Lapsen päivähoidon aloitus lähenee koko ajan. Vielä marraskuu iskän kanssa kotona ja sitten hoitopaikkaan, josta ei ole vielä tullut tietoa. Perhepäivähoito-, ryhmis- tai päiväkotipaikka. Olen tietoisesti yrittänyt olla ajattelematta koko asiaa, koska ajatus siitä ensimmäisestä kerrasta, kun jätän pienen vieraiden ihmisten kanssa puoleksi päiväksi, saa sydämeni muljahtamaan. Nyt ymmärrän, miksi äidit aina sanoivat lapsen päivähoitoon ensi kertaa vietyään, että se on kovempi paikka äidille kuin lapselle. Voihan se tietysti olla surkea hetki lapsellekin, ainakin vähän aikaa.
Kuva maija hietanen
Olimme perjantaina ennen blogigaalaa koko perhe Johannan ja hänen poikaystävänsä, eli tytön kummien luona. Kun Jaakko lähti kuljettamaan meitä gaalapaikalle noin parinkymmenen minuutin automatkan päähän, tyttö jäi kummisetänsä kanssa kaksin. Hän on kyllä ollut paljon muiden kuin vanhempiensa hoidossa, mutta silloin hoitaja on aina ollut isovanhempi. Luotan kyllä muihinkin hoitajiin, mutta kieltämättä jännitin, miten tyttö suhtautuu tuntemattomampaan hoitajaansa. Onhan hän tietysti nähnyt kummisetäänsä, mutta sen verran harvakseltaan, että olisi voinut teoriassa hermostua, kun heidät jätettiin kaksin. Tyttö kuitenkin vilkutti iloisesti, kun katosimme hissiin. Jälkeenpäin kuulin, että tyttö oli laulanut kummisedälleen Ihhahhaa-laulua ja tanssinut. Ei itkun itkua.
Tänään kävimme brunssilla Tapiolassa ja syötyään ison annoksen hedelmiä, tyttö juoksi leikkimään isompien lasten kanssa ravintolan leikkinurkkaukseen eikä juuri taakseen katsonut. Sanoin Jaakolle, että luulen hänen viihtyvän noin avoimena, rohkeana ja luottavaisena lapsena päiväkodissa heti alussakin. Toivottavsti olisin oikeassa! Erikan poikaystävä kertoili, kuinka hän muistaa viihtyneensä päiväkodissa hyvin ja ihmetteli miksi jotkut lapset itkivät, kun heidät tuotiin hoitopaikkaan.
Kertokaa omista tuntemuksistanne, kun veitte lapsen ensimmäistä kertaa hoitoon? Kuinka kauan kesti, ennen kuin lapsi sopeutui uuteen elämäntilanteeseen? Mikä voisi auttaa sopeutumista? Miten käsittelitte omia tunteitanne?
Oma poika aloitti hoidossa 1v 3kk iässä. Ensimmäisenä aamuna jännitin miten käy, mutta poika juoksi suoraan leikkeihin taakseen katsomatta. Itse jäin suu auki tuijottamaan perään. Ja nyt 9kk hoidon jälkeen vieläkään ei ole jäänyt kertaakaan itkien hoitoon. Uskoisin että meillä kävi vain todella hyvä tuuri ja hänen omassa kehityksessään oli jotenkin täydellisen otollinen hetki hoidon aloitukseen. Mutta pakko myöntää että tuli iltaisin itkuun asti mietittyä asiaa siltäkin kantilta, että onko suhde vanhempiin jäänyt jotenkin etäiseksi kun luopuminen on (liian) helppoa. 🙂
Lapsemme meni päiväkotiin 1 vuoden ja 4kk ikäisenä. Moni tuttava sanoi, että miksi laitatte noin pientä päiväkotiin? Itselläni on määräaikainen työ ja huoli sen jatkumisesta pakotti tähän ratkaisuun. Isovanhemmat ovat kaukana eikä muutakaa vaihtoehtoa tuntunut olevan. Lapsemme ei todellakaan ole siellä nuorin, joten siltä osin syyllisyys helpotti nopeasti. Lapsemme tutustui päivähoitopaikkaan kaksi viikkoa isänsä kanssa. Kaikki tulivat tutuiksi, joten se helpotti asiaa. Sitten ensimmäisenä virallisena päivänä kävi niin, että lapsi jäi sinne iloisena, kun taas minä äitinä itkun aivan holtittomasti oven takana:)
Lapsi tuntuu olevan tyytyväinen hoidossa, joten syyllisyys ja mietinnät siitä, oliko tämä nyt oikein, ovat siltä osin hälvenneet. Täytyy muistaa, että lapsi ei ole vain hoidossa vaan myös osa hienoa varhaiskasvatusta. Lapsemme on oppinut syömään paremmin, saanut ystäviä ja on supermusikaalinen. Hänellä on tekemistä ja hän oppii toimimaan ryhmässä. Ainakin näin reilun kuukauden perusteella voin suositella päiväkotihoitoa. Ainoana miinuspuolena ovat tietysti nuo sairastelut, joista olemme jo saaneet osamme.
