikä koskemista eikä kiipeilemistä millään lailla.
Käymme siis Jam Kidsin taaperomuskarissa noin kymmenen muun äiti ja lapsi -parin kanssa. Muskarissa on meidän ikiliikkujan mielestä vähän liikaa paikallaan istumista. Aika monet laululeikkijutu ovat siis sellaisia, että lapsi istuu äidin sylissä ja sitten kilkatellaan jotain kapuloita ja triangeleja. Huokaan aina helpotuksesta, kun sellainen ohjelmanumero loppuu ja voin päästää tytön vapaaksi.
Eilen ilahduin, kun opettaja sanoi, että nyt lapset voivat tulla maton keskelle rummun ympärille. Ajattelin, että jes ja huh, ei tarvitse enää väkisin pitää kiemurtelevaa tyttöä sylissä. Kaikki lapset kerääntyivät istumaan kiltisti rummun ympärille ja taputtelivat nätisti pikkukäsillään rumpua. Sellainen sievistely ei meidän jyrälle riittänyt alkuunsakaan, vaan hän halusi kiivetä rummun päälle. Kun nostin hänet pois rummulta, kuului toki hirveä rääkäisy, joka säikäytti muskarin pienimmän pojan itkemään lohduttomasti.
Olen huomannut, että muut lapset (joista suurin osa on poikia, Sipen lisäksi tunnilla on vain yksi tyttö) istuvat suurimman osan ajasta nätisti äitiensä syleissä ja jos jotakuta alkaa turhauttaa, voi hän alkaa hiukan kiemurrella ja itkeskellä. Mutta kenenkään ääni ei vedä ollenkaan vertoja meidän tytölle. Hänen kiukkuilunsa ei hävettäisi ollenkaan niin paljon, ellei se rääkäisy, joka seuraa kielloista, olisi niin samperin kova.
Sipehän on toisinaan hyvinkin rauhallinen ja moni on kysellyt tietyissä tilanteissa, onko hän koskaan huonolla tuulella tai kiukkaako hän ikinä. No todellakin, vastaan ja selitän, että tyttö on tyytyväinen, kun on tarpeeksi toimintaa ja hässäkkää ympärillä eikä joku ole jatkuvasti kieltämässä. Esimerkiksi jos saamme lapsilauman vieraaksemme kotiimme, mistä kaikki kamat, joihin ei saa koskea, on viety parempaan talteen – silloin lapsi on iloinen ja tyytyväinen vaikka kokonaisen päivän. Mutta muskarissa ei ollenkaan malttaisi istua äidin sylissä ja ne kaikki arvokkaat soittimet ja muiden äitien laukutkin vetävät puoleensa niin vietävästi. Niinpä muskarissa kukaan ei varmasti kuvailisi Sipeä rauhalliseksi. Hän on siis aivan äitinsä tytär. Tietyllä tavalla rauhallinen ja tietyllä tavalla taas tulisieluinen. Tietää mitä haluaa eikä siedä ollenkaan sellaista tilannetta, ettei saa mitä haluaa.
Ei auta muu kuin harjoitella ja kestää sitä pientä häpeäntunnetta, jonka lapsen känkkäränkkäily minussakin aiheuttaa. Ja ajatella aina kiperän paikan tullen sitä, kuinka marraskuussa Jaakko istuu siellä piirissä äitien kanssa soittelemassa niitä marakasseja, kun meikäläinen on töissä. Ai että, ihan hykerryttää ajatuskin.
Lippis H&M
Paita Zara
Takki mummon Ranskan-tuliainen (samantyyppinen täältä)
Housut Lindex (saatu)
reppu Fjällräven (Kånken Mini esim. täältä)
Voi miten tutulta kuulostaa! Lopulta meillä meni kävi ihan hulluksi ja ratkaistiin asia vaihtamalla liikuntaharrastukseen. Sielläkin oli musiikkia mutta sai hyppiä, juosta ja kiivetä samalla sydämensä kyllyydestä.
Me käymme myös saman yrityksen taaperomuskarissa, mutta eri ryhmässä kanssanne. Voin lohduttaa, että meidän poika on ihan vastaava menijä muskariryhmässä. Voin vain ihmetellä niitä lapsia, jotka istuvat hiljaa vanhempiensa sylissä. Mutta yritän samalla ajatella myös ylpeästi, että minun lapseni uskaltaa lähteä itse tutkimaan ja tekemään (välillä toki hieman hankalaa, kun juoksee hikipäässä perässä ja melkein itku silmässä, kun tilanne on hieman haastava).
