Äitiyspakkauksen käytetyin

Suurella kiitollisuudella viime vuonna vastaan otetusta äitiyspakkauksesta yksi tuote on noussut käyttömäärällään ylitse muiden. Nimittäin merinovillahaalari!

äitiyspakkaus

Pieni vauva ihan hukkui lämpöiseen villakangashaalariinsa vielä vuosi sitten, nyt sen puntit taas ovat auttamatta liian lyhyet. Mutta käytössä haalari on silti ollut koko ajan, mitä nyt kesällä pidettiin vähän taukoa.

Syksyllä ja keväällä olen saattanut pukea sen sellaisenaan sisävaatteiden päälle, kun vaunuissa on lisäksi lämpöpussi. Kun kelit ovat kylmenneet, olen lisännyt päälle kelinmukaista kerrosta. Syksyllä välikausihaalarin, päiväunille ulos fleecehaalarin ja pakkasilla toppahaalarin. Ne lyhyet puntitkaan eivät haittaa, kunhan villasukat ovat tarpeeksi pitkävartiset.

Äitiyspakkauksen toppahaalari oli kovassa käytössä viime talvena ja tykkäsin siitä, että sen hihat olivat tarpeeksi isot mahduttamaan sisälleen monta kerrosta erilaisia hanskoja ja villasukkia. Myös makuupussi on ollut tärkeä siinäkin mielessä, että sen tunnistettava kuosi muistuttaa siitä, minkä vuoden vauva pussukassa lepäilee. Mutta tuo villahaalari on vain ollut se kaikista käytetyin.

Kiinnostaisi kovasti kuulla, mikä teidän perheissä on ollut tärkein/käytetyin äitiyspakkaustuote! Jos saisitte pakkauksesta vain yhden tuotteen, minkä ottaisitte?

5 Comment

  1. Villahaalari oli kyllä yksi parhaista! Ja makuupussi myös 🙂 Useimpia pakkauksen vaatteista ja tavaroista on kyllä tullut käytettyä, mitään ihan turhaa en koe siinä olleen :I Mutta jos jotain pitäisi valita, niin varmaan tuo makuupussi olisi se – oon niihin vähän ihastunut 😀

  2. Makuupussi -niin monikäyttöinen! Reissussa kulkenut mukana ja lattialla alustana, rattaissa lämmikkeenä jne… Nyt kun poika on 9kk niin mietin pakkaisinko jo pois.

  3. Villapuku on pop! Meillä siitä on tullut jo käsite ja puhutaankin, että lähdetäänkö Janusta ulkoiluttamaan. Villapuvun merkki on sen verran hauska, että symppishän se koko puku on 🙂

  4. Villahaalari ja kynsisakset – ihan parhaat pienille ja ohkaisille kynsille

  5. Kynsisakset ja hiusharja. Kynsisakset jatkaa edelleen, mutta 3,5 vuotiaan pojan hiukset vaati jo vähän järeämmät harjakset :-))

Vastaa käyttäjälle Ande Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.