Ja äitikään ei enää itke päiväkodin ovella:)
Lapseni aloitti päivähoidon 11 kuukauden iässä, kun palasin töihin äitiyslomaltani. Päiväkodissa hän on (nyt 2,5 vuotias) 4 päivänä viikossa, koska minulla oli mahdollista tehdä lyhennettyä työviikkoa ja teen 4 täyttä päivää viikossa töitä edelleenkin. Ei ollut aloitus helppoa äidille eikä lapselle. Ne itkuiset aamut päiväkodissa ja monet itkut päivän aikana työpaikan vessassa kuinka huono äiti olenkaan, miten lapseni pärjää, saako hän syötyä kun siellä on vieras täti syöttämässä eikä äiti.. Se kamala päivittäinen syyllisyyden tuntu ja ne useat kymmenet kommentit siitä että miten voin jättää tyttäreni päiväkotiin noin pienenä sekä työpaikallani että ystäväpiirissäni tuntuivat kuin veitsellä olisi iskenyt sydämeeni. Kuitenkin yksinhuoltajaäitinä minulla ei olisi ollut mahdollista jäädä kotiin vakityöstäni. Alku oli vaikeaa molemmille, mutta ensimmäisen kauden jälkeen lapsi tykkää olla siellä ja on rohkaistunut päivä päivältä. Tosin edelleenkin ikävän iskiessä on mentävä itkemään vessaan. Keneltäkään muulta kuin omalta äidiltäni en saanut rohkaisevia tai positiivisia kommentteja ja tukea kun jätin lapseni päivähoitoon. Muistan kiittää näinä päivinäkin omaa äitiäni siitä tuesta ja niistä juttutuokioista joita oikeasti kaipasin töihin paluun ja päivähoidon aloittamisen aikana.
Päivähoidon työntekijänä ja pienten lasten äitinä voin käsisydämellä sanoa, että ainakin omalla kohdallani lapset ovat sopeutuneet todella hyvin. Sekä omat että hoidettavat. Viihtyvät ja kiintyvät/oppivat luottamaan turvalliseen aikuiseen päivähoidossa. Pidemmänkin aikaa hoidossa olleet toisinaan itkevät tullessa/eivät halua tulla, tietäen sen vetoavan ja koskettavan vanhempiaan, mutta uskokaa tai älkää, se itku/kiukku loppuu suunnilleen sillä sekunnilla kun vanhempi lähtee ovesta. Oikeesti. Lapsi aistii herkästi vanhemman tunteita. On tietty hankalampiakin aloituksia, mutta mitä pienempi, sen helpompaa ollut. Siis lapselle. Mutta tämä on vain yksi mielipide/kokemus lukuisten joukossa. Tsemppiä vain, älkää turhaan murehtiko. Reippaasti vain kohti uutta ilman syyllisyyden tunteita, hyvin se menee!✌🏻️
Meillä oltiin samassa tilanteessa viime keväänä, kun tyttö aloitti päiväkodissa 1v2kk iässä. Tyttö sai aivan ihanan hoitopaikan pienestä päiväkodista, jossa on todella ihanat hoitajat, enkä tähän hetkeen mennessä ole kokenut että olisi ollut virhe palata töihin ja laittaa tyttö päiväkotiin (3pv/vko). Alkuun tyttöä itketti jäädä, mutta itkut olivat aina loppuneet samantien kun vanhempi poistui näköpiiristä. Itse en itkenyt asiaa laisinkaan, koska tiesin että tytöllä on hyvä olla enkä kokenut olevani huono äiti. Miksi olisin? Totta kai jännitin sitä, miten hänet saadaan päiväunille ja syökö hän, mutta olen aina saanut olla äärettömän tyytyväinen tyttäremme saamaan hoitoon. Nykyään hän on 1v8kk ja puhua pulputtaa hoitajista ja kavereista harva se päivä monen monta kertaa. Huomaan, kuinka tärkeiksi ne ihmiset ovat muodostuneet tyttärellemme, enkä voisi olla tyytyväisempi että he ovat hänen elämässä mukana 🙂
