Viikon parhaat

Paras uutuus

viikon2

Viikon paras uutuus on syksyllä uudistuneen ilmeen saaneen Lumenen uusi värikosmetiikkamallisto. Mallistoon kuuluu muun muassa Nordic Lux -linja, johon kuuluu kauniisti hopeaan pakattuja ja hitusen tyyriimpiä meikkejä. Kiintoisaa päästä testailemaan tuotteita tarkemmin: tähän asti olen ennättänyt kokeilla vasta ripsiprimeria, ripsiväriä, ja tussirajauskynää ja ne ovat ainakin priimakamaa. Myös Nordic Chic -linjan kulmakynästä tuli suosikkini!

Paras ostos

viikon3 Teimme vähän muutoksia asumissuunnitelmiin ja vaihdoimme työ- ja makuuhuoneen paikkoja. Tuo Futonnetin vuodesohva, jota aiemminkin hehkutin mahtunee hyvinkin uuteen huoneeseensa ja korallinpunainen kangas näyttää mielettömän ihanalta tummanvihreää seinää vasten! Niinpä laitettiin sohva tilaukseen tänään. En malta odottaa, että pääsemme kunnolla kalustamaan ja sisustamaan taloa.

Paras uutinen

viikon6

Saatoin oikeasti tirauttaa pienen kyyneleen, kun uutinen Ultra Bran paluusta ensi kesän festareille tavoitti minut. Bändin biisit ovat tehneet minuun lapsuudessani valtavan vaikutuksen, osaan monet biisit ulkoa ja vauvalleni lauloin vuoroin Villiviiniä ja Hauki-biisiä. Ihan parasta, että loisto-orkesteria pääsee vielä näkemään ja kuulemaan livenä. Itse ajattelin suunnata Ruissiin, vaikken ole yhtään festari-ihmisiä. UB:n come backia vain ei voi missata, ei mistään hinnasta.

Paras kirja

viikon1

Karsimisinnostukseni jatkuu ja olen viimein ottanut todella myöhäisherännäisenä KonMarikin kauniiseen käteen ja alkanut imeä siitä inspiraatiota karsimiseen. En haluaisi viedä yhtäkään turhaa tavaraa uuteen taloon vaan pitää roinat aivan minimissään.

Paras hetki…

viikon5

…on, kun me viimein saadaan ihan oman kodin avain käteen ja päästään roudaamaan muuttokuormaa sisään. Oikeasti jopa muuttaminen on varmasti ihanaa, kun ympärillä on uusi, oma koti. Vielä ihan virallisesti emme tällä viikolla muuta, mutta viemme tänään jo esimerkiksi vaatehuonejärjestelmän ja uuden sängyn talolle.

♥ Ihanaa viikonloppua! ♥

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.