Olen seurannut pitkään Aleppon synkkääkin synkempiä tapahtumia ja tunteet vaihtelevat syvästä surusta epäuskoon ja ahdistukseen. Minkälainen ihminen päättää kääntää aseensa sairaaloita kohti, pommittaa siviilien, pienten lasten asuttamia taloja? Mitä ihmettä sellaiselle ihmiselle on täytynyt käydä, että hän kykenee sellaisiin hirmutekoihin. Eikö hän tunne mitään, kun hän näkee verta vuotavia ja tuhkan peitossa olevia kuolleita lapsia? Pieniä ihmisiä, joilla ei ole mitään osaa tämän maailman pahuuteen, ahneuteen, vallanhimoon.
Bellablogeissa pyöri Unicefin banneri, jonka kautta pystyi lahjoittamaan rahaa apua suuresti kaipaaville Aleppon lapsille. En löytänyt ainakaan tämän postauksen julkaisuhetkellä enä tuota banneria, mutta lahjoituksia voi tehdä silti todella helposti. Jos haluat lahjoittaa, käy verkkopankkitunnuksineni Unicefin sivuilla. Siellä voit valita lahjoituksen saajaksi nimenomaan Aleppon painajaista elävät lapset. Täällä puolestaan voit ryhtyä kuukausilahjoittajaksi.
Etsin tähän postaukseen upotettavaa kuvitusta Instagramista hashtagilla aleppo. Kuvat olivat niin karmeaa katsottavaa, etten olisi halunnut katsoa niitä mutten voinut olla katsomattakaan. Tuolle karmeudelle ei saa ummistaa silmiään. Tuntui kuin valtava paino olisi laskeutunut rinnalle, itketti ja ahdisti. Viattomat pienet ihmiset. Kaappasin oman tyttöni syliin ja halasin tiukasti, hän osoitteli hyllyllä olevia pehmoleluja, kuten aina, kun hänet ottaa syliin. Hän osoittelee. Sitten pitää kertoa, mitä hän osoittaa. Hauva, pöllö, majava. Kuva mummosta ja ukista. Kuva serkkupojista. Lamppu. Hän ei tiedä vielä mitään maailman pahuudesta. Kunpa kaikki maailman lapset saisivat elää sellaisen lapsuuden.
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.