Aluksi teilläkin saattaa neiti jäädä tyytyväisenä ja sen jälkeen, kun hän hoksaa mistä on kyse, saattavat aamuitkut tulla kuvioihin, mutta nekin loppuvat kyllä aikanaan. Meillä ne loppuivat reilun 10 hoitoaamun jälkeen. Päiväkodin työntekijät painottavat ”nopeaa luovuttamista ja lähtöä” eli käsien pesujen ja tavaroiden laittamisen jälkeen nopeat heipat ja sylinvaihto niin, että vanhempi lähtee samantien eikä jää jahkaamaan. 🙂 Itkut sitten päiväkodin ulkopuolella, jos siltä tuntuu 🙂
Minun 1v 2kk vanha tyttöni on ollut nyt 2 kk perhepäivähoidossa ja hyvin on mennyt! Tutustuimme muutan kerran hoitajaan ja kotiin etukäteen ja ensimmäisestä hoitopäivästä tähän asti tyttö on jäänyt aamuisin mielellään hoitoon, yhtään itkua ei ole itkenyt! Tyttö on sosiaalinen ja tykkää todella, kun on muita lapsia ympärillä. Hoitopäivät ovat pitkiä, 8h joka päivä, mutta iltaisinkin meillä on iloinen ja aurinkoinen tyttö, tosin väsymys tulee aikaisemmin hoitopäivinä. Pelkäsin kovasti etukäteen mutta aivan turhaan! 🙂
Meillä esikoinen meni päiväkotiin 1v2kk iässä ja minä onnesta hihkuen takaisin töihin. En ole ollenkaan mikään kotiäitityyppi ja en olisi halunnut olla kotona päivääkään pidempään. En tiedä, oliko kyseessä otollinen kehitysvaihe vai se, että olin itse niin innoissani päiväkodin aloituksesta, että lapsi sopeutui ääreishyvin. Itki hän kerran – kun hain häntä kotiin 😀 Uskonkin, että vanhempien fiiliksellä on suuri vaikutus – jos lapsi aistii vanhemman epävarmuuden, tulee hän itsekin epäileväiseksi uuden päivärutiinin suhteen. Nyt kuopus lähtee vuoden vaihteessa päiväkotiin 1v iässä ja meillä ei ole mitään epäilystä, ettei hänkin siellä hyvin klaaraisi, varsinkin, kun isosisko on samassa hoitopaikassa.
Sarin kommenttiin liittyen, en kertakaikkiaan ymmärrä sitä, että jotkut katsovat asiakseen arvostella, jos joku vie lapsen hoitoon jo vaikkapa alle vuoden iässä – aina ei voi valita ja vaikka voisikin, niin jollekin perheelle se vain voi olla parempi ratkaisu. Itse ainakin olen todella paljon parempi äiti, puoliso ja ihminen, kun saan käydä 8h päivässä tekemässä jotain järkevää ja tuottavaa aikuisten ihmisten seurassa 🙂
Sanoisin siis, että jos itse suhtautuu (aidosti) luottamuksella ja positiivisella asenteella päivähoidon aloitukseen, niin ei siitä ainakaan haittaa lapsen sopeutumiselle voi olla.
