Kuten eilen hehkutin, lähdemme tänään Jaakon kanssa kaksin Haikkoon yhdeksi yöksi. Tämä on nyt ensimmäinen kerta, kun olemme Jaakon kanssa molemmat koko yön pois tytön luota. Hän on kyllä muutaman kerran mennyt yöunilleen isovanhempien kanssa, mutta olemme tulleet myöhemmin yöllä kotiin. Nyt sitten näin vuoden ja neljän kuukauden iässä seuraa ensimmäinen kokoinen yö mummin vieressä. En osaa ainakaan vielä jännätä, sillä tyttö on kuitenkin läheisten ihmisten kanssa ja saa nukahtaa omaan sänkyynsä. Hän ei juuri heräile yöllä, joten mummillakaan ei toivottavasti ole edessään kovin rikkonainen yö.
Vanhemmilla tuntuu olevan tosi erilaisia ajatuksia sen suhteen, kuinka kauan vanhempi tai vanhemmat voivat olla kerrallaan pois minkäkin ikäisen lapsen luota. Toiset jättävät pitkäksikin aikaa pienetkin lapset hoitoon ja toiset eivät malta lähteä vielä vuosienkaan päästä pois lapsen luota. Omasta mielestäni vanha (?) ja yleinen nyrkkisääntö lapsen ikävuosista ja niiden mukaisista yöpoissaoloista on tosi hyvä. Siis että ainakaan ihan ensimmäisinä elinvuosina ainakaan molemmat vanhemmat eivät olisi useampaa yötä pois kuin mikä on lapsen ikä vuosissa. Minusta tuo lienee kelpo sääntö, jota ei tietysti tarvitse aivan pilkuntarkasti noudattaa. Puhuimme ystäväpariskunnan kanssa mahdollisuudesta lähteä pääsiäisenä ulkomaanmatkalle viikonlopuksi ja pohdimme Jaakon kanssa, että voisimme hyvin olla pari yötä pois silloin vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäisen tytön luota. Varsinkin kun hän saisi olla kotonaan läheisen mummin kanssa. Matka muovautui suunnitteluvaiheessa sittenkin mahdolliseksi tyttöjen reissuksi, mutta minusta olisimme voineet lähteä Jaakonkin kanssa jo tuolloin matkaan.
Olen ehtinyt suunnitella jo niinkin pitkälle, että lähtisimme ensimmäisen kerran pidemmälle reissulle (viikoksi?) kahdestaan viisivuotishääpäivämme. Tyttö on silloin reilut neljä vuotta. Aikaahan tuonne vielä on, emmekä tiedä mikä silloin on tilanne yhtään minkään suhteen, mutta mikäli kaikki on reilassa, isovanhemmat täysissä sielujen ja ruumiiden voimissaan ja tyttö kokee heidän kanssaan olonsa turvalliseksi, niin mikä ettei. Tuolloin yö per ikävuosi -systeemi voi minusta jo raueta: nelivuotiaan aikakäsitys kun on jo parempi ja silloin voinee jo käyttää vaikkapa puhelinta ja skypeä lievittämään ikävää puolin ja toisin.
En varmaan ole tiukimmasta päästä näiden yöpoissaolojen suhteen, mutten mikään ihan hövelikään. En koskaan sanoisi, miten jossakin toisessa perheessä pitäisi tehdä, jokainen lapsi, perhe ja tilanne on erilainen! Mutta oman perheen kohdalla peilaan omiin kokemuksiini, joidenkin asiantuntijoiden sanomisiin ja siihen, mikä itsestä hyvältä tuntuu. Olen ollut itse tosi herkkä lapsi, mutta viihtynyt aina erinomaisesti isovanhempien kanssa, kun isä ja äiti olivat matkoilla. Vanhempamme reissasivat aina paljon: matkalla oltiin kaksin tai meidän tyttöjen kanssa. Muistan, että isovanhemmat ovat hoitaneet meitä kotonamme ja olemme olleet myös mummilassa hoidossa enkä koskaan ole kokenut isän ja äidin poissaoloa kurjana juttuna.
Sen sijaan yöt yksin sairaalassa (sairastin lapsuusiän astmaa) ovat jättäneet syvät arvet sieluun ja uskomatonta kyllä, hylkäämiskokemus on seurannut minua ihan aikuisuuteen saakka. Tästä syystä en pystyisi toimimaan ihan hällä väliä -asenteella tässä asiassa. On tietysti aivan eri asia joutua olosuhteiden (ei vanhempien päätöksen) vuoksi yöpymään yksin sairaalassa sairaanhoitajan, jonka näin myöhemmin olen arvellut olevan jonkin sortin sosiopaatti, armoilla, mutta en silti haluaisi vähätellä lapsen ikävää ja tarvetta olla oman vanhemman lähellä.
Olisi mielenkiintoista lukea, millaisia ajatuksia teillä on sen suhteen, kuinka kauan vanhempi voi olla pois lapsen luota? Noudatetaanko teidän perheissänne jotain sääntöjä tai ohjenuoria? Millaisia ajatuksia aihe ylipäätään herättää?
Oma mielipiteeni on että äidit monesti laittaa lapsen miehen ja parisuhteen edelle tai ei muista syistä hoideta parisuhdetta ja vietetä aikaa kahden. Eli lapsi hoitoon mikäli vain tukiverkkoa on saatavilla ja parisuhdetta hoitamaan. Veikkaanpa että näin säästyttäisi joiltain avioeroilta ym.
