Isäkuukausi

Jaakon vanhempainvapaata on jäljellä enää reilu viikko ja kuluneet kolme viikkoa ovat olleet kyllä ihan parasta aikaa. Isän ja tyttären välinen side on voimistunut aivan silminnähden ja se on muuten maailman hienoin näky. Kun tyttö kiipeää iskän syliin, painaa päänsä iskän olkapäätä vasten ja iskä puristaa silmät kiinni ja halaa lujaa.

Ei siihen isän ja lapsen hienoon suhteeseen tietenkään välttämättä isyysvapaata tarvita, mutta meidän perheelle tämä on ollut ihan ehdottoman korvaamaton juttu. On hienoa, että Jaakko on saanut perspektiiviä kotivanhempana olemiseen. Vauva-aikana tuntui välillä siltä, että vaikka meitä olikin kaksi vanhempaa kotona, olin silti paljon enemmän vastuussa kaikesta. Tämä kuukausi on tuntunut vapauttavalta.

Olen nauttinut ihan täysin siemauksin siitä, että Jaakko on ollut nyt se, joka tietää paremmin lapsen asiat: miten on nukuttu, syöty ja mitä kannattaa pukea ulos päälle. Tänää olimme leikkipuistossa ja Jaakko työnteli tytölle keinussa ihan kauheat vauhdit. Eikö ole liian kovat vauhdit, ihmettelin. ”Se tykkää nykyään kovista vauhdeista”, Jaakko vastasi. Minua nauratti.