Meillä tyttö aloitti päivähoidon pari viikkoa sitten hieman alle 2-vuotiaana. Pelkäsin hoidon aloitusta todella paljon – lähinnä omasta puolestani. 😀 Kun tyttö ekan kerran jäi totutteluviikolla muutamaksi tunniksi yksin hoitoon, olo oli itsellä todella ahdistunut, mutta lapsi oli innoissaan ja onneksi tädeiltä tuli nopeasti viestiä, että kaikki hyvin. Meillä tyttö henkilökunnan mukaan vain solahti ryhmään, ei itkun itkua eikä ole kovin paljoa kotonakaan ”oireillut”. Huomaan kyllä, että uusi arki on lapsellekin rankkaa ja torstaisin alkaa jo näkyä kiukutteluna, mutta meillä viikonloppu on 3-päiväinen, niin sen aikana ehditään kaikki palautua. 😊
Meillä tyttö aloitti hoidon 1v10kk ikäisenä: onnistuttiin kikkailemaan noinkin pitkään kotihoidossa. Hoitoa on nyt takana vajaa pari kuukautta maailman ihanimmassa perhepäivähoitopaikassa. Mä kipuilin pitkään että viedäänkö päiväkotiin vai perhepäivähoitoon (meillä kävi niin satumainen tuuri että saatiin valita) ja olen tosi onnellinen että tehtiin juuri tämä valinta: ensi kohtaamisesta lähtien paikka on tuntunut juuri oikealta meille. Tyttö on hoidossa 16 päivää kuukaudessa.
Ennen hoidon aloitusta käytiin monta kertaa tutustumassa: ensin koko perhe pari tuntia, sitten muutaman kerran minä ja lapsi pari tuntia yhdessä, sitten tyttö parina päivänä muutaman tunnin yksin, pari kertaa puoli päivää -ja sitten se eka kokonainen päivä. Harjoittelut meni kaikki ilman minkäänlaisia ongelmia. Sitten kun varsinaiset hoitopäivät alkoivat, hän varmaan jotenkin aisti että jotain erilaista tässä on. Ehkä vajaan viikon hän hiukan itki lähdön hetkellä ja parina päivänä oli ollut vaisu myös päivällä. Niinäkin päivinä hoitotäti oli kuitenkin kelvannut lohduttajaksi, mikä helpotti omaa oloani. Hoitoon lähdettiin kuitenkin aina innoissaan alusta saakka ja aina olen hakenut iloisen lapsen kotiin. Alun pikkuitkujen jälkeen kaikki on mennyt tosi hyvin: hän puhuu kavereistaan ja siitä mitä on tehnyt, hihkuu ilosta aamulla nähdessään vapaapäivän tai viikonlopun jälkeen pitkästä aikaa ystävänsä ja on oppinut huimasti uusia taitoja. Meillä kaikki on siis sujunut helpommin kuin uskalsin toivoa.
Silti ne muutamat itkuiset aamut tuntuivat kuin sydän olisi revitty irti, enkä tiedä mitä olisin tehnyt jos aloitus olisi ollut meillä oikeasti vaikea. Edelleen tunnen toisinaan raastavaa kipua siitä että en joka hetki ole paikalla, siitä että yhteiset illat ovat niin lyhyitä ja etenkin siitä, että kaikesta huolimatta iltaisin läheisyyttä tankkaavasta lapsesta huomaa, että reippaallakin tytöllä on kuitenkin ollut päivän aikana vähän äitiä ikävä. Tämä on ollut oman äitiyteni suurin haaste, tämän ristiriidan kokeminen. Sillä yhtä monta kertaa kuin olen miettinyt että oliko meidän aivan pakko laittaa lapsi hoitoon jo nyt, tulen siihen lopputulokseen, että kyllä oli. Eikä pelkästään taloudellisista syistä vaan myös siksi, että kotiäitiys ei ole minua varten. Olen oikeasti parempi äiti kun saan toteuttaa myös itseäni itselleni merkityksellisellä tavalla: minulle opintoni ja työni ovat hyvin tärkeitä. Jaksan iltaisin vaikka mitä, vaikka takana olisi rankempikin päivä. Lataan virtaa itseeni sekä lapsen kanssa vietetystä ajasta että opiskelu- ja työjutuista.