Minä olen samaa mieltä, täytyy sitä välillä olla vaimokin vaikka onkin täysvaltaisesti äiti! Se onkin vaikeaa, että riittää kaikille. 🙂 Meillä esikoinen on nyt 3,5-vuotias, mummila on rakas paikka jonne oikein odottaa pääsyä ja on ollut 2 yötä maksimissaan yksin siellä. Veikkaisin kyllä, että useampikin menisi. Itse olin viikon mummilassa kun oli 6-vuotias ja muistan, että vaikka kivaa oli ikävä tuli, eli viikko on suht pitkä aika jo esimerkiksi nelivuotiaalle. Muttei tämä ole mielestäni niin yksioikoista, vaakakupissa painaa monet asiat ja täytyy se parisuhdekin tosiaan pitää pystyssä!
Mä voin hyvin kyllä ymmärtää nuo sairaalaöiden jättämät traumat… Vietin Oliverin kanssa pitkiä aikoja sairaalassa lastenosastolla ja se oli hyvin vaikeaa myös itselleni näin aikuisena. Päätinkin silloin että olisi Oliver minkä ikäinen lapsi tahansa, en suostu jättämään häntä sairaalaan yksin, en vaikka hoitajat kuinka ohjaisivat lähtemään kotiin nukkumaan.
Tuo 1 yö per ikävuosi on kyllä ihan hyvä periaate munkin mielestä. Suurin piirtein noudatettuna :).
Mukavaa ja rentouttavaa Haikko-retkeä teille! <3
Itse lähdin juuri kuudeksi yöksi kaksivuotiaani luota matkalle kavereiden kanssa. Kyllähän tuo kirpaisee mutta lapsi pärjää isänsä kanssa varmasti aivan mainiosti. Ihan kaksin emme vielä lähtisi yöksi pois. Parin yön reissuja olen tehnyt ennenkin. Kun tulen ystävieni kanssa rentoutumasta, olen varmaati parempi äiti taas pitkään.
Mun mielestä toi yö per ikävuosi on ihan hyvä periaate. Me tosin jätettiin tyttö ekan kerran mun äidin hoiviin yöksi kun tyttö oli 10,5kk. Mun äiti tapaa mein tyttöä viikoittain ja tuli tollon meille yöksi eli paikka ja sänky oli tuttuja lapselle.
Vauvamme oli kolmikuinen, kun olimme miehen kanssa yön pois kotoa, jonne vauva jäi mummonsa hoiviin. Eikä ollut pätkääkään ”paska mutsi” -fiilis.
Meidän kaksosvauvat taisivat olla tuon 3-4kk kun olivat ensimmäistä kertaa yökylässä mummilassa. Yhtään ei tuntunut pahalta. Silloin oma jaksaminen meni kyllä ”sääntöjen” noudattamisen ohi. Itse en ymmärrä yö per ikävuosi -ajatusta…Eiköhän yökyläilyt voi toteuttaa juuri niin miltä itsestä tuntuu. Itsekin oli lastemme ollessa 1v4kk neljän yön reissulla ulkomailla ja kuuden yön reissulla heidän ollessa 1,5v. Aika moni äiti polttaa itsensä loppuun ajatellen, että en voi vielä antaa lastani hoitoon…
Teillä on kyllä ihana tilanne, kun on isovanhemmat lähellä, ja ovat lapselle tuttuja ja turvallisia. Silloin minusta voi ihan hyvin jättää lapsen isovanhemmille ikätasoon sopivaksi ajaksi. Tuo yö per ikävuosi on varmaankin aika hyvä sääntö 🙂 Meillä lapsi näkee niin harvoin isovanhempiaan, että minua jännittäisi jättää puolitoistavuotiasta isovanhempien hoiviin, kun hän tähän mennessä on joka ikinen yö nukkunut vain vanhempien kanssa.
Kutenkin haaveilemme puolison kanssa, että pääsisimme ensi vuonna minilomalle muutamaksi yöksi kahdestaan. Pitäisi vain jotenkin harjoitella tätä isovanhemman kanssa oloa ennen sitä…
Itse pitäisin vahvana ohjenuorana sitä, ettei lasta jätä hoitoon, ei päiväksi eikä yöksi, ennen kuin tuntee itse olevansa siihen valmis.
Erityisesti kannattaa antaa itselleen lupa olla kuuntelematta kaikkien ”paremmin tietävien” neuvoja siitä, kuinka naapurin kummin kaimakin jo oli etelän lomalla kaksi viikkoa ja lapsi pärjäsi hoidossa ihan hyvin.
Ja olkoon, hän joka tarpeelliseksi kokee.
Mutta olkoon myös hyvällä omatunnolla olematta ne, jotka eivät sitä luonnikkaaksi tunne.
Minä olen jättänyt hoitoon 1 yöksi noin 6kk iästä asti molemmat lapset, ja he ovat yökylässä noin kerran parissa kuukaudessa.
Kaikki on mennyt lyhyillä hoitokerroilla hyvin. Mutta kun olimme lähdössä häämatkalle viikoksi, 4-vuotiaamme reagoi erittäin vahvasti. Minulle tuli vahva tunne, etten voi häntä jättääkään niin pitkäksi aikaa. Lähdimme reissuun ja jouduimme palaamaan 4 päivän jälkeen, sillä lapsi oli niin ahdistunut. Tämän jälkeen hän on ikävöinyt joka yökyläkerralla ja itkenyt perääni myös, vaikka olisin vain illan poissa. Tästä häämatkasta on jo 2,5 vuotta. Meillä siis viikko olisi ollut ihan liikaa.