Uutta Lumenea juhlimassa

Vanha kunnon Lumene uudisti ilmeensä ja tuotelinjansa kertaheitolla ja uudistusta juhlittiin torstaina Valkoisessa salissa (ensimmäiset lanseerausjuhlat vietettin Nycissä muotiviikkojen yhteydessä). Minäkin ehdin käväistä kekkereillä kampaajan jälkeen. Harmitti jättää hauskat juhlat taakse ihan liian aikaisin, mutta piti lähteä päästämään mummo lapsenhoitovastuustaan. Jaakko kun oli häipynyt peliin. Nyt se taas alkaa, lätkäkausi, plää.

lumene1a

Juhlien pukukoodi oli nordic chic. Menin hiukan myöhässä ja ratikassa sain Johannalta viestin: Älä vaan tuu farkuissa. Porukka oli aika viimeisen päälle nätteinä pippaloissa. Kuten kuvasta näkyy, meikäläinen on nykyään polkkatukkainen…

lumene1s

…ja sisko taas blondi! Täytyy myöntää, että kyllähän se enemmän itseltään näyttää vaaleatukkaisena. Kummatkin tukkauudistukset toki ihanan ja parhaan Hirvosen Johannan käsialaa.

lumene2lumene12 lumene2a lumene3 lumene4 lumene6 lumene7 lumene8 lumene9

Ehdin jo hiukan testailla juhlista mukaan saamiani Invisible Illumination -sarjan tuotteita. Instant Glow -sävyseerumi vaikuttaa aika passelilta tuotteelta superkevyttä mutta hehkuvaa meikkipohjaa havitteleville meikkaajille.

lumene10

Laukkutavoitteita esittelevät Mari ja Johanna.

lumene11

1 Comment

  1. Uudistunut Lumene näyttää niin upealta! Harmitti kovin, kun jouduin flunssan vuoksi jättämään huikeat juhlat väliin. <3

    Lätkäkausi, JEE! 😉

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.