Ensi kerralla voit lohduttautua sillä, että meidän perheen vaahteramäen eemeli kyllä myös kiipeää kaikkialle, työntää soittotikkuja kitaran sisään ja tanssii riemukkaana musiikin tahdissa.
Voi taivaan taatto, tulee ihan vanhat ahdistuksen aiheet mieleen kun muistelen miten oma pikkupoikani (nyt 17 v.) istui äidin sylissä vauvamuskarissa kun muut ipanat iloisesti tanssivat ja rämpyttelivät ohjaajan kitaraa. Olisinpa silloin tiennyt että tälläisesta ei todellakaan kannata ahdistua. Äidin sylissä kasvaneesta pojasta kasvoi aktiivinen ja urheilullinen, koulussa hyvin menestyvä nuori joka osaa ja uskaltaa toimia itsenäisesti eri tilanteissa. Lapset ovat erilaisia, taaperoikäiset varsinkin, kun erilaiset roolit ja kaveripiiri eivät vielä vaikuta käytökseen. Innokkaasti osallistuva, itsenäinen lapsi tai äidin sylissä viihtyvä, kaikki on OK ja jokaisesta kasvaa oma ihana persoonallisuutensa.
Mekin aloitettiin reilun vuosikkaan tytön kanssa muskari, huomenna tulee neljäs kerta. Vähän tuttua on joo ja tulee sellainen olo että leikin täällä ihan yksin kun taaperolla on ihan omat huvit… ja jos yritän hänen käsiään liikutella tai ottaa syliin leikkimään, se ei todellakaan tule kuuloon. 😀
Käsi pystyssä täällä! (Aina löytyy jotain, mihin samaistua. :D)
Meillä esikoisella oli 99% varmuudella vielä karmeampi rääkäisyääni! En sellaista ollut kuunaan kuullut, paitsi yhden kerran Veljekset Keskisellä. Tulin niin onnelliseksi, kun tajusin JONKUN muunkin vauvan kiljuvaan kiukkuaan yhtä kamalalla (ja valitettavasti usein ennakoimattomalla) kiljahduksella.
…Kunnes sitten tämä kuopus avasi suunsa samaan taitoon.. Huhhuh… Onneksi tällä kertaa tiedän, että se aikanaan alkaa kiljumisen sijaan käyttää jopa sanoja. Toisinaan.
😉
Oi, ihana kuulla, että kaikilla muillakaan ei suju muskarissa yhtä ruusuisesti! Meidän 2,5 v. poika on käynyt muskarissa 8kk:n iästä alkaen. Alkuun tietenkin oli helppoa, kun hänelle riitti istuminen äidin sylissä ja katseleminen, mutta kun hän lähes tasan 1 vuotiaana oppi kävelemään, on menojalkaa vipattanut koko ajan vain enemmän! Monta kertaa olen miettinyt pitäisikö harrastus lopettaa tai vaihtaa johonkin liikunnalliseen, mutta kotona hän sitten laulelee ja leikkii muskarissa opittuja lauluja, niin olen ajatellut siitä olevan jotain hyötyä. Olis se vaan ihan kiva, että tämä meidän poika jaksaisi edes hetken istua paikallaan muskarissa kun kaikki muut ikätoveritkin niin hienosti osallistuvat leikkeihin. Vaikka toisaalta, eipä noin pieneltä voi vielä vaatia 45min. keskittymistä. Äidin kannalta se ei vaan ole niin hienoa olla ihan hikinen sen 45min. jälkeen kun on käskenyt poikaa lopettamaan kiipeilyn, lopulta hakenut hänet jostain korkeuksista, pitänyt sylissä rimpuilevaa ja kiljuvaa lasta ja taas päästänyt juoksemaan.. niin ja juossut itse taas perässä. :’D
Heh..me käytiin vaan vauvamuskarissa mikä oli kyllä tosi kivaa 😊 ajattelin et tollanen taaperomuskarihan vois olla kiva kunnes luin jutun loppuun 😃 meidän tyttö 2v 3kk tykkää lauleskella.ihahaa on lemppari ja sanatkin menee jo aikalailla oikein 😃